Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Poliisi pyytää edelleen Espoon Matinkylässä 26.–27. helmikuuta välisenä yönä vähän alle 70-vuotiasta naista auttanutta miestä ottamaan yhteyttä poliisiin rikoksen selvittämiseksi.

Poliisi kertoo, että asiassa epäillään henkirikosta. Auttajaa ei kuitenkaan epäillä rikoksesta.

Mies auttoi naista kauppakeskus Ison Omenan edustalla noin kello 00.30.

Auttaja ylitti Piispansilta-nimisen tien ja saapui pyörätelineiden lähistölle kaatuneen naisen luo. Hän auttoi naista nousemaan ylös ja ylittämään suojatien. Hän myös kantoi naisen mukana ollutta kassia.

Miehellä oli yllään musta takki, ruskeat housut, vaalea pipo ja mustat kengät.

Poliisi julkaisi maanantaina 13. huhtikuuta kuvan ja videon tilanteesta, jossa mies menee auttamaan naista.

Poliisi pyysi jo viime viikolla, että auttaja ottaisi yhteyttä. Nyt poliisi esittää pyyntönsä uudestaan. Poliisi korostaa, että auttajaa ei epäillä rikoksesta.

Poliisi kertoi torstaina 9. huhtikuuta, että yhteydenottoa kaivataan väkivaltarikoksen selvittämisessä.

Nyt poliisi kertoo, että asiaa tutkitaan tappona.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/56bb ... f08d73be17
Huutaja Jaana
Horatio Caine
Viestit: 6172
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Ai että auttajan kuva julkaistaan? 🤔
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Poliisi selvittää naiseen liittyvää henkirikosta, jossa se epäilee toisen miehen kohdistaneen naiseen väkivaltaa. Epäilty on vangittu ja poliisi epäilee asiassa tappoa.

Länsi-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Klaus Geiger kertoo, että tapausta tutkittiin alun perin vamman tuottamuksena, mutta aihetodisteiden perusteella asiassa oli syytä epäillä tappoa.

Geiger vahvistaa, että Espoossa asunut nainen on kuollut. Epäillystä tekijästä Geiger ei vielä kerro mitään. Poliisi tiedottaa tapauksesta tiistaina.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuv ... ly/9323756
SatuSetä
Jack Bauer
Viestit: 957
Liittynyt: Ma Loka 29, 2018 5:35 pm

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja SatuSetä »

Eräs1 kirjoitti: Ma Huhti 13, 2026 3:42 pm Poliisi selvittää naiseen liittyvää henkirikosta, jossa se epäilee toisen miehen kohdistaneen naiseen väkivaltaa. Epäilty on vangittu ja poliisi epäilee asiassa tappoa.

Länsi-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Klaus Geiger kertoo, että tapausta tutkittiin alun perin vamman tuottamuksena, mutta aihetodisteiden perusteella asiassa oli syytä epäillä tappoa.

Geiger vahvistaa, että Espoossa asunut nainen on kuollut. Epäillystä tekijästä Geiger ei vielä kerro mitään. Poliisi tiedottaa tapauksesta tiistaina.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuv ... ly/9323756
Vakava homma, mutta hieman huvittaa komisarion sukunimi. Mittari värähtää jne.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15389
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja URSA »

Nainen on siis ilmeisesti videolla istumassa maassa vähän aiemmin tapahtuneen vakavan pahoinpitelyn seurauksena. Mutta mitä auttaja pystyisi kertomaan tilanteesta yhtään enempää, kuin mikä näkyy jo videolla?

Auttaja on varmaan luullut naisen vain liukastuneen jäällä eikä nainen ole välttämättä shokin takia kertonut auttajalle mitään siitä mitä oli todella tapahtunut. Eikö myös (naisen myöhemmin kuoltua vammoihinsa) tapoksi muuttunut pahoinpitely ole tallentunut videolle? Joten vähän ihmettelen mitä hyötyä auttajan löytymisestä olisi? Tekijä on jo kiinni.

