Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Minua ihmetyttää se, että jos Volvo-vihjeille annetaan tutkinnassa kunnolla arvoa, se auto on kyllä periaatteessa mahdollista löytää.
Satakunnassa oli vuonna 2007 rekisterissä 118 593 autoa. Eikö liikkeelle voisi lähteä siitä, että ensin seuloisi noista vaikka ne punaiset autot?
Punaisia volvoja ei suomessa takuuvaramasti ole tuon enempää. Olisiko se nyt niin järin suuri investointi poliisilta, että irrottaisi pari ukkoa käymään läpi kaikki suomen punaiset volvot ja niiden omistaja historian?
Ja eiköhän Ulvilassa ole edes jossain paikassa nauhoittava kameravalvonta, josta talteen olisi otettu nauhojakin? Käymään vaan läpi kaikkia olemassa olevia nauhoja ja etsimään niistä sitä volvoa.
Veikkaan, että enemmän voimavaroja kuluu nyt 'tyhjän pyörittelyyn'.
Tuntuu, että kunnon rankka, normaalia tutkimustyötä tylsempi kaivelu on jäänyt tekemättä.

Nuotio & Äreät Tiput
Eikös se niin ollut, että juttua tutkii tällä hetkellä kokopäiväisesti yksi henkilö? Siinä ei oikein jää aikaa tyhjän pyörittelyyn.MissHolmes kirjoitti: Veikkaan, että enemmän voimavaroja kuluu nyt 'tyhjän pyörittelyyn'.
Mikäli kyseessä ei olisi Volvo, olisi autoa mahdotonta löytää. Tuo surmapaikalla pyörinyt auto edustaa käsittääkseni koko maan suosituinta autoväriä (ja omaa inhokkiani...). Toisaalta pitäisin silminnäkijähavaintoa tässä suhteessa luotettavana, jos mies on sanonut että tunnisti merkin kun itsellään on ollut samanlainen.
Itse alan kääntymään sille kannalle, että auto ei ollut edes Suomen rekisterissä. Ehkä Ruotsin?
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Uskon enemmän siihen, ettei sitä ole etsitty sen ihmeemmin: kun kuljettaja ei ole ilmottautunut, eikä paikallinen Ulvilan A-katsastus ole pominut sivuun.
Jos auto olisi ollut muissa kuin suomen normi rekkareissa, olisi joku kiinnittänyt siihen huomiota. Jotta se on voitu nähdä Tähtisen tiellä useammin kuin kerran, on sen täytynyt sinne myös tulla jostain.
Ulvilan kaltaisessa pikku kaupungissa joku kyllä olisi kiinnittänyt huomiota selkeästi VANHAAN vieraan maan kilvissä olevaan autoon.
Uskoisin, että siihen olisi kiinnittänyt huomiota myös naapuri (-t) ...ihan vaan perussatakuntalaisen uteliaisuuden (lue:kateus) vimmalla.
Ja sitä paitsi: auto on nyt todennäköisesti seissyt jossain piilossa.
Jos se tähän asti on säännöllisesti ollut käytössä, on se myös mitä todennäköisimmin säännöllisesti katsastettu.
Seulomaan vain läpi kaikki tuon ikäluokan punaiset volvot, jotka on ollut 2007 lähtien katsastamatta. Sieltä se löytyy
(vitsi mä oon nero!!!!)
Nuotio & Äreät Tiput
Anteeksi vaan, mutta mikä sitoo tuon volvon tähän tapahtumaan?MissHolmes kirjoitti: Seulomaan vain läpi kaikki tuon ikäluokan punaiset volvot, jotka on ollut 2007 lähtien katsastamatta. Sieltä se löytyy
(vitsi mä oon nero!!!!)
Alueellahan on ollut vaikka joku talo myynnissä, ja mahdollinen ostaja olisi käynyt tsiikailemassa vähän niin kuin tukäteen. Tai sitten olisi ollut kyse jonkun salarakkaasta, joka tarkasteli onko reitti vapaa...
Muista lähdekritiikki!
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
- Poliisi epäilee volvon liittyvän
- kuljettaja ei ole ilmoittautunut (epäilyttävää)
Niin kauan kun ei ole poiskaan suljettu mahdollisuutta auton ja kuljettajan osallisuudesta, lienee viisasta tutkia loppuun asti.
Tuossa vain ehdotin yhtä tapaa, jolla sen voisi löytää.
Ainakin auton löydyttyä poliisi voisi keskittyä oleellisempaan ja unohtaa koko volvon.

