Jouluketju
Jouluketju
Hyvää Joulun aikaa Minfoon.
Tähän ketjuun voi tulla kertomaan tuntemuksiaan, ajatuksiaan, jne joulusta. Millä mielellä olette nyt, kun joulu on näin lähellä? Onko se teille rauhallista, kiireistä, rankkaa tai hilpeää aikaa?
Onko mitään, mitä toivoisitte joululahjaksi, ja onko lahjat jo paketoitu läheisiä varten. Onko jouluiset oloasut hommattuina, piparit tehtyinä, siivoukset sudittu. Vai menettekö ns. perusmoodilla jouluajan.
Oletteko tyytyväisiä?
Itse en ole leiponut pipareita, jouluasua löytyy mutta ei ole päällä, muutama lahja paketissa. Toivomus on.
Ymmärrän jos tämä on osalle meistä eri syistä johtuen rankkaakin aikaa. Joulun henki... siinä voi nähdä myös toivoa, Kristuksen syntymäkin siihen ajoittuu, kaiken mekkalan taustalla on ihmeitä.
En ole vielä tänä vuonna soitellut kunnolla joulumusiikkeja. Tuntuu että joulu tuli yhtäkkiä todella pian, vaikea uskoa, että se on nyt jo tuloillaan. Täytyy vaan miettiä, että tästä ei tarvitse kerätä paineita. Tärkeimmät asiat tärkeiksi.

Mahdollisesti näin.
Re: Jouluketju
Minulla joulu on lähtenyt hyvin käyntiin. Ostin itselleni karkkikeppejäkin sekä konvehteja. Kovasti on tullut syötyä persimoneja. Pikkuhiljaa turvakodit alkaa täyttymään, kun koko vuoden yleisenä naisena oleminen kostetaan monessa perheessä äidille joulukuusen katveessa. Joulupukillakin on velvollisuus vetää iskää ja äiskää turpaan. Turpaanvetämisestä puheenollen, tulin katsoneeksi kunnon suominyrkkeilyä. Rintaliiveihin pukeutunut Claudia niminen mies tarjosi jonkun narkkarivastustajan kanssa sitä samaa, mitä Tony Halme 90-luvulla. Leuka ylhäällä, yläkroppa jäykkänä ja suojaus alhaalla. Loppuun vielä puolustusvoimien arvopohjan mukainen Matias Petäistötyyppinen erikoistaktinen luovutus.
Matiashan on ollut jossakin rauhanturvaajien teltassa rynnäkkökiväärin kanssa valmiina evakuoimaan itsensä kuten Amerikka koko ISAF operaation suhteen, kun kävivät Afganistanissa tapattamassa niitä maailman paskimpia sotilaitaan. Suominyrkkeilyn erikoisuus lienee juurikin rutsarimaisuudessa, jossa otetaan pelkästään iskuja sisään, kun Pekka Mäki on talvisodanhengessä heittämässä pyyhettä kehään. Suomalainen nyrkkeilijä päätyy aina selälleen, jos ei osaa Matias Petäistötyyppistä luovutusvoittoa. Luovuttaminen on osa suomalaista brändiä niin kuin Fazer ja Nokia sekä italialainen suojeluskuntain ase, Sako sekä sinivalkoisin siivin lentävä ab-piimälentoyhtiö Finnair, jonka lennoilla ei saa tupakoida, mutta pierrä saa ja huudattaa typeriä lapsia sekä aivastella räkää toisten naamalle ja hiuksiin. Suomalaisista selällään nyrkkeilijöistä mainekkaimmat ovat toki Tony Halme ja Robert Helenius, mutta tekniikalta ensiksi perseelleen ja vasta sitten selälleen menijöistä täytyy mainita Amin Asikainen, jonka otteluita oli suorastaan huippua seurata baarissa, kun eurosportin livelähetyksessä näytettiin kuinka tämä heittäytyi selälleen kuin Simo Häyhä hangelle Pekka Mäen heittäessä pyyhettä kehään. Aitoa suomalaista suomileijonan karjuntaa sisältävää sisua.
