15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Inkaa
Hetty Wainthropp
Viestit: 460
Liittynyt: To Syys 25, 2025 5:31 pm

15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja Inkaa »

15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä – naisille tuomio törkeistä rikoksista
Lukiossa opiskellut tyttö ei voinut tavata ystäviään tai käydä kunnolla koulua. Sen sijaan hän raatoi kotitöissä aamusta myöhään yöhön.


15-vuotias tyttö muutti kahden aikuisen naisen talouteen asumaan ja joutui vuosia kestäneen ihmiskaupan ja taloudellisen hyväksikäytön uhriksi.

Törkeät rikokset tapahtuivat Länsi-Uudellamaalla sijaitsevassa kunnassa vuosina 2015–2018.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun tyttö oli tutustunut kahteen kolmekymppiseen naiseen internetin keskustelupalstalla ollessaan 11-vuotias. Naiset kuuntelivat tytön murheita, koska tyttö oli koulukiusattu ja hänellä oli vaikeat kotiolot.

Muutaman vuoden tuntemisen jälkeen toinen naisista ehdotti, että tyttö voisi muuttaa heille asumaan. Sosiaaliviranomaiset suostuivat järjestelyyn, ja tyttö muutti naisten luo ollessaan 15-vuotias. Samassa taloudessa asui myös kummankin naisen omia lapsia sekä useita kotieläimiä.

Aluksi arki oli lähtenyt rullaamaan hyvin, mutta jossain vaiheessa naiset olivat hankkineet ison määrän lemmikkirottia, joiden hoitaminen työllisti tyttöä suuresti. Naiset olivat työkyvyttömiä, joten heillä oli niukasti rahaa, eivätkä he myöskään jaksaneet itse huolehtia kotitöistä.

Hyvin nopeasti olosuhteet perheessä kävivät tytölle hyvin kuormittaviksi ja ahdistaviksi. Kun lukiota käynyt tyttö pääsi koulusta kotiin, hänen oli ryhdyttävä hoitamaan askareita.

Taukojen pitäminen oli toisinaan jopa mahdotonta. Aikaa läksyjen tekemiselle oli niukasti, jos ollenkaan.

Ajoittain tyttö ei saanut mennä edes nukkumaan ilman erillistä lupaa. Joskus hänen piti raataa kotiaskareiden parissa pitkälle aamuyöhön asti. Jossain vaiheessa naiset kielsivät tyttöä kokonaan menemästä kouluun.

Syyttäjä valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.

Naiset myös käyttivät tytön pankkitilillä olleita rahoja sekä erehdyttivät tämän lainaamaan heille rahaa. Naiset rajoittivat lisäksi tytön yhteydenpitoa biologiseen perheeseensä.

Tyttö ei uskaltanut paeta naisten luota edes täysi-ikäiseksi tultuaan, vaan muutti lopulta pois vasta 20-vuotiaana. Hän kärsi poismuuttonsa jälkeen voimakkaista psyykkisistä oireista. Psykiatrinen sairaanhoitaja kannusti häntä tekemään rikosilmoituksen.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi naiset kesällä 2024 yhden vuoden ja seitsemän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ihmiskaupasta, törkeästä kavalluksesta ja törkeästä petoksesta.

Syyttäjä valitti tuomiosta ja vaati naisille rangaistusta törkeästä ihmiskaupasta.

Helsingin hovioikeus oli syyttäjän kanssa samoilla linjoilla ja katsoi, että naiset syyllistyivät törkeään ihmiskauppaan.

Hovioikeuden mukaan naiset olivat toimineet tietoisesti ja aktiivisesti kontrolloimalla tyttöä taloudellisesti, teettämällä hänellä vuosien ajan enenevässä määrin kotitöitä ja rajoittamalla hänen koulunkäyntiään.

Velvollisuutta töiden tekemiseen naiset tehostivat rangaistuksin. Tyttö joutui henkisen väkivallan uhriksi. Naiset olivat hankkineet kotiin lisää lemmikkirottia ja kasvattaneet tytön työmäärää. Tyttö joutui tekemään kotitöitä ajoittain aamusta myöhään yöhön. Naiset olivat myös maksaneet omia menojaan tytön rahoilla.

Hovioikeus otti kokonaisarvioinnissa huomioon myös sen, että naiset olivat määränneet tytön katkaisemaan välinsä ystäviinsä. Muiden perheen lapsien oli koulussa käsketty vahtimaan tyttöä ja tämän yhteydenpitoa ystäviinsä.

