miss_x kirjoitti:
toinen asia on se, että tämä fakta, joka tästä tapauksesta on annettu, on melkoisen suppeaa eikä oikeastaan määrittele kovin tarkkaan rikoksen laatua. ok, lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö kuulostaa ihan tarpeeksi pahalta tapahtui se missä olosuhteissa tahansa, en lainkaan väheksy sitä. taikka sitä että epäilykset ovat varmasti vahvoja koska vankeus on kestänyt näinkin kauan.
Kukaan ei istu tutkintavankeudessa kahta viikkoa siitä, että hänellä on ollut pari lapsipornokuvaa tietokoneella. Kyllä, kyseessä täytyy olla vakavampi epäily.
MUTTA - jotain sellaista mitä Teillä, jotka olette erään sanoin jo voittaneet tämän väittelyn lopputuloksesta huolimatta, ei ole, on se tieto, jos näin voi sanoa, mitä on sellaisilla jotka tuntevat RA:n. tottakai sellaisilla henkilöillä on tunteet vaikeuttamassa järjen kulkua, mutta on yksnkertaisesti VÄÄRIN väheksyä heitä, tai kuten täällä olette ihan reilusti heittäneet heidät kaiken "järkevän" keskustelun ulkopuolelle. eivätkö he ole aivan yhtä päteviä tai jopa pätevämpiä tekemään omat päätelmänsä, kun heillä on Teidän faktojenne lisäksi tietoa vangitusta henkilöstä ja hänen versionsa tapahtuneesta, eli ehkä jopa tarkkaa tietoa siitä, mistä häntä epäillään?
Niin, heillä on syyttömyyttään vakuuttelevan todennäköisen syyllisen versio tapahtuneesta. Ei puolueetonta poliisin versiota tapahtumista, joka on tämän Ramin telkien taakse vienyt.
jos on typerää uskoa oman ystävänsä sanaan siitä, että hänet on vangittu syyttömänä, niin on vähintään yhtä typerää uskoa sokeasti siihen, ettei syytön mies koskaan istu vankilassa. varsinkin, kun tämä tapaus ei ole läheskään loppuun käsitelty, tuskin edes alkanut.
Kukaan ei ole missään väittänyt, etteikö joku syytön voisi istua vankilassa. Tällä hetkellä vaan useimmat epäilevät, josko Rami olisi syytön.
PS. Kenelläkään ihmisellä ei ole kahdeksaakymmentä ystävää. Kysymys on tuolloin jo tuttavista. Ja mitä tuttavat loppupeleissä tietävät toisistaan? Vähän.