Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11479
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://yle.fi/a/74-20229761

Ruoka-avun asiakkaat heittävät ruokaa roskiin Kokkolassa – pusseja pihalta löytänyt Satu Hietala: ”Itku pääsi”

Valmiiden kassien kaikki tuotteet eivät kelpaa asiakkaille. Hurstin apu Helsingissä on ratkaissut ongelman antamalla hakijan päättää, ottaako tuotteen vai eikö.


Ruokakassit.jpg
Ruokakassit.jpg (227.57 KiB) Katsottu 1790 kertaa

Ruoka-avussa on törmätty Kokkolassa ikävään ilmiöön: ruokaa on dumpattu roskiin ja maahan jopa kassikaupalla.

Ruokaa jakavat järjestöt ovat kokoontuneet torstaina ja perjantaina pohtimaan yhdessä, mitä asialle voi tehdä.

Asia nousi laajempaan keskusteluun, kun Koivuhaassa asuva Satu Hietala jakoi somessa kuvan maahan heitetyistä ruokakasseista.

Hän löysi ne taloyhtiön pihalta viedessään roskia ennen töihinmenoa.

– Itku pääsi – miksi tällaista tehdään? Haetaan ruokaa ja viedään saman tien roskiin.

Kerta ei ollut ensimmäinen, vaan Hietalan mukaan ruoka-apua löytyy välillä puistoista ja pitkin metsiä.

Hietalaa pistää vihaksi, sillä hän on itse jäänyt ruokajonossa monta kertaa ilman.

– Pitäisi lopettaa ruuan hakeminen harrastuspohjalta. Että kun ei ole muuta tekemistä, käydään kaikki jakopaikat, vaikka ei tarvitsisi ruokaa. Miksei ymmärretä ottaa vain tarpeeseen?

(--)

Keski-Pohjanmaan ruokakoordinaattori Hannu Rekilää Kokkolan tilanne harmittaa.

Hänen edustamansa helluntaiseurakunta hakee hävikkiruuat neljänä päivänä viikossa kaupoista ja tehtailta ja jakaa ne muille ruoka-apua tarjoaville järjestöille. Niitä on kahdeksan.

(--)

Huhtikuussa seurakunta kuuli, että joukko ihmisiä oli kokoontunut naapuritaloyhtiön pihaan jakamaan keskenään ruoka-avun tuotteita ja hylännyt loput pihalle. Seurakunta kävi heti kertomassa, ettei niin pidä toimia, ja homma loppui siihen.

Rekilä uskoo, että ruuan pois heittäminen saadaan kitkettyä. Ongelmia voi syntyä, jos joku onnistuu saamaan liikaa.

– En jaksa uskoa, että kukaan varta vasten tekee tällaista. Mutta jos on saanut hamstrattua, on riski, että päivämäärät paukkuvat ja ruokaa pannaan roskiin.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
SatuSetä
Jack Bauer
Viestit: 948
Liittynyt: Ma Loka 29, 2018 5:35 pm

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja SatuSetä »

Sianliha ei näköjään oikein näytä maittavan... kumma juttu.
Avatar
Villeri
Michael Knight
Viestit: 4199
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 7:40 am

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja Villeri »

SatuSetä kirjoitti: Su Kesä 07, 2026 9:07 pm Sianliha ei näköjään oikein näytä maittavan... kumma juttu.
Taitaa erottuvissa etiketeissä lukea kananfilee.
Avatar
Tenderloin
Remington Steele
Viestit: 249
Liittynyt: Ma Touko 03, 2021 1:43 pm

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja Tenderloin »

SatuSetä kirjoitti: Su Kesä 07, 2026 9:07 pm Sianliha ei näköjään oikein näytä maittavan... kumma juttu.
Samaan kiinnitin huomiota. Lienevätkö kyseessä ns. partalapset vai kotimaiset soijapojat? Kanaakin näyttää päätyneen haaskuuseen, lämpimien maiden ihmisille makumaailma voi olla näissäkin outo kun liha ei ole lojunut torilla suorassa auringonpaisteessa neljäätoista tuntia.
Viimeksi muokannut Tenderloin, Su Kesä 07, 2026 10:34 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Paikalla
TimoTyön
Harjunpää
Viestit: 301
Liittynyt: Ma Maalis 23, 2026 9:36 pm

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja TimoTyön »

Tenderloin kirjoitti: Su Kesä 07, 2026 10:32 pm
SatuSetä kirjoitti: Su Kesä 07, 2026 9:07 pm Sianliha ei näköjään oikein näytä maittavan... kumma juttu.
Samaan kiinnitin huomiota. Lienevätkö kyseessä ns. partalapset vai kotimaiset soijapojat?
Etiketeissä lukee kananfilee..

