Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
-
Touhupuntti
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1473
- Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Oleellista kans et oliko lapsen isällä varattu aika samanaikaisesti tapaamiseen esim elatussopimuksen tekoon tai lapsen tapaamista koskien. Noi ajat on tilanteen salliessa aika usein yhtäaikaisesti varattu molemmille vanhemmille. Mikäli isyys on aikanaan tunnustettu ja ollut elossa.
-
JasseHames
- Michael Knight
- Viestit: 4182
- Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 4:54 pm
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Tässä täytyy huomioida koko konteksti, johon kuuluu myös:tj_eme kirjoitti: Ma Elo 03, 2026 11:49 am Olen samaa mieltä, että Tuulan surmaaja löytyy hänen lähipiiristään, mutta ei välttämättä näistä ilmeisistä existä ja nyxistä. Ihmisillä on erilaisia vahvoja tunteita sisältäviä ihmissuhteita, jotka eivät aina näy selkeästi pintavilkaisulla.
Koska Tuula hävisi näköpiiristä aamupäivästä ALKOn edestä ja tapettiin vasta keskiyön aikaan, hän on viettänyt jonkun/joidenkin kanssa yli 12 tuntia. Sekin merkitsee, että jollain tavalla tuttua tämä seura on ollut ja he ovat olleet jossain sen ajan. Tämä seura on voittanut sosiaalitoimistossa asioinnin, vaikka lapsen asioita olisi pitänyt hoitaa. Seura siis on ollut jollain tavalla haluttua tai asiat, joita on seura tarjonnut.
Tuo ALKO oli silloin Wärtsilänkadun ja Pajalantien risteyksessä olevassa pitkässä rakennuksessa, jossa taitaa olla nykyisin Postin tiloja.
Minä taas uskon, että tällä toisella "karkumatkalla" Lukkarinen törmäsi johonkin naisia saalistavaan psykopaattiin, joka mm. tekotavasta päätellen on psykopatologialtaan sarjamurhaaja tai hyvin lähellä sellaista.matlockb kirjoitti: La Heinä 24, 2010 8:48 pm Poliisi on sitä mieltä, että Tuula Lukkarinen on joko noussut jonkun autoon tai mennyt suoraan johonkin yksityisasuntoon. On myös mahdollista, että hän on jatkanut Järvenpäästä linja-autolla muualle ja näin jossakin vaiheessa kohdannut surmaajansa.
Eräät hänen tuttavansa ovat kertoneet, että hän oli kova liftaamaan. Toiset tutut kiistivät tämän. Poliisi sanoo, että Tuulasta on kyllä ilmoitettu sellaisia havaintoja, joita ei ole pystytty vahvistamaan enempää kuin kumoamaankaan.
Tuula Lukkarinen oli erään nuoren naisen kanssa Kellokosken sairaalasta karkumatkalla jo edellisellä viikolla. Naiset menivät Helsingin kautta Lahteen. Sieltä Tuula palasi kotiinsa, josta edelleen sairaalaan. Juuri tämä reissu on ilmeisesti sotkenut eräiden havaintojen tekijöiden aikamäärityksiä.
"Kostin" sukkanukke/sivupersoona kuvittelee suuruusharhoissaan tuntevansa Castrén & Snellmanin osakkaan:
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
En saa selvää myöskään. Iittalan lasimuseon viitat on 20 min matkan päässä nykyisin Tuulan surmapaikasta. Samasta suunnasta kun tullaan Hikiälle, jää HyviGolf, ja myös Sahanmäen teollisuusalue 10 minuutin päähän surmapaikalta autolla liikuttaessa. Paljon yrityksiä tällä alueella.Touhupuntti kirjoitti: Su Elo 02, 2026 7:47 pm Sanooko tuo viimeinen johtolanka podcastissa äänessä olevana nainen Iittalan poika? Oon kuunnellut sen kohdan monesti mutta en saa 1000% varmuutta
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Suosittelen lukemaan yo. JasseHameksen viestin perusteella tämän ketjun sivulta 9 sinne vuonna 2010 kirjoittamani Alibin 9/1991 jutun kokonaisuudessaan. Siinä mainitaan mm. Tuulan omistaneen aasinkin. Lisäksi toimittaja vihjaa kyseisessä jutussa hyvin vahvasti lääkkeiden väärinkäytöstä.
Oletan jutun tietojen perustuvan poliisilta saatuihin tietoihin, sillä siinä mainitaan mm. ettei kuolinsyyasiakirjat ole (vielä) kokonaan valmiina ja poliisilla.
Juttu on kuitenkin pian henkirikoksen jälkeen ilmestyneestä Alibista kopioitu.
Ko. jutun Alibiin on kirjoittanut lehden pitkäaikainen rikostoimittaja ja kirjailija Mauri Sainio (1927 - 1994).

".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Tuulan ex, maatilan mies kiinnostaa, voisiko hänen taustastaan löytyä saalistaja-ainesta? Tuo keskusteltu entinen vaimo ja itsemurha voi viitata sadistisen henkilöön ja hänen osaltaan ketjussa on liikkunut heikosti tietoa. Podissaan Niemi ei ainakaan vielä yhteyttä löytänyt.
Mika Moring on sarjahukuttajan ohella ainokaisia tunnettuja sarjasaalistaja Suomessa. Wikipedian mukaan Olander oli parikymppisenä tässä tapauksessa. Onko kellään tietoa ketä nämä muut miehet olivat? Samantyyppinen henkilö kuitenkin etsinnässä epäillyksi, joka houkutteli päihdenaiset lääkkeillä autonsa kyytiin. Tämä sama olisi voinut onnistua sekä Tuulan, että Hellun kanssa. Molemmat viettivät aikaa tunteja tutkan ulkopuolella.

19. lokakuuta 1990 Moring ehdonalaisessa vapaudessa ollessaan pakotti kahden muun miehen kanssa naisen pysymään autossaan Masalassa Kirkkonummella. Nainen yritti päästä pakoon autosta, mutta Moring rikoskumppaneineen esti pakoyritykset. Moringin rikoskumppani heitti naisen ojaan ja potki tätä muun muassa päähän. Toinen rikoskumppani lisäksi uhkasi naista aseilla. Moring sai osuudestaan kolmen kuukauden vankeustuomion vahingonteosta, vapaudenriistosta ja liikenteen vaarantamisesta. Helsingin hovioikeus alensi rangaistuksen kestoa kahdella päivällä. Moring oli ennen rikosta ollut ehdonalaisessa vapaudessa joitain kuukausia
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
19.10.1990 on ollut perjantaipäivä.
Niemen podissa oli vain mainintaa myös Moring/Olander aiemmasta rikollisuudesta, että ei sisältänyt naisvihakuvioita. On kyllä väärä tieto sellainen.
Tämän mukaan kuitenkin sisälsi. 3 miestä Kirkkonummen Masalassa hyvin lähellä Hellun ja Tuulan tapauksia. Ilmeisesti podissa haastateltu poliisi ei tätä tapausta tiennyt, jos toimintapiirinsä ulkopuolella käsitelty (Raaseporin ko ja HO).
Lähde
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2d21 ... 0775112481
_____
Mikä on Olander, Mika Osoite 1990?