Oriveden vainaja 2007

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Noita
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Su Joulu 21, 2008 2:03 am

Viesti Kirjoittaja Noita »

Bussilipusta jää itselle matkalippu osa, jossa on päiväys ja matkan kohteet.

En oikein usko siihen että nainen olisi ollut Orituvan huoltamolla 24.3, ottaen huomioon kasvojen kunnon.
Enemmänkin uskon siihen että, nainen on helmikuussa matkannut bussilla Jämsä-Tampere ja helmikuussa tai aikaisin maaliskuussa päätynyt tuonne löytöpaikkaan.

Itsekkin uskon siihen ettei tapaukseen liity muita osapuoilia, vaan on itse vapaaehtoisesti tai paetakseen jotakin/joitakin ihmisiä mennyt tuonne hakkuuaukealle.

Saisiko / osaisiko joku selvittää tuon sarjakuvan myyntiaikaa esim. kioskeissa?
Onko lehti uusi vai onko kulkenut mukana jo pidemmän aikaa.
Jotenkin epäilen että Jämsässä olisi myynnissä englanninkielisiä lehtiä, osaako joku sanoa tarkemmin, paikkakunta on sikäli pieni että epäilen.

Hampaista ym tuli mieleeni olisiko mahdollista että vanhemmat olisivat saksalais suomalaisia? Tämä voisi selittää kytkökset suomeen, tuohon paikkaan ja samalla saksan passin. Voisi jopa olla mahdollista että nainen on ollut esim opiskelemassa englannissa ja tästä johtuen soittimen kielenä on ollut englanti, samoin vaatetuksen ostopaikka viittaisi tuonne.

Olisiko mahdollista vai aivan liian kaukaa haettua että vanhemmat ovat katksisseet suhteet tyttäreensä kuullessaan tämän raskaudesta?
Esim vanhemmat ovat olleet todella kunnianhimoisia ja vaatineet tytärtään kouluttautumaan jollekkin alalle ja tämä raskaus on tuhonnut kaikki haaveet ja toiveet tyttären suhteen. Tytär on jäänyt englantiin ja lapsi on joko jäänyt sinne isän hoitoon, annettu adoptoitavaksi, kuollut lapsena, tms.. Tästä syystä vanhemmat eivät ehkä kaipaa, eikä kukaan muukaan.

Tai onko mahdollista että lapsen isä olisi suomalainen ja tuolla seudulla mökki, jossa lapsi olisi saanut alkunsa. Naisen elämä olisi tuhoutunut tuon lapsen myötä. Paikka jossa elämä on "pilattu", voisi olla paikka jossa päättäisi lopullisesti elämänsä.

Edelleen ollen kovasti näiden kahden alkuteoriani kannalla...

Toisaalta ilmeisesti pitää ottaa huomioon se että, poliisi ei epäile kuolinsyytä, se on tiedossa. Ei rikosta, ei tapaturmaa... mitä jää jäljelle??
(viittaan siis edelliseen kirjoitukseeni tapaturma spekulatiosta)

Tutkinta koskee vain henkilöllisyyttä, kuitenkin tähän liittyy kaikki elinaikaiset tapahtumat. Meitä helpottaisi suunnattomasti tuon kuolinsyyn selville saaminen.

Pohditaan lisää...
Scythe

Viesti Kirjoittaja Scythe »

Prostituoitu? Kaikki ei ehkä mennyt Suomessa niinkuin piti.
otus
Axel Foley
Viestit: 2329
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 7:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Viesti Kirjoittaja otus »

Scythe kirjoitti:Prostituoitu? Kaikki ei ehkä mennyt Suomessa niinkuin piti.
Itse olen ajatellut tapausta lähinnä mahdollisena ihmiskaupan uhrina..
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Viesti Kirjoittaja Blues »

Jotenkin tuo prostituoitu tai ihmiskaupanuhri ei minun ajatusmaailmaani istu.

Kyllä jotain normaalimpaa.
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2624
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Viesti Kirjoittaja MEG »

Lydia07 kirjoitti:Pitkänäperjantaina 6.4.07 löydetty ja ollut jo jonkin aikaa metsässä siis joutunut sinne jo maaliskuussa.
Ei sovi 2 kuukautta sitten kadonneeseen. ( 26.4 ), jos katoamisesta on 3 kk, niin sitten voi täsmätä.
Hiuslisäke on aika iso kuvassa
<-- vaihdoin hiuslisäkekuvan, kun linkki ei enää toiminut -t. Lydia
Tässä lehti ja kassi
Kuva
Kannattaa lukea esim. sivut 5,6,7
Selviää vainajan poteneen luukatoa, käyttäneen hiuslisäkettä.
Mukana oli myös kolme vesipulloa-(talvella)
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Viesti Kirjoittaja Blues »

