Iltalehti 20.5.2026 / https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/24fa ... 41edf96dd3
Mies ampui variksen Hyvinkäällä
Poliisi muistuttaa, että variksen häätämiselle on muitakin vaihtoehtoja kuin tappaminen.
Mies ampui variksen Hyvinkäällä viime perjantaina. Häntä epäillään metsästysrikoksesta, varomattomasta käsittelystä sekä luonnonsuojelurikoksesta, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos.
Miehen epäillään ampuneen variksen Hyvinkäällä Viertolan kaupunginosassa. Kyse on taajama-alueesta. Miehellä ei ollut variksen ampumiseen lupaa.
Poliisin mukaan epäilty oli aluksi haluton selvittämään asiaa, mutta lopulta myönsi ampuneensa yhden linnun juuri ennen partion saapumista.
Miehen kodista takavarikoitiin luvallisia aseita, jotka päätyivät poliisin haltuun lupaharkintaa varten, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markku Lylykangas tiedotteessa.
Poliisi muistuttaa, että varis on rauhoitettu Etelä-Suomessa 10.3.–31.7. välisenä aikana. Muutenkin hyvä periaate on selvittää huolella vaihtoehtoiset menetelmät haittojen ehkäisemiseksi eikä heti turvautua tappamiseen.
Häiritsevästi käyttäytyvien variksien pyydystämiseen voi kuitenkin kysyä lupaa riistakeskukselta.
– Lintujen ampuminen taajamassa on kielletty yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takia, ellei asianmukaista lupaa ole haettu, Lylykangas muistuttaa.
Hyvinkää 15.5.2026 / Mies ampui variksen
Hyvinkää 15.5.2026 / Mies ampui variksen
Oliko se niin, että nämä metsästäjät ovat vastuullista porukkaa? Mitä nyt välillä kansallispuistossa kaatuu yksi pyöräilijä tai toisinaan joku lintu kaupunkialueella. Jos on pyssy ja vituttaa niin antaa palaa. Ei väliä onko ahma, karhu tai joku muu, kaikki käy.
Re: Hyvinkää 15.5.2026 / Mies ampui variksen
Lama ja ruuan puute? Linnun käytös? Varis pelko? Syitä voi olla useita
Kirjoittaja McCall » "On kyllä loistava ketju. Upeaa seurata asiantuntijoiden argumentointia." 
JesseHames » "Olen siis parikymppinen, syrjäytynyt huumeidenkäyttäjä, joka on vieläpä älykkyydeltään simpanssin tasoa."
JesseHames » "Olen siis parikymppinen, syrjäytynyt huumeidenkäyttäjä, joka on vieläpä älykkyydeltään simpanssin tasoa."