Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Nile Jarvis

Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja Nile Jarvis »

Poliisi: Nuoriso piinaa tätä asuinaluetta – ”Vaarallista”
Nuoret ovat muun muassa ampuneet raketteja ihmisten pihoille ja kuisteille.

Poliisilla on ollut kuluneen kesän aikana useita tehtäviä liittyen nuorison häiriökäyttäytymiseen.

Hämeen poliisi tiedottaa, että erityisesti tehtäviä on ollut Lahden Kariston alueella.

Poliisin tiedossa on, että alaikäisistä koostuva ryhmä on käynyt hakkaamassa asukkaiden ovia ja ikkunoita, heitellyt kananmunia asuintalojen seinään sekä ampunut tai heittänyt sytytettyjä raketteja pihoille tai kuisteille.

Poliisi epäilee ryhmään kuuluvien nuorten olevan noin 13–16 -vuotiaita ja asuvan alueella.

Nuori voi syyllistyä rikokseen
Poliisin mukaan tällainen käyttäytyminen on osoitus piittaamattomuudesta ja toisten kunnioituksen puutteesta.

– Lisäksi rakettien ampuminen kohti asuintaloja on äärimmäisen vaarallista ja pahimmassa tapauksessa jo pelkästään omaisuusvahingot voivat olla mittavia, tiedotteessa kerrotaan.

– Puhumattakaan henkilövahingoista. Rakettien heittely on erityisen vaarallista myös nuorille itselleen.

Nuori voi syyllistyä tällaisella käyttäytymisellä muun muassa vahingontekoon tai kotirauhan rikkomiseen. Lisäksi poliisi haluaa muistuttaa, että myös alaikäinen on korvausvelvollinen, mikäli aiheuttaa toiminnallaan omaisuusvahinkoja.

Tilanteesta riippuen myös huoltaja voi syyllistä rangaistavaan tekoon. He ovat vastuussa rakettien lainmukaisesta säilyttämisestä eikä lain mukaan ilotulitteita saa luovuttaa alle 18-vuotiaiden haltuun.

Poliisi pyytää vihjeitä
Poliisilla on käsitys mahdollisista tekijöistä, mutta selvittää vielä kuinka isosta joukosta on kyse.

Poliisi pyytääkin alueen asukkaita kertomaan havainnoistaan sähköpostitse osoitteeseen [email protected]

Ilmiö on korostunut viime aikoina Lahden Kariston alueella, mutta samankaltaista käyttäytymistä on muuallakin Hämeessä.

Hämeen poliisin ennalta estävä toiminto ja Päijät-Hämeen ankkuritiimi tulee tekemään Kariston alueella aktiivisemmin nuorisovalvontaa nyt loppukesästä.

Poliisi toivoo, että huoltajat ottavat ilkivallanteoista aiheutuvat seuraamukset puheeksi omien nuorten kanssa ja suhtautuvat vakavasti, mikäli ilmenee oman nuoren olevan mukana tämänkaltaisessa toiminnassa.

– Jokaisen tulee oppia kunnioittamaan toisen omaisuutta ja oikeutta kotirauhaan, ja tämä asenne opitaan kotona, tiedotteessa muistutetaan
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1fbc ... e8327deaa9
Vargas81
Sofia Karppi
Viestit: 445
Liittynyt: La Elo 08, 2026 5:39 pm

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja Vargas81 »

Kaveri asuu Karistossa, se nauro tälle jutulle. On kuulemma reilusti liioiteltu ja ei muutamaa kylän kyylää lukuunottamatta ole häiriötä ollut kenellekkään.
"Don't do the crime if you can't do the time"
Superia

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja Superia »

Vargas81 kirjoitti: Su Elo 09, 2026 10:37 am Kaveri asuu Karistossa, se nauro tälle jutulle. On kuulemma reilusti liioiteltu ja ei muutamaa kylän kyylää lukuunottamatta ole häiriötä ollut kenellekkään.
Ettei olisi noiden herranterttujen vanhempi?
Poliisin tiedossa on, että alaikäisistä koostuva ryhmä on käynyt hakkaamassa asukkaiden ovia ja ikkunoita, heitellyt kananmunia asuintalojen seinään sekä ampunut tai heittänyt sytytettyjä raketteja pihoille tai kuisteille.
Vargas81
Sofia Karppi
Viestit: 445
Liittynyt: La Elo 08, 2026 5:39 pm

