Eric Harris & Dylan Klebold

[Marsalkka]

Mehän ollaan lastentappajien ihannoijia,

Kyllä me tiedetään, että ette te oikeasti ole.

Tähän yksi hymiö. Sellainen perushymynaama.

[VoDKa]

Mehän ollaan lastentappajien ihannoijia,

Kyllä me tiedetään, että ette te oikeasti ole.

Tähän yksi hymiö. Sellainen perushymynaama.

Aww. That is so sweet.

[Hippopotamus]

^ Ei kyllä yhtään hullumpia pohdintoja, varsinkaan tuon viimeisen pointti.

Tuosta tuli mieleen, muistaako kukaan olisiko missään muualla (esim. Dylanin rakkauskirjeessä, päiväkirjoissa etc) minkäänlaista viitettä, jolla tekstit voitaisiin yhdistää Racheliin?

Ei muuta kuin tutkimaan Columbinen vuosikirjaa. Voidaan sitten veikkailla kuka R-kirjaimella alkava tyttönen oli kyseessä

[Wrath]

Tuosta tuli mieleen, muistaako kukaan olisiko missään muualla (esim. Dylanin rakkauskirjeessä, päiväkirjoissa etc) minkäänlaista viitettä, jolla tekstit voitaisiin yhdistää Racheliin?

Kirjoitellaanpas nyt pitkästä aikaa jotain pientä taas, eli:

Muistaakseni löytyy ainakin yksi joka ei hirveästi tue tuota VoDKan teoriaa, nimittäin se yksi ääninauha (basement tapesta kai?) missä angstailevat jotain Rachelista ja jostain toisesta tytöstä ja näiden uskosta. Tiedä sitten nuoliko Dylan tuossa sitten Ericin persettä. Innokkaammat voi kaivaa sen pätkän kun ei enää youtubesta vissiin löydy...

[VoDKa]

Tuosta tuli mieleen, muistaako kukaan olisiko missään muualla (esim. Dylanin rakkauskirjeessä, päiväkirjoissa etc) minkäänlaista viitettä, jolla tekstit voitaisiin yhdistää Racheliin?

Kirjoitellaanpas nyt pitkästä aikaa jotain pientä taas, eli:

Muistaakseni löytyy ainakin yksi joka ei hirveästi tue tuota VoDKan teoriaa, nimittäin se yksi ääninauha (basement tapesta kai?) missä angstailevat jotain Rachelista ja jostain toisesta tytöstä ja näiden uskosta. Tiedä sitten nuoliko Dylan tuossa sitten Ericin persettä. Innokkaammat voi kaivaa sen pätkän kun ei enää youtubesta vissiin löydy...

Lähtisin sille linjalle, että Dylan nuoli, koska Dylanin juutalaisuuskinhan (tai ainakin osajuutalaisuus?) tuli yllätyksenä Ericille kesken jonkun näiden nauhojen nauhoituksen. Voisi siis hyvin kuvitella, että Dylan laukoi mielipiteitä, joiden takana ei välttämättä seissyt mutta jotka tuntuivat miellyttävän Ericiä.

Jotenkin siis surullista, miten nämä kaksi poikaa päätyivät yhteen ja miten molemmat kuvittelivat löytäneensä sen hengenheimolaisensa, mutta molemmilla oli kuitenkin ne synkät salaisuudet jotka olisi voineet rikkoa sen heidän välisen ystävyytensä siinä tapauksessa, että olisivat paljastuneet toiselle.

[Raatotanssi]

Tuosta tuli mieleen, muistaako kukaan olisiko missään muualla (esim. Dylanin rakkauskirjeessä, päiväkirjoissa etc) minkäänlaista viitettä, jolla tekstit voitaisiin yhdistää Racheliin?

Dylanin päiväkirjoista ei minun mielestäni löydy mitään muuta, jonka perusteella Dylanin ihastus voisi olla Rachel. Pikemminkin sieltä löytyy paljon sellaista, mikä ei tue VoDKan teoriaa. Dylan esimerkiksi kirjoittaa rakkauskirjeessään, että tyttö muistuttaa paljon häntä itseään; on mietteliäs ja hiljainen tarkkailija sekä vaikuttaa melkeinpä yksinäiseltä. Jossain vaiheessa Dylan myös mainitsee, ettei tyttö ole suosittu. Olen saanut Rachelista jotenkin sellaisen kuvan, että hän oli hyvin avoin ja pidetty. Ei oikein sovi yhteen Dylanin kuvausten kanssa.

