Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17448
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä - yhtä vaaditaan vangittavaksi
Oulun poliisi epäilee yhtä Bike’s Patrullen -yhdistyksen toiminnassa mukana ollutta henkilöä yhdistyksen varojen väärinkäytöstä.
Poliisin mukaan se sai viime perjantaina rikosilmoituksen, joka liittyy yhdistyksen varojen käyttöön.
Asiasta aloitettiin esitutkinta, ja nyt poliisi vaatii yhtä yhdistyksen toiminnassa mukana ollutta henkilöä vangittavaksi rikoksista epäiltynä.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Heikki Kemppainen kertoo Ylelle, että henkilöä epäillään törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta.
Kemppaisen mukaan poliisi ei toistaiseksi tiedota asiasta enempää.
Epäillyn vangitsemista käsitellään Oulun käräjäoikeudessa tänään iltapäivällä.
Bike’s Patrullen on yhdistys, joka on kolmen vuoden ajan selvitellyt vapaaehtoisesti polkupyörävarkauksia Oulussa. Yhdistys on saanut runsaasti julkisuutta vapaaehtoistyön ansoista.
https://yle.fi/a/74-20200001
Oulun poliisi epäilee yhtä Bike’s Patrullen -yhdistyksen toiminnassa mukana ollutta henkilöä yhdistyksen varojen väärinkäytöstä.
Poliisin mukaan se sai viime perjantaina rikosilmoituksen, joka liittyy yhdistyksen varojen käyttöön.
Asiasta aloitettiin esitutkinta, ja nyt poliisi vaatii yhtä yhdistyksen toiminnassa mukana ollutta henkilöä vangittavaksi rikoksista epäiltynä.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Heikki Kemppainen kertoo Ylelle, että henkilöä epäillään törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta.
Kemppaisen mukaan poliisi ei toistaiseksi tiedota asiasta enempää.
Epäillyn vangitsemista käsitellään Oulun käräjäoikeudessa tänään iltapäivällä.
Bike’s Patrullen on yhdistys, joka on kolmen vuoden ajan selvitellyt vapaaehtoisesti polkupyörävarkauksia Oulussa. Yhdistys on saanut runsaasti julkisuutta vapaaehtoistyön ansoista.
https://yle.fi/a/74-20200001
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17448
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
Oululaisen Bike’s Patrullen -yhdistyksen keulakuvaa epäillään yhdistyksen varojen väärinkäytöstä
Bike’s Patrullen -yhdistyksen perustajaa ja keulakuvaa Ilkka Pulkkista epäillään yhdistyksen varojen väärinkäytöstä.
– Poliisi on saanut tutkintapyynnön perjantaina 12. joulukuuta Bike’s Patrullen -yhdistykseltä, tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Heikki Kemppainen vahvistaa.
Kemppaisen mukaan asiaa tutkitaan rikosnimikkeillä törkeä kavallus ja törkeä kirjanpitorikos.
Asiasta on aloitettu esitutkinta, ja siihen liittyvässä vangitsemisoikeudenkäynnissä tiistaina kello 13 poliisi vaati Pulkkista vangittavaksi rikoksista epäiltynä.
Poliisi ei Kemppaisen mukaan tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää.
Kaleva kertoo Pulkkisen nimen, koska tämä on ollut runsaasti sekä paikallista että valtakunnallista julkisuutta saaneen ja rikoksien vastaiseen työhön profiloituneen yhdistyksen keulakuva.
Varastettuja pyöriä etsivä Bike's Patrullen on toiminut Oulussa vuodesta 2022 alkaen.
Vapaaehtoisista koostuva ryhmä etsii ja palauttaa varastettuja pyöriä omistajilleen. Ryhmä on ilmoittanut löytäneensä ja palauttaneensa omistajille yli 3 000 pyörää runsaan kolmen toimintavuoden aikana.
https://www.kaleva.fi/oululaisen-bikes- ... a/12454491

Oulun käräjäoikeus on vanginnut Ilkka Tapio Pulkkisen s. 07.08.1977
todennäköisin syin epäiltynä seuraavista rikoksista:
- Törkeä kavallus 1.1.2025 - 12.12.2025, Oulu
- Törkeä kirjanpitorikos 1.1.2025 - 12.12.2025, Oulu
Syytteen nostamisen määräpäivä on 26.02.2026.
Vangitsemista koskeva oikeudenkäynti on pidetty 16.12.2025.
Asia on käsitelty yleisön läsnä olematta ja oikeudenkäyntiasiakirjat
määrätty salassa pidettäväksi syyteasian käsittelyyn asti taikka kunnes
asia on jätetty sillensä.