Naiset olivat näin eristäneet tytön perheen ulkopuolisista henkilöistä ja tältä oli riistetty mahdollisuus normaaliin nuoren ihmisen elämään kuuluvaan kanssakäymiseen.

Helsingin hovioikeus tuomitsi tätä nykyä 48-vuotiaat naiset törkeästä ihmiskaupasta, törkeästä petoksesta ja törkeästä kavalluksesta 3 vuodeksi vankeuteen.

IS ei julkaise tuomittujen nimiä uhrin yksityisyyden suojaamiseksi
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012064890.html
Avatar
Rescuer
Horatio Caine
Viestit: 6014
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

.iS ei julkaise tuomittujen nimiä uhrin yksityisyyden suojaamiseksi
Mutta HS julkaisi:
Helsingin hovioikeus tuomitsi Eliora Aurora Serafia Hirnin sekä Soile Anita Hyytiäisen törkeästä ihmiskaupasta kolmen vuoden vankeuteen. Samalla hovioikeus kovensi käräjäoikeuden ratkaisua, joka oli tullut perusmuotoisesta ihmiskaupasta.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Anom
Vic Mackey
Viestit: 1969
Liittynyt: Ti Kesä 30, 2015 9:07 am

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja Anom »

Tuomio on taas kunnon räkäisy päin uhrin naamaa. Millä järjellä vain kolme vuotta. :roll:
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.
Kräki
Jack Bauer
Viestit: 985
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 8:34 am

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja Kräki »

Kuullostaa mustalaisille
Matti Ja Maija
Adrian Monk
Viestit: 2858
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

Rescuer kirjoitti: Ti Kesä 09, 2026 2:43 pm
.iS ei julkaise tuomittujen nimiä uhrin yksityisyyden suojaamiseksi
Mutta HS julkaisi:
Helsingin hovioikeus tuomitsi Eliora Aurora Serafia Hirnin sekä Soile Anita Hyytiäisen törkeästä ihmiskaupasta kolmen vuoden vankeuteen. Samalla hovioikeus kovensi käräjäoikeuden ratkaisua, joka oli tullut perusmuotoisesta ihmiskaupasta.
Kumpikohan toimittajista saa rapaa niskaan Sanoma OYlta? Se joka julkaisi vai se joka salasi nimet?
Slava Ukraini! <3

JanitaSlima nauraa joka paikkaan. :D

Bänniä hänelle.
putsi
Lauri Hanhivaara
Viestit: 120
Liittynyt: La Syys 27, 2025 4:35 am

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja putsi »

Sairas tapaus ja tuomio aivan liian pieni ottaen huomioon traumaattisen vaikutuksen nuoreen. Tällaisen tuomion myötä nuorikin ajattelee, että Suomessa tuomiot ovat vitsi. Kaikkea hyvää uhrille ja toivottavasti on elämän syrjässä kiinni.
Vastuuvapauslauseke
Shakawkaw
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: La Touko 31, 2014 7:00 pm

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja Shakawkaw »

Kun mietitään minkälaiset henkilöt harrastaa kesyrottafarmausta, ei tule ensimmäisenä mustalaiset mieleen. Voisiko olla kuitenkin kysymyksessä naispari?
Jin
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: Su Elo 20, 2017 4:45 pm

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja Jin »

Siis hetkonen, aikuiset tutustuneet lapseen netissä ja sosiaaliviranomaiset antavat siunauksensa lapsen muuttoon näiden luo? Nyt olisi syytä tutkia tuokin emämoka.
Avatar
ruusumaa
Horatio Caine
Viestit: 6404
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Jin kirjoitti: Ti Kesä 09, 2026 3:24 pm Siis hetkonen, aikuiset tutustuneet lapseen netissä ja sosiaaliviranomaiset antavat siunauksensa lapsen muuttoon näiden luo? Nyt olisi syytä tutkia tuokin emämoka.
Tuntuu kyllä erittäin omituiselta.

Ei taida äkkiä muita tapauksia löytyä. :roll:
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Puntari
Hetty Wainthropp
Viestit: 488
Liittynyt: La Elo 03, 2024 9:02 pm

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja Puntari »

putsi kirjoitti: Ti Kesä 09, 2026 3:17 pm Sairas tapaus ja tuomio aivan liian pieni ottaen huomioon traumaattisen vaikutuksen nuoreen. .
En ihan keksi miten uhrin traumoja vähentää se, että tekijä on pidempään vankilassa. Traumojen hoitoon tarvittaneen muita asioita.

