Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
Asia ei edelleenkään ole kyse Suvivirrestä vaan siitä miten koululaitos informoi vanhempia.
Erilaisten koulujuhlien ohjelman kertominen etukäten vanhemmille onnistuu muualla maata ilman sen kummempaa numeroa toisin kuin Espoossa.
Asiaa oli puitu aiemmin ja Espoon kaupungila oli ollut mahdollisuus muuttaa toimintaansa.
Erilaisten koulujuhlien ohjelman kertominen etukäten vanhemmille onnistuu muualla maata ilman sen kummempaa numeroa toisin kuin Espoossa.
Asiaa oli puitu aiemmin ja Espoon kaupungila oli ollut mahdollisuus muuttaa toimintaansa.
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
"Syrjintä on määritelmällisesti sitä, että joku asetetaan toista heikompaan asemaan esimerkiksi vakaumuksen perusteella, hän sanoo.
– Jos olen joutunut kävelemään oman poikani päättäjäisistä juhlasalin poikki muun kansan tuijottaessa ja riskeerannut sen, etten tiedä, minne pitäisi palata päättötodistusten jakoa ja kukitusta seuraamaan, ja koska sinne voi palata. Ei millään objektiivisella mittarilla voi väittää, että olisin tullut kohdelluksi tasapuolisesti muiden kanssa, Ojala sanoo."
Millä tavalla hän on heikommassa asemassa? Hän saa osallistua sinne tai olla osallistumatta, saa poistua kesken tilaisuudenkin. Kaikilla on sama mahdollisuus, täysin tasapuolista kohtelua.
Muun kansan tuijottaminen? Haluaisiko hän kieltää muilta ihmisiltä katsomisen?
Aika normaalia katsoa, jos joku lähtee, että meneekö se esiintymään ja jos ei, niin ajattelisin, että töihin tai valmistautumaan johonkin, hakemaan kukkia tms. Hän voisi halutessaan mennä takariviin ja poistua sieltä häiritsemättä tilaisuutta, eikä kukaan välttämättä edes huomaisi, että hän poistuu.
Miksei hän voi kysyä missä kukitus on ja milloin? Eikö heillä kerrota sitä esim. Wilmassa? Tai juhlassa, että laulun jälkeen kukitus pihalla/luokissa/tässä salissa tms. Kuinka kauas hän menee, jos ei voi edes musiikin loppumisesta päätellä, että laulu on loppunut ja voi palata
Hällä sentään on ilmeisesti mahdollisuus kesken päivän mennä lapsensa kevätjuhliin, kaikilla ei tällaista mahdollisuutta ole, ehkä joskus osaa iloita siitä.

Eikö tämä Ojala viimeksi kertonut, ettei heille annettu mahdollisuutta poistua tilaisuudesta?
Nyt vaikuttaa, että poistumismahdollisuus ei ollut mieleinen.
Minusta tämä vaikuttaa amerikkameinigiltä, että on "oma juristi" ja että on näin keskittynyt tähän.
Nyt vaikuttaa, että poistumismahdollisuus ei ollut mieleinen.
Minusta tämä vaikuttaa amerikkameinigiltä, että on "oma juristi" ja että on näin keskittynyt tähän.
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
Kuitenkin tästä saa vaikutelman, että koteihin on kerrottu:Puntari kirjoitti: Ti Kesä 09, 2026 7:14 pm Asia ei edelleenkään ole kyse Suvivirrestä vaan siitä miten koululaitos informoi vanhempia.
Erilaisten koulujuhlien ohjelman kertominen etukäten vanhemmille onnistuu muualla maata ilman sen kummempaa numeroa toisin kuin Espoossa.
Asiaa oli puitu aiemmin ja Espoon kaupungila oli ollut mahdollisuus muuttaa toimintaansa.
Espoon kaupungin ohjeen mukaisesti koteihin kerrotaan etukäteen, jos juhlissa on lauletaan esimerkiksi Suvivirsi. Juhlan aikana halukkailla on mahdollisuus poistua juhlasta täksi ajaksi. Kyseessä ei ole uusi ohjeistus, kirjoittaa kaupungin perusopetuksen johtaja Juha Nurmi vastauksessaan MTV Uutisille.
Haluaako hän siis, että tiedotetaan jollain tietyllä tavalla, jonka hän päättää?
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
Kyllä saa hakea vastenmielisempää ihmistä.
