Tuomittujien kuvat ketjuihin.

[perusporilaine]

Elää tee rikoksia, ongelma katoo itsestään. Jookoskookos?

Voi vittu täähän se olis Kerrankin limajanin kanssa samaa mieltä Ihmisille kuuluu oikeus tunnistaa elukat keskuudestaan.

[JanitaSlim]

. . .

Jos uhrien henkilöllisyys on pysynyt salassa, niin nimen julkaisun jälkeen voi muistua ihmisten mieleen, missä ovat moiseen nimeen törmänneet. Oliko sun esimiehesi, työkaverisi, ohjaajasi tai naapurisi nimi juuri tuo. Mitä sulle on tapahtunut?
Uhri on vapaata riistaa ajattelemattomille ihmisille tuon jälkeen, naamasta katsojista puhumattakaan ja näillä rikosjutuilla hekumoiville.

Elää tee rikoksia, ongelma katoo itsestään. Jookoskookos?

Tai jätät hankiutumatta seksuaalirikoksen uhriksi, niin ei tarvii sitten jännittää.
Eiköstävaan.
[/quote]

Sekin on melko helppoa, valikoi itselleen naisena kiltin miehen sellaisen väkivaltaisen jännämiehen sijaan, jolla on kaulatatskoja, varastettuja moottoripyöriä ja huumeongelmaa tms..

[Yrjö Yrjönpoika]

Selvien rikoksenuusijoiden kohdalla tilanne voi toki olla toinen, mutta ei sekään ole yksinkertainen tai täysin ennustettava.

Mutta ei sekään... eikä sekään... eikä sekään..?

- "Jumala antaa anteeksi", ehkä, mutta minä en..!!
Ei kuule kannata ryhtyä leikkimään mitään Jeesusta tai muuta patologista altruistia tässä maailmassa. Hyvin nopeasti se alkaa mennä tekopyhyydeksi.

[Bird]

Selvien rikoksenuusijoiden kohdalla tilanne voi toki olla toinen, mutta ei sekään ole yksinkertainen tai täysin ennustettava.

Mutta ei sekään... eikä sekään... eikä sekään..?

- "Jumala antaa anteeksi", ehkä, mutta minä en..!!
Ei kuule kannata ryhtyä leikkimään mitään Jeesusta tai muuta patologista altruistia tässä maailmassa. Hyvin nopeasti se alkaa mennä tekopyhyydeksi.

Mitä hlvetin Jeesusta. Ensinnäkin olen ateisti. Enkä mä puhunut mistään “anteeksiantodoktriinista”, vaan ihan käytännön näkökulmasta.

Mikäs sun varsinainen pointti tässä oli? Kannatatko siis itse sitä, että rikoksista tuomittujen kuvia julkaistaan yleisesti? Jos kannatat, niin missä tilanteissa ja miksi? Entä onko se sun mielestä oikeasti yksinkertainen asia – ja jos on, niin millä perusteella?

Ja mitä tulee uusintarikollisuuteen, niin toistan: asia ei ole niin yksinkertainen. Uusiminen ei ole mikään päälle–pois -kytkin, vaan siihen vaikuttaa moni tekijä. Ja edelleen; vankeinhoidon keskeinen tavoite on vähentää uusintarikollisuutta kuntouttamalla ja tukemalla yhteiskuntaan palaamista. Jos ihmisiä aletaan leimata julkisesti pysyvästi, miten se sun mielestä edistää tätä tavoitetta? Vai eikö sillä ole sun mielestä edes merkitystä?

Selkeyden vuoksi: en ole tässäkään asiassa mustavalkoinen. En ole esim. kaukana ajatuksesta virallisesta seksuaalirikollisten rekisteristä, mutta tällä hetkellä kallistun enemmän suljetun järjestelmän puolelle. Olen tietenkin valmis muuttamaan kantaani, jos tulee vastaan parempaa näyttöön perustuvaa tietoa ja parempia perusteluita.

[Yrjö Yrjönpoika]

Selvien rikoksenuusijoiden kohdalla tilanne voi toki olla toinen, mutta ei sekään ole yksinkertainen tai täysin ennustettava.

Mutta ei sekään... eikä sekään... eikä sekään..?

- "Jumala antaa anteeksi", ehkä, mutta minä en..!!
Ei kuule kannata ryhtyä leikkimään mitään Jeesusta tai muuta patologista altruistia tässä maailmassa. Hyvin nopeasti se alkaa mennä tekopyhyydeksi.

Mitä hlvetin Jeesusta. Ensinnäkin olen ateisti. Enkä mä puhunut mistään “anteeksiantodoktriinista”, vaan ihan käytännön näkökulmasta.

Siitä käytännön näkulmasta minäkin tässä puhun.

Mikäs sun varsinainen pointti tässä oli? Kannatatko siis itse sitä, että rikoksista tuomittujen kuvia julkaistaan yleisesti? Jos kannatat, niin missä tilanteissa ja miksi? Entä onko se sun mielestä oikeasti yksinkertainen asia – ja jos on, niin millä perusteella?

Tuohon kysymysrimpsuun on vastaukseni: Mennään Yhdysvaltojen mallin mukaan. Se on mielestäni hyvä ja toimiva ja kansalaisläheinen järjestelmä. Kannatan avoimmuutta ja läpinäkyvyyttä myös lain edessä, en rikoksentehneiden suojelua.

Ja mitä tulee uusintarikollisuuteen, niin toistan: asia ei ole niin yksinkertainen. Uusiminen ei ole mikään päälle–pois -kytkin, vaan siihen vaikuttaa moni tekijä.

Tottahan toki vaikuttaa "moni tekijä", mutta tekijän vastuuta ei pidä vähätellä, vaan siihen on kukin kasvatettava jo alunpitäenkin, jo lapsesta lähtien. Älä pidä minua idioottina näissä elämänasioissa, pliis.

Ja edelleen; vankeinhoidon keskeinen tavoite on vähentää uusintarikollisuutta kuntouttamalla ja tukemalla yhteiskuntaan palaamista.

Jo pelkästään se, että puhutaan "vankeinhoidosta" on naurettavaa. Ei vankeus ole mikään hoitojakso. Se on rangaistus tehdystä rikoksesta. Ja mitä tulee tuon "hoidon" tähänastisiin tuloksiin, niin... hey hey hey, take a look around.

Jos ihmisiä aletaan leimata julkisesti pysyvästi, miten se sun mielestä edistää tätä tavoitetta? Vai eikö sillä ole sun mielestä edes merkitystä?

Minun tavoitteeni ei ole muuttaa pahaa hyväksi tai vice versa. Jokainen joka tekee rikoksen, leimaa itse itsensä. Etenkin sellaisessa järjestelmässä, jossa kukin on tietoinen tuosta leimautumisesta jo tekoa tehdessään.

Selkeyden vuoksi: en ole tässäkään asiassa mustavalkoinen. En ole esim. kaukana ajatuksesta virallisesta seksuaalirikollisten rekisteristä, mutta tällä hetkellä kallistun enemmän suljetun järjestelmän puolelle.

Kun puhut seksuaalirikollisten rekisteristä, niin tuskinkaan tarkoitat rekisteriä, joka olisi kenen tahansa saatavilla, mutta minä kyllä puollan sellaista rekisteriä joka olisi poliisin ja tuomiovallan hallussa. Seltä voisi saada yleisluontoisen tiedon – onko rekkarissa vaiko ei, mutta ei sen tarkempia tietoja – myös sellaiset työnantajat, joidenka palveluksessa olevilta henkilöiltä voidaan moraalin ja etiikan mukaan vaatia nuhteettomuutta seksuaalisessa käyttäytymisessä. Liian monta rikoksenuusijaa näyttää jatkuvasti tulevan aivan uutisten aiheeksi asti.

Olen tietenkin valmis muuttamaan kantaani, jos tulee vastaan parempaa näyttöön perustuvaa tietoa ja parempia perusteluita.

No joo... ihan "hauska" kuulla. Mutta jos olet kantasi valinnut, niin tuskinpa mikään perustelu olisi mielestäsi omaasi parempi. Milloin viimeksi muutit kantaasi? Default never.

[Bird]

Mutta ei sekään... eikä sekään... eikä sekään..?

- "Jumala antaa anteeksi", ehkä, mutta minä en..!!
Ei kuule kannata ryhtyä leikkimään mitään Jeesusta tai muuta patologista altruistia tässä maailmassa. Hyvin nopeasti se alkaa mennä tekopyhyydeksi.

