13-vuotias Sauli kuoli kesken koulupäivän.

[Calabash]

Koskettava tarina. Itsemurha jättää aina jälkeen jäävät kyselypuolelle. Perheelle toivon toipumista.

Tällaisesta tapauksesta on yleensä hyvin vaikea tehdä mitään varmoja päätelmiä ulkopuolelta. Lehtijutuissa on vain pieni osa kokonaisuudesta.

Anteeksipyyntö itsessään ei ole ollut itsemurhan "syy". Miltei kaikki nuoret joutuvat joskus pyytämään anteeksi opettajalta, vanhemmiltaan tai kavereiltaan ja saavat huomautuksia ilman mitään järkyttävää seurausta.

Sen perusteella mitä itse psykasta opin, arvelen, että pojalla oli ennestään vakavaa psyykkistä pahoinvointia, josta lähipiirikään ei välttämättä ollut tietoinen.

Riita opettajan kanssa, tukiopetus, vanhempien keskustelut ja tuleva anteeksipyyntö ovat silloin voineet kasautua hänen mielessään paljon suuremmaksi asiaksi kuin ne ulkopuolisen silmissä näyttävät.13-vuotiaana kyky suhteuttaa vastoinkäymisiä on vielä kehittymässä. Jokin nöyryyttäväksi tai katastrofaaliseksi koettu tilanne voi tuntua hetkellisesti ylivoimaiselta, vaikka aikuisesta se näyttäisi hyvinkin pieneltä.

On myös mahdollista, että taustalla oli muita ongelmia, joista lehtijuttu ei kerro. Voi olla kiusaamista, masennusta, ahdistusta, sosiaalisia vaikeuksia, perhehuolia tai jotain muuta. Mahdollisuuksien kirjo on valtava.

Monissa nuorten itsemurhissa jälkeenpäin löytyy jokin välitön laukaiseva tapahtuma. Se voi olla riita, ero, rangaistus, kouluongelma tai muu pettymys. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kyseinen tapahtuma selittäisi teon. Kyse on pitkään kehittyneestä haavoittuvuudesta, johon jokin ajankohtainen stressitekijä osuu.

[LeonGold]

mielestäni peruskoulun tärkein anti on vitutuksensietokyky. On nöyrryttävä rutiineihin, toteltava aikuisia ja tehtävä kuten käsketään. On opittava ottamaan muut huomioon ja odottamaan omaa vuoroaan. Niin sitä oppii pettymyksiä ja sellaisen tärkeän opin, että elämä ei pyöri oman navan ympärillä. Toiset lapset oivat olla joskus parempia ja säännöt koskevat kaikkia. Joskus on vain tehtävä asioita, jotka eivät ole kivoja. Mielestäni nykylapsille opetetaan tätä aivan liian vähän.

Olen teoriassa samaa mieltä, todellisuudessa ongelma olikin siinä, että opettajat eivät olleet usein oikeassa tai oikeudenmukaisia. Sain usein rangaistuksia asioista joita en ollut tehnyt, jos nyt aikuisten maailmassa poliisi syyttäisi minua rikoksesta johon en ole syyllistynyt, aivan varmasti raahaisin sen jokaisen oikeusasteen ja valitusmenettelyn läpi. Jos on vilkas ja välillä tottelematon lapsi, silloin saa paskaa niskaansa opettajilta ihan tottumuksesta, vaikka sillä kertaa ei olisikaan toiminut väärin. Toki oli myös paljon opettajia joiden kanssa ei ollut mitään ongelmia, päinvastoin. Se nimenomaan osoitti itselleni, että ehkä vika ei ollutkaan täysin minussa, jos osalta opettajista saan hyvää palautetta.

Lisäyksenä, lapsi on lähtökohtaisesti alisteisessa asemassa opettajaan nähden, koulussa on pakko käydä, koulun vaihtaminenkaan ei usein ole realistista. Aikuisten maailmassa, jos pomon naama vituttaa, voit vaikka huomenna ottaa loparit ja hakeutua toiseen firmaan töihin.

