Lahden murha Mikko Kujanpää

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Njord
Olivia Benson
Viestit: 733
Liittynyt: Ke Loka 22, 2025 6:12 pm

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja Njord »

nihilistinahalisti kirjoitti: Ma Maalis 24, 2025 9:53 am Tällaista ketjua ei vielä ole, joten päätin avata sellaisen, koska me saamme epäillä, muttemme leimata, vaan tuomme esiin sellaisia seikkoja esiin jotka saattaisi ratkaista murhan, joten olkaa hyvä.

Lahti murhattiin vuonna 2006 ja ainoita meidänkin käytettävissä olevat on etp-aineisto kuvineen ja muokattu tallenne, ei alkuperäistä ja onkokaan enään edes olemassa.

Oheisen kuvan saa alkuperäisenä yv:nä

Kuva muokattu kännykässä, joten pahoittelen sitä.


huppis.jpg

Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
En tunne miestä, sano Ketonen Jeesuksesta. Googeloinnin perusteella joku poliisin erikoismies joka katosi Kouvolassa ja löytyi Seinäjoelta.

Mitä kuvasta tulee mieleen, niin sama homma kuin kaikista huppupäiksi epäillyistä. Eli tuntomerkki jonka Anneli tuoreeltaan antoi ”silmät kaukana toisistaan” täsmää. Tämä on hyvä luonnollinen tulkinta tuoreesta näköhavainnosta. Se kun sisältää hyvin vähän tulkintaa ja järkeilyä. Tuntomerkkinä silti erittäin huono. Jos päähän laittaa tuollaisen maskin, niin se kapeuttaa kasvonpiirteet ja luo persepktiiviharhan. Maski ikään kuin rajaa osan kasvoista pois. Tällöin silmät ovat poikkeuksetta etäällä toisistaan. Tämä on myös yksi syistä miksi uskon Annelin oikeasti katsoneet huppista silmästä silmään. Tämä heti alussa annettu näköhavainto vaikuttaa aidolta yksityiskohdalta. Siinä ei ole ollut juurikaan aikaa järkeistää asiaa kuten juuri itse tässä tein. On todellakin näyttänyt hämärässä siltä että silmät ovat etäällä toisistaan. Aitoa muistelua. Aito havainto. Maski tekee myös huppiksesta tukevamman kuin mitä todellisuudessa on. Kroppakin kun on silloin kasvoihin nähden leveämmän näköinen.

Muuten mulla ei ole kyl mitään sanottavaa itte asiasta joka taitaa olla kujanpään osuus murhaan…
Alkinto
Sabrina Duncan
Viestit: 372
Liittynyt: La Loka 17, 2009 10:16 am

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja Alkinto »

Jukka Lahti huudahtaa jonkun sanan. Sen voi kuulla kuin "pyyjääpää". Sen voi myös kuulla kuin "kujanpää". Ja se voi olla jokin muu sana, jonka merkitys jää epäselväksi.

Joka tapauksessa oletettu yhteys ketjun päähenkilö-kujanpäähän on jokseenkin hatusta vedetty. Laadultaan samaa luokkaa kuin Kuusirannan päättely Annelin syyllisyydestä. "Häke-nauhan alussa ei(muka)kuulu Lahden valitusta vaikka tappelun pitäisi olla kiihkeimmillään".
nihilistinahalisti
Martin Beck
Viestit: 792
Liittynyt: To Loka 31, 2024 4:34 pm

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja nihilistinahalisti »

Alkinto kirjoitti: Pe Tammi 23, 2026 12:35 pm Jukka Lahti huudahtaa jonkun sanan. Sen voi kuulla kuin "pyyjääpää". Sen voi myös kuulla kuin "kujanpää". Ja se voi olla jokin muu sana, jonka merkitys jää epäselväksi.

Joka tapauksessa oletettu yhteys ketjun päähenkilö-kujanpäähän on jokseenkin hatusta vedetty. Laadultaan samaa luokkaa kuin Kuusirannan päättely Annelin syyllisyydestä. "Häke-nauhan alussa ei(muka)kuulu Lahden valitusta vaikka tappelun pitäisi olla kiihkeimmillään".
Akinto, jos ei nyt parhaimpia, mutta ainakin pahimpia vastaan väittäjiä oikean tekijän löytämiseksi ja joka vetelee hatustaan kaikkea sellaista ja erityisesti niitä asioita joilla ei oikea tekijä löydy ainakaan.

Akinto, hiljaisuus eri kuin en kuule noin, ääni on eri kuin hiljaisuus.