Täysin Keke Rosbergina kehään, hartiat lukkoon penkkipunnerruksella treenattuina, leuka ylhäällä ja parin sisään otetun iskun jälkeen polvet täristen ja jalat spagetteina Utin erikoisrajajääkäreiden ja Rannikkoprikaatin taistelusukeltaja operaattoreiden, joiden Semper Fimäisyys on juurikin palo-opiston hinttimäisyyttä ja ponin persereijän yläpuolella poninhännällä olevaa homotukkaa ja apermasta kastunutta metsuripartaa. Erikoisoperaattoritaistelutapaa, jossa osa kutsuntoihin osallistuneista nuorista jatkaa varuskuntaan, jossa palvelus voi kestää useita minuutteja, joskus jopa tunteja. Armeija tulisikin käydä vasta 40-vuotiaana, koska Ukrainassakin ja Venäjällä keskimääräinen rintamamiesten ikä on noin 44-vuotta. Jone Nikulan näköisenä myöhäiskeski-ikäisenä sitä itse asiassa jopa toivookin tulevansa ammutuksi. Soijarouheinen vegenakki vaan suussa taisteluhaudalle seisomaan ilman kypärää.
Matias Petäistön valmennusohjelman mainos tuli vastaan, jossa hän juoksi ilman paitaa Ruotsiin päin Finnjävelinä. Ruotsilla on yhtä iskuvoimainen armeija kuin Virolla ilmavoimat, joten eiköhän herran matka jatku sodan syttyessä Atlantin yli niin kuin Jari Saariolla. Suomalaiset sopivat Amerikkaan aivan hyvin neekereiksi. Eikä kovin montaa miljoonaa ole edes lähdössä, naiset ja lapset jää tänne niin kuin Lähi-Idässä, jossa vielä Saddamin aikaan osattiin taistella. Oma lempparisotilas siellä suunnalla on tietenkin Irakin silloinen tiedotusministeri vuodelta 2003, jossa on jotain samaa diplomatiaa Jörn Donnerin kanssa. Siviilipalvelus on nykyään muotia ja aseet. Pekka Haavistokin tykkää aseista, mulkun imemisestä sekä terroristien kanssa vehtaamisesta.
Suomalaiseen maaseutumaiseen jouluun kuuluu oleellisesti koko perheen yhteinen Sultan -merkkinen kondomipaketti vuodelta -88, joka säästetään aina seuraavalle vuodelle.

Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
-
Huutaja Jaana
- Horatio Caine
- Viestit: 6156
- Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am
Re: Jouluketju
RL 11/6. Rels. Tuohon karkkikeppiteemaan sopisi mainiosti nettikaupassa myynnissä oleva lämmin ja mukava karkkikeppi-onesie.
Niitä karkkikeppejä voi myös laittaa roikkumaan kuusen oksille tai viritellä koristetonttujen kätösiin. Monikäyttöisiä.
Mulla on mm. karkkikeppikorvikset (ei yllä), oikeastaan mulla on niitä useampi pari (hurahtaminen, myönnetään) ja yhdet ovat lahjalaatikossa (tykkään katsella sitä näkymää), kun tykkään myös karkkikeppiaiheesta.
En ole seurannut nyrkkeilyä. Olen joskus koettanut sparrausta osana itsepuolustuslajin harrastamista, mutta en tykännyt siitä. Nyrkkeilyssä voi saada kovia tällejä, ja niillä voi olla pitkäkestoiset seuraukset terveyteen.
Se mikä nyrkkeilyn saralta on jäänyt mieliin, niin Alin sanoma miete: "Float like a butterfly, sting like a bee."
Sitä voi tulkita monella tapaa, yksi on että elämisen taito voi sisältää kykyä silkinkevyestä hellyydestä tms iskevämpään, raskaampaan otteeseen ja kun handlaa skaalan päästä päähän on taisteluvireessä elämisen tiellä.