Nyt täytyy kyllä sanoa, etten ymmärrä kenelle MEGn postaus on tarkoitettu...
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
Mariangel
Martin Riggs
Viestit: 603
Liittynyt: Ma Marras 03, 2008 2:00 am

Viesti Kirjoittaja Mariangel »

Valdovasin laittamat linkit Aamulehteen olivat mielenkiintoisia, mutta sisälsivät melkoisen dramatisoiden kirjoitettuja juttuja. Ellei kyseessä sitten ollutkin jokin puoliksi kuvitettu kertomus tapahtumista?

Sarjakuvalehden ilmestymisaikaa ym. voisi varmaankin selvitellä kirjastossa tai jossain kirjapainossa.. ei ainakaan kioskeissa.

Blues; miten henkilöllisyyden varmistamiseen tarkoitettujen dokumenttien puuttuminen mielestäsi tukee omaehtoista valintaa metsään joutumisesta?
Minusta asiakirjojen puuttuminen tukee juuri rikollisen toiminnan mahdollisuutta.

(Olen pahoillani etten osaa vielä lainata toisten tekstejä.)
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Viesti Kirjoittaja Blues »

Mariangel kirjoitti:Blues; miten henkilöllisyyden varmistamiseen tarkoitettujen dokumenttien puuttuminen mielestäsi tukee omaehtoista valintaa metsään joutumisesta?
Minusta asiakirjojen puuttuminen tukee juuri rikollisen toiminnan mahdollisuutta.
Lähinnä passin palaset kassissa ja ne sakset, antavat olettaa ihmisen istuneen jossakin kassi mahdollisesti sylissään ja repineen passinsa. Se henkilötietosivu on mahdoton tuhota ilman apuvälineitä, sen tietää jokainen joka on ilman tulta yrittänyt päästä vanhasta passistaan eroon. Eli saksia on tarvittu siihen.

Kyllä minä, jos täällä vieraalla maalla, tai muutenkaan, itseäni surmaamaan lähtisin, hävittäisin kaikki mukanani olevat dokumentit jos välini sukuun esim. Olisivat huonot tai jopa olemattomat.
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Viesti Kirjoittaja Blues »

Sellaista tässä mietin, että onko kenelläkään toimivia tunnareita websleuthiin? Sinne kannattaisi ehkä tehdä threadi. Siellä kun käy kuitenkin paljon porukkaa ympäri maailmaa.
Itse en ole nimittäin saanut siellä tunnareitani toimimaan.
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
pahis
Harjunpää
Viestit: 343
Liittynyt: La Marras 15, 2008 1:09 am

Viesti Kirjoittaja pahis »

Noita kirjoitti:Bussilipusta jää itselle matkalippu osa, jossa on päiväys ja matkan kohteet.

En oikein usko siihen että nainen olisi ollut Orituvan huoltamolla 24.3, ottaen huomioon kasvojen kunnon.
Enemmänkin uskon siihen että, nainen on helmikuussa matkannut bussilla Jämsä-Tampere ja helmikuussa tai aikaisin maaliskuussa päätynyt tuonne löytöpaikkaan.


Saisiko / osaisiko joku selvittää tuon sarjakuvan myyntiaikaa esim. kioskeissa?
Onko lehti uusi vai onko kulkenut mukana jo pidemmän aikaa.
Jotenkin epäilen että Jämsässä olisi myynnissä englanninkielisiä lehtiä, osaako joku sanoa tarkemmin, paikkakunta on sikäli pieni että epäilen.
Jos kerran bussilippu viittaa reittiin Jämsä-Tampere, niin pidän suurena mahdollisuutena sitä että henkilö on asustellut/oleillut laskettelukeskus Himoksen alueella. Himos on erittäin kansainvälinen ja vilkas keskus, siellä on turisteja tosi paljon talvella.

http://www.himos.com/

Majoitusta varten löytyy Himokselta ja sen lähiympäristöstä yhteensä lähes
4 000 vuodepaikkaa.


Poliisin olisi ilman muuta pitänyt heti vainajan löytymisen jälkeen käydä haastattelemassa Himoksella alueen henkilökunta läpi, tiedustella, selvitellä. Ravintoloiden henkilökuntaa, portsareita..kaikkia. Mulla on vahva tunne että jäljet viittaa sinne.

Yksi mahdollisuus on että kyseessä on jonkun rikkaan venäläisen maksullinen/maksuton rakastaja joka on lähtenyt lomalta kesken pois riidan seurauksena. Tällöin ei ole venäläinen voinut muuta kuin nuolla haavansa...ei voi alkaa ilmoitella kadonneesta ettei jää vaimolleen kiinni rakastajasta.