Kun jotakin kuulee, niin silloin kuuluu.

Akinton pitää miettiä ennemminkin miksi poliisi alkoi hieroon tekijäksi Aueria ja miksi poliisi ei ole 'löytänyt' 19 vuoden aikana tekijää?

Noita voisit ennemminkin miettiä, samoin kuin sitä, miksi Lahti yrittää harhauttaa tekijää luulemaan, että paikalla on muitakin miehiä, "Juha, tule tänne apuun".

Jokainen voi mielessään hymistä " koo, pee, kyy, pyy, puu, kuu, pyyjä, kujan", niin kummin kuulette ja kuunnelkaa viimeisin tänne annettu dropbox-pätkå, ainoastaan volumeja on lisätty.

Täällä alussa eli ensimmäisessä on kuva, huomatkaa vaaleat kulmakarvat, eikö tekopaikalta ollut löytynyt vaalea karva?

Kuten jo tuossa edellä, Kujanpää oli saanut jonkinlaisen trauman ja selityksenä, Rovaniemelle ajamisesta oli selittänyt lähteneensä viemään myymiään maiharimallisia kenkiäån ostajalle.

Hmm, postikin on olemassa eli vajaan 20 postimaksulla pääsee, kun taas ajamalla noin 100.

Mikä niin hirveä trauma tulee, että jättää autonsa myös varastettavaksi parkkialueelle ja lähtee pois junalla, jää seinäjoelle ja suunittelee itsemurhaa.?

Masa Niemi "minä vaan kysyn".
Ei veneellä pääse eteen päin, jos liikuttaa airoja ilmassa, eikä veden alla :lol:
Huopaajat menee ympyrää ja peesaajat pitää perää :lol:
Kun et kirjoita mitään, et voi kirjoittaa väärinkään :lol:
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

nihilistinahalisti kirjoitti: Pe Tammi 23, 2026 10:31 am ...
Korvattu tähdillä oma vitsi ja hauskuus.

Mutta tässä todiste https://www.dropbox.com/scl/fi/13w6x2w5 ... qbz0m&dl=0
Muutamia nostoja hätäkeskuspuhelutallenteen alkupuolelta, jolloin Jukka huutaa puolisoaan avuksi:

0:53 "Tuu jo auttaa!"
1:18 "apu"
1:25 "Apuun...tule, tule tänne apuun!"
1:46 "Tuu jo auttaa!"

Mielestäni on paljon todennäköisempää, että hädässä ja hämärän rajamailla oleva ihminen toistelee sanomisiaan. Ei Jukka enää tuossa vaiheessa ajattele selvästi, vaan yrittää lähinnä sinnitellä hengissä ja saada apua itselleen. Murhaaja on kylmäverinen tyyppi, jolla oli ainoastaan Jukan tappaminen tavoitteena.

Voisin kuvitella, että myös KRP:n labrahenkilökunnasta löytyy ihmisiä, joita ahdistaa Auerin tapauksen käsittely. Järjen ääntä ei ole kuunneltu enää vuosiin ja syyttömät ihmiset ovat joutuneet syntipukeiksi.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Joosua
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4845
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 10:35 pm

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Pieni liekki kirjoitti: La Tammi 24, 2026 9:36 am
Voisin kuvitella, että myös KRP:n labrahenkilökunnasta löytyy ihmisiä, joita ahdistaa Auerin tapauksen käsittely. Järjen ääntä ei ole kuunneltu enää vuosiin ja syyttömät ihmiset ovat joutuneet syntipukeiksi.
Kyllä tässä tosiaan jo vähitellen alkaa uskoa poliisin korruptoitumiseen tai johonkin vastaavaan mädännäisyyteen.
nihilistinahalisti
Martin Beck
Viestit: 792
Liittynyt: To Loka 31, 2024 4:34 pm

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja nihilistinahalisti »

Pieni liekki kirjoitti: La Tammi 24, 2026 9:36 am
nihilistinahalisti kirjoitti: Pe Tammi 23, 2026 10:31 am ...
Korvattu tähdillä oma vitsi ja hauskuus.

Mutta tässä todiste https://www.dropbox.com/scl/fi/13w6x2w5 ... qbz0m&dl=0
Muutamia nostoja hätäkeskuspuhelutallenteen alkupuolelta, jolloin Jukka huutaa puolisoaan avuksi:

0:53 "Tuu jo auttaa!"
1:18 "apu"
1:25 "Apuun...tule, tule tänne apuun!"
1:46 "Tuu jo auttaa!"