Mitenkään poissuljettua, ettei kyseessä kokoomuksen erikoisoperaatio. Hakeneet ökyaudeillaan ruokakasseja ja levitelleet ympäri kaupunkia ja soittaneet nimettömästi median paikalle, että kattokaa nyt ei Suomessa mitää köyhiä ole. Miks niitä kasseja muuten löytyisi ympäri kaupunkia? :shock:
Viimeksi muokannut TimoTyön, Su Kesä 07, 2026 10:38 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Tenderloin
Remington Steele
Viestit: 249
Liittynyt: Ma Touko 03, 2021 1:43 pm

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja Tenderloin »

TimoTyön kirjoitti: Su Kesä 07, 2026 10:33 pm
Tenderloin kirjoitti: Su Kesä 07, 2026 10:32 pm
SatuSetä kirjoitti: Su Kesä 07, 2026 9:07 pm Sianliha ei näköjään oikein näytä maittavan... kumma juttu.
Samaan kiinnitin huomiota. Lienevätkö kyseessä ns. partalapset vai kotimaiset soijapojat?
Etiketeissä lukee kananfilee..
Pitää paikkansa. Olen toki lukutaitoinen. Tarkensin alkuperäistä kommenttia. En näe myöskään mahdottomana että tässä on juhlittu pridekuukautta järjestämällä tällainen boikotti eläinperäisiä elintarvikkeita kohtaan noin yleisemminkin. Kokkola on kokoaan suurempi sateenkaarikansan keskittymä, tämän on huomannut varmasti jokainen paikan päällä vieraillut. Varsinkin näin kesäaikaan.

//Innostuin tutkimaan asiaa nyt tarkemmin ja erityisesti tuossa Iltalehden jutussa sanotaan rivien välissä aivan selvästi että erityisesti sianlihaa päätyy haaskuuseen näissä tapauksissa. Jos sanotaan että ilmiö "ei kokonaan selity" sianlihan kulttuurisella epäsuosiolla, niin sehän merkitsee suoraan sitä että suurin osa ilmiöstä yhdistyy nimenomaan sianlihaan.

Jos ruokaa hakevia on jopa jouduttu erikseen ohjeistamaan tarkistamaan kassit jo paikan päällä sianlihan varalta, kertoo se ongelman laajuudesta.

Fakenews-Yle toki valkopesee tätäkin toimintaa valitsemalla kuvituskuvan nimenomaan siipikarjan lihasta. En pidä mahdottomana että koko broilerikuva olisi lavastettu, onhan tässä vaalitkin tulossa.

Tässä vielä linkki tuohon Iltalehden juttuun jossa epäsuorasti myönnetään että muhamettilaiset tässä ovat enimmäkseen asialla.
Screenshot_20260607_225202_Samsung Browser.jpg
Screenshot_20260607_225202_Samsung Browser.jpg (261.25 KiB) Katsottu 1209 kertaa
Viimeksi muokannut Tenderloin, Su Kesä 07, 2026 11:02 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5593
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Ihmisillä on aivan liikaa rahaa ja ihmisiä on liikaa. Olisi kaikin tavoin parempi, että nämä kaikenlaiset ruoka-avut lakkautetaan yhdessä julkisen geriatrian kanssa. Suurin ongelma lienee kuitenkin se, ettei kulkutaudit enää pure. Ne eivät tapa ihmisiä tarpeeksi suurina laumoina, jonka vuoksi sota on varsin hyvä vaihtoehto konventionaalisena, tai ydinteknologialla höystettynä. Itse en enää usko biologiseen tehokkaaseen ihmiskannan harventamiseen. Kyllä se tarvitsee ydinpommeja.

