Wikipedia.Hizbollah-järjestö luotiin vastustamaan Israelin invaasiota Libanoniin sekä Israelin myöhempää Libanonin eteläosien miehitystä. Libanonilaisten apuna oli Iranin lähettämiä vallankumouskaartilaisia, joiden läsnäolo oli mahdollista Syyrian myötämielisyyden ansiosta. On arvioitu, että Iranin todelliset syyt Hizbollahin avokätiseen tukemiseen oli levittää islamilaista vallankumousta Libanoniin ja koko arabimaailmaan.
Hizbollahia pidetään maailman sotilaallisesti voimakkaimpana ei-valtiona. Sen käytössä arvioidaan olevan 40 000–140 000 ohjusta, 25 000 palkkasotilasta ja jopa 50 000 reserviläistä. Lisäksi Iranin vallankumouskaarti tukee järjestöä kouluttamalla sen sotilaita ja tarjoamalla rahallista avustusta. Hizbollahia pidetäänkin sen takia yhtenä Iranin ulkopoliittisena proxy-sodankäynnin muotona Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia vastaan.[4][5][6] Syyrian sisällissodassa Hizbollah taisteli presidentti Bašar al-Assadin puolella.[7]
Macron: Ranskalainen sotilas kuoli Libanonissa
18.4.2026
Etelä-Libanonin kansainvälisissä joukoissa ollut ranskalainen sotilas on kuollut hyökkäyksessä, sanoi presidentti Emmanuel Macron lauantaina.
Macronin mukaan todisteet viittaavat siihen, että Iranin tukema aseellinen Hizbollah-ryhmä oli vastuussa iskusta.
YLE:
https://yle.fi/a/74-20221332
Eli Venäjä on liitossa Iranin kanssa ja Iran rahoittaa terrorismia ulkomailla mm. Hezbollahin kautta.
Nyt käynnissä olevassa konfliktissa pitää nähdä isompi kuvio ja konfliktin syys.