RL 25:3a määrittää, että törkeästä ihmiskaupasta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Perusmuotoinen ihmiskauppa (RL 25:3) olis vankeutta vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Törkeään tekomuotoon johtoon rikoksen kohdistuminen alle 18-vuotiaaseen tai henkilöön, jonka kyky puolustaa itseään on olennaisesti heikentynyt (RL 25:3 a.1 3 kohta).

Ihmiskauppa tyypillisesti loukkaa uhrin vapautta, itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaista turvallisuutta. Tuomion pituus on suhteessa muihin rikoksiin jossain mittakaavassa. Jos vertaa, törkeästä vapaudenriistosta (RL 25:2) rangaistusasteikoksi on säädetty vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.

Tuomion kovuutta ei ilman perusteluja voi arvioida ja lehtijutut ovat sinne päin. Kolme vuotta on iso rangaistus, eteenkin ilman menneisyyttä.
Ihmiskaupan kohdalla tarkastellaan kutakin uhria yhtenä tekona, joten isomman joukon ihmisaupasta tulisi lähempänä maksimia oleva tuomio, noin asiaa paljonkin oikaisten.

Tästä tulee myös maksettsavasi rajut korvaukset.
Inkaa
Hetty Wainthropp
Viestit: 460
Liittynyt: To Syys 25, 2025 5:31 pm

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja Inkaa »

Kräki kirjoitti: Ti Kesä 09, 2026 3:02 pm Kuullostaa mustalaisille
Kenellä mustalaisella on nimi Soile Anita Hyytiäinen?
Viimeksi muokannut Inkaa, Ti Kesä 09, 2026 3:55 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
putsi
Lauri Hanhivaara
Viestit: 120
Liittynyt: La Syys 27, 2025 4:35 am

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja putsi »

Puntari kirjoitti: Ti Kesä 09, 2026 3:45 pm En ihan keksi miten uhrin traumoja vähentää se, että tekijä on pidempään vankilassa. Traumojen hoitoon tarvittaneen muita asioita.
Ei se vähennäkään, mutta jos puolentoista vuoden päästä joutuu pelkäämään sitä, että nämä samaiset henkilöt saattavat vapauduttuaan pyrkiä tavoittamaan uhrin, niin sekään ei toipumista edistä. Paitsi luultavasti on kaikki henkilötiedot salaisena ja nykyinen kotipaikka toisaalla Suomessa, mutta eipä se ja lähestymieskiellot ole estäneet esimerkiksi miehiä piinaamasta entisiä puolisoitaan. En toisaalta keksi miksei tällaisestakin rikoksesta voisi heilahtaa heti kymmenen vuotta kiinteää, sillä saavathan muun muassa huumerikollisetkin pitkiä tuomioita. Ihmisiin kohdistuvista väkivallanteoista tulisi saada samalla mitalla.
Vastuuvapauslauseke
Amberla
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Ma Maalis 30, 2026 2:03 pm

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja Amberla »

Tällainenhan on omalla tavallaan paljon julmempaa kohtelua kuin monet sellaiset teot joista tuomitaan törkeä pahoinpitely tai jopa tapon yritys -nimikkeitä.

Itse ottaisin mieluummin kerran kunnon selkäsaunan (olettaen että ei tule elinikäisiä vammoja) kuin vuosia kestävän orjatyön, jossa tyttö ei ole päässyt edes nukkumaan vaikka on väsynyt :cry:
Olivia Benson
Harjunpää
Viestit: 327
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 1:37 pm

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja Olivia Benson »

Facebookin kesyrottaryhmissä on ahkerasti kommentoinut käyttäjänimi Soilu Hyytiäinen. Sattumaako…
"If you're looking for sympathy, look it up in the dictionary. It's somewhere between shit and syphilis." - Joe Kenda
Huutaja Jaana
Horatio Caine
Viestit: 6144
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: 15-vuotias tyttö eli vuosia rottatalossa järkyttävässä orjatyössä

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Kräki kirjoitti: Ti Kesä 09, 2026 3:02 pm Kuullostaa mustalaisille
En manne igen. Vai Två manne iggen?
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Vastaa Viestiin