Tällaisissa keksinnöissä on kaikkein helpointa – jos haluaa oikeasti tietää, mikä näissä asioissa on mahdollista ja mahdotonta – lähteä liikkeelle siitä, mitkä ovat fysiikan lakien asettamat rajat. Superkondensaattori ei ole mikään akkuteknologia. Ensinnäkään siksi, että se ei varastoi energiaa kemiallisen reaktion avulla, jossa molekyylit hajoavat ja yhdistyvät. Toiseksi siksi, että energian varastoimista kapasitanssiin rajoittaa kapasitanssi ilmiönä.
Kapasitanssi perustuu vastakkaisen merkkisten varausten toisiaan kohtaan tuntemaan vetovoimaan. Mitä suurempi pinta-ala varaukselle on, ja mitä lähemmäksi varaukset saadaan toisiaan ilman, että ne purkautuvat, sitä enemmän energiaa voidaan varastoida.
Superkondensaattorit ovat siinä mielessä akkujen ja tavallisten kondensaattorien välimuoto, että niissä pelkkää kapasitiivista ilmiötä autetaan elektrolyytissä tapahtuvilla hapettumisilla ja pelkistymisillä. Tästä johtuen, kun tavallista kondensaattoria voi ladata ja purkaa käytännössä rajattomasti, kunhan suurinta sallittua jännitettä eikä virtaa ei ylitetä, superkondensaattorien kestävyys mitataan sadoissatuhansissa sykleissä. Tavallisten akkujen kestävyys sadoissa sykleissä.
On olemassa yksi lupaava superkondensaattorien kehitysaskel, joka saattaisi vastata sitä, mitä Donitsilabran tyypit ovat tekemässä. Se tunnetaan lyhenteellä NTGS, osapuilleen typpi-thioli-grafeeni(-oksidi)-rulla, jossa thioli (rikkiyhdiste) estää jonkun ikävän ilmiön, joka muuten tekisi grafeenista käyttökelvotonta. Jos asialle haluaa hihitellä, niin grafeeni on luultavasti tuossa se taikamauste, jonka oikeanlainen tuottaminen ja käyttäminen asettaa suurimmat haasteet.
Helluntaipiireissä esiintyy paljon sitä, että melkein tapahtuu ihmeitä. Jollain tavalla se on kokonainen kulttuuri, joka on olemassa melkein tapahtuneiden ihmeiden pohjalta ja elää melkein tapahtuvien ihmeiden jahtaamisesta. Selittää myös Wincapitan ja Onecoinin taannoista suosiota siellä. Jos huonosti käy, niin donitsityypit ovat ensin kuulleet tästä teknologiasta. Sitten nähneet päiväunia, millä tavalla kaikki, mikä on heidän ja jättimenestyksen välillä, on muutaman miljoonan euron laitteet, joilla tehdä testejä ja prototyyppejä.
NTGS, jos tuotannolliset ongelmat saa ratkaistua, on käytännössä superkondensaattori, joka kykenee suunnilleen litiumakkujen energiatiheyteen, mitattuna Wh / kg. Etuna siinä on noin kymmenen kertaa suurempi määrä syklejä. Haittana se, että kyseessä on edelleen kondensaattori. Tarkoittaa, että kennon jännite 50 % latauksella on 0,71 kertaa maksimijännite ja 25 % latauksella puolet maksimijännitteestä.
Kuivan polttopuun energiatiheys on noin 4,1 kWh / kg. Bensiinin 13,0 kWh / kg (tai 9,3 kWh litralta). Nykyisillä akuilla (ja NTGS:llä, jos se joskus saadaan toimivaksi) ollaan hieman yli 200 Wh / kg lukemissa.
Oulun_Kungas kirjoitti: Ti Tammi 13, 2026 7:04 am
Esim. pelkästään Muskin varallisuuden jakamalla suomalaisten kesken olisi kaikilla sellainen 130 000€ alkupääoma, jolla voi mukavasti lähteä liikkeelle sijoituselätiksi ja kitistä, kun työntekijät vaatii palkkaa.