[Le chat bleu]

mielestäni peruskoulun tärkein anti on vitutuksensietokyky. On nöyrryttävä rutiineihin, toteltava aikuisia ja tehtävä kuten käsketään. On opittava ottamaan muut huomioon ja odottamaan omaa vuoroaan. Niin sitä oppii pettymyksiä ja sellaisen tärkeän opin, että elämä ei pyöri oman navan ympärillä. Toiset lapset oivat olla joskus parempia ja säännöt koskevat kaikkia. Joskus on vain tehtävä asioita, jotka eivät ole kivoja. Mielestäni nykylapsille opetetaan tätä aivan liian vähän.

Olen teoriassa samaa mieltä, todellisuudessa ongelma olikin siinä, että opettajat eivät olleet usein oikeassa tai oikeudenmukaisia. Sain usein rangaistuksia asioista joita en ollut tehnyt, jos nyt aikuisten maailmassa poliisi syyttäisi minua rikoksesta johon en ole syyllistynyt, aivan varmasti raahaisin sen jokaisen oikeusasteen ja valitusmenettelyn läpi. Jos on vilkas ja välillä tottelematon lapsi, silloin saa paskaa niskaansa opettajilta ihan tottumuksesta, vaikka sillä kertaa ei olisikaan toiminut väärin. Toki oli myös paljon opettajia joiden kanssa ei ollut mitään ongelmia, päinvastoin. Se nimenomaan osoitti itselleni, että ehkä vika ei ollutkaan täysin minussa, jos osalta opettajista saan hyvää palautetta.

Lisäyksenä, lapsi on lähtökohtaisesti alisteisessa asemassa opettajaan nähden, koulussa on pakko käydä, koulun vaihtaminenkaan ei usein ole realistista. Aikuisten maailmassa, jos pomon naama vituttaa, voit vaikka huomenna ottaa loparit ja hakeutua toiseen firmaan töihin.

Opettajissa on kurjia, totta. Mutta ei elämäkään ole reilua. Saatat saada syövän vaikka elät terveellisesti, olet hyvä työntekijä mutta firma tekee konkurssin ja olet työtön. Ja jos ikää jo on, ei tosiaan vaan mennä uuteen työpaikkaan (jossa sielläkin saattaa olla joku mulkku, keskimäärin jokaisessa vähän isommassa puljussa on joku kusipää).

Mutta myös joskus perseilet ja tuurilla pääset pälkähästä rangaistuksetta, syöt grilliruokaa ja silti pysyt terveenä jne.

Koulun pitäisi opettaa, että aina ei mene kuten Strömsössä, eikä maailma lopu siihen. Että välillä pitää kestää epäreiluutta ja epämukavuutta, selvitä vaan tilanteesta ja mennä eteenpäin: yliopistossa ei enää ole pätkääkään väliä sillä, että yksi alakoulun ope oli tosi mäntti idiootti.
Nuorena nämä asiat on paljon helpompi oppia. Ellei koulu sitten opeta (ja vanhemmat säestä), että juuri sinä olet jotakin ihan erityistä ja oikeutettu onnistumaan aikana kaikessa täydellisesti. Sitten on vaikeaa.

Yleisesti nuorten itsareista, ne ovat usein ihan älyttömiä aikuisen silmin. Tyttis jätti, kaverin kanssa tuli riita, ei saanut jotakin haluamaansa matkaa. Jo sen vuoksi se syyllisten haku on niin turhaa, juurisyy on nuoren ylireagointi johonkin vastoinkäymiseen, koska hän on nuori. Tämä lienee sikäli harvinainen tapaus, ettei millään päihteellä ollut osaa asiaan.

[Le chat bleu]

mielestäni peruskoulun tärkein anti on vitutuksensietokyky. On nöyrryttävä rutiineihin, toteltava aikuisia ja tehtävä kuten käsketään. On opittava ottamaan muut huomioon ja odottamaan omaa vuoroaan. Niin sitä oppii pettymyksiä ja sellaisen tärkeän opin, että elämä ei pyöri oman navan ympärillä. Toiset lapset oivat olla joskus parempia ja säännöt koskevat kaikkia. Joskus on vain tehtävä asioita, jotka eivät ole kivoja. Mielestäni nykylapsille opetetaan tätä aivan liian vähän.

