Tarkoititko siis minua, vai ymmärsinkö väärin?Ross Sullivan kirjoitti: Ke Elo 19, 2026 2:04 pm Sinun keskeisiä aikaansaannoksia on yrittää vääntää Minfoonkin väkisin jotain Vauva.fi- ja naistenlehtilässytyksiä, joille on parempiakin areenoita.
manearia
Re: manearia
Re: manearia
Voi olla kiinnostunut, vaikka ei aktiivisesti kirjoittaa ketjuun. Tällä hetkellä luen Bodom-keissistä. Fun fact, viime viikolla olin siellä telttailemassa. Ihan pikkasen karmivaa oli ehkä, mutta vesi oli lämmin ja vaikka satoi, niin onnistuihan se grillaaminenkin.Ross Sullivan kirjoitti: Ke Elo 19, 2026 5:21 pm En muutenkaan käsitä sellaisia nikkejä, joita eivät Minfossa kiinnosta mitkään noista isoista tapauksista, tai edes rikostapaukset muutenkaan. Mikä silloin on intressinä? Tämähän on muuten täysin sysipaska foorumi.
Re: manearia
Juuri noin ^.
Mä päätin lisäksi jo suht kauan sitten, että tsemppaan itse sen Minfon säännön/ohjeistuksen kanssa, että kirjoitan kun mulla rikosketjuihin on jotain uutta annettavaa.
Ei varmasti ole kellekään minfolaiselle vierasta se, että ketjuja ei lueta ja tullaan jauhamaan samoja asioita, jotka on käsitelty jo aiemmin ketjussa. Pyrin välttämään sitä mahdollisimman pitkälle, vaikken ehkä ihan aina siinä onnistu.
Valitettavasti käyn kuitenkin minfossa sen verran harvoin, että en enää ehdi millään pysyä kaikista seuraamistani ketjuista ajan tasalla ja tosi usein asiat jotka tulee mistäkin ketjusta mieleeni, on joku toinen ehtinyt jo sanoa. Enpä nyt ala niitä sitten toistamiseen kirjoitella. Ainakaan, jollei nyt ole lisäksi myös jotain uutta annettavaa.
Vanhempiin isoihin rikosketjuihin suhtaudun myös tietynlaisella nöyryydellä — täällä on useampia, jotka niistä tietää (ja muistaa) minua huomattavasti enemmän, joten eipä kannata niissäkään alkaa sivusta huutelemaan. Ajattelen myös, että jos sivuja on monia satoja, todennäköisesti kaikki olennainen on niistä tullut jo muiden minfolaisten sanottua.
Lisäksi Auer- ym. jätin kesken jo aika kauan sitten siksikin, koska putosin auttamattomasti kärryiltä, kun olen ollut pidempiä aikoja pois koko minfosta. Mua itse asiassa harmittaa, että en ole/en ole enää perillä niistä, koska ovat poikkeuksetta kiinnostavia caseja.

“The fundamental cause of the trouble in the modern world today is that the stupid are cocksure while the intelligent are full of doubt.”
— Bertrand Russell
Life sucks and then you die. Get over it.
— Bertrand Russell
Life sucks and then you die. Get over it.
Re: manearia
^ Itse kirjoittelen lähinnä, jos aihe on itselle tuttu, kuten vaikkapa hukkumiset ja vesietsinnät koiran kanssa. Sekä Bodomin surmat että Lahden murha ovat tuttuja, mutta ei mulla ole annettavaa, kun paikalla on tosiaan ihmisiä, jotka tietävät enemmän ja osaavat spekuloida hyvin.
- Ross Sullivan
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11697
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: manearia
^Joo ja hyvä, että Minfoon kirjoittavat myös naisoletetut. Ihan tapeeksi on jo Skölliä ja Repeä kirjoittajien joukossa. 
Peukaloinen vai? nainen kysyi, koska ei tuntenut muita Nilsejä kuin satuhahmo Nils Holgerssonin.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
Re: manearia
Vaikea uskoa, että tuo olisi ollut sinulle tarkoitettu. Mielestäni kirjoitat 98% asiaa. Ei aina voi olla samaa mieltä kaikkien kanssa, mutta voi kirjoittaa asiallisesti, ja sitähän teet.Sipi kirjoitti: Ke Elo 19, 2026 6:59 pmTarkoititko siis minua, vai ymmärsinkö väärin?Ross Sullivan kirjoitti: Ke Elo 19, 2026 2:04 pm Sinun keskeisiä aikaansaannoksia on yrittää vääntää Minfoonkin väkisin jotain Vauva.fi- ja naistenlehtilässytyksiä, joille on parempiakin areenoita.