Mielestäni on paljon todennäköisempää, että hädässä ja hämärän rajamailla oleva ihminen toistelee sanomisiaan. Ei Jukka enää tuossa vaiheessa ajattele selvästi, vaan yrittää lähinnä sinnitellä hengissä ja saada apua itselleen. Murhaaja on kylmäverinen tyyppi, jolla oli ainoastaan Jukan tappaminen tavoitteena.

Voisin kuvitella, että myös KRP:n labrahenkilökunnasta löytyy ihmisiä, joita ahdistaa Auerin tapauksen käsittely. Järjen ääntä ei ole kuunneltu enää vuosiin ja syyttömät ihmiset ovat joutuneet syntipukeiksi.
mistä pili saat noin monia avunpyyntöjä?

Oletko oikeasti edes kuunnellut koko talenteen, kun vaikuttaa nuo monet avunpyynnöt ihan keksityiltä ettei tallenteella juurikaan muuta ole.

Miksipä et esittäisi niitä julkisesti dropboxin avulla?

Otat tallenteelta kohdan, laitat dropboxiin ja näin on osoitettu siellä olevan juurikin sanotunlaisesti..

Eiks oliski yksinkertaista, meikähän on tänne jo laittanut, dropbox-linkit, että Lahti yrittää harhauttaa tekijää, että nyt tulee apuun toinen mies, "Juha, tule tänne apuun" on ihan selkeä j kuuluu hyvin samoin kuin muukin.

Myöskin kujanpää erittäin selkeä ja k-irjain kuuluu hyvin ja loputkin.

Vain hyvällä mielikuvituksela tai suoralla vääristelyllä kuullaan jotai ihme ppyyjäpäätä.

Kerro nyt ihmeessä mikä hyvä syy saa noinkin paljon vääristeleen ja et ajattele sitä, että IHMINEN on tapettu.

Onko tämä murhainfo teille jokin leikkikenttä vaiko miksi ette miellä totuutta?
Ei veneellä pääse eteen päin, jos liikuttaa airoja ilmassa, eikä veden alla :lol:
Huopaajat menee ympyrää ja peesaajat pitää perää :lol:
Kun et kirjoita mitään, et voi kirjoittaa väärinkään :lol:
Hasselko
Sabrina Duncan
Viestit: 369
Liittynyt: Ke Syys 03, 2025 11:45 pm

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja Hasselko »

Noniin ja taas mennään... :mrgreen:
Njord
Olivia Benson
Viestit: 733
Liittynyt: Ke Loka 22, 2025 6:12 pm

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja Njord »

Hasselko kirjoitti: La Tammi 24, 2026 1:09 pm Noniin ja taas mennään... :mrgreen:
Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy...
nihilistinahalisti
Martin Beck
Viestit: 792
Liittynyt: To Loka 31, 2024 4:34 pm

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja nihilistinahalisti »

Pieni liekki kirjoitti: La Tammi 24, 2026 9:36 am
nihilistinahalisti kirjoitti: Pe Tammi 23, 2026 10:31 am ...
Korvattu tähdillä oma vitsi ja hauskuus.

Mutta tässä todiste https://www.dropbox.com/scl/fi/13w6x2w5 ... qbz0m&dl=0
Muutamia nostoja hätäkeskuspuhelutallenteen alkupuolelta, jolloin Jukka huutaa puolisoaan avuksi:

0:53 "Tuu jo auttaa!"
1:18 "apu"
1:25 "Apuun...tule, tule tänne apuun!"
1:46 "Tuu jo auttaa!"

Mielestäni on paljon todennäköisempää, että hädässä ja hämärän rajamailla oleva ihminen toistelee sanomisiaan. Ei Jukka enää tuossa vaiheessa ajattele selvästi, vaan yrittää lähinnä sinnitellä hengissä ja saada apua itselleen. Murhaaja on kylmäverinen tyyppi, jolla oli ainoastaan Jukan tappaminen tavoitteena.

Voisin kuvitella, että myös KRP:n labrahenkilökunnasta löytyy ihmisiä, joita ahdistaa Auerin tapauksen käsittely. Järjen ääntä ei ole kuunneltu enää vuosiin ja syyttömät ihmiset ovat joutuneet syntipukeiksi.
Tässä pili, aika 00:52.05 - 00:53 09 selkeä huuto "LUJJAA", tämän poliisi on kuullut sanana 'huijjaa', mutta mikä erikoisinta, ei kuulu i-kirjainta.