Oikeastaan riittäisi, kun Pariisi tuhottaisiin suurena ihmiskeskittymänä ja aiheutettaisiin eloonjääneille kriisi, jonka keskellä he eivät lisääntyisi niin holtittomasti. Tottakai muitakin suurkaupunkeja olisi hyvä tuhota, mutta Pariisi nyt ensimmäisenä. Tai siis mieluummin Pariisi kuin Tallinna. Intia nyt olisi tärkeintä tuhota ihan kansakuntana ja valtiona. Oikeastaan olisi ihan hyvä, kun koko ihmislaji tapettaisiin mahdollisimman tehokkaasti. Tämän vuoksi normaalissa sodankäynnissä ensisijaiseksi pommituskohteeksi tulee valikoida synnytyssairaalat.

Kunnon impluusio- tai termobaaripommilla kakarat äiteineen kuin McDonalds jauhaa hampurilaisiinsa koirat koppeineen. Sen vuoksi miissä on sitä puujauhoa tuomassa puunmakua. Syvää viskimäisyyttä. Synnyttävä lumppu ei tarvitse mitään muuta kuin aidon rotanhäntäpistimen jalkojen väliinsä. Lapsen isälle vielä pari pitkää runkonaulaa paineilmalla selkärankaan ja pari päähän. Kenttälapiolla vielä kateenkorva ja keuhkot riekaleiksi. Rintaan on mukava iskeä, kun kenttälapio työntyy siihen kuin pitkäteräinen keittiöveitsi vanhaan ihmiseen. Ihminen on todellista täytekakkua, kun siitä aletaan lapioimaan paskat pihalle.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
napalanko
Axel Foley
Viestit: 2013
Liittynyt: La Marras 05, 2016 5:52 pm

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja napalanko »

SatuSetä kirjoitti: Su Kesä 07, 2026 9:07 pm Sianliha ei näköjään oikein näytä maittavan... kumma juttu.
Eikä kana, kyllä sen nautaa olla pitää
Neuvostoliitto 💯 1922-2022
WalkingDisaster
Adrian Monk
Viestit: 2529
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 8:43 pm

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja WalkingDisaster »

Kanankin pitää tietyissä porukoissa olla halal teurastettua, muutoin heittävät ne kaduille. Olen niin kurkkuani täynnä, että islamistit saavat ilman seuraamuksia viedä ruuat kaikkein köyhimmiltä. En usko, että tollasen ryöstelyn estäminen olisi kovin vaikeaa.
Salmari
Javier Pena
Viestit: 1758
Liittynyt: To Marras 22, 2018 2:37 pm

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja Salmari »

Tuollahan sanotaan ihan selvästi, että suurin osa poisheittäjistä on matuja.

Jotka vievät ruuat suomalaisilta. Ällöttävää toimintaa, joka ei yllätä yhtään.

Kokkolan pitää lopettaa ruuan antaminen kehitysmaalaisille.
JanitaSlim kirjoitti: ↑
Tähän rikokseen ei nyt millään tapaa liity kommunismi, sateenkaarismi, tai vasemmisto. Koitetaan pitää keskustelu asiallisena
Tupla
Rico Tubbs
Viestit: 1236
Liittynyt: Pe Kesä 14, 2024 9:49 am

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja Tupla »

Tuossa olisi siis useamman ihmisen hylkäämät leikkeleet ja aina yhden kassillisen saa jokainen hakija.

Mulle ei "kelpaisi" leikkeleet, koska ravintosuositukset :D
On hassu systeemi, jos otettava tuollainen sika-säkissä kassi tai oltava ilman.

Siis tuossahan on ihan älytön määrä viimeisen käyttöpäivän tavaraa. Pitäisikö siis hakijalla olla pakastin tai edes jenkkijääkaappi ja siinä tilaa kassilliselle pelkkiä leikkeleitä varten.
Entä jos ei ole toimivaa pakastinta tai edes kotia?

Kaikkihan ei noin toimi ja uskoisi noin toimivilla olevan joku selvä syy.

Ps. Vaikea sairaus tuo maahanmuuttajavastaisuus.
Potus:" – Tulee kaveri, jolla on hyvä puheenparsi. Sitten hänet valitaan, ja yhtäkkiä ollaan jumissa miehen kanssa, joka on idiootti, Trump sanoi skenaariosta, jossa presidentiksi valitaan henkilö, joka ei ole läpäissyt kognitiivista testiä."
Anoteus
Axel Foley
Viestit: 2173
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 7:12 pm

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja Anoteus »

Tupla kirjoitti: Su Kesä 07, 2026 11:30 pm Tuossa olisi siis useamman ihmisen hylkäämät leikkeleet ja aina yhden kassillisen saa jokainen hakija.