Itse olen siis sillä kannalla, että Dylanin ihastus tuskin oli Rachel. Itsekin kyllä kiinnitin huomiota tuohon Sashan kirjassa mainittuun ääninauhaepisodiin, mutta arvelen, että punastelu sun muu oli vain Dylanille tyypillistä käytöstä, eikä kertonut mistään sen kummemmasta.

[Sakara]

Muistaakseni löytyy ainakin yksi joka ei hirveästi tue tuota VoDKan teoriaa, nimittäin se yksi ääninauha (basement tapesta kai?) missä angstailevat jotain Rachelista ja jostain toisesta tytöstä ja näiden uskosta. Tiedä sitten nuoliko Dylan tuossa sitten Ericin persettä. Innokkaammat voi kaivaa sen pätkän kun ei enää youtubesta vissiin löydy...

Minusta tuo haukkiminen ennemminkin tukee teoriaa. Dylan on luultavasti ollut seksuaalisuuden kehityksen 3. portaan kohdilla johon kuuluu nimenomaan kaukoihastukset (Korteniemi-Poikela & Cacciatore: Seksuaalisuuden portaat). Tuollaisiin kaukoihastumisiin kuuluu haaveilu ja se, ettei ihastumista osoiteta ihastuksen kohteelle, eikä siitä kerrota edes parhaalle kaverille. Tunteita käsitellään yksin. Kenenkään ei haluta saada tietävän ihastumisesta, mutta koska tunne on vahva, ihastuksen kohteesta halutaan puhua kavereiden kanssa ja käytännössä helppo keino ottaa henkilö esille on haukkua tätä.

Toki on myös paljon seikkoja, jotka eivät tue teoriaa (kuten nuo Raatotanssin yläpuolella mainitsemat seikat), mutta varsin mielenkiintoinen ajatus silti...

[Hippopotamus]

Tämän päivän Hesarin mielipidepalstalla kirjoitti Pertti Luukkonen fil.lis. entinen oikeuspsykologi seuraavasti (lyhennelmä):

...Ainoita selviä yhteisiä tekijöitä kouluammunnoissa ovat niin sanotut leakages, (tieto-)vuodot, eli tekijä on jollain tavalla ilmoittanut aikeistaan. Esimerkiksi Columbinen (1999) murhaajat Harris ja Klebold tekivät videon "Hit Men for Hire". (Sama pätee Suomen tapauksiin.)...

Eikös nyt ollut niin että tuo poikien tekemä video oli jonkin sortin koulutyö? Pätkän nähneenä mielestäni saa olla aikamoinen meedio jos sen perusteella olisi pystynyt päättelemään tulevat tapahtumat...

[Raatotanssi]

Eikös nyt ollut niin että tuo poikien tekemä video oli jonkin sortin koulutyö? Pätkän nähneenä mielestäni saa olla aikamoinen meedio jos sen perusteella olisi pystynyt päättelemään tulevat tapahtumat...

Joo, Hitmen for hire kuvattiin koulun kameralla eli koulutyöhän siinä oli kyseessä. Jos nyt on pakko jotain "tietovuotoja" etsiä, niin Ericin nettisivut olisivat varmaan parempi esimerkki, vaikka eipä niissäkään konkreettisia viittauksia tulevaan ollut. Ja Rampart rangeahan ei edes kukaan opettaja tms. nähnyt, koska sitä ei kuvattu koulun kameralla kuten osa ihmisistä luulee. Minusta nuo videot eivät muutenkaan ole niin huolestuttavaa kamaa kuin puhutaan, eipä niistä paljon mitään olisi loppupeleissä voinut päätellä.

On niin helppoa olla jälkiviisas.

[vipe]

Koska olen kuumeessa ja kipeänä kotona, on aikaa. Kuten aina muulloinkin, mutta nyt on erilaista aikaa.

Joten. Dylanilla oli ihastus Racheliin? Joitakin satunnaisia seikkoja, mitä putkahteli mieleen kun rupesin rakentamaan salaliittoa!

1.) Sashan kirjasta taisin sen lukea, että Rachelilla oli ollut joku koulun esitys, missä Dylan oli äänimiehenä. Kesken esityksen taustalla soinut nauha veti syltyt ja Rachel kuitenkin jatkoi esityksen loppuun. Dylan sai nauhan toimimaan loppupuolella, mistä Rachel tuli myöhemmin kiittämään. Kuuleman mukaan Dylan oli kovasti ujostellut ja punastellut tuota tilannetta. Tietenkin kyseessä oli kuitenkin vain teinipoika jonka hormoonit hyrräilee, joten punastuminen ei välttämättä merkitse yhtään mitään.