Onko tämä jälleen väkivaltarikos, joka on kohdistunut julkisella paikalla täysin tuntemattomaan sivulliseen?
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Poliisi epäilee, että naisen pahoinpitelyä olisi jatkettu samana päivänä tai joitakin päiviä myöhemmin. Hän menehtyi vammoihinsa vasta viikkojen kuluttua, mutta kuolettavien vammojen tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä pystytty varmistamaan.

– Tähän on vaikea saada vastausta, mutta varmasti lähellä helmikuun loppua. Ellei jopa kyseisenä päivänä, jolloin tämä valvontakamerakuva on otettu, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Klaus Geiger kertoo.

– Olisi tärkeää, että saisimme todistajalta lausunnot. Se valottaisi huomattavasti tätä tutkintaa, Geiger sanoo.

Poliisi ei kommentoi, tunsivatko nainen ja rikoksesta epäilty mies toisensa entuudestaan. Poliisi ei myöskään raota sitä, koska ja mistä taposta epäilty mies otettiin kiinni.

Taposta epäilty 56-vuotias mies asuu Espoossa kerrostaloasunnossa. Miehellä ei ole merkittävää rikostaustaa viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

Mies on tuomittu muutamia vuosia sitten vahingonteosta, mutta muista rikoksista häntä ei ole tuomittu ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen. Miehelle ei löydy kotipaikkakuntansa käräjäoikeudesta myöskään tätä vanhempia rikostuomioita.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011941323.html
Avatar
Wildchild79
Rico Tubbs
Viestit: 1242
Liittynyt: Su Kesä 18, 2023 10:21 pm

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja Wildchild79 »

Poliisilla siis on joku tallenne missä auttaja sekä uhri ovat kummatkin kuvissa niin sata poliisia sadasta haluaisi tämän auttajan kuulustella. Ensimmäiset kysymykset on varmaan:
Näitkö mitään poikkeavaa ? Puhuitko uhrin kanssa? Mitä tapahtui?

Ihan maalaisjärjellä pitäisi tajuta miksi videon henkilöä tavoitellaan. Käyttäkää vaikka sitä tekoälyä jos ei oma kuuppa toimi.
Ennen vaadittiin yrittämään, mutta nykyään opetetaan vaatimaan - Sotaveteraani Gunnar Kotiranta 103-v
Detsi
Javier Pena
Viestit: 1746
Liittynyt: La Syys 05, 2020 3:21 pm
Paikkakunta: Lahti

Poliisi epäilee miestä puolisonsa taposta Espoossa 2/2026

Viesti Kirjoittaja Detsi »

Länsi-Uudenmaan poliisi epäilee 56-vuotiasta miestä 75-vuotiaan naisen taposta.

Poliisilla oli helmi-maaliskuun vaihteessa tutkinnassa vammantuottamus. Poliisin pyrkimyksistä huolimatta uhria ei kyetty asiaan kuulemaan.

Esitutkinnan muilta osin edetessä rikosnimike täsmentyi törkeäksi pahoinpitelyksi. Epäilty kiinniotettiin törkeään pahoinpitelyyn maaliskuun lopulla esitutkinnassa selvinneiden seikkojen sekä muun muassa vakavien vammojen syntymisen ja toisaalta epäillyn kertoman välisen ristiriidan johdosta. Poliisi epäilee kuolemaan johtaneiden vammojen syntyneen yksityisasunnossa Espoon Matinkylässä.

− Lukuisten uhrin päähän kohdistuneiden vakavien vammojen seurauksena nainen menehtyi maaliskuun lopussa, jolloin rikosnimike muuttui tapoksi. Käräjäoikeus vangitsi miehen poliisin esityksestä, kertoo rikoskomisario Klaus Geiger.

Tapaukseen liittyen poliisi on jo aiemmin tiedottanut, että se pyytää uhria helmikuisena yönä auttanutta miestä ottamaan yhteyttä poliisiin. Miestä ei epäillä rikoksesta, vaan poliisi kuulisi häntä asiassa todistajana.

https://poliisi.fi/-/poliisi-epailee-mi ... sa-taposta
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Länsi-Uudenmaan poliisi epäilee 56-vuotiasta miestä 75-vuotiaan naisen taposta.