Mitä hlvetin Jeesusta. Ensinnäkin olen ateisti. Enkä mä puhunut mistään “anteeksiantodoktriinista”, vaan ihan käytännön näkökulmasta.

Siitä käytännön näkulmasta minäkin tässä puhun.

Mikäs sun varsinainen pointti tässä oli? Kannatatko siis itse sitä, että rikoksista tuomittujen kuvia julkaistaan yleisesti? Jos kannatat, niin missä tilanteissa ja miksi? Entä onko se sun mielestä oikeasti yksinkertainen asia – ja jos on, niin millä perusteella?

Tuohon kysymysrimpsuun on vastaukseni: Mennään Yhdysvaltojen mallin mukaan. Se on mielestäni hyvä ja toimiva ja kansalaisläheinen järjestelmä. Kannatan avoimmuutta ja läpinäkyvyyttä myös lain edessä, en rikoksentehneiden suojelua.

Ja mitä tulee uusintarikollisuuteen, niin toistan: asia ei ole niin yksinkertainen. Uusiminen ei ole mikään päälle–pois -kytkin, vaan siihen vaikuttaa moni tekijä.

Tottahan toki vaikuttaa "moni tekijä", mutta tekijän vastuuta ei pidä vähätellä, vaan siihen on kukin kasvatettava jo alunpitäenkin, jo lapsesta lähtien. Älä pidä minua idioottina näissä elämänasioissa, pliis.

Ja edelleen; vankeinhoidon keskeinen tavoite on vähentää uusintarikollisuutta kuntouttamalla ja tukemalla yhteiskuntaan palaamista.

Jo pelkästään se, että puhutaan "vankeinhoidosta" on naurettavaa. Ei vankeus ole mikään hoitojakso. Se on rangaistus tehdystä rikoksesta. Ja mitä tulee tuon "hoidon" tähänastisiin tuloksiin, niin... hey hey hey, take a look around.

Jos ihmisiä aletaan leimata julkisesti pysyvästi, miten se sun mielestä edistää tätä tavoitetta? Vai eikö sillä ole sun mielestä edes merkitystä?

Minun tavoitteeni ei ole muuttaa pahaa hyväksi tai vice versa. Jokainen joka tekee rikoksen, leimaa itse itsensä. Etenkin sellaisessa järjestelmässä, jossa kukin on tietoinen tuosta leimautumisesta jo tekoa tehdessään.

Selkeyden vuoksi: en ole tässäkään asiassa mustavalkoinen. En ole esim. kaukana ajatuksesta virallisesta seksuaalirikollisten rekisteristä, mutta tällä hetkellä kallistun enemmän suljetun järjestelmän puolelle.

Kun puhut seksuaalirikollisten rekisteristä, niin tuskinkaan tarkoitat rekisteriä, joka olisi kenen tahansa saatavilla, mutta minä kyllä puollan sellaista rekisteriä joka olisi poliisin ja tuomiovallan hallussa. Seltä voisi saada yleisluontoisen tiedon – onko rekkarissa vaiko ei, mutta ei sen tarkempia tietoja – myös sellaiset työnantajat, joidenka palveluksessa olevilta henkilöiltä voidaan moraalin ja etiikan mukaan vaatia nuhteettomuutta seksuaalisessa käyttäytymisessä. Liian monta rikoksenuusijaa näyttää jatkuvasti tulevan aivan uutisten aiheeksi asti.

Olen tietenkin valmis muuttamaan kantaani, jos tulee vastaan parempaa näyttöön perustuvaa tietoa ja parempia perusteluita.

No joo... ihan "hauska" kuulla. Mutta jos olet kantasi valinnut, niin tuskinpa mikään perustelu olisi mielestäsi omaasi parempi. Milloin viimeksi muutit kantaasi? Default never.

Yrjö, en mä ole tarkoittanut enkä ajattele edes, että olisit idiootti. Jos sellainen vaikutelma on tullut, niin se on väärinkäsitys. Itse asiassa olen myös vähän yllättynyt, jos näin oikeasti luulit.

Pyrin avaamaan omat ajatukseni ja perusteluni mahd. selkeästi (kaikille) — en kirjoita sillä oletuksella että vastapuoli olisi “idiootti/tyhmä” tai vastaavaa. Ja totta kai mun tekstejä ja näkemyksiä saa haastaa, vastaan kuitenkin niihinkin avaten nimenomaan sitä omaa ajankohtaista ajatteluani — kysyjästä riippumatta.

Tää ei myöskään ole ensimmäinen kerta, kun esität kysymyksiä tai kyseenalaistuksia, mutta et samalla itse avaa omaa perusteluasi samalla tasolla. Vrt. esim. Scorppareiden levynkantta koskeva ketju; sun kysymykset oli hyviä ja aidosti olisi kiinnostanut sunkin, kuten itse asiassa myös mm. Rescuerin ja McPantynkin ajatukset. Taisin kuitenkin lopultakin olla ainoa, joka kysymyksiin vastasi. No. Hyvä, että nyt avasit ajatteluasi enemmän.

Toi “default never” oli kyllä aika halpa heitto. (en kyllä tiedä oliko se tarkoituksellinen provo vai ei).

Henkkoht en lukitse kantojani lopullisiksi, koska se olis älyllisesti epärehellistä: en voi tietää kaikkea enkä sitäkään, miten tieto ja ymmärrys kehittyy. Siksi pidän näkemykseni korjattavina – ja olen myös muuttanut kantojani aiemminkin. En näe siinä mitään ongelmaa. En elä ego edellä eikä mun itsetuntoni horju siitä, että olen välillä väärässä. Siksi sanoinkin, että olen valmis muuttamaan kantani, jos ja kun parempia perusteluita ym. saan.

Mutta vielä itse asiaan. Sen perusteella mitä tiedän, edes viralliset seksuaalirikollisten julkiset rekisterit ei ole tuottaneet selkeästi parempia tuloksia uusintarikollisuuden tai yleisen turvallisuuden kannalta. Tutkimusnäyttö ei yksiselitteisesti ole tukenut sitä, että virallisenkaan julkisen rekisterin hyödyt ylittäis sen haitat.

Kirjoitit olevasi Yhdysvaltojen mallin kannalla, mielestäsi se on "hyvä, toimiva, kansalaisläheinen järjestelmä". Kannatat "avoimmuutta ja läpinäkyvyyttä myös lain edessä, en rikoksentehneiden suojelua".
Tää malli painottuu mm. julkisuuteen, leimaavuuteen ja “lopulliseen rangaistukseen”?
Mitä kaikkea vaikka tuo avoimuus ja läpinäkyvyys käytännössä tarkoittaa?

No, mun kysymys on silti edelleen sama: millä perusteilla tuo tuottaa paremman lopputuloksen kuin suljetumpi malli, jossa tieto on viranomaisten käytössä mutta ei julkisesti levitettynä?

Kyse ei ole myöskään siitä suojellaanko rikoksentekijöitä, vaan siitä mikä järjestelmä oikeasti vähentää rikollisuutta tehokkaimmin.

Ja mitä tulee vankeuteen: vapauden menetys on itsessään merkittävä rangaistus. Oma vaikutelmani vaan on, että tosi moni ei ehkä edes tajua miten iso juttu se on.

Yksilön vastuuta ei tietenkään pidä vähätellä. Parhain kuntoutumismahdollisuus on heillä, ketkä tämän oman vastuunsa allekirjoittavat ja kokevat myös tehneensä väärin.

Mutta realismia on tajuta se, että kaikki tätä ei tee, jotkut ei edes kykene siihen. Mitä siis tehdä tässä tällä välin, kun meillä on ihmisiä ihan joka ikäluokasta, ketkä ei sitä omaa vastuutaan edes tajua saati kanna? Ja vanhempia, jotka on kykenemättömiä opettamaan sitä lapsilleen, kun eivät omaakaan vastuutaan tajua? Rankaista niitäkin kaikkia julkisella lynkkaamisella vai ohjaamalla vankeusajan alusta lähtien muun muassa syy-seuraussuhteiden parempaan hahmottamiseen ja hlökoht vastuuseen kasvamista?
(Jos eivät silti sitä opi, en tietenkään vastusta heidän joutumistaan rekisteriin, mikä on ennen kaikkea tarkoitettu viranomaisten työn sujuvoittamiseksi. Osaa myös pitää vaan pitää lukkojen takana lopunelämänsä, kuten me kaikki jo tiedetäänkin. )

Kuitenkin, mulle herää myös seuraavia kysymyksiä:

- jos vankeinhoidosta poistettaisiin kaikki se kuntouttava ja sosiaaliseen sopeutumiseen tähtäävä osa, mikä olisi lopputulos?
(Ilman kuntoutusta vankilaympäristö voi helposti vaan vahvistaa rikollisia verkostoja ja toimintamalleja sen sijaan, että se vähentäis niitä.)

