Somekeskustelussa tappouhkauksen "heittänyt" kivijärveläismies tuomittiin – pelästynyt uhri soitti hätäkeskukseen
Somekeskustelussa tappouhkauksen "heittänyt" kivijärveläismies tuomittiin – pelästynyt uhri soitti hätäkeskukseen
Humalainen tappouhkaus Tiktok -keskustelussa johti rikostuomioon. Keski-Suomen käräjäoikeudessa 57-vuotiasta kivijärveläismiestä syytettiin uhkailusta sosiaalisen median alustalla tämän vuoden tammikuussa.
Esitutkinnassa mies kertoi ettei humalatilansa takia muista tarkkaan Tiktok-liveryhmässä käytyä keskustelua. Hän muisteli sanoneensa kuitenkin, että "mää tuun tappaa tai jotain tommosta". Kyse oli miehen mukaan pelkästä "heitosta" eikä hänen aikomuksenaan ollut toteuttaa uhkausta.
Mies ei osannut sanoa, onko syyllistynyt asiassa rikokseen.
Uhkausten kohteena ollut suomussalmelainen mies otti tilanteen vakavasti. Miestä pelotti, millaisiin tekoihin haulikolla häntä sanallisesti uhannut ja aggressiivisesti käyttäytynyt mies kykeni. Hän kertoi soittaneensa tilanteesta hätäkeskukseen.
Mies kertoi uhkailun alkaneen sen jälkeen, kun hän pyysi avoimesti rikoksillaan kehuskellutta miestä poistumaan keskusteluryhmästä.
Oikeus katsoi miehellä olleen perusteltu syy pelätä turvallisuutensa puolesta, sillä vakava uhkaus toistui useaan kertaan ja kohdistui tuntemattomaan henkilöön. Se tuomitsi 57-vuotiaan laittomasta uhkauksesta sakkorangaistukseen. 40 päiväsakosta jää hänen maksettavaksi 240 euroa.
https://www.karjalainen.fi/paikalliset/9102667

Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen
- Wildchild79
- Rico Tubbs
- Viestit: 1238
- Liittynyt: Su Kesä 18, 2023 10:21 pm
Re: Somekeskustelussa tappouhkauksen "heittänyt" kivijärveläismies tuomittiin – pelästynyt uhri soitti hätäkeskukseen
Klassinen "Kännissä ja läpällä"-puolustus
Ennen vaadittiin yrittämään, mutta nykyään opetetaan vaatimaan - Sotaveteraani Gunnar Kotiranta 103-v
-
lonesjucca
- Javier Pena
- Viestit: 1823
- Liittynyt: Ke Heinä 26, 2023 9:26 pm
Re: Somekeskustelussa tappouhkauksen "heittänyt" kivijärveläismies tuomittiin – pelästynyt uhri soitti hätäkeskukseen
En muista, en ymmärrä, jonkun muun vika.Esitutkinnassa mies kertoi ettei humalatilansa takia muista tarkkaan Tiktok-liveryhmässä käytyä keskustelua. Hän muisteli sanoneensa kuitenkin, että "mää tuun tappaa tai jotain tommosta". Kyse oli miehen mukaan pelkästä "heitosta" eikä hänen aikomuksenaan ollut toteuttaa uhkausta.
Mies ei osannut sanoa, onko syyllistynyt asiassa rikokseen.
- evitaonsöpöin
- Jack Taylor
- Viestit: 18
- Liittynyt: Pe Syys 26, 2025 10:14 pm
Re: Somekeskustelussa tappouhkauksen "heittänyt" kivijärveläismies tuomittiin – pelästynyt uhri soitti hätäkeskukseen
Olikohan tämä suomussalmelainen mahdollisesti trans-mies? Tuo on ainoa selitys miten ymmärtäisin tämän tuomion, sillä kukaan täysikasvuinen aikuinen biologinen mies ei ilman vakavia mielenterveydellisiä häiriöitä panikoi jos joku netissä sanoo pahasti. Pelkäsikö se että joku tulee siitä näyttöpäätteestä haulikon kanssa kännissä läpi? Täysin turhaa oikeuslaitoksen kuormittamista, pakkohoitoon tuo "uhri" kuuluisi.
Syy on aina ärsyyntyjässä. Ärsyyntymisen kohdetta ei voi muuksi muuttaa, itseään voi. Tuo toinen on erilainen ja ajattelee eri lailla kuin minä, mutta mitä sitten? Haittaako se minun elämääni jotenkin?