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja Vargas81 »

Superia kirjoitti: Su Elo 09, 2026 11:01 am

Onhan se tietysti mahdollista, vaikka vahvasti epäilen, sen lapset on jo yli kolmekymppisiä..
"Don't do the crime if you can't do the time"
Slaikka
Roger Murtaugh
Viestit: 880
Liittynyt: Ke Loka 21, 2020 1:25 am

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja Slaikka »

Vahvasti lemuaa muslimi pennuille.
Avatar
Barbie
Sabrina Duncan
Viestit: 372
Liittynyt: Ke Heinä 30, 2025 2:59 pm

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja Barbie »

Slaikka kirjoitti: Su Elo 09, 2026 11:23 am Vahvasti lemuaa muslimi pennuille.
Ei siellä asu sellaisia.
– Nauttikaa maisemista ja katsokaa lisää elokuvia.
Vargas81
Sofia Karppi
Viestit: 445
Liittynyt: La Elo 08, 2026 5:39 pm

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja Vargas81 »

Slaikka kirjoitti: Su Elo 09, 2026 11:23 am Vahvasti lemuaa muslimi pennuille.
Kariston värikartta on mallia maalarinvalkonen, ylikallis alue ja omistusasuntoja. Lemuaa enemmän muutaman naapuri kyylän kiukuttelulle josta muutama nuori on saannu itselleen viihdettä provosoimalla näitä kyyliä lisää.

Ihan jokaiseen asiaan ei tarvis yrittää laittaa syylliseksi muslimeja.
"Don't do the crime if you can't do the time"
Jannes
Rico Tubbs
Viestit: 1260
Liittynyt: La Heinä 23, 2016 3:22 pm

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja Jannes »

Lahdessa on ihan tarpeeksi wiggereitä paikkaamaan sitä matupuutetta :D
Superia

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja Superia »

*pltmtxtvp*tm
Avatar
McCall
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4608
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja McCall »

https://poliisi.fi/-/nuorten-kayttaytym ... karistossa

Nuorten käyttäytyminen rauhoittunut Lahden Karistossa
Julkaisuajankohta 27.8.2026 17.44

Hämeen poliisi tiedotti elokuun alkupuolella nuorison häiriökäyttäytymisestä Lahden Karistossa. Poliisilla on nyt keskusteluyhteys useisiin nuoriin ja vanhempiin, minkä ansiosta tilanne on rauhoittunut.

Aiemman tiedotteen julkaisemisen jälkeen poliisi sai useita yhteydenottoja vanhemmilta, joiden lapset ovat olleet osallisina häirintään ja ilkivaltaan. Kaikkiaan neljä nuorta on nyt käynyt pyytämässä tekojaan anteeksi ja siivonnut aiheuttamiaan jälkiä. Kaikki poliisin puhuttamat henkilöt, niin nuoret kuin vanhemmat ovat suhtautuneet asiaan vakavasti. Poliisi on myös tavoittanut palavia ilotulitteita heitelleen nuoren, joka on alle 15-vuotias.

Poliisin puhuttamat nuoret eivät ole olleet mukana kaikissa ilkivalta- ja häiriötapauksissa, vaan kananmunien heittelyä, ovien potkimista ja yöllisiä ovikellojen soitteluita ovat tehneet myös muut, joita poliisi ei vielä ole tavoittanut. Tavoitetuilla nuorilla on kyllä ollut tiedossa muitakin tapauksia ja poliisin saamien tietojen mukaan nuorimmat asiaan liittyvät ovat olleet 11-vuotiaita lapsia. Osa tekijöistä asuu tietojen perusteella muualla kuin Karistossa.