- Mikä on se mekanismi, jolla pelkkä tiukempi leimaavuus parantaisi turvallisuutta pitkällä aikavälillä?

Tarkalleen ottaen tän ketjun aihe kuitenkin on se, että jotkut haluaa tuomittujen valokuvat minfon ketjuihin. En ole ehtinyt lukea kaikkia ketjun kommentteja, joten en tiedä oletko, Yrjö, ottanut siihen jo perustellen kantaa.

Tässä vuoropuhelussa tuli mentyä jo ketjun aihetta laajemmalle. Mua se ei kyllä haittaa, päinvastoin, mutta anteeksi ketjun perustajalle Matti ja Maija sekä muillekin ketjulaisille, joita tämä ot ärsyttää.

[Yrjö Yrjönpoika]

Mitä hlvetin Jeesusta. Ensinnäkin olen ateisti. Enkä mä puhunut mistään “anteeksiantodoktriinista”, vaan ihan käytännön näkökulmasta.

Siitä käytännön näkulmasta minäkin tässä puhun.

Mikäs sun varsinainen pointti tässä oli? Kannatatko siis itse sitä, että rikoksista tuomittujen kuvia julkaistaan yleisesti? Jos kannatat, niin missä tilanteissa ja miksi? Entä onko se sun mielestä oikeasti yksinkertainen asia – ja jos on, niin millä perusteella?

Tuohon kysymysrimpsuun on vastaukseni: Mennään Yhdysvaltojen mallin mukaan. Se on mielestäni hyvä ja toimiva ja kansalaisläheinen järjestelmä. Kannatan avoimmuutta ja läpinäkyvyyttä myös lain edessä, en rikoksentehneiden suojelua.

Ja mitä tulee uusintarikollisuuteen, niin toistan: asia ei ole niin yksinkertainen. Uusiminen ei ole mikään päälle–pois -kytkin, vaan siihen vaikuttaa moni tekijä.

Tottahan toki vaikuttaa "moni tekijä", mutta tekijän vastuuta ei pidä vähätellä, vaan siihen on kukin kasvatettava jo alunpitäenkin, jo lapsesta lähtien. Älä pidä minua idioottina näissä elämänasioissa, pliis.

Ja edelleen; vankeinhoidon keskeinen tavoite on vähentää uusintarikollisuutta kuntouttamalla ja tukemalla yhteiskuntaan palaamista.

Jo pelkästään se, että puhutaan "vankeinhoidosta" on naurettavaa. Ei vankeus ole mikään hoitojakso. Se on rangaistus tehdystä rikoksesta. Ja mitä tulee tuon "hoidon" tähänastisiin tuloksiin, niin... hey hey hey, take a look around.

Jos ihmisiä aletaan leimata julkisesti pysyvästi, miten se sun mielestä edistää tätä tavoitetta? Vai eikö sillä ole sun mielestä edes merkitystä?

Minun tavoitteeni ei ole muuttaa pahaa hyväksi tai vice versa. Jokainen joka tekee rikoksen, leimaa itse itsensä. Etenkin sellaisessa järjestelmässä, jossa kukin on tietoinen tuosta leimautumisesta jo tekoa tehdessään.

Selkeyden vuoksi: en ole tässäkään asiassa mustavalkoinen. En ole esim. kaukana ajatuksesta virallisesta seksuaalirikollisten rekisteristä, mutta tällä hetkellä kallistun enemmän suljetun järjestelmän puolelle.

Kun puhut seksuaalirikollisten rekisteristä, niin tuskinkaan tarkoitat rekisteriä, joka olisi kenen tahansa saatavilla, mutta minä kyllä puollan sellaista rekisteriä joka olisi poliisin ja tuomiovallan hallussa. Seltä voisi saada yleisluontoisen tiedon – onko rekkarissa vaiko ei, mutta ei sen tarkempia tietoja – myös sellaiset työnantajat, joidenka palveluksessa olevilta henkilöiltä voidaan moraalin ja etiikan mukaan vaatia nuhteettomuutta seksuaalisessa käyttäytymisessä. Liian monta rikoksenuusijaa näyttää jatkuvasti tulevan aivan uutisten aiheeksi asti.

Olen tietenkin valmis muuttamaan kantaani, jos tulee vastaan parempaa näyttöön perustuvaa tietoa ja parempia perusteluita.

No joo... ihan "hauska" kuulla. Mutta jos olet kantasi valinnut, niin tuskinpa mikään perustelu olisi mielestäsi omaasi parempi. Milloin viimeksi muutit kantaasi? Default never.

Yrjö, en mä ole tarkoittanut enkä ajattele edes, että olisit idiootti. Jos sellainen vaikutelma on tullut, niin se on väärinkäsitys. Itse asiassa olen myös vähän yllättynyt, jos näin oikeasti luulit.

Pyrin avaamaan omat ajatukseni ja perusteluni mahd. selkeästi (kaikille) — en kirjoita sillä oletuksella että vastapuoli olisi “idiootti/tyhmä” tai vastaavaa. Ja totta kai mun tekstejä ja näkemyksiä saa haastaa, vastaan kuitenkin niihinkin avaten nimenomaan sitä omaa ajankohtaista ajatteluani — kysyjästä riippumatta.

Tää ei myöskään ole ensimmäinen kerta, kun esität kysymyksiä tai kyseenalaistuksia, mutta et samalla itse avaa omaa perusteluasi samalla tasolla. Vrt. esim. Scorppareiden levynkantta koskeva ketju; sun kysymykset oli hyviä ja aidosti olisi kiinnostanut sunkin, kuten itse asiassa myös mm. Rescuerin ja McPantynkin ajatukset. Taisin kuitenkin lopultakin olla ainoa, joka kysymyksiin vastasi. No. Hyvä, että nyt avasit ajatteluasi enemmän.

Toi “default never” oli kyllä aika halpa heitto. (en kyllä tiedä oliko se tarkoituksellinen provo vai ei).

Henkkoht en lukitse kantojani lopullisiksi, koska se olis älyllisesti epärehellistä: en voi tietää kaikkea enkä sitäkään, miten tieto ja ymmärrys kehittyy. Siksi pidän näkemykseni korjattavina – ja olen myös muuttanut kantojani aiemminkin. En näe siinä mitään ongelmaa. En elä ego edellä eikä mun itsetuntoni horju siitä, että olen välillä väärässä. Siksi sanoinkin, että olen valmis muuttamaan kantani, jos ja kun parempia perusteluita ym. saan.

Mutta vielä itse asiaan. Sen perusteella mitä tiedän, edes viralliset seksuaalirikollisten julkiset rekisterit ei ole tuottaneet selkeästi parempia tuloksia uusintarikollisuuden tai yleisen turvallisuuden kannalta. Tutkimusnäyttö ei yksiselitteisesti ole tukenut sitä, että virallisenkaan julkisen rekisterin hyödyt ylittäis sen haitat.

Kirjoitit olevasi Yhdysvaltojen mallin kannalla, mielestäsi se on "hyvä, toimiva, kansalaisläheinen järjestelmä". Kannatat "avoimmuutta ja läpinäkyvyyttä myös lain edessä, en rikoksentehneiden suojelua".
Tää malli painottuu mm. julkisuuteen, leimaavuuteen ja “lopulliseen rangaistukseen”?
Mitä kaikkea vaikka tuo avoimuus ja läpinäkyvyys käytännössä tarkoittaa?

No, mun kysymys on silti edelleen sama: millä perusteilla tuo tuottaa paremman lopputuloksen kuin suljetumpi malli, jossa tieto on viranomaisten käytössä mutta ei julkisesti levitettynä?

Kyse ei ole myöskään siitä suojellaanko rikoksentekijöitä, vaan siitä mikä järjestelmä oikeasti vähentää rikollisuutta tehokkaimmin.

Ja mitä tulee vankeuteen: vapauden menetys on itsessään merkittävä rangaistus. Oma vaikutelmani vaan on, että tosi moni ei ehkä edes tajua miten iso juttu se on.