2.) Tämä:

Kyseessä on Dylanin ihastuspäivityksessään päiväkirjaansa piirtämä sydän. Sisällä on pieni R-kirjain. R niin kuin Rachel?

3.) Dylan ei ampunut Rachelia. Eric teki sen. Miksi? Koska Dylan ei kyennyt? Koska Eric vain sattui olemaan siinä ensin? Koska Eric itseasiassa tiesi Dylanin ihastuksesta ja oli katkera ystävälleen, koska ei välttämättä itse voinut tuntea ketään kohtaan sellaista koskaan? Eric kuitenkin oli tunnetusti katkera ihminen joka vihasi ihmisiä ja heidän tunteitaan, joten Dylanin tuntema ihastus olisi voinut tuntua liian "normaalilta" ja "ihmismäiseltä" siinä vaiheessa kun heidän piti olla jumalan kaltaisia.
Vai oliko niin, että kun oli päätetty tappaa kaikki, niin oli päätetty. Tämä ei kuitenkaan selitä ihan niitä ihmisiä, jotka pääsivät , jopa poikien ohitsekin lähietäisyydeltä. Kaikkia ei kuitenkaan tapettu, ei vaikka siihen oli välillä mahdollisuuskin. Vai ajatteliko kenties Eric sen lisäksi nostavansa ehkä pelokkaankin Dylanin aggressiovaroja tappamalla sen ainoan ihmisen, josta Dylan koulussa välitti?

mutta mutta toi Rachel juttu oli hyvä pointti, mutta tuolla keskustelun alussa sivulla 4, on että ketkä Eric oli ampunut ja keitä Dylan, ja sanotaan että silminnäkijöiden ja uhrin vammojen perusteella Eric oli kyllä ampunut Rachelia, mutta myös Dylan! Itse en usko että Rachel oli Dylanin ihastus.. tiedä sitä sitten..

[Norsula]

Kyllä noi leakingit pätee ainakin aika hyvin suomen kouluampumisiin. Auvinen ja Saarihan olivat molemmat kertoneet jollekin aikeistaa, tosi Saari ainakin oli aina kysyttäessä vääntänyt jutut vitseiksi.

[Eaoa]

Koska olen kuumeessa ja kipeänä kotona, on aikaa. Kuten aina muulloinkin, mutta nyt on erilaista aikaa.

Joten. Dylanilla oli ihastus Racheliin? Joitakin satunnaisia seikkoja, mitä putkahteli mieleen kun rupesin rakentamaan salaliittoa!

1.) Sashan kirjasta taisin sen lukea, että Rachelilla oli ollut joku koulun esitys, missä Dylan oli äänimiehenä. Kesken esityksen taustalla soinut nauha veti syltyt ja Rachel kuitenkin jatkoi esityksen loppuun. Dylan sai nauhan toimimaan loppupuolella, mistä Rachel tuli myöhemmin kiittämään. Kuuleman mukaan Dylan oli kovasti ujostellut ja punastellut tuota tilannetta. Tietenkin kyseessä oli kuitenkin vain teinipoika jonka hormoonit hyrräilee, joten punastuminen ei välttämättä merkitse yhtään mitään.

2.) Tämä:

Kyseessä on Dylanin ihastuspäivityksessään päiväkirjaansa piirtämä sydän. Sisällä on pieni R-kirjain. R niin kuin Rachel?

3.) Dylan ei ampunut Rachelia. Eric teki sen. Miksi? Koska Dylan ei kyennyt? Koska Eric vain sattui olemaan siinä ensin? Koska Eric itseasiassa tiesi Dylanin ihastuksesta ja oli katkera ystävälleen, koska ei välttämättä itse voinut tuntea ketään kohtaan sellaista koskaan? Eric kuitenkin oli tunnetusti katkera ihminen joka vihasi ihmisiä ja heidän tunteitaan, joten Dylanin tuntema ihastus olisi voinut tuntua liian "normaalilta" ja "ihmismäiseltä" siinä vaiheessa kun heidän piti olla jumalan kaltaisia.
Vai oliko niin, että kun oli päätetty tappaa kaikki, niin oli päätetty. Tämä ei kuitenkaan selitä ihan niitä ihmisiä, jotka pääsivät , jopa poikien ohitsekin lähietäisyydeltä. Kaikkia ei kuitenkaan tapettu, ei vaikka siihen oli välillä mahdollisuuskin. Vai ajatteliko kenties Eric sen lisäksi nostavansa ehkä pelokkaankin Dylanin aggressiovaroja tappamalla sen ainoan ihmisen, josta Dylan koulussa välitti?