Käräjätuomari Tuija Matero
todennäköisin syin epäiltynä seuraavista rikoksista:
- Törkeä kavallus 1.1.2025 - 12.12.2025, Oulu
- Törkeä kirjanpitorikos 1.1.2025 - 12.12.2025, Oulu
Syytteen nostamisen määräpäivä on 26.02.2026.
Vangitsemista koskeva oikeudenkäynti on pidetty 16.12.2025.
Asia on käsitelty yleisön läsnä olematta ja oikeudenkäyntiasiakirjat
määrätty salassa pidettäväksi syyteasian käsittelyyn asti taikka kunnes
asia on jätetty sillensä.
Käräjätuomari Tuija Matero
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
Ei jumalauta. Eipä olisi uskonut kun Ilkka on niin monta vuotta etsinyt pyöriä ihan omalla ajallaan ja ilman palkkaa.
JanitaSlim kirjoitti: ↑
Tähän rikokseen ei nyt millään tapaa liity kommunismi, sateenkaarismi, tai vasemmisto. Koitetaan pitää keskustelu asiallisena
Tähän rikokseen ei nyt millään tapaa liity kommunismi, sateenkaarismi, tai vasemmisto. Koitetaan pitää keskustelu asiallisena
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17448
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
Pitää kuitenkin muistaa, että tämä on vasta epäily. Ketään ei ole vielä edes syytetty, saati sitten tuomittu mistään.Salmari kirjoitti: Ti Joulu 16, 2025 3:47 pm Ei jumalauta. Eipä olisi uskonut kun Ilkka on niin monta vuotta etsinyt pyöriä ihan omalla ajallaan ja ilman palkkaa.
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
On se nyt kumminkin ottanut "palkkaa" yhdistyksen varoista.
Onko tämä ainakin toinen hyväntekeväisyyden paljastuminen ihan joksikin muuksi vuoden sisällä.

- Suosikkisosiopaatti
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 66
- Liittynyt: To Elo 08, 2024 6:24 pm
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
Vihdoin jäi äpärä kiinni!Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Joulu 16, 2025 4:03 pmPitää kuitenkin muistaa, että tämä on vasta epäily. Ketään ei ole vielä edes syytetty, saati sitten tuomittu mistään.Salmari kirjoitti: Ti Joulu 16, 2025 3:47 pm Ei jumalauta. Eipä olisi uskonut kun Ilkka on niin monta vuotta etsinyt pyöriä ihan omalla ajallaan ja ilman palkkaa.
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
Tämän vuoden alusta perusti ry:n ja siihen kerännyt varoja. Sitä ennen varmaan kaksi-kolme vuotta etsi pyöriä kaikki yöt ihan omalla ajallaan.URSA kirjoitti: Ti Joulu 16, 2025 4:05 pm On se nyt kumminkin ottanut "palkkaa" yhdistyksen varoista.
Onko tämä ainakin toinen hyväntekeväisyyden paljastuminen ihan joksikin muuksi vuoden sisällä.
En luota enää yhteenkään hyvätekeväisyyttä harjoittavaan.
JanitaSlim kirjoitti: ↑
Tähän rikokseen ei nyt millään tapaa liity kommunismi, sateenkaarismi, tai vasemmisto. Koitetaan pitää keskustelu asiallisena
Tähän rikokseen ei nyt millään tapaa liity kommunismi, sateenkaarismi, tai vasemmisto. Koitetaan pitää keskustelu asiallisena
-
Anonymous-2023
- Jack Taylor
- Viestit: 18
- Liittynyt: La Touko 06, 2023 8:33 pm
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
Mielenkiintoista että 12 päivän ajalta vain epäily niin mikäköhän keissi. Yhden varastetun pyörän itsekin Pulkkiselle ilmoitin kun varastoon ilmesyi ja kävivät hakemassa pois..Tärkeää työtä on tehnyt.
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
Tekoaika 1.1.2025 - 12.12.2025Anonymous-2023 kirjoitti: Ti Joulu 16, 2025 6:15 pm Mielenkiintoista että 12 päivän ajalta vain epäily niin mikäköhän keissi. Yhden varastetun pyörän itsekin Pulkkiselle ilmoitin kun varastoon ilmesyi ja kävivät hakemassa pois..Tärkeää työtä on tehnyt.
Yhdistys perustettu 5.12.2024.
Olisiko vuosittainen tilintarkastus ollut ja tilintarkastaja tehnyt 12.12.2025 rikosilmoituksen.