Maailmantalouden ongelma ei ole koskaan ollut se, ettei olisi rahaa. Jos olisi, niin rahaa voisi painaa rajattomasti. Ongelma on aina ollut se, että sille rahalle pitää jonkun tuottaa katetta. Siis tehdä jotain niin arvokasta tai ihmeellistä, että joku on valmis maksamaan siitä. Jotta se raha voidaan sitten pistää kiertoon, jonka jälkeen ihmiset voivat ostaa sillä itselleen paljon turmiollisia nautintoja.
Jos kaikilla on rahaa, eikä kukaan valmista mitään, koska kaikki haluavat vain levätä ja pitää hauskaa, niin raha menettää arvonsa ja kaikki kuolevat nälkään ja kylmään. Rahan ja sen niukkuuden tarkoitus on pitää ihmiset tekemässä jotain. Siinä vaiheessa, kun on liikaa niitä, jotka eivät tee mitään, koska 1) kukaan ei halua maksaa heille mistään, 2) he eivät osaa mitään, 3) mitään tekemisen arvoista ei ole olemassa, ja 4) tästä syystä he eivät halua tehdä mitään, on tasan kaksi vaihtoehtoa:
Joko yhteiskunta romahtaa siihen, että ne, jotka tekevät, eivät riitä tekemään kaikkea tarvittavaa niille ja niiden puolesta, jotka eivät tee. Valtio ei voi maksaa valtavia summia pienelle ryhmälle maanviljelijöitä ja sairaanhoitajia siksi, että pitävät lopun kansan elossa ja terveenä kun se makaa kotona, koska sitten rahan arvo romahtaisi, kun nämä harvat hyödylliset ja välttämättömät henkilöt eivät löytäisi sille ostettavaa.
Toinen vaihtoehto on, että tuotetaan taantumia, sotia ja pandemioita sitä varten, että syntyisi sosiaalidarwinistinen paine saada mahdollisimman moni tekemiseen kykenevä tekemään jotain, ja mahdollisimman moni tekemiseen kykenemätön päättämään päivänsä joko omasta aloitteestaan, autettuna, tai välttämättömyyden pakosta.
Confusius kirjoitti: Ti Tammi 13, 2026 3:31 am
Omavaraisuus ja individualismi olen paljon mielenkiintoisempaa kuin protestanttinen moraalisaarnaus työnteosta meriittinä ylihintaisessa venäläisessä yhteiskunnassa…
Niin kauan kuin mahdollisimman moni sai hyvää palkkaa papereiden siirtelystä pöydän vasemmalta laidalta oikealle laidalle – ja joku oli päättänyt, eli virallisesti uskottiin, että se on arvokasta työtä, johon ihminen kannattaa kouluttaa – raha pysyi kierrossa. Olennaista tässä on, että "oikeasti tuottavaa" työtä ei ole riittävästi antamaan katetta sille rahamäärälle, jolla suomalaisten enemmistölle taataan edes jotenkin mukava elintaso. Joten rahaa on siirrettävä oikeasti tuottavasta työstä kaikenlaiseen papereiden siirtelyyn.
Muussa tapauksessa muutama vientiteollisuuden ala keräisi kaiken vaurauden yhteiskunnassa. Kävisi niin, että joko siinä työskentelevillä olisi niin paljon rahaa, että ostettavat asiat loppuisivat kesken, työmotivaatio loppuisi kesken, tai palkat pitäisi pitää niin alhaalla, että tuottavien ja turhien ihmisten varallisuuden välille ei muodostu selkeää kuilua. Kaiken verottaminen puolikuoliaaksi mahdollistaa suuret määrät keskiluokasta. Jos ei veroteta, tai ei ole mitä verottaa, ei ole keskiluokkaa. Tai keskiluokka typistyy sisältämään vain oikeasti tuottavat henkilöt. Se on monta kertaa pienempi joukko kuin myös valetuottavat henkilöt sisältävä.