Himoksella liikkuu erittäin paljon sekä venäläisiä että saksalaisia. On ehdottomasti todennäköistä että henkilö on ollut siellä.
Erään kuusikymppisen heimopäällikön tapauksessa tehokkaimmaksi lahjaksi osoittautui neljä sinistä Viagra-pilleriä.

- Hän totesi, että olemme mahtavia miehiä. Sen jälkeen saimme tehdä hänen alueellaan mitä halusimme, agentti kertoi.
Noita
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Su Joulu 21, 2008 2:03 am

Viesti Kirjoittaja Noita »

Kasataanko faktat, ei tarvitse koko ketjua kahlata uudestaan ja uudestaan..


Löytöpaikka Orivesi, hakkuuaukea, Orituvalta Tampereen suuntaan. Valtatien vasemmalla puolella, oriveden suunnasta tultaessa.
6.4.2007

Nainen 25-35v 166cm, hoikka, tummanruskeat hiukset ja kullanruskea lisäke.

Vaatetus takki, housut, kaulahuivi, hanskat sopivat väreiltään hyvin yhteen, musta pipo, ruskeat saapikkaat. Olkalaukku.

Sarjakuvalehti, mp3, sormus, taskulamppu, vesipullot, sakset, kolikot.
Bussilippu Jämsä-Tampere 19.2.2007

Hampaat hoidettu suomalaisittain. Luun haurastumista. Synnyttänyt.
Kuolemaan ei liity rikosta eikä ole tapaturma.


Korjatkaa ja lisätkää, koitetaan saada jo tiedossa olevat asiat kasaan, ja etenkin ne puuttuvat joilla on suuri merkitys.
Noita
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Su Joulu 21, 2008 2:03 am

Viesti Kirjoittaja Noita »

Tässä aikani kuluksi katselin ilmatieteenlaitoksen sivuilta...

2007 helmikuussa on Jyväskylässä mitattu -14,5c (oli lähin minkä löysin pikaisesti silmäillen)

Lunta satanut 11 mm, Tampereella
Lumen syvyys on ollut 25 cm, Tampereella


Maaliskuussa asteita on Jyväskylässä ollut + 1,2c

Lunta satanut (tai vettä) 27 mm, Tampereella
Lumensyvyys on ollut 3 cm, Tampereella

Jämsässä, Kuortaneen Hallin lentokentällä mitattu korkein lämpötila + 1,6c
Paikoin suomessa on ollut yli +15c

Joten tämä voi osaltaan selittää kasvojen huonon kunnon, on pakkaskeleillä joutunut metsään, on lauhtunut (sulanut) ja sitten uudelleen taas pakastanut. Eli iho on joutunut todella koville maata vasten. Mutta jos saisi kallon luiden perusteella edes jonkinlaista kuvaa.
Anile
Martin Beck
Viestit: 770
Liittynyt: Ma Heinä 28, 2008 2:30 am

Viesti Kirjoittaja Anile »

pahis kirjoitti: Yksi mahdollisuus on että kyseessä on jonkun rikkaan venäläisen maksullinen/maksuton rakastaja joka on lähtenyt lomalta kesken pois riidan seurauksena. Tällöin ei ole venäläinen voinut muuta kuin nuolla haavansa...ei voi alkaa ilmoitella kadonneesta ettei jää vaimolleen kiinni rakastajasta.

Himoksella liikkuu erittäin paljon sekä venäläisiä että saksalaisia. On ehdottomasti todennäköistä että henkilö on ollut siellä.
Tämä Himos-yhteys kuulostaa aika mielenkiintoiselta.
Harmi vain, että henkilökunnalta on vaikea kysellä mitään kun tästä naisesta ei ole mitään kuvaa.

Mutta,siis oliko kuolinsyy tiedossa. En jotenkin voi uskoa itsemurhan mahdollisuuteen.
Ja oliko naisella anoreksia tai syöpä (laihuus + hiuslisäke)?

Ja entäs jos (villiä spekulaatiota) nainen oli jostain syystä mennyt metsään, astunut suden tai karhun rautoihin, paleltunut kuoliaaksi ja paikkakunnan salametsästäjät yrittävät parhaansa mukaan salailla asiaa.

Ja miten ihmeessä hänellä ei ollut kännykkää mukana?
Siis eihän kukaan nykyaikana liiku missään ilman sitä. Ainakaan yksin.