- Liitteet
-
- IMG_1620.jpeg (122.4 KiB) Katsottu 747 kertaa
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11489
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
https://www.voice.fi/viihde/yksi-seksik ... 1780415564
”Yksi seksikohtaus, sekin heteroiden välistä, joten kai se on sitten väärin” – Kauko Röyhkän kirjaa arvosteltiin toksiseksi: kirjailija tulittaa takaisi
Muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä, 67, ottaa tuoreessa Facebook-päivityksessään kantaa päivänpolttaviin asioihin, kuten Suvivirteen ja sen ympärillä velloneeseen kohuun.
Röyhkä kertoo pitävänsä kappaleesta ja liittävänsä sen onnellisiin muistoihin koulun kevätjuhlista ja alkavista kesälomista.
– Suvivirsi on perinne. Joulukin on perinne. Pitääkö seuraavaksi luopua siitäkin? Röyhkä puuskahtaa.
Hän pohtii, ettei Suvivirsi ehkä merkitse nykyajan lapsille mitään, sillä heillä on “älypuhelimensa ja Tiktokinsa”.
– Ihmetyttää vain tämä joidenkin ihmisten kiihko käydä vanhojen ja ainakin minun mielestä harmittomien traditiojen kimppuun. Ja sitten viralliset tahot pelästyvät ja alkavat toteuttaa näiden kiihkoilijoiden toiveita, Röyhkä kritisoi.
– Kusessa-romaanini sai maistaa samanlaista hätävarjelun liioittelua, Röyhkä jatkaa. Kusessa julkaistiin tänä keväänä ja se on Röyhkän uusin teos.
Kirjailija kertoo erään arvostamansa kustantajan antaneen sen nuorempien lukijoiden luettavaksi.
– Kustantamon nuoremmat lukijat näkivät romaanin liian toksisena ja nykyisiin arvoihin sopimattomana. Toisin sanoen elämme jonkinlaisessa fasismissa, jossa vain tietynlainen ajattelu hyväksytään, ärisee Röyhkä.

– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
-
viivahattu
- Watson itse
- Viestit: 5794
- Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
Juuri kun pääsin pohtimasta, että mitäköhän mieltä Kauko Röyhkä on tästä kaikesta.
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cc57 ... c744c9b495”Antaa mölyäjien huudella”
Tapaus on saanut runsaasti mediahuomiota. Ojala kertoo, että sillä ei ole ollut vaikutusta hänen elämäänsä.
– Antaa mölyäjien huudella somessa ja muualla.
Ojala kuvailee tapausta arvottomaksi näytelmäksi, joka tulee kuitenkin saattaa ”oikeaan lopputulokseen”.
– Ei tässä ole mitään järkeä, jos julkinen valta saa poljettua yksittäistä pientä kansalaista sillä, että se eskaloi asian mahdollisimman pitkälle sekä oikeudessa että julkisuudessa.
Siinähän toi tollo on oikeassa, että eihän tässä koko naurettavuudessa ole mitään järkeä.
Mahtaa skidinsä olla ylpeitä faijastaan...
-
viivahattu
- Watson itse
- Viestit: 5794
- Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
Eikös tuo kuitenkin itse ole asiaa julkisuuteen puskenut? Kaupunki tuskin on julkaissut hänen nimeään ja naamaansa missään. Oikealla asialla selvästi kokee olevansa, mutta vähän voisi kyllä jo pysähtyä ja miettiä tekemisiään, jos ei muuten niin lapsensa vuoksi. Hän nimittäin on isänsä edesottamuksista varmasti saanut kuulla ja paljon.
-
Remo Williams
- Jack Taylor
- Viestit: 16
- Liittynyt: Ma Helmi 19, 2024 4:22 pm
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
"Mikä siinä on niin vaikeaa koulun ilmoittaa kevätjuhlan ohjelmasta etukäteen?" on ihan validi kysymys. Menee vähän samaan luokkaan kuin "mitä pahaa on, että viranomaiset saisivat pääsyn puhelinten viesteihin, jos ei ole mitään salattavaa?". Kyse on siitä, missä menee raja. Jos kevätjuhlista tiedotetaan sen takia, että joku ei halua kuunnella suvivirttä, niin mitä seuraavaksi? Joulujuhlasta pitää päästä pois, jos siellä on joulupukki? Muslimit haluavat pois, jos ysiluokan todistuksia jaettaessa miesrehtori kättelee tyttöjä? Ja on turha vetää naurettavuuskorttia esiin, naurettavuuden rajat on ylitetty woketouhussa jo ajat sitten.