Aiemman tiedotteen ansiosta poliisi sai yhteydenottojen lisäksi kuvia ilkivallan tekijöistä, videoita tapahtumista ja muita vihjeitä tekijöistä.

Kun poliisi on viime viikkoina tehnyt nuorisovalvontaa Kariston alueella, siellä on ollut rauhallista eikä uusista häiriöistä ole tullut ilmoituksia.

Poliisi tekee nuorisovalvontaa koko Päijät-Hämeessä

Karistossa ilmennyt häiriökäyttäytyminen ei kokonaiskuvassa ole poikkeuksellista, mutta alueelle on alkuvuoden aikana tullut useampia ilmoituksia ja poliisi on käynyt siellä tavallista useammin. Erityistä on myös ollut juuri kananmunien heittely sekä palavien ilotulitteiden heittely asukkaiden pihoihin.

Nuorisovalvontaa tekevät sekä ennalta estävän toiminnon poliisit että Aankkuritiimi, jossa on jäseninä poliisien lisäksi asiantuntijoita sosiaali- ja nuorisotoimesta. Ankkuritoiminta on moniammatillista nuorten parissa tehtävää työtä, jonka päämääränä on estää nuorten rikoskierteeseen joutuminen.

Tänä vuonna ryhmät ovat tehneet kaikkiaan noin 190 oma-aloitteisia nuorisovalvontatehtävää koko Päijät-Hämeen alueella. Näitä oma-aloitteisia nuorisovalvontoja poliisit tekevät niin kutsutulla vapaasti ohjautuvalla työajalla, jolloin hätäkeskukselta ei tule partioille tehtäviä. Ennalta estävän toiminnon poliisit ja Ankkuritiimi hoitavat myös hätäkeskuksen antamia nuorisoon liittyviä tehtäviä ja näitä on tämän vuoden aikana ollut yli 200 kappaletta.

Poliisin näkemyksen mukaan suhteet alueen nuoriin ovat muotoutuneet Päijät-Hämeen alueella pääasiassa hyviksi. Kun poliisit ja muut toimijat ovat tulleet tutuiksi nuorille, on kanssakäyminen ollut melko välitöntä ja Ankkuritiimin ja EET:n konstaapeleilla, nuorisotyöllä ja sosiaaliohjaajilla on pääasiassa ollut hyviä ja asiallisia kohtaamisia nuorten kanssa.
Avatar
UglyBetty
Agentti Scully
Viestit: 671
Liittynyt: Ke Loka 29, 2014 1:03 am
Paikkakunta: Cloud Cuckoo Land

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja UglyBetty »

Vargas81 kirjoitti: Su Elo 09, 2026 10:37 am Kaveri asuu Karistossa, se nauro tälle jutulle. On kuulemma reilusti liioiteltu ja ei muutamaa kylän kyylää lukuunottamatta ole häiriötä ollut kenellekkään.
Tällainen asenne kertoo paljon sun kaverista.
Vaikka asuu alueella eikä ole juuri itse joutunut kohteeksi, ei tarkoita sitä etteikö ongelma olisi olemassa.
Jos joku kertoisi vastaavaa mun asuinalueesta enkä itse olisi kokenut vastaavaa, olisin kiinnostunut asiasta ja toivoisin että ilmiö loppuu / ei leviä.
Vain idiootti reagoi nauramalla.
Vargas81
Sofia Karppi
Viestit: 445
Liittynyt: La Elo 08, 2026 5:39 pm

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja Vargas81 »

UglyBetty kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 1:08 am

Jaahas, yritetään ensi kerralla sitten ottaa vakavasti tälläisetkin muutaman naapuri kyylän ahdistuskohtaukset😄
"Don't do the crime if you can't do the time"
McPanty
Martin Beck
Viestit: 820
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 12:05 am

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja McPanty »