Olisiko jonkun saksalainen tyttöystävä tullut vierailulle, sitten on tapahtunut tapaturma, tapaturman aiheuttaja ei halua kenenkään tietävän joten kippaa ystävänsä metsään,heittää kännykän menemään ja nyt on ihan hissun kissun.Tosin sitten ruumiin pitäisi olla paikassa jonne pääsee autolla. Ja hakkuuaukeallehan pääsee.
Avatar
vivy
Martin Beck
Viestit: 826
Liittynyt: Ma Joulu 08, 2008 1:11 pm

Viesti Kirjoittaja vivy »

Ja entäs jos (villiä spekulaatiota) nainen oli jostain syystä mennyt metsään, astunut suden tai karhun rautoihin, paleltunut kuoliaaksi ja paikkakunnan salametsästäjät yrittävät parhaansa mukaan salailla asiaa.
Raudoista olisi kyllä jäänyt jalkoihin jälkiä, jotka olisi ruumiinavauksessa huomattu. Ja tapaturma...vähän vaikea uskoa, enemmänkin nuo lääkkeet+useampi vesipullo viittaisi kyllä itsemurhaan. Minun mielestäni ainakin.
miinushka
Olivia Benson
Viestit: 700
Liittynyt: La Elo 23, 2008 1:13 am
Paikkakunta: valtatie 12. varrella

Viesti Kirjoittaja miinushka »

vivy kirjoitti:
Ja entäs jos (villiä spekulaatiota) nainen oli jostain syystä mennyt metsään, astunut suden tai karhun rautoihin, paleltunut kuoliaaksi ja paikkakunnan salametsästäjät yrittävät parhaansa mukaan salailla asiaa.
Raudoista olisi kyllä jäänyt jalkoihin jälkiä, jotka olisi ruumiinavauksessa huomattu. Ja tapaturma...vähän vaikea uskoa, enemmänkin nuo lääkkeet+useampi vesipullo viittaisi kyllä itsemurhaan. Minun mielestäni ainakin.
Joo, noista raudoista jää kyllä selvät jäljet, saattavat pahimmillaan mennä luuhun asti (ehkä jopa murtaa luun?). Uskoisin että jos takana olisi tuollaista, olisi siitä jo mainittu julkisuuteen.

Itseäni häiritsee se, ettei kasvoista ole tehty tuon kallon muodon mukaan piirrosta. (Juu, tiedän, olen maininnut sen jo useampaan kertaan ;) )
Mietin tuossa jo, että täytyisikö poliisiin olla yhteydessä, josko olisivat jonkinlaisen piirroksen tehneet/mitanneet kallon luut, jotta piirroksen tekeminen olisi vielä mahdollista. Mielestäni tässä on tehty paha moka, jos tuo kasvojen rekonstruktointi on jätetty heti pois laskuista. Uskoisin että henkilöllisyys olisi saattanut jo selvitä, mikäli tuo piirros olisi tehty/teetetty heti vainajan löydyttyä, tai edes ennen kun hänet haudattiin. En tiedä miksi moista ei ole tehty, onko arasteltu alkaa putsaamaan vainajan päätä ihosta ja lihaksista, vai mikä siinä on mättänyt.

Tutkin viime yönä myös yhtä missing persons sivustoa, selailin aikuisia, jotka ovat kadonneet huhtikuu 2007 - lokakuu 2006 välisenä aikana, mutta ei tärpännyt edes lähelle.

Mitenkäs se kiertoviesti? Onko mitään vielä kasassa??


edit:

Linkittelen tähän muutamia ulkomaalaisia kadonneita ihmisiä käsitteleviä sivustoja, jos sattuis täsmäämään johonkin henkilöön.. (Toivossa on hyvä elää)

http://www.berlin.de/polizei/presse-fah ... isste.html
http://kleinanzeigen.meinestadt.de/deut ... ?catid=151
http://www.polizei.bayern.de/fahndung/p ... index.html
http://www.polizeibericht.ch/ger_cat_29 ... sonen.html
http://www.mispers.com/profiles.html
http://www.missingpeople.org.uk/
http://www.fbi.gov/wanted/kidnap/kidmiss.htm

Lisäillään linkkejä sitä mukaa kun tulee vastaan.. :)

Tuolla yhdellä sivulla oli tällainen
ilmoitus, mutta tuolla naisella on ikää ollut kadotessaan 23-vuotta, tällä "meidän" löytyneellä arvioitiin olevan enemmän. Toinen asia, mikä mättää on hänen pituus, 170cm. Katoamisajankohtakin oli helmikuun 2007 lopulla. Hetken jo annoin mielikuvituksen laukata.. ;)
Kuva
Quis custodiet ipsos custodes?
Vastaa Viestiin