Kouvolalaismies sai kuuden vuoden tuomion huumerikoksista
Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi kouvolalaisen miehen vankeuteen kolmesta törkeästä huumausainerikoksesta. Oikeus antoi päätöksen asiassa maanantaina.
Timi Thomas Mantere yritti hankkia kaksi kiloa amfetamiinia marraskuussa 2025. Hänen saamansa erä ei kuitenkaan sisältänyt huumausainetta.
Tammikuussa 2026 Mantere hankki noin kolme kiloa amfetamiinia myyntiä tai muuta levitystä varten.
Käräjäoikeus tarkasteli päätöksessään sitä, olivatko mainitut teot samaa rikosta. Mantereen mukaan lokakuun ja tammikuun huumehankinnat olivat osa samaa kauppaa.
Käräjäoikeus toteaa, että huumausaineen ostamisen yrittäminen on rikos. Sen mukaan ensimmäisessä tapauksessa oli kyseessä päättynyt rikos eli huumausaineen hankkimisen yritys.
Oikeuden mukaan Mantere sopi kaupoista, maksoi ja sai aineen haltuunsa. Hänen on tämän jälkeen täytynyt tehdä uusi päätös siitä, yrittääkö hän hankkia uutta huumausaine-erää.
Toinen teko oli uusi rikos, käräjäoikeus toteaa. Myös rikosten välillä kuluneet kolme kuukautta kertovat oikeuden mukaan sen puolesta, että kyse on kahdesta eri rikoksesta.
Kolmannessa rikoksessa syytettynä oli myös kouvolalainen vuonna 1993 syntynyt nainen. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen hänen osaltaan.
Tapahtumien aikaan Mantere ja nainen olivat parisuhteessa ja mies asui naisen asunnossa. Tammikuussa 2026 asunnosta löytyi 195 grammaa amfetamiinia ja vähäinen määrä marihuanaa.
Amfetamiini löytyi pakasterasiasta asunnon eteisen hyllyltä. Marihuana oli sohvan takana. Mantere myönsi huumausaineiden olleen hänen.
Käräjäoikeuden mukaan asiassa jäi näyttämättä, että nainen olisi ollut tietoinen hänen asunnossaan olleista huumeista. Näin ollen vain Mantere todettiin syylliseksi tässä tapauksessa.
Mantere sai käräjäoikeudessa yhteensä 6 vuoden ja 4 kuukauden ehdottoman vankeustuomion.
Hänen tulee maksaa valtiolle rikosuhrimaksu 80 euroa.
Mantereen asianajajalle maksetaan valtion varoista yhteensä 4 174 euroa. Summa jää Mantereen taloudelliset olot huomioon ottaen valtion vahingoksi.
Mantereella on aiempaa huume- ja muuta rikostaustaa. Marraskuussa 2025 hänet tuomittiin kahdesta huumausainerikoksesta ja yhdestä räjähderikoksesta.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Käräjäoikeuden ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen.
https://www.kouvolansanomat.fi/paikalliset/9499761
Suuri poliisioperaatio Kouvolan Lehtomäessä
-
PaikallaOikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17440
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
-
PaikallaOikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17440
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm