(U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
-
hipsulainen
- Adrian Monk
- Viestit: 2692
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
- Paikkakunta: Lahti

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012172194.html
Matkalaukusta löytyi kuollut nainen Kreikassa
Naisen uskotaan matkustaneen Kreikkaan kesäkuun lopussa.
Ateenan keskustassa sijaitsevasta hylätystä rakennuksesta on löytynyt naisen ruumis matkalaukussa, kertoo The Times.
Viranomaisten mukaan vainaja on 38-vuotias, vuonna 1988 Skotlannissa syntynyt nainen.
Naisen uskotaan matkustaneen Kreikkaan Kyproksen kautta 29. kesäkuuta. Parhaillaan tutkitaan sitä, työskentelikö nainen Kreikassa.
– Epäilemme, että hän on saattanut tutustua kodittomaan henkilöön, joka houkutteli hänet tiettyyn paikkaan ja jätti hänet siihen kuntoon, jossa hänet löydettiin, viranomainen kertoo The Timesille.
Naisen isä on saanut tiedon tapauksesta.
Tutkijat epäilivät, ettei nainen ollut kreikkalainen, sillä hänellä oli yllään shortsit, joissa oli ranskalaisen yliopiston nimi. Myöhemmin varmistui, että nainen oli Britannian kansalainen.
Seuraavaksi tutkijat pyrkivät selvittämään kuinka nainen matkusti Kreikkaan, matkustiko nainen yksin vai jonkun kanssa, ja ketä nainen tapasi matkallaan.
Naisen ruumis löytyi 18. heinäkuuta.

Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra

Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
Sky News 29.7.2026 / https://news.sky.com/story/body-of-scot ... e-13568130
Skotlantilaisen naisen ruumis löydettiin matkalaukusta Kreikassa
Löytö on käynnistänyt monivirastoisen tutkinnan, jossa Kreikan viranomaiset, Interpol ja Skotlannin poliisi työskentelevät yhdessä selvittääkseen naisen kuoleman kaikki olosuhteet.
Skotlantilaisen naisen ruumiin on kerrottu löytyneen matkalaukusta hylätystä rakennuksesta Ateenasta.
Ulkoministeriö (FCDO) nimesi naisen Elizabethiksi lausunnossaan, mutta ei ole vielä vastannut Sky Newsin pyyntöön hänen sukunimestään.
FCDO:n tiedottaja sanoi: "Ajatuksemme ovat Elizabethin perheen luona tänä vaikeana aikana. Tarjoamme konsuliapua ja olemme yhteydessä paikallisviranomaisiin."
Kreikkalaisten tiedotusvälineiden mukaan Elizabethin uskotaan olleen 38-vuotias ja saapuneen maahan Yhdysvalloista Kyproksen kautta 29. kesäkuuta.
Sanomalehti Kathimerini raportoi, että hänen ruumiinsa löydettiin matkalaukusta hylätystä rakennuksesta Kypselin kaupunginosasta Ateenan keskustassa 18. heinäkuuta.
Interpolin tietojen kerrottiin auttaneen hänen tunnistamisessaan. Tutkijat jatkavat hänen viimeisten liikkeidensä rekonstruointia selvittääkseen kuolinsyyt.
Skotlannin poliisin tiedottaja sanoi: "Olemme tietoisia skotlantilaisen naisen kuolemasta Ateenassa ja olemme yhteydessä Kreikan viranomaisiin.
"Virkailijat tukevat hänen perhettään Skotlannissa."
Sky News on ottanut yhteyttä Kreikan viranomaisiin ja Interpoliin kommentoidakseen asiaa.
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
Uhri oli Elisabeth Jane Ross ja löytöpaikka oli Evelpidon Street.
https://www.dailyrecord.co.uk/news/scot ... d-37491717
https://www.dailyrecord.co.uk/news/scot ... d-37491717
-
hipsulainen
- Adrian Monk
- Viestit: 2692
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b38 ... 9973a83c9c
Karmiva tieto Kreikan matkalaukkumurhasta: Näin tappaja toimi surmatyön jälkeen
Uhrin puhelimella lähetettiin liuta viestejä, joiden tarkoituksena oli mitä ilmeisemmin ostaa aikaa tekijöiden paolle.
Kreikan pääkaupungista Ateenasta matkalaukun sisältä löytyneen naisen ruumiin tapauksesta on selvinnyt uutta tietoa, brittilehti Daily Mail kertoo.
38-vuotiaan skotlantilaisnaisen puhelimesta lähetettiin liuta viimeisiä tekstiviestejä ennen ruumiin löytymistä. Niissä kerrotaan naisen läheisille, että hän haluaa olla hetken yksin ja tarvitsee aikaa itsensä kanssa.
Kyseinen puhelin on edelleen kateissa, ja Kreikan poliisi epäileekin, että viestit on lähettänyt naisen surmannut henkilö tai henkilöt pyrkimyksenä ostaa lisäaikaa paolleen.
Tutkijoiden mukaan puhelin oli päällä vielä 24 tuntia ennen kuin uutiset naisen ruumiin löytymisestä alkoivat levitä maailmalla. Sen jälkeen puhelinta on pidetty suljettuna.
Tällä hetkellä poliisi tutkii myös hylätystä talosta löydettyä matkalaukkua, jonka sisältä naisen ruumis löydettiin. Kreikkalaismedian poliisilähteiden mukaan laukku ei kuulunut uhrille, koska tällä ei ollut mukanaan suuria matkatavaroita.
– Tämä tarkoittaa, että matkalaukusta saatetaan löytää geneettistä materiaalia tai sormenjälkiä, jotka auttavat viranomaisia löytämään tekijän tai tekijät, lähde poliisista kertoi.
Poliisin mukaan laukun paino myös viittaa siihen, että naisen surmaaja tai surmaajat ovat todennäköisesti majoittuneet tekopaikan lähistöllä. Tutkijat käyvätkin nyt läpi hylätyn rakennuksen lähistöllä olevien valvontakameroiden tallenteita.
Tällä hetkellä ei ole vielä varmaa, miten nainen surmattiin. Kreikan poliisi odottaa edelleen toksikologisten testien tuloksia, joiden toivotaan paljastavan tapahtumista lisää.

- Tarkastaja Levisi
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11900
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b38 ... 9973a83c9c
Häntä epäillään matkalaukusta löytyneen brittinaisen surmasta
Kreikan poliisi kertoo pidättäneensä miehen.
Kreikan poliisi kertoi sunnuntaina pidättäneensä miehen, jonka se epäilee olevan vastuussa matkalaukusta löytyneen brittinaisen kuolemasta, uutistoimisto AFP kertoo.
Poliisin mukaan sen pidättämä mies on 26-vuotias. Mediatietojen mukaan hän on Afganistanin kansalainen ja tunnustanut hirmuteon.
Daily Mail kertoi aiemmin tällä viikolla, että 38-vuotiaan skotlantilaisnaisen puhelimesta lähetettiin liuta viimeisiä tekstiviestejä ennen ruumiin löytymistä. Niissä kerrotaan naisen läheisille, että hän haluaa olla hetken yksin ja tarvitsee aikaa itsensä kanssa.
https://www.dailymail.com/news/article- ... eveal.html
Final text from phone of British woman found dead in a suitcase in Athens revealed by police - who believe her killer sent string of messages

– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
Ja kappasta. Kehitysmaamuslimihan se sieltä paljastui. Jälleen kerran.
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
Nuille musuille se tuntuu tuo tappaminen olevan niin luontevaa, että kulkenee verenperintönä isältä pojalle, joten pojasta ei polvi parane. Miksi ne ryhtyy murhaamaan, ku vois vaan kävellä poiskin? Pakko uskoa, ettei nainen ole minkään arvoinen heikäläisten kulttuurissa, eikä varsinkaan länsimainen nainen. Ihmettelen vaan miksei heillä ole minkäänlaista moraalia, tajuaako ne edes oikean ja väärän eronSlaikka kirjoitti: Su Elo 02, 2026 8:36 pm Ja kappasta. Kehitysmaamuslimihan se sieltä paljastui. Jälleen kerran.