Yksilön vastuuta ei tietenkään pidä vähätellä. Parhain kuntoutumismahdollisuus on heillä, ketkä tämän oman vastuunsa allekirjoittavat ja kokevat myös tehneensä väärin.

Mutta realismia on tajuta se, että kaikki tätä ei tee, jotkut ei edes kykene siihen. Mitä siis tehdä tässä tällä välin, kun meillä on ihmisiä ihan joka ikäluokasta, ketkä ei sitä omaa vastuutaan edes tajua saati kanna? Ja vanhempia, jotka on kykenemättömiä opettamaan sitä lapsilleen, kun eivät omaakaan vastuutaan tajua? Rankaista niitäkin kaikkia julkisella lynkkaamisella vai ohjaamalla vankeusajan alusta lähtien muun muassa syy-seuraussuhteiden parempaan hahmottamiseen ja hlökoht vastuuseen kasvamista?
(Jos eivät silti sitä opi, en tietenkään vastusta heidän joutumistaan rekisteriin, mikä on ennen kaikkea tarkoitettu viranomaisten työn sujuvoittamiseksi. Osaa myös pitää vaan pitää lukkojen takana lopunelämänsä, kuten me kaikki jo tiedetäänkin. )

Kuitenkin, mulle herää myös seuraavia kysymyksiä:

- jos vankeinhoidosta poistettaisiin kaikki se kuntouttava ja sosiaaliseen sopeutumiseen tähtäävä osa, mikä olisi lopputulos?
(Ilman kuntoutusta vankilaympäristö voi helposti vaan vahvistaa rikollisia verkostoja ja toimintamalleja sen sijaan, että se vähentäis niitä.)

- Mikä on se mekanismi, jolla pelkkä tiukempi leimaavuus parantaisi turvallisuutta pitkällä aikavälillä?

Tarkalleen ottaen tän ketjun aihe kuitenkin on se, että jotkut haluaa tuomittujen valokuvat minfon ketjuihin. En ole ehtinyt lukea kaikkia ketjun kommentteja, joten en tiedä oletko, Yrjö, ottanut siihen jo perustellen kantaa.

Tässä vuoropuhelussa tuli mentyä jo ketjun aihetta laajemmalle. Mua se ei kyllä haittaa, päinvastoin, mutta anteeksi ketjun perustajalle Matti ja Maija sekä muillekin ketjulaisille, joita tämä ot ärsyttää.

Hehh... hyvä loppukaneetti, mutta eihän täällä Lautamiehissä mikään saata ärsyttää ketään.

Joten, heipä hei taas pitkästä aikaa. Tuolla jo aiemmin toisessa ketjussa tiedustelit näkemystäni, kun otin hampaisiini Somalian ja somalit. Jäin vastauksen velkaa, ja tähän lankaan se sopiikin paremmin kuin tuonne Kumisilmän joukkoon.

Eli siis, Somaliasta ja somaleista:

- Somalian alueelta on vähäisiä ja huonosti tutkittuja arkeologisia ja mahdollisia fossiililöytöjä.
Sen välittömässä läheisyydessä (Etiopia, Kenia) on tehty merkityksellisiä paleontologisia löytöjä, mukaan lukien varhaisimpia ihmisen esi-isien (Homo sapiens) -fossiileja.

Keskiseltä ja myöhäiseltä kivikaudelta, noin 200'000 –> 10'000 vuotta sitten on Somaliasta löytynyt kivityökaluja ja asuinpaikkoja (esim. Buur Heybe -alue).

Neoliittiselta kaudelta varhaisista paimentolaisyhteisöistä, noin 10'000 –> 3'000 vuotta sitten, on viitteitä karjanhoidosta ja pysyvämmästä asutuksesta, sekä hautauksista.

Hypätään sitten jokunen vuosituhat kohti siirtomaita ja "sivistystä":

- Somalia ei koskaan ole ollut yhden länsivaltion yhtenäinen siirtomaa, vaan sen alue jaettiin useiden siirtomaavaltojen kesken 1800-luvun lopulla. Siirtomaakauden alussa Somalian alue joutui eurooppalaisten valtojen hallintaan osana ns. Afrikan jakoa (”Scramble for Africa”):

- Iso-Britannia hallitsi pohjoista aluetta (Brittiläinen Somalimaa) vuodesta 1884
- Italia hallitsi eteläistä aluetta (Italian Somalimaa) vuodesta 1889
- Ranska hallitsi luoteisosaa (Ranskan Somalimaa, nyk. Djibouti) vuodesta 1880 eteenpäin.

Italia laajensi valtaansa etelässä ja yhdisti alueita, Britannian keskittyessä pohjoiseen rannikkoalueeseen.
Toisen maailmansodan aikana (1930–40-luvuilla) Italia hallitsi hetkellisesti myös Britannian aluetta.

- Brittiläinen Somaliland itsenäistyi Iso-Britannia:sta kesäkuussa 1960
- Italian Somaliland itsenäistyi Italia:sta heinäkuussa 1960
- Nämä alueet yhdistyivät ja muodostivat valtion: Somalia

Siirtomaahistorian ja Somalian myöhempien konfliktien välillä on yhteys, jonka taustasyynä oli keinotekoinen jako. Kun Somalian alue jaettiin kolmen vallan kesken, ei rajoja vedetty klaani-, kieli- tai paimentolais- rakenteiden mukaan.
Näin somalikansaa jäi useisiin eri valtioihin (Etiopia, Kenia, Djibouti) ja sisäinen yhtenäisyys jäi heikoksi jo lähtötilanteessa.

Itsenäistymisen jälkeen (1960) Somalia pyrki yhdistämään kaikki somalit samaan valtioon, “Suur-Somaliaan”.
Tämä johti Konflikteihin mm. Etiopia:n kanssa ja huipentui Ogadenin sotaan, jonka tappio heikensi valtiota ja lisäsi sisäistä epävakautta.

Eri siirtomaajärjestelmistä periytyi hallinnollinen hajanaisuus.
- Britannia käytti epäsuoraa hallintoa, klaanit säilyivät vahvoina.
- Italia käytti suoraa, keskitettyä hallintoa.

Näin ei syntynyt yhtenäistä hallintokulttuuria, joten valtion instituutiot jäivät heikoiksi ja koska vahvaa kansallisvaltiota ei ehtinyt muodostua, rakentui politiikka klaanien varaan ja kilpailu vallasta kärjistyi.

Lokakuussa 1969 Somalian presidentti Abdirashid Ali Shermarke murhattiin ja kenraali Siad Barre nousi valtaan sotilasvallankaappauksella.

Barre perusti sotilashallinnon (Supreme Revolutionary Council) joka kielsi puolueet keskittäen vallan itselleen. Hän julisti ideologiakseen ns. “tieteellisen sosialismin”, jossa yhdistyivät marxilais-leninistiset vaikutteet ja somalialainen nationalismi.

Siad Barren hallinto heikkeni asteittain 1970–80-luvuilla ja romahti lopulta vuonna 1991, mikä käynnisti Somalian valtion täydellisen hajoamisen. Hallinnon romahtamisesta alkoi Somalian sisällissota. Sen alkaessa Siad Barre pääsi sekasorron turvin pakenemaan maasta, päätyen lopulta Nigeriaan.

Barren kenraalikunta ei ollut niin onnekasta, mutta kun olivat kaatuneen marxilais-leninistisen hallinnon vasalleja ja näin ollen uusien herrojen vuoksi pakenevia, niin Neuvostoliiton oli kunnia-asianaan otettava heidät vastaan.

Vaan Kremlillä olikin jo oma ketunhäntä kainalossa. Soittivat Mauno Koivistolle, että: "Traastuit Maunu, kuinkas menee..? Meillähän on se YYA-sopimus, eikös vain..? No, meillä on pieni ongelma.. somaliongelma. Suomihan voinee ystävällismielisenä toverina auttaa, eikös vain?"
Ja loput onkin sitten historiaa. Sanottakoon tähän lisäksi, että Barren kenraalit eivät olleet tottuneet mihinkään "pelastusarmeijan hätämajoitukseen , joten syytä oli panna parasta pöytään.

No herran vuonna 2026 sisällissota Somaliassa jatkuu yhä al-Shabaabin kapinana hallitusta vastaan. Vaikka Mogadishussa ja useilla alueilla toimii liittovaltion hallinto, aseelliset iskut ja klaanikonfliktit estävät pysyvän rauhan syntymisen.

