Paljon tällaisia on, ja tehokasta työtä transkultti todellakin on tehnyt. Etenkin mielenterveysongelmiin suhtautuminen on, no, skitsofreeninen. Toisaalta mielenterveysdiagnoosit tuppaavat olemaan tälle porukalle kuin kunniamerkkejä, jotka listataan someen ja jopa deittiprofiileihin heti pronominien ja seksuaalisen suuntautumisen perään. Toisaalta pieninkin vihjaus, että trannssukupuolisuudessa voisi olla kyse mielenterveyspuolen asioista, on heille yhtä kuin avoin sodanjulistus, koska transsukupuolisuus on tosiaan se mystinen paradoksi, jota ei ole edes olemassa, koska transnainen = nainen, eli transsukupuolinen ei ole koskaan ollut sitä sukupuolta, jota on biologisesti. Ei edes vastasyntyneenä, joka ei tajua hevon helvettiä mistään muusta kuin tissin imemisestä.Bird kirjoitti: Pe Touko 15, 2026 9:31 pm Tiedä sitten, kuinka paljon hänen kaltaisiaan on: henkkoht luulen heitä olevan valitettavasti paljon. Liikaa joka tapauksessa. Transagendalla olevat ryhmittymät on tehneet käsittääkseni hyvin aktiivista ja omalla tavallaan taitavaakin työtä muun muassa eri somealustoilla.
Kaikessa tässä on niin vähän loogista järkeä, että alan pikkuhiljaa jopa uskoa salaliittoteorioihin, joiden mukaan kyseessä on jonkun superrikkaiden muodostaman illuminatin juoni yhteiskuntajärjestyksen tuhoamiseksi ja uuden maailmanjärjestyksen luomiseksi.