Niin juuri. Tietysti on mahdollista, että Volvomies on pyörinyt paikalla Lahden tapaukseen täysin liittymättömissä hämärähommissa, mutta luulisi että kukaan ei halua murhatutkijoita peräänsä. Syyttömälle Volvomiehelle olisi kaikista paras ratkaisu vain ilmoittautua poliisille.MissHolmes kirjoitti: - kuljettaja ei ole ilmoittautunut (epäilyttävää)
Sitäkään en pidä lainkaan mahdollisena, ettei Volvomies tietäisi tapauksesta; jos hän on ollut tapauksen lähiaikoina pyörimässä samoilla seuduilla, luulisi tapauksesta revittyjen lööppien kiinnittäneen huomionsa. Tai mikä todennäköisempää - luulisi, että Volvomies olisi saanut tietää tapauksesta sen henkilön tai asian kautta, jonka takia hän alueella pyöri.
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Millaisellakohan tietokannalla AKEn tiedot on ja miten niitä saa käännettyä ja väännettyä raporteiksi?
Ainakin ne pystyy tuottamaan 'rekisteröityjä autoja per lääni' -listoja, jotn miksi sitten ei katsastamattomia autoja per merkki...
Tai jos ei pysty merkkiin ja väriin peilaamaan, niin varmasti ainakin vuosimalliin?
Eikö sille Volvolle ollut olemassa joku ikäluokkakin? 94-97?
Ja tuon ikäiset pitää jo katsastaa vuosittain, joten helppoa kuin heinänteko

Tää on sitten ihan puhdasta spekulointia. Ja vaikka muulta saattaa näyttää, ei minulla ole mitään seksuaalisia vähemmistöjä vastaan. Käytän ranskalaisia viivoja koska en yritä edes selittää kaikkea.
Minulla ei ole mitään tietoa Lahden seksuaalisista taipumuksista mutta hommahan ei ole mikään on-off -juttu vaan välissä on myös laaja skaala Bi-tä...
Puhutaan vaikka henkilöistä L, P ja X.
(L luopuu ilmeisen menestyneestä firmastaan. On aika pirullinen hyhdistelmä jos on mukana toteuttamassa irtisanomisia, sitten taas seuraavalla luukulla työkkärissä määräämässä jollekin työllistämiskurssille johon on voimakkaat omat intressit. Tämä nyt ei suoranaisesti liity tähän tarinaan mutta voi olla hyvä pitää mielessä)
- L lähtee helsinkiin. Tieto kulkee lankoja pitkin, Tiedostot nykynetillä riittävällä vauhdilla.
- Mikä oli syy lähteä? Veikkaan että jotain konkreettista tavaraa on pitänyt saada siirtymään, sellaista joka a) ei kulje langoilla b) ei haluta lähettää postissa. Sellainen saattaa olla vaikka jokin hyvin henkilökohtainen (monellakin tapaa) asia.
- L on kolmelta taholta rakastettu. Vaimonsa, P:n ja X:n.
- L onvoimakkaan selkeästi bi, joten avioelämäkin on pelannut ihan hyvin.
- Harvemmin sellainen jolla on riittävästi heteropuolta ns "tulee kaapista ulos". Mitä pienempi paikkakunta, sitä epätodennäköisempää.
- Opiskelupaikkakunnilla ollaa"käymässä" eikä niissä ilmapiirikään ole yleensä niin tiukka.
- L haluaa saada jotain todennäköisesti X:ltä. P on pengottu sen verran että eiköhän jotain DNA:ta olis löytynyt jostain.
-L:n haluun saada jotain käsiinsä on voinut liittyä se, että hän haluaa tehdä lopullisesti X:lle selväksi että älä unta nää. Se on voinut olla jotain jolla L:ää olisi voinut kiristää.
-L lähtee himaan
-Muutaman tunnin kuluttua nöyryytetyksi itsensä tunteva X lähtee perään.
Kun X tulee sisälle, L tunnistaa hänet mutta ei kutsu nimeltä vaimon takia vaan olettaa että saa homman selviämään muutoinkin.
- Seuraavana päivänä X ilmoittaa P:lle etten minä L:ää saanut mutta et saa sinäkään eikä kukaan koskaan enää.
- P sukeltaa.
Muu on sitten historiaa. Esim. veitsivalinta saattaa olla persoonallinen ja olla L:lle tuttu.
Näin on X hoitanut homman ja häntä ei osata etsiä. P.n surmaa taas ei saada näytetyksi koska kyseessä oli omatoiminen sukellus.
Tuosta pataan ainekset ja keitetään miedolla lämmöllä lisäillen osasia niin avot.