Somaliongelma on levinnyt maailmanlaajuiseksi ja Jenkkilä on helisemässä sen kanssa. Monet piirikunnat ovat jotuneet somaleiden hämärähommien kohteeksi suuressa mittakaavassa.

Australia ja Uusi Seelanti ovat panneet somalien invaasiolle täyden stopin. Minkäköhän vuoksi sivistyneet valtiot sillä tavoin toimivat? Jaa-ah..??

P.S. Mikä olikaan se sun seuraava kysymys? Tai oikeastaan kysymykset?
Ehkä se selviää tuosta "äskeisestä" kolumnista.

[Bird]

Hehh... hyvä loppukaneetti, mutta eihän täällä Lautamiehissä mikään saata ärsyttää ketään.

Joten, heipä hei taas pitkästä aikaa. Tuolla jo aiemmin toisessa ketjussa tiedustelit näkemystäni, kun otin hampaisiini Somalian ja somalit. Jäin vastauksen velkaa, ja tähän lankaan se sopiikin paremmin kuin tuonne Kumisilmän joukkoon.

Eli siis, Somaliasta ja somaleista:

- Somalian alueelta on vähäisiä ja huonosti tutkittuja arkeologisia ja mahdollisia fossiililöytöjä.
Sen välittömässä läheisyydessä (Etiopia, Kenia) on tehty merkityksellisiä paleontologisia löytöjä, mukaan lukien varhaisimpia ihmisen esi-isien (Homo sapiens) -fossiileja.

Keskiseltä ja myöhäiseltä kivikaudelta, noin 200'000 –> 10'000 vuotta sitten on Somaliasta löytynyt kivityökaluja ja asuinpaikkoja (esim. Buur Heybe -alue).

Neoliittiselta kaudelta varhaisista paimentolaisyhteisöistä, noin 10'000 –> 3'000 vuotta sitten, on viitteitä karjanhoidosta ja pysyvämmästä asutuksesta, sekä hautauksista.

Hypätään sitten jokunen vuosituhat kohti siirtomaita ja "sivistystä":

- Somalia ei koskaan ole ollut yhden länsivaltion yhtenäinen siirtomaa, vaan sen alue jaettiin useiden siirtomaavaltojen kesken 1800-luvun lopulla. Siirtomaakauden alussa Somalian alue joutui eurooppalaisten valtojen hallintaan osana ns. Afrikan jakoa (”Scramble for Africa”):

- Iso-Britannia hallitsi pohjoista aluetta (Brittiläinen Somalimaa) vuodesta 1884
- Italia hallitsi eteläistä aluetta (Italian Somalimaa) vuodesta 1889
- Ranska hallitsi luoteisosaa (Ranskan Somalimaa, nyk. Djibouti) vuodesta 1880 eteenpäin.

Italia laajensi valtaansa etelässä ja yhdisti alueita, Britannian keskittyessä pohjoiseen rannikkoalueeseen.
Toisen maailmansodan aikana (1930–40-luvuilla) Italia hallitsi hetkellisesti myös Britannian aluetta.

- Brittiläinen Somaliland itsenäistyi Iso-Britannia:sta kesäkuussa 1960
- Italian Somaliland itsenäistyi Italia:sta heinäkuussa 1960
- Nämä alueet yhdistyivät ja muodostivat valtion: Somalia

Siirtomaahistorian ja Somalian myöhempien konfliktien välillä on yhteys, jonka taustasyynä oli keinotekoinen jako. Kun Somalian alue jaettiin kolmen vallan kesken, ei rajoja vedetty klaani-, kieli- tai paimentolais- rakenteiden mukaan.
Näin somalikansaa jäi useisiin eri valtioihin (Etiopia, Kenia, Djibouti) ja sisäinen yhtenäisyys jäi heikoksi jo lähtötilanteessa.

Itsenäistymisen jälkeen (1960) Somalia pyrki yhdistämään kaikki somalit samaan valtioon, “Suur-Somaliaan”.
Tämä johti Konflikteihin mm. Etiopia:n kanssa ja huipentui Ogadenin sotaan, jonka tappio heikensi valtiota ja lisäsi sisäistä epävakautta.

Eri siirtomaajärjestelmistä periytyi hallinnollinen hajanaisuus.
- Britannia käytti epäsuoraa hallintoa, klaanit säilyivät vahvoina.
- Italia käytti suoraa, keskitettyä hallintoa.

Näin ei syntynyt yhtenäistä hallintokulttuuria, joten valtion instituutiot jäivät heikoiksi ja koska vahvaa kansallisvaltiota ei ehtinyt muodostua, rakentui politiikka klaanien varaan ja kilpailu vallasta kärjistyi.

Lokakuussa 1969 Somalian presidentti Abdirashid Ali Shermarke murhattiin ja kenraali Siad Barre nousi valtaan sotilasvallankaappauksella.

Barre perusti sotilashallinnon (Supreme Revolutionary Council) joka kielsi puolueet keskittäen vallan itselleen. Hän julisti ideologiakseen ns. “tieteellisen sosialismin”, jossa yhdistyivät marxilais-leninistiset vaikutteet ja somalialainen nationalismi.

Siad Barren hallinto heikkeni asteittain 1970–80-luvuilla ja romahti lopulta vuonna 1991, mikä käynnisti Somalian valtion täydellisen hajoamisen. Hallinnon romahtamisesta alkoi Somalian sisällissota. Sen alkaessa Siad Barre pääsi sekasorron turvin pakenemaan maasta, päätyen lopulta Nigeriaan.

Barren kenraalikunta ei ollut niin onnekasta, mutta kun olivat kaatuneen marxilais-leninistisen hallinnon vasalleja ja näin ollen uusien herrojen vuoksi pakenevia, niin Neuvostoliiton oli kunnia-asianaan otettava heidät vastaan.

Vaan Kremlillä olikin jo oma ketunhäntä kainalossa. Soittivat Mauno Koivistolle, että: "Traastuit Maunu, kuinkas menee..? Meillähän on se YYA-sopimus, eikös vain..? No, meillä on pieni ongelma.. somaliongelma. Suomihan voinee ystävällismielisenä toverina auttaa, eikös vain?"
Ja loput onkin sitten historiaa. Sanottakoon tähän lisäksi, että Barren kenraalit eivät olleet tottuneet mihinkään "pelastusarmeijan hätämajoitukseen , joten syytä oli panna parasta pöytään.

No herran vuonna 2026 sisällissota Somaliassa jatkuu yhä al-Shabaabin kapinana hallitusta vastaan. Vaikka Mogadishussa ja useilla alueilla toimii liittovaltion hallinto, aseelliset iskut ja klaanikonfliktit estävät pysyvän rauhan syntymisen.

Somaliongelma on levinnyt maailmanlaajuiseksi ja Jenkkilä on helisemässä sen kanssa. Monet piirikunnat ovat jotuneet somaleiden hämärähommien kohteeksi suuressa mittakaavassa.

Australia ja Uusi Seelanti ovat panneet somalien invaasiolle täyden stopin. Minkäköhän vuoksi sivistyneet valtiot sillä tavoin toimivat? Jaa-ah..??

P.S. Mikä olikaan se sun seuraava kysymys? Tai oikeastaan kysymykset?
Ehkä se selviää tuosta "äskeisestä" kolumnista.

Lainausta lyhennetty.

Kiitos historiakatsauksesta, tiedon jakamisesta ja vaivannäöstä, arvostan tällaista. Enkä vähiten siitä näkökulmasta, että parhaimmillaan omakin tietomääräni lisääntyy ja saattaapa ajatuksenikin tuulettua. Pidän toki mielessä sen, että sokea 100% luottaminen ei kannata yhtään missään.

Mulla on tosiaan taipumus kysellä paljon, kiinnostaa monet asiat, kovasti myös muiden ihmisten ajatukset ja korvien väli noin muutenkin.

Joka tapauksessa oli siis mielenkiintoista luettavaa. Ymmärtänen nyt lähtökohtiasikin paremmin. Kärjistäviltä vaikuttavia johtopäätöksiä en allekirjoita. Osa ko. historiasta ja mm. klaanit, kulttuuri, on tuttua enkä kannata niiden pesiytymistä Suomeen. Mahdollisimman lyhyesti ja mutkia oikoen sanottuna oma kantani noin yleensä ottaen on "maassa maan tavalla tai maasta pois".