mutta mutta toi Rachel juttu oli hyvä pointti, mutta tuolla keskustelun alussa sivulla 4, on että ketkä Eric oli ampunut ja keitä Dylan, ja sanotaan että silminnäkijöiden ja uhrin vammojen perusteella Eric oli kyllä ampunut Rachelia, mutta myös Dylan! Itse en usko että Rachel oli Dylanin ihastus.. tiedä sitä sitten..

http://www.racheljoyscott.com sivustolla Rachelin äiti juttelee tälläisiä

"TIME magazine did an exhaustive twenty-page cover story about the killers after a reporter got access to five videotapes discovered in the boys' rooms. When the article was published right before Christmas, not even a year after Rachel's death, I cried for weeks. I felt so much anger and personal hurt knowing what the two young men had said on those videos. With the publication of that article and subsequent release of those videos came the painful awareness that Harris and Klebold specifically targeted Rachel. Klebold, who allegedly had at one time, a crush on Rachel, singled her out in the videos, calling her a "godly whore" and a "stuck-up little b****. When I found out that Rachel was on their target list, I struggled with my own anger, bitterness, and even hatred."

Joten näemmä oli joskus ihastunut Racheliin.

[Raatotanssi]

"Klebold, who allegedly had at one time, a crush on Rachel, singled her out in the videos, calling her a "godly whore" and a "stuck-up little b****. When I found out that Rachel was on their target list, I struggled with my own anger, bitterness, and even hatred."

Joten näemmä oli joskus ihastunut Racheliin.

Mietin vain, että mistähän Rachelin äiti tiesi tuosta ihastuksesta. Tottakai Rachel saattoi kertoa itse, mutta mistä tämä sitten tiesi? En jotenkin usko, että Dylan olisi pahemmin kertonut tästä ihastuksestaan kenellekään.

Ja allegedly -sanalle on sen verran monta suomennosta, että ei oikein saa selvää, mitä niistä tässä yhteydessä tarkoitetaan. Dylan saattoi olla väitetysti tai oletettavasti ihastunut Racheliin (näitä pidän todennäköisempinä) tai sitten ihan tiettävästi ihastunut tähän. Luulen kyllä että olisin törmännyt tällaiseen varmaan faktaan jo aikaisemmin jossain.

[Sehnsucht]

Nyt löytyi mielenkiintoista shittiä. Alan miehet muistanevat ystävämme Devon Adamsin, Ericin ihastuksen ja ennen kaikkea Dylanin hyvän ystävän. Devon Adamsilla oli muitakin ystäviä, kuten muuan Rachel Joy Scott. Devon kirjoittelee blogia: http://missdev.newsvine.com/

Eräs kirjoitus Rachelista.

...................

A Passing Sense of Magic

I lost Rachel when I was 16-years-old. Torn out of my life like, suddenly, cruelly, irreversibly. No more laughter in the dark theatre, no more ridiculously silly situations.

I visited her often. I visited her until they closed off the back access to the cemetery and I couldn't bear to drive past "Baby Land" any longer. The day I graduated high school, I stopped and left her my program.

I don't remember the occasion nor the day of the week. I can't recall if it was sunny or cloudy, warm or cold. I think was autumn - but I remember leaves on the trees.

I was sitting on Rachel's grave, telling her all of the things that I couldn't tell to anyone else. Filling her in on the gossip. Pretending, for myself more than for her, that she was still alive. In my peripheral, a man lingered. I was always cautious when people approached these two isolated graves. I didn't trust them. Often they were tourists intent on experiencing something of the more gruesome part of our history, or our story here. And when they weren't tourists and they lurked, as this man was lurking, they were media, thirty to capture some untold story. As if any of our stories remain untold. I touched the card I laid against Rachel's gravestone (so it must of been August, her birth month) and stood.

He addressed me first. He asked if I had known her. There's no reason to lie - especially not when one is so close to death.

