Vanhus surmattu Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Toteutin viime vuonna 61-vuotiaana pitkään kypsyttelemäni ratkaisun, ja muutin Kontulasta Imatralle. Olen täällä kertonut Helsingin epäonnistuneista maahanmuutto- ja päihdepolitiikasta, ja teen kaikkeni näihin asioihin järkevästi suhtautuvassa puolueessa (arvaattte varmaan missä), ettei tätäkin ihanaa kaupunkia enää ehdittäisi ainakaan minun elinaikanani samoilla valinnoilla pilata kuin Helsinkiä.
Sinänsä tähän surulliseen keissiin osuvasti olen Kontulassa vielä asuessani sanonut, että nyt vielä voin mielestäni henkilökohtaisten ominaisuuksieni ja omien valintojeni vuoksi melko turvallisesti asioida ostarin pankkiautomaatilla, mutta entä sitten jos ikä joskus alkaa seiskalla, tai jopa kasilla? Kontula tai mikään muukaan punavihreän syövän tuhoama kaupunki ei ole paikka, jossa haluan vanheta.
Saapa nähdä alkaako "white flight" vähitellen Suomessakin. Meillä on vielä paljon melko puhtaina säilyneitä ja normaalin ihmisen hyvinvointia tukevia keitaita joihin vetäytyä, toivottavasti jo tehdyistä erehdyksistä viisastuneina ja poliittisesti fiksumpina.

Viimeksi muokannut D-con, Ma Heinä 20, 2026 10:26 am. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Paljon entisiä pirinistejä siirtynyt peukkuun. 5-kymppisiä pirinistejä ja sekakäyttäjiä on hengissä runsaasti. Käyvät välillä linnassa lepäämässä ja kuntoutumassa, ja vapauduttuaan sama vanha meno jatkuu, kunnes taas uudestaan linnaan lepäämään.WYXTE kirjoitti: La Heinä 18, 2026 11:02 pm No ohhoh, ajattelin ensin että poika on laittanu äitinsä kylmäksi mutta ei ilmeisesti tosiaan tunteneet toisiaan
Viiskymppinen on jo aika vanha peukkupääksi, se on semmosta kamaa että eliniänodote ei oo kummonen. Mutta ei mikään muukaan tällaista hulluutta selitä.
Just kävelin tuosta kohdasta ja aika laiskasti oli suurimpia veriä putsattu![]()
- matamimimmi
- Jane Marple
- Viestit: 1028
- Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
- Paikkakunta: Costa del Crime
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Epäily: 66-vuotias mies puukotti vanhuksen Helsingissä – Tämä hänestä tiedetään
Poliisi esittää 66-vuotiasta miestä vangittavaksi todennäköisin syin taposta epäiltynä.
Kontulan metroaseman lauantaisesta taposta epäilty mies on myöntänyt teon, Helsingin poliisi tiedottaa. Poliisi kertoo kuulustelleensa epäiltyä kerran.
Poliisi esittää 66-vuotiasta helsinkiläismiestä vangittavaksi taposta todennäköisin syin epäiltynä. Vangitseminen käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa huomenna tiistaina.
Miehellä ei ole Iltalehden tietojen mukaan rikoshistoriaa viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Häntä on ainakin syytetty aikaisemmin ainakin rattijuopumuksista ja petoksesta.
Epäilty tappo tapahtui lauantaina aamupäivällä Kontulan metroaseman C-sisäänkäynnin edustalla kello 11 jälkeen. Poliisi sai epäillyn kiinni reilua tuntia myöhemmin.
– Epäilty poistui teon jälkeen Kontulasta metrolla Mellunmäkeen, josta poliisi otti epäillyn kiinni kello 12.36. Rikoksentekoväline on poliisin hallussa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Piippo sanoo tiedotteessa.
Iltalehden tietojen mukaan mies asuu samalla suunnalla, jossa epäilty henkirikos ja kiinniotto tapahtuivat.
Poliisin mukaan teko tallentui valvontakameroihin. Poliisi teki Kontulassa lauantaina paikkatutkintaa, minkä lisäksi esitutkinnassa kuullaan silminnäkijöitä.
Tutkinnanjohtaja Piippo ei vielä kommentoi teon motiivia.