Poliisilla oli helmi-maaliskuun vaihteessa tutkinnassa vammantuottamus. Poliisin pyrkimyksistä huolimatta uhria ei kyetty asiaan kuulemaan.

Esitutkinnan muilta osin edetessä rikosnimike täsmentyi törkeäksi pahoinpitelyksi. Epäilty kiinniotettiin törkeään pahoinpitelyyn maaliskuun lopulla esitutkinnassa selvinneiden seikkojen sekä muun muassa vakavien vammojen syntymisen ja toisaalta epäillyn kertoman välisen ristiriidan johdosta. Poliisi epäilee kuolemaan johtaneiden vammojen syntyneen yksityisasunnossa Espoon Matinkylässä.

− Lukuisten uhrin päähän kohdistuneiden vakavien vammojen seurauksena nainen menehtyi maaliskuun lopussa, jolloin rikosnimike muuttui tapoksi. Käräjäoikeus vangitsi miehen poliisin esityksestä, kertoo rikoskomisario Klaus Geiger.

Tapaukseen liittyen poliisi on jo aiemmin tiedottanut, että se pyytää uhria helmikuisena yönä auttanutta miestä ottamaan yhteyttä poliisiin. Miestä ei epäillä rikoksesta, vaan poliisi kuulisi häntä asiassa todistajana.

https://poliisi.fi/-/poliisi-epailee-mi ... sa-taposta
Avatar
Yrjö Yrjönpoika
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5182
Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika »

.
- "Poliisi julkaisi maanantaina 13. huhtikuuta kuvan ja videon tilanteesta, jossa mies menee auttamaan naista."
- "Poliisi pyysi jo viime viikolla, että auttaja ottaisi yhteyttä. Nyt poliisi esittää pyyntönsä uudestaan."


Poliisi julkaisi. Missä julkaisi? Torilla? Vaiko Ylen tai Maikkarin uutisissa?

Alkuunkaan kaikki eivät lue iltapäivälehtiä, tai edes jaksa möllöttää suomalaisia TV-uutisia.
No, toivottavasti auttaja löytyy.
X X X X X
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Pitkä avioliitto päättyi järkyttävällä tavalla Espoossa: 56-vuotiasta miestä epäillään 75-vuotiaan puolisonsa taposta.

Poliisi epäilee, että mies pahoinpiteli puolisonsa Matinkylässä sijaitsevassa yksityisasunnossa helmikuun lopulla.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Klaus Geiger kertoo Iltalehdelle, että kuolemaan johtaneet vammat ovat aiheutuneet rajusta päähän kohdistuneesta väkivallasta. Miehen epäillään käyttäneen teossa jonkinlaista välinettä.

Geigerin mukaan uhri ja epäilty ovat olleet vuosikausia naimisissa.

– Mitään rikosilmoituksia lähisuhdeväkivallasta ei ole tehty tai poliisin tietoon kuulunut.

Nainen kiidätettiin sairaalaan maaliskuun alussa. Poliisi tutki asiaa ensin vammantuottamuksena.

– Kun saimme tietoa vammojen laadusta ja laajuudesta, nimike muuttui törkeäksi pahoinpitelyksi.

Poliisit ottivat puolison kiinni. Kun nainen maaliskuun lopulla kuoli saamiinsa vammoihin, alkoi poliisi epäillä puolisoa taposta. Uhria ei kyetty kuulustelemaan missään vaiheessa.

56-vuotias mies on vangittu teosta epäiltynä. Geiger kertoo miehen kiistävän rikoksen sekä aiheuttaneensa vaimonsa vakavat vammat.

– Hän kiistää tapahtuneen täysin.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9a27 ... d323722d33
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15389
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja URSA »

Joo toivottavasti auttaja löytyy mutta melkoista optimismia että nainen olisi kertonut tuntemattomalle pahoinpitelyistä.
Pitkä avioliitto päättyi hirveällä tavalla – Miestä, 56, epäillään vaimonsa, 75, taposta Espoossa

Poliisin mukaan uhria ei pystytty kuulemaan ennen hänen kuolemaansa. Aviomies kiistää syyllistyneensä rikokseen.
Ison Omenan edustalla toistaiseksi tuntematon kansalainen auttoi naista juuri ennen väkivallantekoa. Poliisi yrittää tavoittaa hänet todistajana.