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
Siis 12 kuukauden ajalta.Anonymous-2023 kirjoitti: Ti Joulu 16, 2025 6:15 pm Mielenkiintoista että 12 päivän ajalta vain epäily niin mikäköhän keissi. Yhden varastetun pyörän itsekin Pulkkiselle ilmoitin kun varastoon ilmesyi ja kävivät hakemassa pois..Tärkeää työtä on tehnyt.
Oon itekkin Ilkan kanssa ollu paljon tekemisissä, siis paljastamassa näitä pyörävarkauksia. Hieman alkoi kyl uskottavuus mieheen karista, ku eräänä iltana juteltiin, niin sanoi et ei ole viinaan koskenu moniin vuosiin, ja toisena iltana ku ratsattiin eräs häkkivarasto, niin lemusi niin kamala viina, että meinasi antabus alkaa reagoimaan itellä.
Mut tuomiotahan tossa ei ole tullut, vaikka eikai epäiltyä ihan kevein perustein vangita tutkimuksien ajaksi.
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
Onhan tuo tekoaika vuoden alusta joulukuuhun saakka eli saman ajan kuin yhdistys ollut rekisterissä. Mennyt "vahingossa" omat ja yhdistyksen rahat sekasin?Anonymous-2023 kirjoitti: Ti Joulu 16, 2025 6:15 pm Mielenkiintoista että 12 päivän ajalta vain epäily niin mikäköhän keissi. Yhden varastetun pyörän itsekin Pulkkiselle ilmoitin kun varastoon ilmesyi ja kävivät hakemassa pois..Tärkeää työtä on tehnyt.
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
Totta,ihan ilman palkkaa. Pelkästään auttamisen halusta.Salmari kirjoitti: Ti Joulu 16, 2025 3:47 pm Ei jumalauta. Eipä olisi uskonut kun Ilkka on niin monta vuotta etsinyt pyöriä ihan omalla ajallaan ja ilman palkkaa.
Ja tämä on virhe,poliisi taas sekoilee. Vuoden kavallus ja vuoden kallu.
-Törkeä kavallus 1.1.2025 - 12.12.2025, Oulu
Ei muuten ole ihan parin tonnin pikku juttu, kun vangittuki. Pari vuotta meni hyvin,sitten alko varastamaan omasta pesästä,vai saiko sitten tilin käyttöoikeuden? Kunnes sitten joku omista teki rikosilmoituksen, että talossa on juudas,se on vieny kaikki rahat ja jättäny kirjanpidonki tekemättä. Varmaan hieno kaveri...
Lahjoituksia vai mistä tuollainen yhdistys on saanut rahaa?
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
Muutamia fb kirjoituksia kun luki niin isot yritykset lahjoittanut rahaa ihan suoraan ja kun pyörä on palautettu on ilmeisesti ojennettu mobilepay QR koodi ja pyydetty rahaa palautuksen yhteydessä.nilpertti kirjoitti: Ti Joulu 16, 2025 6:52 pmTotta,ihan ilman palkkaa. Pelkästään auttamisen halusta.Salmari kirjoitti: Ti Joulu 16, 2025 3:47 pm Ei jumalauta. Eipä olisi uskonut kun Ilkka on niin monta vuotta etsinyt pyöriä ihan omalla ajallaan ja ilman palkkaa.![]()
Ja tämä on virhe,poliisi taas sekoilee. Vuoden kavallus ja vuoden kallu.
-Törkeä kavallus 1.1.2025 - 12.12.2025, Oulu
Ei muuten ole ihan parin tonnin pikku juttu, kun vangittuki. Pari vuotta meni hyvin,sitten alko varastamaan omasta pesästä,vai saiko sitten tilin käyttöoikeuden? Kunnes sitten joku omista teki rikosilmoituksen, että talossa on juudas,se on vieny kaikki rahat ja jättäny kirjanpidonki tekemättä. Varmaan hieno kaveri...
Lahjoituksia vai mistä tuollainen yhdistys on saanut rahaa?
Fb sivut hävinnyt, tämä uusi appi hävinnyt mistä oli valtava lanseeraus tilaisuus ilmeisesti ollut oulun kauppakeskuksessa ym
-
Sivussa seurataan
- Vähänniinkuharrastaja
- Viestit: 91
- Liittynyt: Ma Joulu 02, 2019 11:26 am
Re: Poliisi epäilee törkeää kavallusta Oulun Bike’s Patrullen -yhdistyksessä
Ilkka on kyselly kannattajajäseniä ryhmään puskaradiossa. Joku kommentoi, että rahat menevät suoraan Ilkan omalle tilille. En tiedä, onko näin.