-
lonesjucca
- Javier Pena
- Viestit: 1823
- Liittynyt: Ke Heinä 26, 2023 9:26 pm
Re: Somekeskustelussa tappouhkauksen "heittänyt" kivijärveläismies tuomittiin – pelästynyt uhri soitti hätäkeskukseen
Niimpä. Vittu mitä somaliämmiä!evitaonsöpöin kirjoitti: La Joulu 27, 2025 3:53 pm Olikohan tämä suomussalmelainen mahdollisesti trans-mies? Tuo on ainoa selitys miten ymmärtäisin tämän tuomion, sillä kukaan täysikasvuinen aikuinen biologinen mies ei ilman vakavia mielenterveydellisiä häiriöitä panikoi jos joku netissä sanoo pahasti. Pelkäsikö se että joku tulee siitä näyttöpäätteestä haulikon kanssa kännissä läpi? Täysin turhaa oikeuslaitoksen kuormittamista, pakkohoitoon tuo "uhri" kuuluisi.
Turun perussuomalaisten kuntavaaliehdokas ja vaalipäällikkö Timo Viitala teki tiistaina Turun perussuomalaisten puheenjohtajasta Hannu Majasta rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta.
- evitaonsöpöin
- Jack Taylor
- Viestit: 18
- Liittynyt: Pe Syys 26, 2025 10:14 pm
Re: Somekeskustelussa tappouhkauksen "heittänyt" kivijärveläismies tuomittiin – pelästynyt uhri soitti hätäkeskukseen
No persut nyt on aina persuja, pakkohoitoon nekin kuuluisi jo aatteensa puolesta, mutta miten ihmeessä se tähän ketjuun kuului? Oletko humalassa?lonesjucca kirjoitti: La Joulu 27, 2025 4:01 pm Niimpä. Vittu mitä somaliämmiä!
Turun perussuomalaisten kuntavaaliehdokas ja vaalipäällikkö Timo Viitala teki tiistaina Turun perussuomalaisten puheenjohtajasta Hannu Majasta rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta.
Viimeksi muokannut evitaonsöpöin, La Joulu 27, 2025 4:03 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy on aina ärsyyntyjässä. Ärsyyntymisen kohdetta ei voi muuksi muuttaa, itseään voi. Tuo toinen on erilainen ja ajattelee eri lailla kuin minä, mutta mitä sitten? Haittaako se minun elämääni jotenkin?
-
vanhellsing
Re: Somekeskustelussa tappouhkauksen "heittänyt" kivijärveläismies tuomittiin – pelästynyt uhri soitti hätäkeskukseen
Riippuu vähän että oliko syytä olettaa että uhkaaja tiesi osoitteen. Ite nyt en pelästyisi jos täällä joku tulisi uhoamaan, mutta jos on sellainen tilanne missä voisi olettaa että uhkaaja tietää sun nimen ja osoitteen niin olisi siinä varmaan vaikea saada illalla unenpäästä kiinni ja miksei soittaisi poliisille että vie juopon putkaan? Itelle ainakin on koti sellainen turvasatama että jos jotain uhkaa kokisin niin hoitaisin sen pois jollain tavalla. Toki miettisin vähän ennen kuin 112 soittaisin, joku voi sitä vasikointina pitää ja sitten tulisi pidempiaikainen riesa, tilannekohtaisia asioita. Onhan siinä vaihtoehto että kotona varautui jotenkin hyökkäykseen mutta jos puhelinsoitolla selviää niin siistimpää ja helpompaa.evitaonsöpöin kirjoitti: La Joulu 27, 2025 3:53 pm Olikohan tämä suomissalmelainen mahdollisesti trans-mies? Tuo on ainoa selitys miten ymmärtäisin tämän tuomion, sillä kukaan täysikasvuinen aikuinen biologinen mies ei ilman vakavia mielenterveydellisiä häiriöitä panikoi jos joku netissä sanoo pahasti. Pelkäsikö se että joku tulee siitä näyttöpäätteestä haulikon kanssa kännissä läpi? Täysin turhaa oikeuslaitoksen kuormittamista.
-
lonesjucca
- Javier Pena
- Viestit: 1823
- Liittynyt: Ke Heinä 26, 2023 9:26 pm
Re: Somekeskustelussa tappouhkauksen "heittänyt" kivijärveläismies tuomittiin – pelästynyt uhri soitti hätäkeskukseen
No kuuluvat ketjuun varmasti aivan yhtä paljon kuin mainitsemasi transmies. Vai onko persutkin transmiehiä?evitaonsöpöin kirjoitti: La Joulu 27, 2025 4:03 pmNo persut nyt on aina persuja, pakkohoitoon nekin kuuluisi mutta miten ihmeessä se tähän ketjuun kuului? Oletko humalassa?lonesjucca kirjoitti: La Joulu 27, 2025 4:01 pm Niimpä. Vittu mitä somaliämmiä!