-
Keplotteleva konna
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4713
- Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
Toimivat kuten eläimet yleisesti toimivat. Ei se sen kummempaa vaadi.Annuli66 kirjoitti: Su Elo 02, 2026 10:28 pmNuille musuille se tuntuu tuo tappaminen olevan niin luontevaa, että kulkenee verenperintönä isältä pojalle, joten pojasta ei polvi parane. Miksi ne ryhtyy murhaamaan, ku vois vaan kävellä poiskin? Pakko uskoa, ettei nainen ole minkään arvoinen heikäläisten kulttuurissa, eikä varsinkaan länsimainen nainen. Ihmettelen vaan miksei heillä ole minkäänlaista moraalia, tajuaako ne edes oikean ja väärän eronSlaikka kirjoitti: Su Elo 02, 2026 8:36 pm Ja kappasta. Kehitysmaamuslimihan se sieltä paljastui. Jälleen kerran.Toki, toki suomalaisetkin... Mutta musut tappaa selvästä päästä, tuosta vaan ja monesti raakaa väkivaltaa käyttäen! Saavat helv...nmoiset kilarit yleensä.
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.

anaboliantti
- Agentti Scully
- Viestit: 692
- Liittynyt: To Tammi 24, 2013 12:01 am
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
Tämä oli nyt kyllä aivan valtaisa ullatus.Slaikka kirjoitti: Su Elo 02, 2026 8:36 pm Ja kappasta. Kehitysmaamuslimihan se sieltä paljastui. Jälleen kerran.
"Lopettakaa nyt tuo uikuttaminen islamin hyökyaallosta ja opetelkaa uimaan!"
- SDP:n kansanedustaja Arja Alho
- SDP:n kansanedustaja Arja Alho
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
Afganistanilainen ja tappaa naisen.
Hyvin yllättävää. Suorastaan järkyttävää. Täytynee olla jonkinlainen yksittäistapaus.
Kyllähän suomalaisetkin.
Hyvin yllättävää. Suorastaan järkyttävää. Täytynee olla jonkinlainen yksittäistapaus.
Kyllähän suomalaisetkin.
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
Se että afgaani tappaa Afganistanissa tai paskastaniassa ylipäänsä, ei edes ylitä uutiskynnystä.McPanty kirjoitti: Ma Elo 03, 2026 11:53 am Afganistanilainen ja tappaa naisen.
Hyvin yllättävää. Suorastaan järkyttävää. Täytynee olla jonkinlainen yksittäistapaus.
Kyllähän suomalaisetkin.
Kun afgaani tappaa pakolaisena, joka nimellisesti hakee suojaa afganistanilaisilta vallanpitäjä-julmureilta, se on petos, josta pitää saada karkotus.
Nämä pitää laittaa istumaan tuomio, ja poistaa takas konttirahtina heti kun vapaus muuten koittaisi. EU:n on pakko reagoida tähän.
Olen valmis maksamaan myös ilmasillan, jotta mies saadaan kotiin hyvin pakattuna. Ja hitto, nämä pitää siruttaa että on helpompi tunnistaa.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
-
Le chat bleu
- Martin Beck
- Viestit: 823
- Liittynyt: Ti Huhti 14, 2026 7:58 am
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
Yksittäistapaus, pääasia on ettei persut vaan voita.anaboliantti kirjoitti: Su Elo 02, 2026 10:57 pmTämä oli nyt kyllä aivan valtaisa ullatus.Slaikka kirjoitti: Su Elo 02, 2026 8:36 pm Ja kappasta. Kehitysmaamuslimihan se sieltä paljastui. Jälleen kerran.