– Tämä ensimmäinen kuulustelu oli aika lailla pinnallinen. Hän on lyhyesti kyllä myöntänyt tämän teon, mutta itse motiivi ja siihen syvemmälle meneminen on vielä jatkotutkimuksien varassa, Piippo sanoo.
Poliisin tietojen mukaan epäilty ja uhri eivät tunteneet toisiaan. Piipon käsitys on, että tilanne alkoi odottamatta.
– Käsitykseni mukaan tämä tilanne on tullut aika lailla yllättäen. Että ei siinä oikein ole minkäänlaista sanojen vaihdantaa tai keskustelua käyty.
Piipon mukaan päihteiden osuutta asiaan selvitetään. Teossa käytettiin teräasetta, jonka laatua poliisi ei kommentoi tarkemmin.
Piippo kertoo, että uhria iskettiin monta kertaa.
– Minusta siinä oli kyllä useita teräaseen iskuja kohdistunut, ja sitä myötä sitten uhri on menehtynyt, Piippo sanoo.
– Kaiken kaikkiaan erittäin ikävä tapaus. Näyttää siltä, että tekijä on tässä ventovieraan ihmisen valinnut teräaseella iskemisen kohteeksi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1e3f ... 7159c47a27

Vainajat eivät vaikene
Murha ei vanhene koskaan
Murha ei vanhene koskaan
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Mikä ihmeen "white flash"?D-con kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 9:44 am Saapa nähdä alkaako "white flash" vähitellen Suomessakin.
-
Komisario Sisu
- Susikoski
- Viestit: 33
- Liittynyt: Su Huhti 15, 2012 12:12 pm
-
Jarmomurha
- Martin Riggs
- Viestit: 624
- Liittynyt: Ke Maalis 04, 2020 8:42 pm
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Tämä tapaushan ei ole mitenkään poikkeava. Tällaista on tapahtunut Helsingissä jo aiemminkin, kuten muinoin metrossa tapahtunut kirvestappo, jossa tekijä poistui päihdeongelmaisten asuntolasta ja vaati lähtiessä saada kirveensä, joka oli asuntolan toimesta takavarikoitu, paineli metroon ja tappoi täysin sivullisen hlön.
Samaan kastiin mielestäni menee kaikki ne tapot, joissa tekijä on halunnut hoitoon, kuten Keravan ja Varkauden nuorten naisten puukotukset.
Samaan kastiin mielestäni menee kaikki ne tapot, joissa tekijä on halunnut hoitoon, kuten Keravan ja Varkauden nuorten naisten puukotukset.
-
Jarmomurha
- Martin Riggs
- Viestit: 624
- Liittynyt: Ke Maalis 04, 2020 8:42 pm
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Kontula on aina ollut hieman erikoinen paikka. Jos joskus löydätte jostain Jari Sarasvuon muistaakseni 90-luvun alkupuoliskolla tekemän artikkelin Kontulan nuorisojengeistä, niin suosittelen lukemaan. On mielenkiintoinen kuvaus kyseisestä aikakaudesta.
Nykyään alue poikkeaa entisestä suuren maahanmuuttajien osuuden vuoksi, mutta sinänsä alueen habitus ei ole valtavasti muuttunut.

Neonataali
- Jack Bauer
- Viestit: 977
- Liittynyt: Ke Kesä 14, 2023 7:34 pm
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Ohhoh. Ei ehkä peukku-petteri sittenkään. Olisiko kyseessä jonkinlainen juoppohulluus (delirium) minkä vuoksi käynyt kimppuun? Ei ihan kaidan tien kulkijaltakan kuulosta, kun taustalla rattijuopumuksia monikossa sekä petossyyte tai -syytteitä. Vankilataustaa? Joka tapauksessa, jonkin sortin kadun mieheltä kuulostaa kun ikää jo 66 ja kantaa puukkoa valmiina tuikkaamaan ensimmäistä vastaantulijaa. Samankaltaisille teoille perinteisiä syitä on joko henkilökohtainen takaisku jonka haluaa kostaa kenelle vaan, tai epätoivoinen halu päästä (psykiatriseen?) hoitoon. Sitähän on melko helppo ennustaa, että tämän tyyppinen turvattomuus tulee lisääntymään lähitulevaisuudessa. Pienituloiset ja etuuksien varassa elävät ihmiset on todella ahtaalla, päihdehoito ajettu alas, perusterveydenhuolto on henkitoreissaan. eikä erikoissairaanhoitoon kuten psykiatrian piiriin pääse. Ja vaikka pääsisikin, ei pienituloisilla ole enää varaa maksaa polimaksuja. Esh- käynti on tämän hallituksen aikana noussut noin 40€ kertamaksusta yli 70€:n, ja edelleen tulee nousemaan. Tämä lasku tulee myös päivystyskäynnistä.matamimimmi kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 10:10 am Epäily: 66-vuotias mies puukotti vanhuksen Helsingissä – Tämä hänestä tiedetään
Poliisi esittää 66-vuotiasta miestä vangittavaksi todennäköisin syin taposta epäiltynä.