AI : "Float like a butterfly, sting like a bee" is the iconic phrase from boxing legend Muhammad Ali, describing his boxing style: effortless movement and agility ("float") combined with powerful, precise punches ("sting"). The full quote often includes, "His hands can't hit what his eyes can't see," emphasizing his elusive footwork and quick strikes, a philosophy that became a metaphor for graceful power and impact. "

Viimeksi muokannut AlsSie, Ma Joulu 22, 2025 12:45 am. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Mahdollisesti näin.
Re: Jouluketju
Onko promilleja? Mulla ei muuten ole glögiä tänä vuonna. Tykkäsin paljon niistä promillepitoisista glögeistä. "Juhlaglögi" ja sen kun kuumentaa, hyvä on hyvää.
Mahdollisesti näin.
-
Huutaja Jaana
- Horatio Caine
- Viestit: 6156
- Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am
Re: Jouluketju
No toki on!AlsSie kirjoitti: Ma Joulu 22, 2025 12:31 amOnko promilleja? Mulla ei muuten ole glögiä tänä vuonna. Tykkäsin paljon niistä promillepitoisista glögeistä. "Juhlaglögi" ja sen kun kuumentaa, hyvä on hyvää.
Re: Jouluketju
^ ^Glögiä löytyy täälläkin, se jotenkin tuo joulufiiliksen ihan jo tuoksullaan. Alkoholiglögit (Blossa on klassikko) nyt tietty pitää hakea Systeemistä, mutta marketeista saa hyviä holittomia ja 2.2% ja ne maistuvat aika erilaisilta kuin Suomen markettiglögit. Jotenkin täyteläisempiä ja mausteisempia ja niitä ei ole tarkoitus juodakaan jumbokuppia kerrallaan. Tänä vuonna kokeilin rusina-manteli- sekoituksen sijaan karpalo-manteli- sekoitusta ja toimii. Fazerin glögikuulia löytyi lähikaupasta, joten niitäkin puoliksi syöty paketti tuossa
Lunta vaan saisi olla.
Candida pro causa ense candido
Re: Jouluketju
Unohdin tyystin sen glögin ihanan tuoksun. Blossa on hyvää ja jos et ole kokeillut "Juhlaglögiä", niin se on koettamisen arvoista (tod hyvää), sitä saa Alkosta ja se on muistaakseni brandyyn tehty glögi, kullertavan väristä, ja sen juomistyyli tuntuisi olevan enemmän pienten kuin isojen mukien/kuppien tyyliin. Karpalo-manteli- sekoitus kuulostaa ihastuttavalta. Sun postauksen pystyy lukemaan kuin "makustellen"ChingShih kirjoitti: Ma Joulu 22, 2025 1:10 am ^ ^Glögiä löytyy täälläkin, se jotenkin tuo joulufiiliksen ihan jo tuoksullaan. Alkoholiglögit (Blossa on klassikko) nyt tietty pitää hakea Systeemistä, mutta marketeista saa hyviä holittomia ja 2.2% ja ne maistuvat aika erilaisilta kuin Suomen markettiglögit. Jotenkin täyteläisempiä ja mausteisempia ja niitä ei ole tarkoitus juodakaan jumbokuppia kerrallaan. Tänä vuonna kokeilin rusina-manteli- sekoituksen sijaan karpalo-manteli- sekoitusta ja toimii. Fazerin glögikuulia löytyi lähikaupasta, joten niitäkin puoliksi syöty paketti tuossaLunta vaan saisi olla.
Mahdollisesti näin.