Mulle ei "kelpaisi" leikkeleet, koska ravintosuositukset :D
On hassu systeemi, jos otettava tuollainen sika-säkissä kassi tai oltava ilman.

Siis tuossahan on ihan älytön määrä viimeisen käyttöpäivän tavaraa. Pitäisikö siis hakijalla olla pakastin tai edes jenkkijääkaappi ja siinä tilaa kassilliselle pelkkiä leikkeleitä varten.
Entä jos ei ole toimivaa pakastinta tai edes kotia?

Kaikkihan ei noin toimi ja uskoisi noin toimivilla olevan joku selvä syy.

Ps. Vaikea sairaus tuo maahanmuuttajavastaisuus.
Ei sitä sikasäkissä tarjota, jalkaudu joskus katsomaan. Jos ei tuollaista määrää tarvitse niin miksi edes ottaa? Olisivat nyt edes antaneet ylimääräiset vaikka seuraavalle. En ota kantaa kansalaisuuksiin, koska olen nähnyt tuota tekevän monien, siis rohmuamisen...
Eriksson
Olivia Benson
Viestit: 716
Liittynyt: To Kesä 15, 2017 10:23 pm
Paikkakunta: Eura

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja Eriksson »

Niin ei kai kenenkään pakko ole ruokakassia ottaa? Jättäköön muille jos ei kelpaa. Uskomatonta typeryyttä kertakaikkiaan.
Kuollut ryssä on hyvä ryssä.
BillyHill
Jack Bauer
Viestit: 948
Liittynyt: Su Maalis 12, 2023 10:37 pm

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja BillyHill »

Vaikea vitsaus nuo maahanmuuttajat.
Hyvä kirjoitus RL11/6:lta.
Tupla
Rico Tubbs
Viestit: 1236
Liittynyt: Pe Kesä 14, 2024 9:49 am

Re: Kokkola: Ruoka-avun asiakkaat dumpanneet ruokakasseja jopa ihmisten pihoihin

Viesti Kirjoittaja Tupla »

Anoteus kirjoitti: Su Kesä 07, 2026 11:43 pm ...

Ei sitä sikasäkissä tarjota, jalkaudu joskus katsomaan. Jos ei tuollaista määrää tarvitse niin miksi edes ottaa? Olisivat nyt edes antaneet ylimääräiset vaikka seuraavalle. En ota kantaa kansalaisuuksiin, koska olen nähnyt tuota tekevän monien, siis rohmuamisen...
Nimenomaan kerrotaan tuolla valmiita kasseja saatavan. Eikö se ole ongelma, jos tyrkätään kassillinen vanhentuvia leikkeleitä, ilman mahdollisuutta tuohon muille antamiseen.

Juttua ei näy kaikki lukeneen, koska maahanmuuttoöyhötys.

Kaksi vastakkaista käsitystä, joista toisen kaksi minuuttia - 12 tuntia, en äkkiseltään ymmärtänyt.

"Valmiiden kassien kaikki tuotteet eivät kelpaa asiakkaille. Hurstin apu Helsingissä on ratkaissut ongelman antamalla hakijan päättää, ottaako tuotteen vai eikö.

C.

Hän ei näe vaihtoehtona sitä, että hakija voisi itse valita tarvitsemansa.

Jos siihen menisi vaikka kaksi minuuttia per henki, niin se veisi 12 tuntia. Se on aivan liian hidasta, sanoo Rekilä.

Älköön kukaan totena väittäkö, että suomalaiset ämpärikansalaiset ja pieneläkeläiset ilmaisen ruuan jaoista tyystin puuttuvat. Kyllä silloin olisi maailmanloppu lähellä.





-
Potus:" – Tulee kaveri, jolla on hyvä puheenparsi. Sitten hänet valitaan, ja yhtäkkiä ollaan jumissa miehen kanssa, joka on idiootti, Trump sanoi skenaariosta, jossa presidentiksi valitaan henkilö, joka ei ole läpäissyt kognitiivista testiä."
Vastaa Viestiin