Olen osallistunut (nykyään enää harvemmin) Ylen uutisten kommentointiin nimimerkillä, joka minulla on ollut vuosia.
Pari päivää sitten kommentoin juttua, jossa joku peukkupää kertoi melkein tappaneensa miehen. Sain ylläpidolta sähköpostia:
Hei,
Saimme ilmoituksen toiselta keskustelijalta viestistäsi keskustelussa Miro kertoo, miten hän melkein tappoi toisen miehen. Viestisi on poistettu, koska se ei noudata Ylen keskusteluohjetta. Yleisiä syitä poistoon ovat esimerkiksi:
asia on jo käsitelty aiemmissa kommenteissa
viesti ei ole moderointilinjan mukainen
viesti tai nimimerkki on asiaton.
Ohjeena oli, että jos haluan kommenttini julkaistavan, voin valittaa Helsingin käräjäoikeuteen
No, sen sijaan kysyin heiltä, että kehittyäkseni kommentoijana haluaisin tietää, mikä viestissäni aiheutti sen poiston. Se ei ollut epäasiallinen, siinä ei ollut toistoa edellisiin viesteihin ja sama nimimerkkini on ollut ilman ongelmia käytössä jo vuosia.
Kyse oli epäasiallisesta/ moderointilinjan vastaisesta kielenkäytöstä.
Alkuperäinen, poistettu viestini on tässä:
Joo on aika ihmeellistä, miten huumeidenkäyttäjät ja rikolliset kertovat teoistaan hyvin passiivisesti, ikään kuin olisivat itse olleet vain matkustajina näissä tilantessa. Eivät siis kuskin paikalla. Ikään kuin ikäviä asioita vain automaattisesti tapahtuisi eikä niin, että ihminen itse valitsee tien jota kulkee. Tälläkin nuorella miehellä on ollut perustiedot lainsäädännöstä ja ymmärrys siitä, mikä on rikollista, vaarallista tai edes potentiaalisesti vaarallista. Silti hän on valinnut olla välittämättä mistään edellä mainituista asioista. Ristiriita syntyy siitä, että suurta yleisöä kehotetaan suhtautumaan narkkareihin tietyllä tavalla, ymmärtämään heidän sairauttaan ja jopa oikeudessa saatetaan lopulta todeta, että ihminen ei ollut oma itsensä tekohetkellä. Jos siis henkilö ei ole kykenevä ottamaan vastuuta teoistaan, on kohtuutonta, että yhteiskunta saati sivulliset kantavat vastuuta näistä ihmisistä.
Narkkari- sana löytyy urbaanista sanakirjasta ja tarkoittaa huumeidenkäyttäjää. Se on eri asia kuin päihteidenkäyttäjä (joka saattaa käyttää kaikkea sekaisin, myös alkoholia ja lääkkeitä) tai alkoholisti, joka käyttää vain alkoholia. Samalla logiikalla myös alkkis- sana olisi bannattava, koska se on urbaani versio sanasta alkoholisti.
Olen melko varma siitä, että kommenttini oli kuitenkin todellisuudessa poistettu siksi, että se on Ylen linjan vastainen. Siis sen linjan, jonka mukaan pitää kerran pävässä julkaista lehdessä juttuja siitä, miten peukunkäyttäjätkin ovat aina jonkun lapsia ja arvokkaita ihmisiä. Sitten faktalaatikossa kerrotaan ohjeita peukkupäiden kohtaamiseen. Eli korostetaan kaikkien muiden kansalaisten paitsi itse peukkupäiden vastuuta tilanteesta.
Kirjoitukseni kun sitten otti kantaa yksilön omaan vastuuseen, se oli Ylelle liikaa.
Taitaa olla ihan viimeinen kommentti, jonka tuolle foorumille viitsin kirjoittaa.
Tässä vielä alkuperäinen juttu, jota kommentoin:
https://yle.fi/a/74-20196856