Turun perussuomalaisten kuntavaaliehdokas ja vaalipäällikkö Timo Viitala teki tiistaina Turun perussuomalaisten puheenjohtajasta Hannu Majasta rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta.
- evitaonsöpöin
- Jack Taylor
- Viestit: 18
- Liittynyt: Pe Syys 26, 2025 10:14 pm
Re: Somekeskustelussa tappouhkauksen "heittänyt" kivijärveläismies tuomittiin – pelästynyt uhri soitti hätäkeskukseen
Pohdin täysin asiallisesti selitystä tämän "uhrin" käytökselle ja esitin sen yhtenä vaihtoehtona. Tarkalleen se trans ei itsessään olisi se syy, vaan biologinen naiseus kun taas uutisessa kuitenkin miehestä puhuttiin. Nykyaikana pitää pitää kaikki vaihtoehdot avoinna. Voithan sinäkin olla oikeassa että kyseessä oli oikeasti trans-persu ja se toimisi hyvin selityksenä myös noin typerälle käytökselle tehdä rikosilmoitus jostain nettihössöttämisestä.lonesjucca kirjoitti: La Joulu 27, 2025 4:04 pm No kuuluvat ketjuun varmasti aivan yhtä paljon kuin mainitsemasi transmies. Vai onko persutkin transmiehiä?
Syy on aina ärsyyntyjässä. Ärsyyntymisen kohdetta ei voi muuksi muuttaa, itseään voi. Tuo toinen on erilainen ja ajattelee eri lailla kuin minä, mutta mitä sitten? Haittaako se minun elämääni jotenkin?
-
lonesjucca
- Javier Pena
- Viestit: 1823
- Liittynyt: Ke Heinä 26, 2023 9:26 pm
Re: Somekeskustelussa tappouhkauksen "heittänyt" kivijärveläismies tuomittiin – pelästynyt uhri soitti hätäkeskukseen
Täysin asiallisesti leimasit transyhteisöä siitä, että joku henkilö teki rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta. Kuka tahansa normaali ihminen tekee poliisille ilmoituksen aiheettomasta uhkailusta.evitaonsöpöin kirjoitti: La Joulu 27, 2025 4:07 pmPohdin täysin asiallisesti selitystä tämän "uhrin" käytökselle ja esitin sen yhtenä vaihtoehtona. Tarkalleen se trans ei itsessään olisi se syy, vaan biologinen naiseus kun taas uutisessa kuitenkin miehestä puhuttiin. Nykyaikana pitää pitää kaikki vaihtoehdot avoinna. Voithan sinäkin olla oikeassa että kyseessä oli oikeasti trans-persu ja se toimisi hyvin selityksenä myös noin typerälle käytökselle tehdä rikosilmoitus jostain nettihössöttämisestä.lonesjucca kirjoitti: La Joulu 27, 2025 4:04 pm No kuuluvat ketjuun varmasti aivan yhtä paljon kuin mainitsemasi transmies. Vai onko persutkin transmiehiä?
Transmiehillä ei myöskään ole biologista naiseutta, koska muuten he eivät olisi miehiä vaan naisia.
- evitaonsöpöin
- Jack Taylor
- Viestit: 18
- Liittynyt: Pe Syys 26, 2025 10:14 pm
Re: Somekeskustelussa tappouhkauksen "heittänyt" kivijärveläismies tuomittiin – pelästynyt uhri soitti hätäkeskukseen
Mielestäni transyhteisöitä ei leimata tarpeeksi ja lopputulos on juuri tämän ketjun kaltaisia tapahtumia. Mielenterveysongelmat ovat syynä niin transyhteisöiden olemassaoloon kuin tämän ketjun tapahtumiin jossa oikeuslaitosta jälleen kuormitetaan hullujen uhriutumisella täysin tarpeetta. Toivottavasti seuraava hallitus lisää mielenterveyspalveluiden rahoitusta jotta molemmista ongelmista päästäisiin lopullisesti eroon.lonesjucca kirjoitti: La Joulu 27, 2025 5:28 pm Täysin asiallisesti leimasit transyhteisöä siitä, että joku henkilö teki rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta. Kuka tahansa normaali ihminen tekee poliisille ilmoituksen aiheettomasta uhkailusta.