Erittäin harva osaa tarkastella taloutta systeeminä. Tästä johtuen useimmat pikaiset korjausehdotukset ovat vähän kuin vetäisi ja työntäisi samasta kahvasta samaan aikaan. Salaisuus on siinä, että raha on fiktio. Kaikenlaiset tyhmät salaliittoteoreetikot ajattelevat, että rahan fiktiivinen luonne on joku ilkeiden ihmisten juoni kaikkien muiden orjuuttamiseksi, ja että kaikki olisi paljon paremmin jos raha ei olisi fiktiivistä.
Jos raha ei olisi fiktiivistä, sillä ei olisi tarpeeksi arvoa kuin alkeellisen, maatalouteen perustuvan yhteiskunnan pyörittämiseen. Kun ihmiset tekevät todellista työtä, josta syntyy todellista tai fiktiivistä tuottavuutta, mutta saavat siitä palkan todellisena fiktiivisenä rahana, heillä on varaa ostaa sillä todellisia tavaroita ja elämyksiä. Sen taas kaikki ymmärtävät talouden tarkoitukseksi. Osa ajattelee sitä myös elämän tarkoituksena, mutta se taas ei kuulu tähän. Paitsi siten, että "protestanttinen moraalisaarnaus työnteosta meriittinä ylihintaisessa venäläisessä yhteiskunnassa" on sen välttämätön edellytys tai kääntöpuoli.
Ei sillä ole mitään merkitystä, että aina löytyy yksilöitä, jotka voivat alkaa menestyviksi artisteiksi. Tai sattuvat perustamaan riskirahalla firman, joka menestyy räjähdysmäisesti. Tai sattuvat olemaan ensimmäisiä jossain syntyvillä markkinoilla. Jos haluaa vastata kysymykseen, että mistä kokonaisuuden hyvinvointi tai pahoinvoint riippuvat, niin silloin pitää lähteä siitä, mitkä voimat ja tekijät kokonaisuuteen vaikuttavat.
Elon Musk ei ole todellinen henkilö, joka on ansainnut ja omistaa todellista vaurautta. Elon Musk on systeemin palkkaama nokkamies, lähinnä näyttelijä, jonka tarkoitus on saada Tesla näyttämään joltain poikaneron onnenpotkulta ja äkkirikastumiselta, ennestään kontakteja omaavien superrikkaiden projektin sijaan. Apple, Amazon, Google, Microsoft, sama juttu. Trumpin puuhat presidenttinä, sama juttu.
Mutta mitä Lehtimäen ja donitsihemmojen juttuihin tulee, niin tässä on kyseessä todellinen kokeellinen teknologia. Nämä hulivilit näkevät päiväunia, jossa saavat kehitettyä siitä toimivan tuotteen, kunhan annetaan puoli vuotta ja muutaman miljoonan euron laitteistot.
Onnistuminen on kiinni lähinnä kolmesta eri asiasta. Yksi on se, onko teknologia yleensäkin sen laatuinen, että se on mahdollista ottaa tuotantoon, vai paljastuuko joku ylitsepääsemätön ongelma myöhemmin. Pahimpia ovat sellaiset fysiikan ilmiöt, joissa onnistuakseksi tarvitsisit kahta asiaa samaan aikaan, mutta käytännössä joudut valitsemaan niiden väliltä.
Optimointi ei tarkoita loputonta paremmaksi tekemistä. Se tarkoittaa asian kehittämistä niin pitkälle, että fysiikan lait ja käytännön (tekniset ja taloudelliset) mahdollisuudet niiden asettamien rajojen lähestymiseen tulevat vastaan. Kun se raja on saavutettu, voidaan sanoa, että riittikö se tuotteeksi asti. Toinen on se, jos tekniikka on mahdollinen saada toimimaan, mutta siihen tarvittava tutkimuksen määrä tai laitteistojen laatu ylittää sen budjetin, minkä hulivilit kykenevät puhumaan itselleen.
Kolmas on se, jos tekniikka on mahdollinen ja budjetti riittää, että löytyykö donitsilabran väestä ja kontakteista riittävää osaamista varsinaisen tutkimustyön tekemiseen. Mikrometreissä mitattavat rakenteet ja prosessit eivät asetu oikein pelkästään sillä, että on nimekkäitä tukijoita ja tiimi on omasta mielestään cool.