"Yes." He nodded. "Did you?" It wasn't meant to be hostile, but I held an irrational protectiveness over my friend's grave site. "No. No, I did not." Then why are you here? I didn't ask it, but he answered anyway.
I just don't remember his answer.

But it must have satisfied me because I stayed. He asked where the teacher was buried, so I led him up the small hill to the bench marking the his resting place. We looked down over Rachel and the other student's grave. The grass looked vibrantly green that day. It must have been cloudy else the grass would not been so stunning.

What made me open up to him? Seasoned from (one may say too) many interviews with the police, FBI, private investigators, the media, film writers, counselors, family, friends... I was used to being honest about it. About it all. No, not all. Omission is a form of dishonesty in some cases, in this it was a form of survival.

I had my wall. The things I spoke about, horrific, terrifying, sorrowful things I had created a fortress for where they could reside and I could visit them when I needed to, but I could check my emotions at the door. These were things that had happened to me, that was fact. I've found it's often harder for others to connect with a story when one inserts very personal emotions into it. So I don't. My emotions, my pain, my tears... those were things that others didn't need to be privy to, so I stashed them away for a rainy day.

I think there were thunder clouds in the sky.

We sat. He may have asked me questions, I don't recall. I don't know if he pried or if I just told him what I thought he'd like to know.

There's a standard story. Almost a script now, after so many years, but still a story then. The confusion, chaos, uncertainty, fear, running, screaming, searching, calling out. Being found, being lost. The numbness and the rain and the lights and the insensitivity. So much so fast.

Then I told him about other things, things that happened before. My Subway sandwich disappearing and Rachel being so upset. The expressive way she spoke - so expressive that it literally blew her skirt off. Her speech piece about having sex with a piece of toast. That she had been liked by everyone but her family until after her death. At least, that's what we thought. That I had lost it at her funeral and laughed and laughed as they played the theme from Titanic, her most-hated song. And that she had been friends with the boy who had a hand in killing her. That he wasn't a monster until that day. And that I hadn't just lost her, I had lost him. And, while I got to say goodbye to Rachel, Dylan had been buried without any friends near him. I had betrayed him, and in the process, I had betrayed something inside myself.

How long did we sit there? How long did I weave my story, tragic and yet true, in that cemetery? How long did I allow the broken bits of me tumble out onto that cold, stone bench and down the green hill to settle like so many scattered birthday cards upon Rachel's grave? I couldn't tell you then, and, after all these millions of seconds, I can't tell you now.

From this distance I would almost believe that he was a ghost. He had no car, no companion, he seemed to have materialized and, in memory, to have simply disappeared. I would think that he was nothing more than an apparition except that we embraced.

It was time to go. Hanging around the dead too long leads me down a dark road and I had to leave before I lost the light. I went to hug him goodbye, and he said the only thing that I know he said:

"When you hug a friend, always hug with your left arm raised, because it brings your hearts as close together as they can be."

And I left. I drove away with the sense that I had just experienced something that would change me. A Moment that would be an indelible part of who I was and am for the rest of my life. But it was only after I left that I felt that. I wonder if he did, too.

As much as I miss my friends who are dead, their absence is a finality. I can never see them again, talk to them, laugh with them, touch them. They are gone. My longing for them is something different than what I feel for this man who I met for such a brief time on a dreary autumn afternoon years ago. Who was he? Where did he come from? What quality did he possess to allow me to transcend years of careful suppression?

I will probably never know. Without so much as a name or even a solid memory to begin from, there is little hope that I will know anything beyond my vaporous memories and a passing sense of magic.

And for that, I am sorry.

......................

Dylan on siis varmuudella tuntenut Rachelin Devonin kautta.

[Sehnsucht]

Netistä löysin keskustelupalstalta tällaista:

-Rachel and Dylan were friends in junior high (they went to the same middle school and Brooks Brown even said that they knew each other since then).

-Dylan asked Rachel out, but she rejected him and she was rude to him that she embarrassed him in front of his friends. Rachel's family and friends knew about this, but they're discreet about it because they don't want her to be remembered for this kind of action.

-Before the shootings, Rachel ACTUALLY confronted Eric and Dylan when she was standing up for the kid that they were bullying. She told them that they had to get through her to get to that kid.

-The Columbine students that knew both Rachel and Dylan said that Dylan seemed to like Rachel (whether or not he had a crush on her), so they were surprised to know that she was one of the victims.

On kuitenkin huomioitavaa, ettei osaa näistä väitteistä voida todistaa.