Valo tunnelin päässä on luultavasti liekinheitin 
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
Ei vaan näille pitää antaa tuomio jonka jälkeen ulos. Päivääkään ei tarvitse istuttaa vankilassa veronmaksajien piikkiin.Öyhö kirjoitti: Ma Elo 03, 2026 1:33 pmSe että afgaani tappaa Afganistanissa tai paskastaniassa ylipäänsä, ei edes ylitä uutiskynnystä.McPanty kirjoitti: Ma Elo 03, 2026 11:53 am Afganistanilainen ja tappaa naisen.
Hyvin yllättävää. Suorastaan järkyttävää. Täytynee olla jonkinlainen yksittäistapaus.
Kyllähän suomalaisetkin.
Kun afgaani tappaa pakolaisena, joka nimellisesti hakee suojaa afganistanilaisilta vallanpitäjä-julmureilta, se on petos, josta pitää saada karkotus.
Nämä pitää laittaa istumaan tuomio, ja poistaa takas konttirahtina heti kun vapaus muuten koittaisi. EU:n on pakko reagoida tähän.
Olen valmis maksamaan myös ilmasillan, jotta mies saadaan kotiin hyvin pakattuna. Ja hitto, nämä pitää siruttaa että on helpompi tunnistaa.
-
MustaNaamion
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 479
- Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
Toimivat kuten nistit ja kodittomat kaikkialla, kuten myös mainitussa Suomessa. Lisää käyttöhuoneita ja peukkua vaan kylille!Keplotteleva konna kirjoitti: Su Elo 02, 2026 10:34 pmToimivat kuten eläimet yleisesti toimivat. Ei se sen kummempaa vaadi.Annuli66 kirjoitti: Su Elo 02, 2026 10:28 pmNuille musuille se tuntuu tuo tappaminen olevan niin luontevaa, että kulkenee verenperintönä isältä pojalle, joten pojasta ei polvi parane. Miksi ne ryhtyy murhaamaan, ku vois vaan kävellä poiskin? Pakko uskoa, ettei nainen ole minkään arvoinen heikäläisten kulttuurissa, eikä varsinkaan länsimainen nainen. Ihmettelen vaan miksei heillä ole minkäänlaista moraalia, tajuaako ne edes oikean ja väärän eronSlaikka kirjoitti: Su Elo 02, 2026 8:36 pm Ja kappasta. Kehitysmaamuslimihan se sieltä paljastui. Jälleen kerran.Toki, toki suomalaisetkin... Mutta musut tappaa selvästä päästä, tuosta vaan ja monesti raakaa väkivaltaa käyttäen! Saavat helv...nmoiset kilarit yleensä.
-
Keplotteleva konna
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4713
- Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am
Re: (U) 38-vuotiaan naisen ruumis löytyi matkalaukusta Kreikassa
Oliko tämä elukka nisti ja koditon vai ihan vaan perus matto- tai vesipiippukauppias?MustaNaamion kirjoitti: Ma Elo 03, 2026 2:04 pmToimivat kuten nistit ja kodittomat kaikkialla, kuten myös mainitussa Suomessa. Lisää käyttöhuoneita ja peukkua vaan kylille!Keplotteleva konna kirjoitti: Su Elo 02, 2026 10:34 pmToimivat kuten eläimet yleisesti toimivat. Ei se sen kummempaa vaadi.Annuli66 kirjoitti: Su Elo 02, 2026 10:28 pm
Nuille musuille se tuntuu tuo tappaminen olevan niin luontevaa, että kulkenee verenperintönä isältä pojalle, joten pojasta ei polvi parane. Miksi ne ryhtyy murhaamaan, ku vois vaan kävellä poiskin? Pakko uskoa, ettei nainen ole minkään arvoinen heikäläisten kulttuurissa, eikä varsinkaan länsimainen nainen. Ihmettelen vaan miksei heillä ole minkäänlaista moraalia, tajuaako ne edes oikean ja väärän eronToki, toki suomalaisetkin... Mutta musut tappaa selvästä päästä, tuosta vaan ja monesti raakaa väkivaltaa käyttäen! Saavat helv...nmoiset kilarit yleensä.