Re: Jouluketju
Täytyy katsoa löytyykö täältä Juhlaglögiä tai sen kaltaista, vaaleita glögejä löytyy kyllä jonkin verran. Itselleni ne ovat vähän vieraampia, mutta aina kannattaa avartaa maailmaansa! Makusteluun jatkan ehkä mielipiteitä rankasti jakavalla kombolla: piparkakut ja sinihomejuusto. Sinihomejuustosta voi tehdä miedomman dippiversion piparkakuille.AlsSie kirjoitti: Ma Joulu 22, 2025 1:19 amUnohdin tyystin sen glögin ihanan tuoksun. Blossa on hyvää ja jos et ole kokeillut "Juhlaglögiä", niin se on koettamisen arvoista (tod hyvää), sitä saa Alkosta ja se on muistaakseni brandyyn tehty glögi, kullertavan väristä, ja sen juomistyyli tuntuisi olevan enemmän pienten kuin isojen mukien/kuppien tyyliin. Karpalo-manteli- sekoitus kuulostaa ihastuttavalta. Sun postauksen pystyy lukemaan kuin "makustellen"ChingShih kirjoitti: Ma Joulu 22, 2025 1:10 am ^ ^Glögiä löytyy täälläkin, se jotenkin tuo joulufiiliksen ihan jo tuoksullaan. Alkoholiglögit (Blossa on klassikko) nyt tietty pitää hakea Systeemistä, mutta marketeista saa hyviä holittomia ja 2.2% ja ne maistuvat aika erilaisilta kuin Suomen markettiglögit. Jotenkin täyteläisempiä ja mausteisempia ja niitä ei ole tarkoitus juodakaan jumbokuppia kerrallaan. Tänä vuonna kokeilin rusina-manteli- sekoituksen sijaan karpalo-manteli- sekoitusta ja toimii. Fazerin glögikuulia löytyi lähikaupasta, joten niitäkin puoliksi syöty paketti tuossaLunta vaan saisi olla.
, lopuksi vielä Fazerin glögikuulien jälkimaku, ja lunta päälle.
Mitkä ovat teidän minfolaisten lempi-piparkakut ja höysteet, jos sellaisia tykkäätte syödä?
Candida pro causa ense candido
Re: Jouluketju
Sinihomedippi piparkakuille kuulostaa mielenkiintoiselta, ei ole tullut mieleen koettaa - voi olla erinomainenkin yhdistelmä, vaikea kokeilematta sanoa.ChingShih kirjoitti: Ma Joulu 22, 2025 2:57 amTäytyy katsoa löytyykö täältä Juhlaglögiä tai sen kaltaista, vaaleita glögejä löytyy kyllä jonkin verran. Itselleni ne ovat vähän vieraampia, mutta aina kannattaa avartaa maailmaansa! Makusteluun jatkan ehkä mielipiteitä rankasti jakavalla kombolla: piparkakut ja sinihomejuusto. Sinihomejuustosta voi tehdä miedomman dippiversion piparkakuille.AlsSie kirjoitti: Ma Joulu 22, 2025 1:19 amUnohdin tyystin sen glögin ihanan tuoksun. Blossa on hyvää ja jos et ole kokeillut "Juhlaglögiä", niin se on koettamisen arvoista (tod hyvää), sitä saa Alkosta ja se on muistaakseni brandyyn tehty glögi, kullertavan väristä, ja sen juomistyyli tuntuisi olevan enemmän pienten kuin isojen mukien/kuppien tyyliin. Karpalo-manteli- sekoitus kuulostaa ihastuttavalta. Sun postauksen pystyy lukemaan kuin "makustellen"ChingShih kirjoitti: Ma Joulu 22, 2025 1:10 am ^ ^Glögiä löytyy täälläkin, se jotenkin tuo joulufiiliksen ihan jo tuoksullaan. Alkoholiglögit (Blossa on klassikko) nyt tietty pitää hakea Systeemistä, mutta marketeista saa hyviä holittomia ja 2.2% ja ne maistuvat aika erilaisilta kuin Suomen markettiglögit. Jotenkin täyteläisempiä ja mausteisempia ja niitä ei ole tarkoitus juodakaan jumbokuppia kerrallaan. Tänä vuonna kokeilin rusina-manteli- sekoituksen sijaan karpalo-manteli- sekoitusta ja toimii. Fazerin glögikuulia löytyi lähikaupasta, joten niitäkin puoliksi syöty paketti tuossaLunta vaan saisi olla.