Kontulan metroaseman lauantaisesta taposta epäilty mies on myöntänyt teon, Helsingin poliisi tiedottaa. Poliisi kertoo kuulustelleensa epäiltyä kerran.
Poliisi esittää 66-vuotiasta helsinkiläismiestä vangittavaksi taposta todennäköisin syin epäiltynä. Vangitseminen käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa huomenna tiistaina.
Miehellä ei ole Iltalehden tietojen mukaan rikoshistoriaa viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Häntä on ainakin syytetty aikaisemmin ainakin rattijuopumuksista ja petoksesta.
Epäilty tappo tapahtui lauantaina aamupäivällä Kontulan metroaseman C-sisäänkäynnin edustalla kello 11 jälkeen. Poliisi sai epäillyn kiinni reilua tuntia myöhemmin.
– Epäilty poistui teon jälkeen Kontulasta metrolla Mellunmäkeen, josta poliisi otti epäillyn kiinni kello 12.36. Rikoksentekoväline on poliisin hallussa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Piippo sanoo tiedotteessa.
Iltalehden tietojen mukaan mies asuu samalla suunnalla, jossa epäilty henkirikos ja kiinniotto tapahtuivat.
Poliisin mukaan teko tallentui valvontakameroihin. Poliisi teki Kontulassa lauantaina paikkatutkintaa, minkä lisäksi esitutkinnassa kuullaan silminnäkijöitä.
Tutkinnanjohtaja Piippo ei vielä kommentoi teon motiivia.
– Tämä ensimmäinen kuulustelu oli aika lailla pinnallinen. Hän on lyhyesti kyllä myöntänyt tämän teon, mutta itse motiivi ja siihen syvemmälle meneminen on vielä jatkotutkimuksien varassa, Piippo sanoo.
Poliisin tietojen mukaan epäilty ja uhri eivät tunteneet toisiaan. Piipon käsitys on, että tilanne alkoi odottamatta.
– Käsitykseni mukaan tämä tilanne on tullut aika lailla yllättäen. Että ei siinä oikein ole minkäänlaista sanojen vaihdantaa tai keskustelua käyty.
Piipon mukaan päihteiden osuutta asiaan selvitetään. Teossa käytettiin teräasetta, jonka laatua poliisi ei kommentoi tarkemmin.
Piippo kertoo, että uhria iskettiin monta kertaa.
– Minusta siinä oli kyllä useita teräaseen iskuja kohdistunut, ja sitä myötä sitten uhri on menehtynyt, Piippo sanoo.
– Kaiken kaikkiaan erittäin ikävä tapaus. Näyttää siltä, että tekijä on tässä ventovieraan ihmisen valinnut teräaseella iskemisen kohteeksi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1e3f ... 7159c47a27
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Olikin 66-vuotias. Tod näk mt-tapaus. Osannut kuitenkin valita uhriksi itseään iäkkäämän naisen, eli itseään fyysisesti heikomman. 66-vuotias peukkupää olisi kyllä jo harvinaisuus.
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Tästä oon eri mieltä. Pyörin työkseni noissa ympyröissä ja yhtään yli 55v. nipaa ei oo meillä lyhyaikaisosastoilla vaan ne istuu pidempää kakkua henkirikoksista tms.Shakawkaw kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 9:47 amPaljon entisiä pirinistejä siirtynyt peukkuun. 5-kymppisiä pirinistejä ja sekakäyttäjiä on hengissä runsaasti. Käyvät välillä linnassa lepäämässä ja kuntoutumassa, ja vapauduttuaan sama vanha meno jatkuu, kunnes taas uudestaan linnaan lepäämään.WYXTE kirjoitti: La Heinä 18, 2026 11:02 pm No ohhoh, ajattelin ensin että poika on laittanu äitinsä kylmäksi mutta ei ilmeisesti tosiaan tunteneet toisiaan
Viiskymppinen on jo aika vanha peukkupääksi, se on semmosta kamaa että eliniänodote ei oo kummonen. Mutta ei mikään muukaan tällaista hulluutta selitä.