Mietitytti kuitenkin, että millä tavalla historia, kulttuuri (ja uskonto) poissulkee sen, ettei yksilötasolla kannattaisi somaleillekin antaa mahdollisuus integroitua Suomeen siten, että olisivat osa työvoimaa ja veronmaksajia. Koulutettujakin. Näen sen huomattavasti parempana vaihtoehtona kuin sen, että osa somaleista jää sinne omaan pieneen piiriinsä, eivät ole halukkaita sopeutumaan Suomeen, vaalivat vahingollisiakin kulttuurisia piirteitään edelleen ja joissain tapauksissa halveksivat Suomea ja suomalaisia. Samalla he kuitenkin ottavat ehkä jopa kaiken mahdollisen irti Suomen paremmista oloista ja sosiaaliturvasta ennen kaikkea.

On liian mustavalkoista niputtaa kaikki yhteen, koski se sitten meitä valkoihoisia tai vaikka nyt somaleja. Aina sieltä ryhmistä löytyy yksilöitä, jotka vastustaa yhteisönsä periaatteita, ovat valmiita tutustumaan ja sopeutumaan muihinkin kulttuureihin sekä kouluttautumaan työelämään tähtäämällä. Ylipäänsä integroitumaan uuteen asuinmaahansa. Vaikka kyse olisi vain osasta, ei kaikista, niin mielestäni heissä piilee ratkaisumahdollisuuksia ja heille eritoten kannattaa antaa mahdollisuus katkaista ylisukupolviset ja historialliset ketjut ym., etenkin nyt kun Suomessa jo ovat. Pidän varsin mahdollisena sitäkin, että näiden yksilöiden esimerkistä saattaa muutkin yhteisön jäsenet kiinnostua asioista, mitkä auttaa Suomeen integroitumista.

Mitä alkuperäiseen aiheeseen tulee, niin tarkennan: kannatan kyllä virallisia rekistereitä (poliisien ja tuomiovallan avuksi) ja niiden kehittämistä, niitä onkin jo olemassa. Niiden lisäksi kuitenkin tarvitaan muitakin työkaluja. Myös sitä vankien hoitoa, jota aiemman kommenttisi perusteella ilmeisesti vastustat. Totta kai saatamme ajatella eri tavalla siitä mitä kaikkea "hoito" vankien kohdalla sisältää, mutta ehken nyt mene siihenkään sen enempää.

Jätän tällä kertaa lisäkysymyksetkin sikseen, edellisiinkään ei juuri tullut vastauksia.

[Yrjö Yrjönpoika]

Mikäs sun varsinainen pointti tässä oli? Kannatatko siis itse sitä, että rikoksista tuomittujen kuvia julkaistaan yleisesti? Jos kannatat, niin missä tilanteissa ja miksi? Entä onko se sun mielestä oikeasti yksinkertainen asia – ja jos on, niin millä perusteella?

Ja mitä tulee uusintarikollisuuteen, niin toistan: asia ei ole niin yksinkertainen. Uusiminen ei ole mikään päälle–pois -kytkin, vaan siihen vaikuttaa moni tekijä. Ja edelleen; vankeinhoidon keskeinen tavoite on vähentää uusintarikollisuutta kuntouttamalla ja tukemalla yhteiskuntaan palaamista. Jos ihmisiä aletaan leimata julkisesti pysyvästi, miten se sun mielestä edistää tätä tavoitetta? Vai eikö sillä ole sun mielestä edes merkitystä?

Selkeyden vuoksi: en ole tässäkään asiassa mustavalkoinen. En ole esim. kaukana ajatuksesta virallisesta seksuaalirikollisten rekisteristä, mutta tällä hetkellä kallistun enemmän suljetun järjestelmän puolelle. Olen tietenkin valmis muuttamaan kantaani, jos tulee vastaan parempaa näyttöön perustuvaa tietoa ja parempia perusteluita.

Tämä on asia, johon liittyvää omaa näkövinkkeliäni haluan minäkin hieman selkeyttää. Kun puheeksi tulee rikollisuus, siirtyy mieleni position painopiste länsimaiseksi, ja nyky-eurooppalaisittain demokraattiseksi, luokittelemamme yhteiskunnan piirin ulkopuolelle.

Vaikka ymmärränkin hyvin sen näkökannan, että katsottaisiin ihmisiä ja asioita, kuten Nietzsche sanoisi "hyvän ja pahan tuolta puolen", ja arvioitaisiin sitä, mikä on hyväksi yhteiskunnalle ja sen järjestykselle, herää ja astuu näyttämölle siltikin sisäinen diktaattorini.

Ehkä olen jotenkin viallisesti alunperin syntynyt havaitsemaan tarkasti hyvän ja pahan eron. Kun lapsena – enkä edes muista kuinka pieni iältäni olinkaan – varastaessani äitini käsilaukusta karamellin ja piiloutuessani sohvan taakse sitä syömään, tiesin ja tajusin jo silloin tekeväni väärin.

Silti kuitenkin olen kulkenut tien, jonka varrelta kaiketi vain itse piru sai estettyä minut joutumasta vankeuteen, ehkä pitkääkin kakkua suorittanaan.

Menneisyydestäni huolimatta olen sitä mieltä, että paha saakoon palkkansa. Ja mitä vakavampi on rikollinen teko, sitä raskaampi se palkkansa myös olkoon. Siksipä pahantekijöiden ja vääryyteen vihkiytyneiden rikollisten palkanlisäksi suotakoon myös kaikki mahdollinen julkisuus heidän henkilöstään ja tekemisistään.

Tämä on mielipiteeni, ja sen tueksi en itse tarvitse mitään tutkimusta tai selontekoa. Enkä myöskään ole kenellekään mitään selitystä siitä velkaa, koskapa se on minun mielipiteeni. Eriävät mielipiteet toki suvaitsen oleviksi, aivan kuten omanikin, enkä niiden esittäjiä mitenkään tuomitse tai ylenkatso.

[Bird]

Tämä on asia, johon liittyvää omaa näkövinkkeliäni haluan minäkin hieman selkeyttää. Kun puheeksi tulee rikollisuus, siirtyy mieleni position painopiste länsimaiseksi, ja nyky-eurooppalaisittain demokraattiseksi, luokittelemamme yhteiskunnan piirin ulkopuolelle.

Vaikka ymmärränkin hyvin sen näkökannan, että katsottaisiin ihmisiä ja asioita, kuten Nietzsche sanoisi "hyvän ja pahan tuolta puolen", ja arvioitaisiin sitä, mikä on hyväksi yhteiskunnalle ja sen järjestykselle, herää ja astuu näyttämölle siltikin sisäinen diktaattorini.

Ehkä olen jotenkin viallisesti alunperin syntynyt havaitsemaan tarkasti hyvän ja pahan eron. Kun lapsena – enkä edes muista kuinka pieni iältäni olinkaan – varastaessani äitini käsilaukusta karamellin ja piiloutuessani sohvan taakse sitä syömään, tiesin ja tajusin jo silloin tekeväni väärin.

Silti kuitenkin olen kulkenut tien, jonka varrelta kaiketi vain itse piru sai estettyä minut joutumasta vankeuteen, ehkä pitkääkin kakkua suorittanaan.

Menneisyydestäni huolimatta olen sitä mieltä, että paha saakoon palkkansa. Ja mitä vakavampi on rikollinen teko, sitä raskaampi se palkkansa myös olkoon. Siksipä pahantekijöiden ja vääryyteen vihkiytyneiden rikollisten palkanlisäksi suotakoon myös kaikki mahdollinen julkisuus heidän henkilöstään ja tekemisistään.

Tämä on mielipiteeni, ja sen tueksi en itse tarvitse mitään tutkimusta tai selontekoa. Enkä myöskään ole kenellekään mitään selitystä siitä velkaa, koskapa se on minun mielipiteeni. Eriävät mielipiteet toki suvaitsen oleviksi, aivan kuten omanikin, enkä niiden esittäjiä mitenkään tuomitse tai ylenkatso.

Vastaan viiveellä. Harmi vain, ettei ehdi olla niin paljon minfossa kuin välillä tekisi mieli. Mutta siis, edelleen tosi mielenkiintoista ja, kun tää ketju muuten vaikuttaa lopahtaneen lähes heti alkuunsa, niin kirjoittelenpa mäkin tänne.