Eli Lahti kuulee Auerin sanovan "nopeesti".

Nämä asiat on myös vääristyneet runsaasti muokatun tallrnteen vuoksi, koska poliisit on myös yrittäneet talennetta muuttaa niin että Aueri olisi syyllinen, eli ovat tienneet syyllistyvänsä rikoksiin.
Tätäkö pili yrität itsekkin pimentää, muutoin en ymmärrä touhuanne.

Tässä linkki ja vain äänen voimakkuutta lisätty.

https://www.dropbox.com/scl/fi/3z63p86k ... 4r212&dl=0


Tämä njuurtille ja hasselpask, anteeksi, pähkinälle

Tässä toinen linkki, "juha, tule tänne apuu", erottaa Lahdrn ääneksi koska sössähtävä kun on hammassilta isketty suusta pois, ainoastaan volumeja lisätty.

https://www.dropbox.com/scl/fi/km5q63kk ... 1eafu&dl=0
Ei veneellä pääse eteen päin, jos liikuttaa airoja ilmassa, eikä veden alla :lol:
Huopaajat menee ympyrää ja peesaajat pitää perää :lol:
Kun et kirjoita mitään, et voi kirjoittaa väärinkään :lol:
Vespa velutina
Rico Tubbs
Viestit: 1261
Liittynyt: Pe Heinä 27, 2012 8:41 pm
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja Vespa velutina »

Itse kuulen "pyyjääpään" kohdalla hyyhääjää. Tarkoittanee "hyökkääjä"
"Juha tule tänne apuun" en kuule Juhaa, siinä on joku veren nieleskely Juhan kohdalla, josta kuulostaisi kuin aloittaisi sana "ju", mutta ei se ainakaan kenenkään nimi ole.
"Lujjaa" "huijaa" kohdalla huutaa mielestäni "tuu jo".
Aasianherhiläinen Vespa velutina on hieman pienempi kuin eurooppalainen herhiläinen. Tulokkaan erityistuntomerkki on keltaiset jalat.
nihilistinahalisti
Martin Beck
Viestit: 792
Liittynyt: To Loka 31, 2024 4:34 pm

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja nihilistinahalisti »

Vespa velutina kirjoitti: La Tammi 24, 2026 2:39 pm Itse kuulen "pyyjääpään" kohdalla hyyhääjää. Tarkoittanee "hyökkääjä"
"Juha tule tänne apuun" en kuule Juhaa, siinä on joku veren nieleskely Juhan kohdalla, josta kuulostaisi kuin aloittaisi sana "ju", mutta ei se ainakaan kenenkään nimi ole.
"Lujjaa" "huijaa" kohdalla huutaa mielestäni "tuu jo".
Kuule mitä luulet.

Hassuin kohta, "en kuule Juhaa, siinä on joku veren nieleskely Juhan kohdalla, josta kuulostaisi kuin aloittaisi sana "ju",

" en kulee juhaa mutta siinä kuitenkin juha kohdalla on", öö täh et kuule juhaa, mutta kuulen juha kohdan, ööö?? Aha.
Ei veneellä pääse eteen päin, jos liikuttaa airoja ilmassa, eikä veden alla :lol:
Huopaajat menee ympyrää ja peesaajat pitää perää :lol:
Kun et kirjoita mitään, et voi kirjoittaa väärinkään :lol:
nihilistinahalisti
Martin Beck
Viestit: 792
Liittynyt: To Loka 31, 2024 4:34 pm

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja nihilistinahalisti »

Vespa velutina kirjoitti: La Tammi 24, 2026 2:39 pm Itse kuulen "pyyjääpään" kohdalla hyyhääjää. Tarkoittanee "hyökkääjä"
"Juha tule tänne apuun" en kuule Juhaa, siinä on joku veren nieleskely Juhan kohdalla, josta kuulostaisi kuin aloittaisi sana "ju", mutta ei se ainakaan kenenkään nimi ole.
"Lujjaa" "huijaa" kohdalla huutaa mielestäni "tuu jo".
Mielipiteitä saa ja pitää olla, mutta esitä sekunnin kymmenesosan kohdalla, MISSÄ tässä kohtaa on rää'än nielaisu kohta.