Tänään klo 15:08 (päivitetty klo 15:54)

Geiger kertoo, että kauppareissulla ollut iäkäs nainen on kaatunut liukkaalla kadulla. Mies auttoi uhrin ylös ja saattoi tämän kotiaan kohti. Geigerin mukaan poliisia kiinnostaa, mitä saaton aikana on tapahtunut ja onko auttaja mahdollisesti kohdannut surmaajan tuona yönä.

Auttajaa ei epäillä rikoksesta, Geiger korostaa. Päinvastoin, miehen lausunto olisi hänen mukaansa äärimmäisen arvokas tutkinnan kannalta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9a27 ... d323722d33

Mikäli pahoinpitelyitä oli tuossa vaiheessa edes tapahtunut, koska uutisesta saa käsityksen niiden tapahtuneen vasta kadulla kaatumisen jälkeen. Onkohan se kuitenkin suljettu jo pois, että päävammat olisivat tulleet kadulla kaatumisesta.
Avatar
Yrjö Yrjönpoika
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5182
Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika »

.
Näin OffTopicina sanottakoon, että onhan tuo ikäero, tyyliin Peltomäki - Samulín, keskiverto epätavallinen, kun se on siis noin päin.
X X X X X
LeonGold
Sofia Karppi
Viestit: 442
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2026 1:50 am

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja LeonGold »

Siis jos se on saattanut sitä naista kotiinsa, sitten vaikka tämä tappaja on tullut vastaan loppumatkalla, tai kodin edustalla ns auttamaan naista loppumatkan. Aika yksinkertainen kuvio, tällöin auttaja olisi nähnyt tappajan ja pystyy esim tunnistamaan tämän pidätetyn miehen, siinä on vahvistettu, että olleet samassa seurassa tuona aikana.

Ei vaatinut helvetti kovin vaikeaa miettimistä.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Re: Poliisi etsii vanhan naisen auttajaa, jota ei epäillä rikoksesta – Liittyy tappoon Espoossa, 27.2.26

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Epäilty otettiin maaliskuun lopulla kiinni epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä. Uhri oli tällöin vielä elossa. Kiinnioton syynä olivat esitutkinnassa selvinneet seikat sekä uhrin vakavien vammojen syntymisen ja epäillyn kertoman välinen ristiriita.

Poliisi epäilee kuolemaan johtaneiden vammojen syntyneen yksityisasunnossa Espoon Matinkylässä. Geiger ei kerro, asuiko pariskunta kyseisessä asunnossa.

Epäilty 56-vuotias mies vangittiin käräjäoikeudessa törkeästä pahoinpitelystä epäiltynä 27. maaliskuuta. Nainen kuoli tämän jälkeen, jonka vuoksi rikosnimike muuttui tapoksi.

Länsi-Uudenmaan poliisi pyytää edelleen Espoon Matinkylässä iäkästä naista auttanutta miestä ottamaan yhteyttä poliisiin. Auttajaa ei epäillä rikoksesta, vaan poliisi haluaa kuulla häntä todistajana osana rikoksen selvittämistä.

– Tämä 75-vuotias nainen oli kauppareissulla silloin, kun tämä sivullinen mies on auttanut häntä. Tuossa vaiheessa naista ei ollut vielä pahoinpidelty, vaan epäilty puoliso on aiheuttanut naiselle vammat vasta tämän kauppareissun jälkeen. Tarkasta päivästä ei ole tietoa, Geiger valottaa.

Poliisi haluaa kuulla naista auttanutta sivullista miestä "tiettyjen seikkojen vuoksi".

– Naisen pahoinpitely on tapahtunut yksityisasunnossa vasta tämän videoklipin jälkeen. Haluaisimme kovasti kuulla tätä sivullista auttajaa tutkinnallisten seikkojen takia, koska hän pystyisi mahdollisesti antamaan meille lisävalaistusta tiettyihin asioihin.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/esp ... ta/9324168
Vastaa Viestiin