Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15587
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tuhansien eurojen opiskelu­paikka Suomesta on joillekin tulijoille jopa haitaksi, sanoo asiantuntija

Rahattomat ulkomaalaiset opiskelijat altistuvat Suomessa hyväksikäytölle ja ihmiskaupalle, sanoo koordinaattori Venla Roth.
”Velkaantuneille, täysin toisen elintason maista tuleville ei välttämättä ole aina parhaaksi, että he saavat tulla Suomeen”, hän kommentoi.
Lupaehtoja aiotaan kiristää.


17:00

Suomeen on syntynyt huolestuttava halpa­työvoimalle ja riistolle altis väestöryhmä, sanoo Venla Roth. Hän on oikeustieteen tohtori ja valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen työn koordinaattori.

Roth tarkoittaa EU:n ulkopuolelta Suomeen maksullisille englannin­kielisille linjoille tulleita opiskelijoita ja heidän perheen­jäseniään. Eniten tulijoita on ollut Bangladeshista, Nepalista, Sri Lankasta ja Pakistanista.

Moni on velkaloukussa, koska lukuvuosi­maksut maksavat tuhansia, jopa kymmeniätuhansia. He etsivät Suomessa epätoivoisesti töitä. He eivät ole oikeutettuja opinto- tai asumistukeen.

HS kertoi aiemmin tänään sunnuntaina kolmesta Suomeen tulleesta opiskelijasta. Heitä ovat hyväksikäyttäneet esimerkiksi ravintola-, metsä- ja hyvinvointi­alan yrittäjät. Voit lukea jutun tästä.

Venla Roth kertoo saavansa koko ajan tätä ryhmää koskevia viestejä turvallisuus­viranomaisilta, hyvinvointi­alueilta, oppilaitoksilta, järjestöiltä ja kirkon diakoniatyöstä.

Työtä tai asuntoa hakeneet opiskelijanaiset ovat kohdanneet seksuaalista väkivaltaa. Aasiasta ja Afrikasta tulleita lapsiperheitä elää varattomina jaetuissa ja kalustamattomissa asunnoissa.

Rothista koulutukseen perustuvan maahanmuuton lisäämisessä on ollut hyvät aikeet. On haluttu lisätä Suomen elinvoimaisuutta, vastata tulevaisuuden työelämä­tarpeisiin. Riskienhallinnassa on kuitenkin epäonnistuttu.

”Yksi riskeistä on hyväksikäyttö ja ihmiskauppa. Näemme sitä työperäisessä maahanmuutossa. Tulemme yhä enemmän näkemään riskien toteutuvan myös koulutusperusteisessa maahanmuutossa, ellei toimiin hyväksikäytön ehkäisemiseksi ryhdytä.”

”On tärkeää ymmärtää, että velkaantuneille, täysin toisen elintason maista tuleville ei välttämättä ole aina parhaaksi, että he saavat tulla Suomeen”, Roth sanoo.

”He kantavat liian suuria yksilötason riskejä, eikä meillä yhteiskuntana ole heille tarjota riittäviä turvaverkkoja, kun asiat menevät pieleen.”

Yksin ammattikorkea­kouluissa on viime vuosina aloittanut yli 4 000 lukukausimaksuja maksavaa opiskelijaa vuodessa. Venla Roth sanoo, että koulujen vastuusta tulisi puhua.

EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden oleskeluluvan saamista helpotettiin vuonna 2022.

Sen jälkeen Suomeen on tullut vuosittain yli 8 000–9 000 lukukausi­maksuja maksavaa uutta opiskelijaa. Opiskelijan perheen­jäsenenä oleskeluluvan on saanut vielä useampi, viime vuonna yli 12 000 ihmistä.

Opiskelijoiden ongelmissa on korostunut niin sanottujen koulutusagenttien rooli. HS kirjoitti agenteista kesäkuussa.

Oppilaitokset Suomessa käyttävät opiskelijoiden rekrytointiin välityspalveluja. EU:n ulkopuolella toimii myös lukemattomia pieniä välitystoimistoja, joilla ei ole yhteyksiä tai toimeksiantoja kouluilta. Joukossa on jopa huijareita.

Rajavartiolaitos tutkii törkeänä kiskontana tapausta, jossa satoja myanmarilaisia on houkuteltu Suomeen ammattiopintoihin.

Myös työ- ja elinkeino­ministeriön mukaan Suomeen saapuneiden kansainvälisten opiskelijoiden ”haasteiden taustalla on usein ulkomaisten koulutusagenttien harhaanjohtava mainonta esimerkiksi työllistymis­mahdollisuuksista sekä velkaantuminen kalliista välitysmaksuista”.

Lupaehtoja ollaan nyt kiristämässä. Hakijan on jatkossa todistettava tarkemmin toimeentulonsa ja kielitaitonsa.


Perheen tulo olisi sallittua vasta, kun opiskelija on ollut vuoden Suomessa.

Näitä muutoksia Roth pitää hyvänä.

”Jos perheen saisi mukaan vasta, kun on ollut täällä hetken, voisi opiskelija kenties ehtiä saada realistisemman käsityksen elinkustannuksista Suomessa.”
https://www.hs.fi/feature/art-2000012125084.html
Vastaa Viestiin