Teillä on harvinaisen hyvä kuulo kun erotatte jopa nielaisukohdankin, kun minä en saa mitenkään erottumaan nielaisua.

https://www.dropbox.com/scl/fi/cqymefri ... tbvzw&dl=0
Ei veneellä pääse eteen päin, jos liikuttaa airoja ilmassa, eikä veden alla :lol:
Huopaajat menee ympyrää ja peesaajat pitää perää :lol:
Kun et kirjoita mitään, et voi kirjoittaa väärinkään :lol:
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

nihilistinahalisti kirjoitti: La Tammi 24, 2026 3:10 pm ...
Mielipiteitä saa ja pitää olla, mutta esitä sekunnin kymmenesosan kohdalla, MISSÄ tässä kohtaa on rää'än nielaisu kohta.

Teillä on harvinaisen hyvä kuulo kun erotatte jopa nielaisukohdankin, kun minä en saa mitenkään erottumaan nielaisua.

https://www.dropbox.com/scl/fi/cqymefri ... tbvzw&dl=0
Näytteen alussa on ilmeisesti Annelista johtuvia hengitys- tai sydämenlyöntiääniä, mutta niiden jälkeen kuuluu, kuinka Jukka huutaa vaimolleen: "Tule, tule tänne apuun!".
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Vespa velutina kirjoitti: La Tammi 24, 2026 2:39 pm Itse kuulen "pyyjääpään" kohdalla hyyhääjää. Tarkoittanee "hyökkääjä"
"Juha tule tänne apuun" en kuule Juhaa, siinä on joku veren nieleskely Juhan kohdalla, josta kuulostaisi kuin aloittaisi sana "ju", mutta ei se ainakaan kenenkään nimi ole.
"Lujjaa" "huijaa" kohdalla huutaa mielestäni "tuu jo".
Kiitos. Kiva, että joku muukin minun ja Sihvosen lisäksi kuulee Jukan huutavan "Tuu jo!". Sitä paitsi KRP:n äänitutkijakin kuuli näin vielä joulukuussa 2006. Syksyllä 2009 hänen tarkat korvansa alkoivat kuulla tuossa kohdassa vaihtoehtoisesti "huijaa". Mäkinen on merkinnyt ylös kellonajan 0:53, mutta on jättänyt jostain syystä litterointikohdan tyhjäksi.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Hasselko
Sabrina Duncan
Viestit: 369
Liittynyt: Ke Syys 03, 2025 11:45 pm

Re: Lahden murha Mikko Kujanpää

Viesti Kirjoittaja Hasselko »

Pieni liekki kirjoitti: La Tammi 24, 2026 7:44 pm
Vespa velutina kirjoitti: La Tammi 24, 2026 2:39 pm Itse kuulen "pyyjääpään" kohdalla hyyhääjää. Tarkoittanee "hyökkääjä"
"Juha tule tänne apuun" en kuule Juhaa, siinä on joku veren nieleskely Juhan kohdalla, josta kuulostaisi kuin aloittaisi sana "ju", mutta ei se ainakaan kenenkään nimi ole.
"Lujjaa" "huijaa" kohdalla huutaa mielestäni "tuu jo".
Kiitos. Kiva, että joku muukin minun ja Sihvosen lisäksi kuulee Jukan huutavan "Tuu jo!". Sitä paitsi KRP:n äänitutkijakin kuuli näin vielä joulukuussa 2006. Syksyllä 2009 hänen tarkat korvansa alkoivat kuulla tuossa kohdassa vaihtoehtoisesti "huijaa". Mäkinen on merkinnyt ylös kellonajan 0:53, mutta on jättänyt jostain syystä litterointikohdan tyhjäksi.
Yksittäisiä sanoja kun pystyisi tutkimaan, vailla mitään tietoa mitä/mihin/missä niitä on käytetty voitaisiin saada luotettavampaa tietoa. Kun henkilö lähtee tutkimaan jotain ääninauhaa, on hänellä tiedossa jutun kontektsti. Mieli syöttää samalla päähän tarinaa ja ulos tulee sitä mitä haluaa kuulla. Tuollaista nyt harvemmin pystyy tuskin edes järjestämään ja toteuttamaan.
Nihilisti kuuntelee aamusta iltaan eri kuulokkeilla, kaiuttimilla ja koneistolla jo varmaan 10 vuotta putkeen tuota nauhotetta. On ilmeisesti pään sisälle rakentunut jo aikamoinen sirkus tuosta muutamasta minuutista. Me muut harhailijat voimme vain ihailla tuota ammattimaisuutta ja sitkeää periksiantamattomuuta. Harvoilla on myöskään tuollaiset lahjat kuulla eri asioita. Ottakaamme siis vastaan kaikki vittuilu mitä hän haluaa milloinkin tarjota.
Vastaa Viestiin