Rikos
2007-02-06 surmattiin kotonaan etelä-Jyllannin Sønderborg'ssa Katja Yvonne Hoffmann Bøttcher (24), Søs-tytär (4) ja Julian-poika (6). Google Maps.

Tekijä
33-vuotias Martin Petersen, Yvonnen entinen avopuoliso ja lasten isä.

Tapahtumien kulku
Yvonne oli puoli vuotta aikaisemmin (kesä 2006) muuttanut omaan asuntoon lapsien kanssa, ts. jättänyt MP:n. Lauantai-aamupäivällä 2007-01-06 ilmestyi MP yllättäen Yvonnen ja lapsien asunnolle. Yvonne teki kaikkensa, jotta lapset eivät huomaisi mitään normaalista poikkeavaa. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti uhkaavaksi, jolloin pariskunta siirtyi jatkamaan keskustelua makuuhuoneeseen, lasten jäädessä katsomaan televisiosta piirrosfilmejä.
Hetken kuluttua asunto oli kauttaaltaan veressä, ja täynnä kuolemaa.
MP selitti tekojaan sairaalloisesta mustasukkaisuudesta ja kontrollintarpeesta johtuvaksi. Hän oli surmannut ne kolme ihmistä, joita hän sisimmissään rakasti kaikkein eniten.Martin Petersen havde med sine forrykte handlinger båret af sygelig jalousi og krav om kontrol gjort sig til tredobbelt drabsmand. Han havde taget livet fra de tre mennesker, han inderst inde elskede allermest.

Poliisikuulusteluissa MP kertoi, että keskustelun sävy muuttui koko ajan loukkaavammaksi ja uhkaavammaksi, kunnes he seisoivat aivan toistensa edessä, ja huusivat toisilleen. MP oli raivossaan, sillä Yvonne oli löytänyt uuden poikaystävän. MP pyysi myös uhria muuttamaan takaisin luokseen. Lopulta tilanne ryöstäytyi käsistä.
"Minä halusin ainoastaan jutella, ja pyysin Yvonne'a antamaan minulle anteeksi. Mutta sitten yht'äkkiä päässäni napsahti. Kuristin häntä molemmilla käsilläni, ja otin hänestä tukevan otteen, kun hän kaatui lattialle. Hänen maatessa aivan liikkumattomana, nousin ylös, ja kiristin vyön hänen kaulansa ympäri.", kuului kuulusteluissa annettu selitys.Jeg ville bare snakke og bad om, at Yvonne tilgav mig. Men pludselig slog det klik i mit hoved. Jeg kvalte hende med begge hænder og holdt stadig fast i hende, da hun væltede om på gulvet. Da hun var helt rolig, rejste jeg mig og spændte en livrem om hendes hals, lød forklaringen i grundlovsforhøret.
Surmattuaan Yvonne Bøttcher Hoffman'in poltti 33-vuotias MP savukkeen, jonka jälkeen hän haki Søs-tyttären viereisestä huoneesta, ja viilsi keittiöveitsellä pienen tytön kurkun auki.Efter at have dræbt Yvonne Bøttcher Hoffman røg 33-årige Martin Petersen en cigaret, hentede derefter datteren Søs og tog hende med ud af stuen. Den lille pige dræbte han med stik i halsen med en køkkenkniv.
Pestyään kätensä, MP meni takaisin huoneeseen, jossa poikansa yhä edelleen sohvalla istuen katseli piirrosfilmiä. MP poltti vielä yhden savukkeen, jutellen leppoisia poikansa kanssa, ennen kuin hän viimeisteli hirmutekonsa, joka teki hänestä kolminkertaisen tappajan. MP kuristi 6-vuotiaan Julian'in kuoliaaksi paljain käsin.Efter at have vasket hænder, gik han tilage i stuen til sin søn, som stadig lå på sofaen og så tegnefilm. Martin Petersen røg endnu en cigaret, inden han fuldbyrdede sit vanvid og gjorde sig til tredobbelt drabsmand. Seks-årige Julian døde ved kvælning med de bare næver.
Teon jälkeen MP kantoi kuolleen poikansa sänkyyn, jonne asetti myös puukotetun pikkusisaren.Derefter bar Martin Petersen sin døde søn ind i sengen, hvor han lagde drengen ved siden af sin knivdræbte lillesøster.
Surmatöiden jälkeen MP soitti isälleen ja kertoi tälle surmista. Isä tuli paikalle ja hälytti puolestaan välittömästi poliisile. Mp yritti myöhemmin useita kertoja myös itsemurhaa, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Tuomio
Käräjäoikeus tuomitsi MP:n elinkautiseen vankeusrangaistukseen 2008-05-09.
Hovioikeus tuomitsi 2008-08-06 Martin Petersen'in elinkautiseen vankeusrangaistukseen ja psykiatriseen hoitoon. MP itse oli hakenut pelkästään psykiatriseen hoitoon ohjaamista. Tuomiosta ei voi valittaa.
Pian teon jälkeen MP:n todettiin kärsivän skitsofreniasta ja mielisairaudesta, mutta kärsii nyt 'ainoastaan' jälkitraumaattisesta stressioireyhtymästä.Han fik kort efter hændelsen konstateret skizofreni og sindssyge, men lider nu »kun« af en posttraumatisk belastningsreaktion.
Sekä käräjä- että hovioikeus keskustelivat pitkään siitä, oliko MP teot tehdessään mielisairas vai ei.
Oikeuslääketieteellinen lausunto, jonka mukaan tekijä mahdollisesti oli tekohetkellä mielisairas, jätti tulkinnan varaa, mutta loppujen lopuksi kolme hovioikeuden tuomaria päättivät, että MP ei ollut mielisairas, ja hänet voitiin näin ollen tuomita vankeusrangaistukseen.Retslægerådets udtalelse om, at han »muligvis – måske overvejende sandsynligt – var sindssyg i gerningsøjeblikket«, var åben for fortolkning, men i sidste ende fastslog de tre landsretsdommere, at han ikke var sindssyg og dermed egnet til fængselsstraf.
Tuomitun etelä-jyllantilaisen elämää kuvailtiin oikeudenkäyntien aikana 'kovaksi' sekä alkoholisoituneen ja lievästi kehitysvammaisen äidin että useiden lastenkodissa vietettyjen vuosien takia.Den dømte sønderjydes liv er blevet grundigt beskrevet i retten som værende »hårdt« med en alkoholiseret og udviklingshæmmet mor og flere år på børnehjem.
– Han har haft en trist barndom og ungdom, ingen social kontakt i voksenlivet med kolleger eller naboer, og derfor været dybt afhængig af sin tidligere samleve
Hänellä on ollut ikävä lapsuus ja nuoruus, eikä hänellä ole myöskään aikuisena ollut mitään sosiaalisia yhteyksiä työtovereihin tai naapureihin, ja oli siksi niin riippuvainen aikaisemmasta parisuhteestaan.


Lähde: Politiken ja B.T.