Tyhmälle iloksi on ilkityön teko, mutta ymmärtäväiselle miehelle viisaus.
Sananlaskut 10:23
Sananlaskut 10:23
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
^ ah, että mä rakastan näitä versioita, joissa P sotketaan pippurina joukkoon ja sekaan heitetään vielä yksi ylimääräinen mauste.
Olen samaa mieltä. Helsingin matka juuri samalla viikolla herättää epäilyksiä. Samoin P:n kuolema.
Uskon kuitenkin, että häntä hieman autettiin sinne jorpakkoon. Juuri siksi, että typerä surmaaja tiesi P:n tietävän tai aavistavan.
Ehkäpä P itse soitti X:lle kuultuaan L:n kohtalosta ja kysyi. Tiedä häntä.
Mutta teoriasi on todennäköinen ja mahdollinen !
Olen samaa mieltä. Helsingin matka juuri samalla viikolla herättää epäilyksiä. Samoin P:n kuolema.
Uskon kuitenkin, että häntä hieman autettiin sinne jorpakkoon. Juuri siksi, että typerä surmaaja tiesi P:n tietävän tai aavistavan.
Ehkäpä P itse soitti X:lle kuultuaan L:n kohtalosta ja kysyi. Tiedä häntä.
Mutta teoriasi on todennäköinen ja mahdollinen !
Nuotio & Äreät Tiput
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Tai ehkä X kutsui tuolloin alku yöstä P:n ulos ravintolasta kertookseen jotain.
P aavisti, tuli jo ajatuksesta huonovointiseksi ja lähti kiireesti tapaamaan Xää soutustadionin viereen X:n asunnolle.
Ehkä X kertoi yksityiskohtaisesti mitä teki, P ryntäsi kauhuissaan pois ja juoksi rantaan oksentamaan. X seurasi ja työnsi veteen.

X vai P? Vai kenties useampi henkilö?
Spekuloin kun ei parempaa tietoa ole mutta tuosta saisi silti aika hyvän spekulan...
Edit: hieman lisää... Tätä keissiä ei ole saatu selvitekyksi. Niinpä siinä täytyy olla jotain mitä poliisikaan ei ajattele kaikkine tietoinensa.
Spekuloin kun ei parempaa tietoa ole mutta tuosta saisi silti aika hyvän spekulan...
Edit: hieman lisää... Tätä keissiä ei ole saatu selvitekyksi. Niinpä siinä täytyy olla jotain mitä poliisikaan ei ajattele kaikkine tietoinensa.
Tyhmälle iloksi on ilkityön teko, mutta ymmärtäväiselle miehelle viisaus.
Sananlaskut 10:23
Sananlaskut 10:23
Muistelen viranomaisten kertoneen, että kyseisiä Volvoja seulotaan jatkuvasti rekisteristä ja tämän vievän aikaa.
Autohan nähtiin alueella ainakin kahdesti. Ensimmäisen kerran murhaa edeltävällä viikolla, toisella kertaa MURHAYÖNÄ !!
Muistan myös vihjeen, joka tiesi kertoa autosta jonkun jalkautuneen.
Millainen sattuma voisi olla se, että toistakymmentä vuotta vanha auto nähdään tällä vauraalla asuinalueella kahdesti surman aikoihin, mutta ei kertaakaan esim. sen jälkeen ??? Lisäksi kukaan Volvoilija ei ole todellakaan ilmottautunut viranomaiselle "ajeltuaan katsastamassa taloja", mm. YÖaikaan !!!
Olen varma, että havainto liittyy tapaukseen!

Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Liittynee tapaukseen, mutta autojen seulonta on kyllä ollut uskomattoman hidasta. Aivan kuin AKE:n tiedosto olisi jokin korttikasa ja -pino jossain kellarissa ja vain manuaalisesti mukamas plarattavissa.Matula kirjoitti:Muistelen viranomaisten kertoneen, että kyseisiä Volvoja seulotaan jatkuvasti rekisteristä ja tämän vievän aikaa.
Autohan nähtiin alueella ainakin kahdesti. Ensimmäisen kerran murhaa edeltävällä viikolla, toisella kertaa MURHAYÖNÄ !!
Kummasti se maahantuoja osaa lähettää tietyn mallistenkin autojen omistajille postia pari kolme kertaa vuodessa. Ja kun auto vaihtuu, niin eipä postia enää tule. Täytyyhän olla ja onkin AKE:ssa tietojärjestelmä, jolla saadaan merkki; Volvo, malli; 440, 460 tai laajennettuna kun puhuttiin jo edeltäjästään 340 ja 360-mallista. Jopa värin perusteella pitäisi löytyä, mutta toki auto on voitu maalata ja tuo uusi hieno punainen väri on jäänyt merkitsemättä tms.
Mutta onko minfolaisissa ketään jolla on tai jonka tuttavalla on kyseisen värinen Volvo. Tunnen yhden henkilön, jolla tuolloin oli ao. mallinen ja värinen auto, mutta minkäänlaisia viranomaiskyselyjä ei ole hänelle koskaan tullut. Että onko joku joka tietää että auton perusteella on kyselyjä tullut? Hä!
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!