, lopuksi vielä Fazerin glögikuulien jälkimaku, ja lunta päälle.
Mitkä ovat teidän minfolaisten lempi-piparkakut ja höysteet, jos sellaisia tykkäätte syödä?
Olen syönyt jonkin verran inkiväärimausteisia gluteenittomia pipareita. Teen niin, että käärin piparin esim. Edam-juustoviipaleen sisään ja sitten syön sen haukkaus kerrallaan. Samaan aikaan jos on viinirypäleitä vielä ohessa, ja kuuma juoma, vaikka kaaakao, niin tämä toimii myös hyvin.
Mahdollisesti näin.
Re: Jouluketju
Suosittelen maistamaan glögiä mantelilikööri Amareton kanssa.
“The fundamental cause of the trouble in the modern world today is that the stupid are cocksure while the intelligent are full of doubt.”— Bertrand Russell
Re: Jouluketju
Kiitti vinkistä.Bird kirjoitti: Ma Joulu 22, 2025 11:04 am Suosittelen maistamaan glögiä mantelilikööri Amareton kanssa.
Mahdollisesti näin.
-
Huutaja Jaana
- Horatio Caine
- Viestit: 6156
- Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am
Re: Jouluketju
Mitäs tommonen Amaretto pullo maksaa?!?Bird kirjoitti: Ma Joulu 22, 2025 11:04 am Suosittelen maistamaan glögiä mantelilikööri Amareton kanssa.
Re: Jouluketju
Itse olen nyt jouluruoat syönyt ja loput kinkusta laitan Jalostajan savuporokeiton sekaan. Lisään sipulia, kuohukermaa ja lihalientä. Meinaan kunnella kunnon 90-luvun pilluenergiamusiikikia, jonka lopulta taltuttaa aito muslim power -musiikki suoraan sen syntysijoilta, Saudi-Arabiasta, jota varten minulla on aitoa Camel -tupakkaa, jota Jasser Arafattikin poltti. Kiitos (sjukran) Allah, että sain syntyä valkoihoisena miehenä ja erityinen takbirpohjainen kiitos siitä, että saamme täällä viettää valkoista joulua!
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: Jouluketju
Eli kuuntelet Alanis Morrisettea ja/tai Salt 'N Pepan Push It -biisiä tunnin loopillaRL11/6 kirjoitti: Ti Joulu 23, 2025 2:48 am Itse olen nyt jouluruoat syönyt ja loput kinkusta laitan Jalostajan savuporokeiton sekaan. Lisään sipulia, kuohukermaa ja lihalientä. Meinaan kunnella kunnon 90-luvun pilluenergiamusiikikia, jonka lopulta taltuttaa aito muslim power -musiikki suoraan sen syntysijoilta, Saudi-Arabiasta, jota varten minulla on aitoa Camel -tupakkaa, jota Jasser Arafattikin poltti. Kiitos (sjukran) Allah, että sain syntyä valkoihoisena miehenä ja erityinen takbirpohjainen kiitos siitä, että saamme täällä viettää valkoista joulua!
Mä en ole vielä aloittanut edes jouluruokien syöntiä. Paketoin pari pakettia, otin aspiriinia, kuuntelen jotain ihmeen handpan musiikkia ja mietin, kävisinkö viemässä yhden naapurin postilaatikkoon joulukortin. Kävin viemässä.
Mulla ei oikein ole joulufiilinkiä, mutta voi se muuttuakin. Kun sanotaan "itku pitkästä ilosta", niin menee se toiseen suuntaankin "ilo pitkästä itkusta." Toivottavasti.
Viestisi loppuosa muistuttaa kiitollisuudesta. On sitäkin, ja rukouksiin kannattaa muistaa sanoa siitä. Meditoinnissa myös kehoitetaan pääsemään kiitollisuuden tunteen tuntemiseen. Ylempiä energiataajuuksia. Täytyisi muistaa.
Metafyysiset ajatukset, kun menen nukkumaan, toivottavasti herään ihan muusta maailmasta.
Mahdollisesti näin.