Kiitos rehellisestä ja avoimesta kirjoituksesta. Totta myös, että ole selityksiä velkaa. Monilla ihmisillä tosiaan on vahva intuitiivinen oikeudentaju eikä siihen tarvita tutkimuksia tueksi. Myös mulla on. En vain suhtaudu intuitiooni täysin luotettavana ja virheettömänä (enkä nyt siis sano, että sinäkään näin tekisit). Joissain tapauksissa se saattaa mennä niin sanotusti ylikin ja rankaisun tarpeesta sekä juuri vaikkapa julkisesta häpäisemisestä voi tulla ensijainen tavoite jyräten alleen muita tärkeitä ja olennaisia tavoitteita. Esim. yhteiskunnan suojeleminen, uusintarikollisuuden estäminen/väheneminen.

Kyllä mullakin toki omassa mielessäni herää välillä tosi voimakasta vihaa, vääryyden tunnetta ja muuta rikoksentekijöitä ja rikoksia kohtaan, mutta ne kuuluu mun käsiteltäviksi. Ja, kuten aiemminkin kirjoitin: en minäkään usko, että kaikki soveltuu elämään vapaana yhteiskunnassa.

Mutta sitten taas kaikki rikolliset ei ole niin varhain ja vakavasti vaurioituneit. Hoito & kuntoutus voi auttaa muutenkin kuin vain riskejä pienentämällä. Erilaisia hoito- ja kuntoutusohjelmia on kuitenkin kehitetty rohkaisevalla ja hyvällä näytöllä. Olisi lyhytnäköistä jättää vankeusajan tilaisuuksia käyttämättä.

Lisäksi mietin sitä ilmiötä, että kun ihmiset ajetaan marginaaliin, pahimmillaan koko yhteiskunnan ulkopuolelle, niin he alkavat kyllä etsiä vertaisiaan ja monet lyöttäytyä yhteenkin. Suurimmalle osalle ihmisistä on tosi tärkeää olla osa jotakin, kuulua johonkin yhteisöön. Pelkästään ulkopuolisuuden tunne on pahimmillaan hyvinkin vahingollinen (esimerkkinä Breivik).

Jos osallisuutta ja turvaa ei saa muualta yhteiskunnasta, niin niitä etsitään toisaalta. Todnäk sieltä samanmielisten joukosta. Tää sama mekanismihan on jengien syntymisen ja laajenemisen taustalla. Ja näin niitä varjoyhteiskuntiakin syntyy.

Joka tapauksessa, ajattelen, että on pakollista myös miettiä kumpi menee etusijalle: se, että tyydytetään kansalaisten tiedon ja rankaisun tarvetta vankeusrangaistuksen lisäksi (huom. kärjistän) vai se, että saadaan rikollisuutta edes jollain tasolla vähenemään.  Yhteiskuntarauhan ja yhteiskunnan toimivuudenkaan kannalta en näe niissä pidemmän päälle kovin paljon järkeä, niistä tuskin on ongelmien ratkaisuiksi.

En vastusta kaikkea julkisuutta (esim.media), mutta edellä mainituista syistä johtuen suhtaudun varauksella rikollisten tietojen ja kuvien laajaan levittämiseen. Tajuan toki siihen liittyvän tunnepuolen ja halun paljastaa pahantekijät, mutta en vaan ole vakuuttunut, että se pidemmän päälle tekisi yhteiskunnasta turvallisemman ja vähentäisi rikollisuutta. Pikemminkin se saattais tosiaan vain vaikeuttaa asioita, kuten yhteiskuntaan integroitumista vankeusajan jälkeen.

Ps. Innostuinpa kirjoittamaan pahuuskäsityksestäkin, mutta napsasin sen tästä yhteydestä nyt pois, kun lähdin tangentille. Kuka ties joskus pystytän Vapaan keskustelun puolelle oman ketjunsa siitä, jos vain aikaa ja huvitusta riittää. Tai sitten kirjoitan aiheesta viha-ketjuuni päiväkirjatyylisesti.. Se kun näemmä saa "suosiota" täällä Lautamiehissä.

[Yrjö Yrjönpoika]

Tämä on asia, johon liittyvää omaa näkövinkkeliäni haluan minäkin hieman selkeyttää. Kun puheeksi tulee rikollisuus, siirtyy mieleni position painopiste länsimaiseksi, ja nyky-eurooppalaisittain demokraattiseksi, luokittelemamme yhteiskunnan piirin ulkopuolelle.

Vaikka ymmärränkin hyvin sen näkökannan, että katsottaisiin ihmisiä ja asioita, kuten Nietzsche sanoisi "hyvän ja pahan tuolta puolen", ja arvioitaisiin sitä, mikä on hyväksi yhteiskunnalle ja sen järjestykselle, herää ja astuu näyttämölle siltikin sisäinen diktaattorini.

Ehkä olen jotenkin viallisesti alunperin syntynyt havaitsemaan tarkasti hyvän ja pahan eron. Kun lapsena – enkä edes muista kuinka pieni iältäni olinkaan – varastaessani äitini käsilaukusta karamellin ja piiloutuessani sohvan taakse sitä syömään, tiesin ja tajusin jo silloin tekeväni väärin.

Silti kuitenkin olen kulkenut tien, jonka varrelta kaiketi vain itse piru sai estettyä minut joutumasta vankeuteen, ehkä pitkääkin kakkua suorittanaan.

Menneisyydestäni huolimatta olen sitä mieltä, että paha saakoon palkkansa. Ja mitä vakavampi on rikollinen teko, sitä raskaampi se palkkansa myös olkoon. Siksipä pahantekijöiden ja vääryyteen vihkiytyneiden rikollisten palkanlisäksi suotakoon myös kaikki mahdollinen julkisuus heidän henkilöstään ja tekemisistään.

Tämä on mielipiteeni, ja sen tueksi en itse tarvitse mitään tutkimusta tai selontekoa. Enkä myöskään ole kenellekään mitään selitystä siitä velkaa, koskapa se on minun mielipiteeni. Eriävät mielipiteet toki suvaitsen oleviksi, aivan kuten omanikin, enkä niiden esittäjiä mitenkään tuomitse tai ylenkatso.

Vastaan viiveellä. Harmi vain, ettei ehdi olla niin paljon minfossa kuin välillä tekisi mieli. Mutta siis, edelleen tosi mielenkiintoista ja, kun tää ketju muuten vaikuttaa lopahtaneen lähes heti alkuunsa, niin kirjoittelenpa mäkin tänne.

Kiitos rehellisestä ja avoimesta kirjoituksesta. Totta myös, että ole selityksiä velkaa. Monilla ihmisillä tosiaan on vahva intuitiivinen oikeudentaju eikä siihen tarvita tutkimuksia tueksi. Myös mulla on. En vain suhtaudu intuitiooni täysin luotettavana ja virheettömänä (enkä nyt siis sano, että sinäkään näin tekisit). Joissain tapauksissa se saattaa mennä niin sanotusti ylikin ja rankaisun tarpeesta sekä juuri vaikkapa julkisesta häpäisemisestä voi tulla ensijainen tavoite jyräten alleen muita tärkeitä ja olennaisia tavoitteita. Esim. yhteiskunnan suojeleminen, uusintarikollisuuden estäminen/väheneminen.

Kyllä mullakin toki omassa mielessäni herää välillä tosi voimakasta vihaa, vääryyden tunnetta ja muuta rikoksentekijöitä ja rikoksia kohtaan, mutta ne kuuluu mun käsiteltäviksi. Ja, kuten aiemminkin kirjoitin: en minäkään usko, että kaikki soveltuu elämään vapaana yhteiskunnassa.

Mutta sitten taas kaikki rikolliset ei ole niin varhain ja vakavasti vaurioituneit. Hoito & kuntoutus voi auttaa muutenkin kuin vain riskejä pienentämällä. Erilaisia hoito- ja kuntoutusohjelmia on kuitenkin kehitetty rohkaisevalla ja hyvällä näytöllä. Olisi lyhytnäköistä jättää vankeusajan tilaisuuksia käyttämättä.

Lisäksi mietin sitä ilmiötä, että kun ihmiset ajetaan marginaaliin, pahimmillaan koko yhteiskunnan ulkopuolelle, niin he alkavat kyllä etsiä vertaisiaan ja monet lyöttäytyä yhteenkin. Suurimmalle osalle ihmisistä on tosi tärkeää olla osa jotakin, kuulua johonkin yhteisöön. Pelkästään ulkopuolisuuden tunne on pahimmillaan hyvinkin vahingollinen (esimerkkinä Breivik).

Jos osallisuutta ja turvaa ei saa muualta yhteiskunnasta, niin niitä etsitään toisaalta. Todnäk sieltä samanmielisten joukosta. Tää sama mekanismihan on jengien syntymisen ja laajenemisen taustalla. Ja näin niitä varjoyhteiskuntiakin syntyy.

