60- ja 70- luvun taitteessa Melbourne laajeni voimakkaasti ja kasvavien liikennevirtojen vuoksi kaupunki päätti rakentaa uuden sillan Yarra -joen yli. Siltaa lähdettiin rakentamaan joen molemmin puolin. Ongelmat alkoivat kun palaset piti yhdistää: ne eivät olleet aivan linjassa. Eroa oli noin 30 senttiä. Piti soveltaa.
Kyseessä oli elementtirakenne, eli muualla valmistetut teräslaatikot nostettiin pilareiden varaan. Kun ne eivät ihan osuneet kohdilleen niin kokeiltiin erilaisia keinoja palasten yhdistämiseksi. Ensin vähän lisää painoa ja sitä kautta toista puolta saatiin lähemmäksi.
Sitten alettiin löysäämään muttereita. Tässä vaiheessa osa työntekijöistä poistui paikalta. He eivät pitäneet ajatuksesta.
Melbourne 15.10.1970 / West Gate -sillan romahdus
Re: Melbourne 15.10.1970 / West Gate -sillan romahdus
Onnettomuus tapahtui lounastunnin aikaan. Sillan alla oli parakki, jossa työmiehet olivat lounaalla. Sitten 2000 tonnia terästä ja betonia tippui parakin päälle. 35 henkilöä menehtyi.
Joen vastakkaisella rannalla ollut nuori poika harjoitteli kameran käyttöä ja otti tuon viimeisen kuvan.
Joen vastakkaisella rannalla ollut nuori poika harjoitteli kameran käyttöä ja otti tuon viimeisen kuvan.