"Aiemman tiedotteen julkaisemisen jälkeen poliisi sai useita yhteydenottoja vanhemmilta, joiden lapset ovat olleet osallisina häirintään ja ilkivaltaan. Kaikkiaan neljä nuorta on nyt käynyt pyytämässä tekojaan anteeksi ja siivonnut aiheuttamiaan jälkiä. Kaikki poliisin puhuttamat henkilöt, niin nuoret kuin vanhemmat ovat suhtautuneet asiaan vakavasti. Poliisi on myös tavoittanut palavia ilotulitteita heitelleen nuoren, joka on alle 15-vuotias. "

Siinä tuli varmennus, että olivat erittäin todennäköisesti maidonvalkeita eivätkä muslimeita.
Avatar
kerpeikkari
Martin Riggs
Viestit: 616
Liittynyt: Su Tammi 25, 2026 2:57 pm

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja kerpeikkari »

Vargas81 kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 5:21 am
UglyBetty kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 1:08 am
Vargas81 kirjoitti: Su Elo 09, 2026 10:37 am Kaveri asuu Karistossa, se nauro tälle jutulle. On kuulemma reilusti liioiteltu ja ei muutamaa kylän kyylää lukuunottamatta ole häiriötä ollut kenellekkään.
Tällainen asenne kertoo paljon sun kaverista.
Vaikka asuu alueella eikä ole juuri itse joutunut kohteeksi, ei tarkoita sitä etteikö ongelma olisi olemassa.
Jos joku kertoisi vastaavaa mun asuinalueesta enkä itse olisi kokenut vastaavaa, olisin kiinnostunut asiasta ja toivoisin että ilmiö loppuu / ei leviä.
Vain idiootti reagoi nauramalla.
Jaahas, yritetään ensi kerralla sitten ottaa vakavasti tälläisetkin muutaman naapuri kyylän ahdistuskohtaukset😄
"Poliisin tiedossa on, että alaikäisistä koostuva ryhmä on käynyt hakkaamassa asukkaiden ovia ja ikkunoita, heitellyt kananmunia asuintalojen seinään sekä ampunut tai heittänyt sytytettyjä raketteja pihoille tai kuisteille."

Tää kävis sulle niin naureskelisit vaan? Ihmekkään kun kakarat perseilee jos aikuisten reaktiot on tuota tasoa :roll:
Vargas81
Sofia Karppi
Viestit: 445
Liittynyt: La Elo 08, 2026 5:39 pm

Re: Nuoriso piinaa Lahden Kariston asuinaluetta

Viesti Kirjoittaja Vargas81 »

kerpeikkari kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 2:05 pm
Vargas81 kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 5:21 am
UglyBetty kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 1:08 am

Tällainen asenne kertoo paljon sun kaverista.
Vaikka asuu alueella eikä ole juuri itse joutunut kohteeksi, ei tarkoita sitä etteikö ongelma olisi olemassa.
Jos joku kertoisi vastaavaa mun asuinalueesta enkä itse olisi kokenut vastaavaa, olisin kiinnostunut asiasta ja toivoisin että ilmiö loppuu / ei leviä.
Vain idiootti reagoi nauramalla.
Jaahas, yritetään ensi kerralla sitten ottaa vakavasti tälläisetkin muutaman naapuri kyylän ahdistuskohtaukset😄
"Poliisin tiedossa on, että alaikäisistä koostuva ryhmä on käynyt hakkaamassa asukkaiden ovia ja ikkunoita, heitellyt kananmunia asuintalojen seinään sekä ampunut tai heittänyt sytytettyjä raketteja pihoille tai kuisteille."

Tää kävis sulle niin naureskelisit vaan? Ihmekkään kun kakarat perseilee jos aikuisten reaktiot on tuota tasoa :roll:
Pojat on poikia..
Kaveri asuu karistossa ja tuossa on kyse muutaman takakireän mummon sekoiluista, sitten pari poikaa on huomannu että nämä mammat lähtee kaikista henkseleistä irti helpolla ja vähän ovat provosoineet lisää. Ei mitään ihmeellistä.
Jengi tekee olemattomista hommista, isoja ongelmia ihan omassa päässään.
"Don't do the crime if you can't do the time"
Vastaa Viestiin