Joka tapauksessa, ajattelen, että on pakollista myös miettiä kumpi menee etusijalle: se, että tyydytetään kansalaisten tiedon ja rankaisun tarvetta vankeusrangaistuksen lisäksi (huom. kärjistän) vai se, että saadaan rikollisuutta edes jollain tasolla vähenemään.  Yhteiskuntarauhan ja yhteiskunnan toimivuudenkaan kannalta en näe niissä pidemmän päälle kovin paljon järkeä, niistä tuskin on ongelmien ratkaisuiksi.

En vastusta kaikkea julkisuutta (esim.media), mutta edellä mainituista syistä johtuen suhtaudun varauksella rikollisten tietojen ja kuvien laajaan levittämiseen. Tajuan toki siihen liittyvän tunnepuolen ja halun paljastaa pahantekijät, mutta en vaan ole vakuuttunut, että se pidemmän päälle tekisi yhteiskunnasta turvallisemman ja vähentäisi rikollisuutta. Pikemminkin se saattais tosiaan vain vaikeuttaa asioita, kuten yhteiskuntaan integroitumista vankeusajan jälkeen.

Ps. Innostuinpa kirjoittamaan pahuuskäsityksestäkin, mutta napsasin sen tästä yhteydestä nyt pois, kun lähdin tangentille. Kuka ties joskus pystytän Vapaan keskustelun puolelle oman ketjunsa siitä, jos vain aikaa ja huvitusta riittää. Tai sitten kirjoitan aiheesta viha-ketjuuni päiväkirjatyylisesti.. Se kun näemmä saa "suosiota" täällä Lautamiehissä.

Onhan se rikoksentekijäin tietojen julkistaminen kyllä kaksiteräinen miekka. Koskapa onhan myöskin niin, että joillekin, joissain tapauksissa monillekin, jotka ovat jo jengiytyneitä, on rikollinen julkisuus vain yksi sulka lisää päähineeseen tai pätshi lisää liiveihin.

Jengiytymistäkin kun on niin moneen lähtöön. Joillain HA/HD-kerholaisilla ja toisaalta köyhän kaupunginosan white-rap nuorilla voi olla jyrkästikin erilainen sosiaalinen tausta. Toisille saattaa faija olla se joka ostaa ekan HD:n, toisilla, jotka ehkä eivät ole faijaa koskaan nähneetkään, saattaa kaveripiiri (gang) muodostua kymmenestä samanlaisesta faijanhylkäämästä kolukaverista, on vain mutsi ja broidi(t), jos niitäkään. Ihminenhän on kehittynyt sosiaaliseksi eläimeksi, paitsi jotkut poikkeukset, kuten itse olen.

Ehkä noita julkituomisia ei todellakaan pitäisi ottaa käyttöön aivan ensikertalaisten kohdalla, kun puhutaan omaisuusrikoksista, mutta henkeen ja terveyteen kohdistuvissa voisi se olla huomattavasti matalampi kynnys myös ensikertalaisten kohdalla. Seksuaalirikoksissa olisi syytä pitää jo melkoisen tiukka linja.

Jenkeissä, jossa rankkarit alunperinkin ovat muutenkin kovemmat, on useissa osavaltioissa sellainen järjestelmä, jonka mukaan aivan oikeasti niille seksuaalirikollisille, jotka vielä vapautuvat vankilasta, etenkin irl-pedofiliaan syyllistyneille määrätään asuinpaikka kyseisestä osavaltiosta. Lähettyvillä, tietyn mailimäärän päässä, ei ole kouluja yms. ja asuinalueen lähin populaatiokin koostuu lapsettomista "perheistä", sekä myös muista pedofiileista.

No, onhan toki selvää, että minun mielipiteeni eivät vaikuta tämän suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin, kun poliittiset puolueet eivät aja kanssani samanlaista yhteiskuntaa, koskapa ovat pelkureita, joiden sosiodemografinen tavoite on aivan toisenlainen omaani verrattuna.

Mutta niin... ehkä näille asioille voisi tosiaan avata "Vapaaseen keskusteluun" oman ketjunsa, mutta milloinkapa sitä sitten sinnekin ehtii kirjoittelemaan. Nämä mielipiteet kun eivät oikein pelkällä chattailulla tule selväksi, että mitä itsekukin tarkoittaa sanoa kommenteissaan.

[Sipi]

En ole esim. kaukana ajatuksesta virallisesta seksuaalirikollisten rekisteristä, mutta tällä hetkellä kallistun enemmän suljetun järjestelmän puolelle.

Tämä on kinkkinen juttu.

Olen pohtinut asiaa ja on varmasti tutkimusten valossa tiedossa, että seksuaalirikoksiin taipuvaisilla henkilöillä on korkea uusintariski samantyyppisten rikosten kohdalla. Kuitenkin on myös niin, että Human Rights Watchin mukaan jopa 13 Yhdysvaltain osavaltiota on vaatinut seksuaalirikollisten rekisteriin merkitsemistä myös julkisen virtsaamisen perusteella. Tämä riski korostuu erityisesti silloin, jos teko tapahtuu lapsen (alaikäisen) läsnä ollessa tai jos poliisi katsoo henkilön paljastaneen sukupuolielimensä tahallisesti ja piittaamatta muista.

Rekisteri, joka on avoin kansalle ei erittele mikä teko on ollut kyseessä. Joko olet rekisterissä tai sitten et. On hiukan eri asia kasvattaa pieniä tyttölapsia kerran opiskeluaikanaan puskaan kusseen miehen naapurissa kuin sellaisen, joka on tuomittu useista raiskauksista.

Joten tässä pitäisi myös käyttää harkintaa. On olemassa henkilöitä, jotka ovat täysin piittaamattomia toisten hengestä ja terveydestä, ja heillä on pitkä rikosrekisteri. Sitten on myös ihmisiä, jotka ovat täysin mahdottomassa elämäntilanteessa syyllistyneet henkirikokseen, mutta eivät tee sellaista enää koskaan. Osallistuvat rikoksen selvittämiseen, kantavat vastuunsa ja katuvat tekoaan. Molemmat ovat lain edessä samassa tilanteessa vankilasta vapautuessaan; tuomio on suoritettu ja velka yhteiskunnalle kuitattu.

Mitä tulee näihin sarjaraiskaajiin tai pedofiileihin, omaan korvaani ei ole kantautunut koskaan sellaista henkilöä, joka omaehtoisesti kuntoutuisi tästä päävammastaan. Sanoisi, että tein väärin, kohtelin sitä uhria törkeällä tavalla ja aidosti tarkoittaisi sitä. Ei mene aikaakaan, kun se pippeli taas vähän lipsahtaa, vähän kuin Penttilän nahkahanskat. Oho, taas tuli henkirikos!

Tällaiset sarjapedot ja potentiaaliset sarjapedot sekä väkivaltaiset sosiopaatit pitäisi tunnistaa ja heitä tulisi valvoa vapautumisen jälkeen myös asuinpaikan ja vapaa-ajan suhteen huomattavasti hanakammin kuin nyt. Jenkeistä tiedämme tapauksia, joissa tunnettu seksuaalirikollinen ei yksinkertaisesti ole saanut asuntoa mistään, koska kansa on vastustanut tällaisen henkilön asuttamista jokaiseen paikkaan, mihin viranomaiset ovat yrittäneet häntä lykätä. Joku osavaltio on jopa kieltäytynyt ottamasta vapautuvaa vankia vastaan ollenkaan. Ymmärrän tämän. Mutta voiko niin tehdä? Tai voisiko niin tehdä Suomessa? (puhun tässä siitä Larrysta, joka katkoi liftaritytön kädet ja heitti hänet rotkoon raiskattuaan ensin useita kertoja. Hän päätyi lopulta asumaan asuntovaunuun vankilan pihamaalle, koska muuta paikkaa ei löytynyt).

Suomessa julkaistaan aika ajoin juttuja vapautuvista elinkautisvangeista, ja itseäni kyllä hirvitti joku Virpi Buttin vapautuminen sekä esim. nyt se Kemijärven haulikkosurmaaja. Suomessa vanki palautuu ensisijaisesti siihen kaupunkiin, jossa on rikoksentekohetkellä ollut kirjoilla. Siellä ollaan varmasti Kemijärvellä riemuissaan tästä. Hovioikeus vapautti, vaikka Rise vastusti vapauttamista riskiarvioon perustuen.