Perustuslakivaliokunta on linjannut, ettei yksi perinteinen kappale tee juhlasta uskonnollista. Opetushallituksen linjauksen mukaan kevätjuhlasta EI TARVITSE kertoa ohjelmaa etukäteen, mutta he suosittelevat. Ja tottakai suosittelevat, koska muuten Laurit ja muut samanmieliset nostavat äläkän. Lopulta kyse on paljon isommasta asiasta kuin yksittäisestä kappaleesta. Afrikantähden kohun aikoihin osa kyseli, miksei wokehörhöille vain sanota EI? Nyt Espoo sanoi, ja osa ihmettelee että mikseivät vain anna periksi. Minusta on hienoa, että pikkuhiljaa näille kaikenvaatijoille uskalletaan sanoa ei, vaikka siitä tulisikin mediasirkusta ja paskamyrskyä.
Toivottavasti Lauri tai Espoo (tai molemmat) vievät asian oikeuteen, ja sieltä sitten eri asteilta saadaan suuntaviivoja. Itse veikkaan, että ensimmäisellä käsittelyllä tuomarina on joku Sinnemäen tyttären tapainen, ja Lauri voittaa keissi. Siitä sitten pikkuhiljaa kohti korkeinta oikeutta, jossa vedetään se viimeinen linjaus. Ja sen jälkeen ei tarvitse suvivirrestä enää vängätä, meni se sitten suuntaan tai toiseen.

Ei mulla muuta.
- Liitteet
-
- IMG_1625.jpeg (71.07 KiB) Katsottu 352 kertaa
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
Jokohan se on ottanut YLEen yhteyttä, kun Arvi Lindin muisto-ohjelmassa soitettiin hänen lempibiisejä ja yksi niistä oli Suvivirsi? 
-
Kalapaliikki
- Roger Murtaugh
- Viestit: 879
- Liittynyt: La Joulu 12, 2020 7:05 pm
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
Tästä saadaan uusi risu-ukko, ei taideta unikeonpäivää nähdä kun tämä jo roikkuu koivun oksassa suvituulen vienosti keinutellessa. Toisaalta säästyy aikaa, rahaa ja hermoja.
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
Minä olisin ainakin ylpeä henkilöstä joka uskaltaa taistella uskontoja vastaan.arkibaldi kirjoitti: Ti Kesä 09, 2026 9:36 pmhttps://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cc57 ... c744c9b495”Antaa mölyäjien huudella”
Tapaus on saanut runsaasti mediahuomiota. Ojala kertoo, että sillä ei ole ollut vaikutusta hänen elämäänsä.
– Antaa mölyäjien huudella somessa ja muualla.
Ojala kuvailee tapausta arvottomaksi näytelmäksi, joka tulee kuitenkin saattaa ”oikeaan lopputulokseen”.
– Ei tässä ole mitään järkeä, jos julkinen valta saa poljettua yksittäistä pientä kansalaista sillä, että se eskaloi asian mahdollisimman pitkälle sekä oikeudessa että julkisuudessa.
Siinähän toi tollo on oikeassa, että eihän tässä koko naurettavuudessa ole mitään järkeä.
Mahtaa skidinsä olla ylpeitä faijastaan...![]()
20v päästä jollotetaan kouluissa ählämibiisejä jos ei tehdä linjausta kieltämällä kaikki uskonnollinen paska.
Jos et ole huomannut on ählämit jo tunkemassa joka paikkaan tupputtaen pedarilahkotoimintaa.
-
mikkimouce
- Susikoski
- Viestit: 44
- Liittynyt: Pe Maalis 13, 2026 6:42 pm
Re: Uskonnottomalle 2500 euron hyvitys Suvivirsi- ja Varpunen jouluaamuna -kappaleista
Maailma on lavea, pikku, pikku Lauri!
Siin on monta loukkoa, pikku, pikku Lauri!
Tiet on siellä mutkaiset, pikku, pikku Lauri.
Katso, minkä valteset, pikku, pikku Lauri!
Monet siellä asustaa, pikku, pikku Lauri,
Herran suojass`onnen saa, pikku, pikku Lauri!
Enkeli, kun kanssas käy, pikku, pikku Lauri,
eipä kyitä tielläs`näy, pikku, pikku Lauri.
Missä viihdyt parhaimmin, pikku, pikku Lauri?
Koti kaikkein kallehin, pikku, pikku Lauri!
Sakari Topelius
Jos tämän laulaa Laurille nimipäivänä, niin pitääkö maksaa korvauksia?