Olen teoriassa samaa mieltä, todellisuudessa ongelma olikin siinä, että opettajat eivät olleet usein oikeassa tai oikeudenmukaisia. Sain usein rangaistuksia asioista joita en ollut tehnyt, jos nyt aikuisten maailmassa poliisi syyttäisi minua rikoksesta johon en ole syyllistynyt, aivan varmasti raahaisin sen jokaisen oikeusasteen ja valitusmenettelyn läpi. Jos on vilkas ja välillä tottelematon lapsi, silloin saa paskaa niskaansa opettajilta ihan tottumuksesta, vaikka sillä kertaa ei olisikaan toiminut väärin. Toki oli myös paljon opettajia joiden kanssa ei ollut mitään ongelmia, päinvastoin. Se nimenomaan osoitti itselleni, että ehkä vika ei ollutkaan täysin minussa, jos osalta opettajista saan hyvää palautetta.

Lisäyksenä, lapsi on lähtökohtaisesti alisteisessa asemassa opettajaan nähden, koulussa on pakko käydä, koulun vaihtaminenkaan ei usein ole realistista. Aikuisten maailmassa, jos pomon naama vituttaa, voit vaikka huomenna ottaa loparit ja hakeutua toiseen firmaan töihin.

Opettajissa on kurjia, totta. Mutta ei elämäkään ole reilua. Saatat saada syövän vaikka elät terveellisesti, olet hyvä työntekijä mutta firma tekee konkurssin ja olet työtön. Ja jos ikää jo on, ei tosiaan vaan mennä uuteen työpaikkaan (jossa sielläkin saattaa olla joku mulkku, keskimäärin jokaisessa vähän isommassa puljussa on joku kusipää).

Mutta myös joskus perseilet ja tuurilla pääset pälkähästä rangaistuksetta, syöt grilliruokaa ja silti pysyt terveenä jne.

Koulun pitäisi opettaa, että aina ei mene kuten Strömsössä, eikä maailma lopu siihen. Että välillä pitää kestää epäreiluutta ja epämukavuutta, selvitä vaan tilanteesta ja mennä eteenpäin: yliopistossa ei enää ole pätkääkään väliä sillä, että yksi alakoulun ope oli tosi mäntti idiootti.
Nuorena nämä asiat on paljon helpompi oppia. Ellei koulu sitten opeta (ja vanhemmat säestä), että juuri sinä olet jotakin ihan erityistä ja oikeutettu onnistumaan aikana kaikessa täydellisesti. Sitten on vaikeaa.

Yleisesti nuorten itsareista, ne ovat usein ihan älyttömiä aikuisen silmin. Tyttis jätti, kaverin kanssa tuli riita, ei saanut jotakin haluamaansa matkaa. Jo sen vuoksi se syyllisten haku on niin turhaa, juurisyy on nuoren ylireagointi johonkin vastoinkäymiseen, koska hän on nuori. Tämä lienee sikäli harvinainen tapaus, ettei millään päihteellä ollut osaa asiaan.

P.S. Näin alalla olevana, voi siellä oikeudessakin käydä niin että vastapuolella on parempi juristi ja tuomarilla taas liikaa töitä, eikä saamasi tuomio olekaan oikea. Iso määrä asioita muuttuu valitusvaiheessa, mikä kertoo alioikeuden laadusta aika paljon. Usein voi olla fiksumpi todeta että näin kävi tällä kertaa ja mennä eteenpäin, eikä edes aloittaa vuosien oikeustaistelua, joka tekee kymmenien tuhansien laskun ja johon hukkuu älyttömästi aikaa ja energiaa.

[Siirimaria]

Poika sitten koki, ettei ole tarvetta, eikä aio pyydellä anteeksi, vaikka äiti yrittää pakottaa.