Just kävelin tuosta kohdasta ja aika laiskasti oli suurimpia veriä putsattu![]()
Vuosittain noita "vanhuksia" kulkee lyva osastojen läpi ehkä max. 10.
Nyt vielä ikä tarkentui 66v. eli tosi harvinainen tapaus peukkupääksi. Varmasti jotain päihdetaustaa kyllä noista vanhoista rikosjutuista päätellen.
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Kun täällä moni huutaa että Kontula on paskaläävä, niin kuinka moni oikeasti on käynyt Kontulassa?
Tai käynyt Kontulassa muuallakin kuin metron vieressä ostarilla?
Kontula on ihan samanlainen paikka kuin kaikki muutkin. Paitsi enemmän luontoa kuin kivitaloja.
Tai käynyt Kontulassa muuallakin kuin metron vieressä ostarilla?
Kontula on ihan samanlainen paikka kuin kaikki muutkin. Paitsi enemmän luontoa kuin kivitaloja.
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Ois aika mielenkiintoinen kokeilu et henkirikoksesta lähtis tekijältäkin poikkeuksetta henki, vaikuttaiskohan mihinkään? No ainaki sen verran että henkirikosuusijoita ei enää olis mutta vaikuttaisko hulluihin varoittavana esimerkkinä?Saimaanorppa kirjoitti: La Heinä 18, 2026 4:45 pm On tää yhtä vitun paskaa nykyään..
näitä minnekään täys hoitoon pidä laittaa
hyssytettäväksi..nappi otsaan ja moro.
Jossain viestissä sanottiinki hyvin että uhrilta vietiin mahdollisuus nauttia elämästä, tekijälle se on edelleen mahdollista ja tää on kyllä vähän epäreilua, siksi em. kokeilu. Eli kuolemanrangaistus henkirikokseen ryhtyneelle ja tuomio saman tien täytäntöön, ei mitään Amerikan sadan vuoden odotuksia.
Joo tiiän ettei tuu toteutumaan mutta ajatuksena mielenkiintoinen.
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Tietenkään Kontula ei ole "vihervasemmistolainen" vaan hyvin vahvasti persu.Portinvartija kirjoitti: Su Heinä 19, 2026 11:18 pm Onko Kontula tyypillinen lähiö missä asustaa pääsääntöisesti ihmisiä jotka ei ole lähtökohtaisesti tämän maan terävintä kärkeä.
Siihen tottakai voi liittyy asukkaiden tausta?
Onko mikä osuus asukkaista heitä jotka nauttivat yhteiskunnan säätämistä tuista, kaikista sen muodoista?
Onko nämä samat asukkaat heitä jotka hyväksyvät nämä isot yheiskunnalliset ongelmat, huumeet, maahanmuuton ongelmat, jne..
Onko Kontula poliittisesti enemmän vasemmisto vihreä joka kertoo asukkaiden enemmistön kannattavan "monimuotoisuutta".
Nämä naisten tapot tai raiskaukset ei lopu tästä maasta, ellei rangaistuksia kovenneta, sekä rikoksiin syyllityvien ulkomaalaisten maastakarkoittamisia helpoteta.
Huumausaineiden käyttörikoksia tulisi rangaista kovalla kädellä ja huumeiden käyttäjät karkoittaa yleisiltä paikoita vaikka Sipoon korpeen.
Muutenkin mieleltään väkivaltaiset henkilöt tulisi laitta Kellokoskelle.
Yleisen mielipiteen tulisi olla huomattavasti jyrkempi huumeita ja rikoksia kohtaan, eikä vain sateenkaari hyyssäämistä.
Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26
Veikkaan että haettiin termiä "white trash".Komisario Sisu kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 10:22 amOlisko ”white flight” haettu termi. Mikä on jo nähtävissä.