Re: manearia
Juu, parempi se on kuitenkin varmistaa, eikä tulkita, Jos äly (siis omani) ei aina riitä. Kysymällä se selviää. Tuo "Sinun" -sana vaan hämäsi tässä.manearia kirjoitti: Pe Elo 21, 2026 10:11 pmVaikea uskoa, että tuo olisi ollut sinulle tarkoitettu. Mielestäni kirjoitat 98% asiaa. Ei aina voi olla samaa mieltä kaikkien kanssa, mutta voi kirjoittaa asiallisesti, ja sitähän teet.Sipi kirjoitti: Ke Elo 19, 2026 6:59 pmTarkoititko siis minua, vai ymmärsinkö väärin?Ross Sullivan kirjoitti: Ke Elo 19, 2026 2:04 pm Sinun keskeisiä aikaansaannoksia on yrittää vääntää Minfoonkin väkisin jotain Vauva.fi- ja naistenlehtilässytyksiä, joille on parempiakin areenoita.
Ja samaa mieltä; meitä on moneksi. MIelestäni erinomainen neuvo etenkin nettikirjoittajien keskuudessa on seuraava:
"Jos harkitset aloittavasi väittelyn idiootin kanssa, varmista ensin, ettei toinen ole tekemässä juuri samoin".
Re: manearia
Erittäin hyvä neuvo! Minfo näyttäisi hieman erilaiselta, jos kaikki seuraisivat tätä.Sipi kirjoitti: Su Elo 23, 2026 3:07 pm "Jos harkitset aloittavasi väittelyn idiootin kanssa, varmista ensin, ettei toinen ole tekemässä juuri samoin".
Re: manearia
XKCD:llähän on strippi jossa tikku-ukko on tietokoneella. Odota, Internetissä on joku väärässä.
Siinä saa olla tarkkana, ettei innostu liikaa.

Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
Re: manearia
maneriasta ja sen kukkahattutäti sekoilusta tulee mieleen joku suomenruotsalainen maailmanhalaaja, mies vihaa vähän kytemässä siellä taustalla vielä. Varmasti vihaa persuja ja ymmärtää kaikkia neekeriraiskaajia loputtomiin asti.
Sademetsän siimeksessä, oksalla ja lehvästössä, simpanssi niin viisas loikkii. Katse tuttu, viisas, tarkka, käsi tarttuu, oksa taipuu. Nauru raikaa, leikit alkaa, heimon voima, suuri riemu. Yhdessä he täällä elää, luonnon oma villi kansa.
-
liukaslahna
- Agentti Scully
- Viestit: 678
- Liittynyt: Ma Joulu 02, 2024 2:17 pm
Re: manearia
Siis, reilu tunti sitten kirjoitit "hyvä, että Minfoon kirjoittavat myös naisoletetut."negraham kirjoitti: To Syys 10, 2026 4:52 pm maneriasta ja sen kukkahattutäti sekoilusta tulee mieleen joku suomenruotsalainen maailmanhalaaja, mies vihaa vähän kytemässä siellä taustalla vielä. Varmasti vihaa persuja ja ymmärtää kaikkia neekeriraiskaajia loputtomiin asti.
Elämme simulaatioissa.
Re: manearia
Näh. Älä tee oletuksia. Tai mistä sitä tietää, ehkä se vihaa mua, mutta ei vaan vielä kertonut suoraan.negraham kirjoitti: To Syys 10, 2026 4:52 pm maneriasta ja sen kukkahattutäti sekoilusta tulee mieleen joku suomenruotsalainen maailmanhalaaja, mies vihaa vähän kytemässä siellä taustalla vielä. Varmasti vihaa persuja ja ymmärtää kaikkia neekeriraiskaajia loputtomiin asti.
Mä kyllä suoraan sanoen olen viimosen päälle väsynyt neekeri-sanan nykymerkitykseen.
Menkää nyt hiiteen sen kanssa, ei pysty teidän tekstejä näin kotiväen kesken ääneen lukemaan.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
Re: manearia
En syrji tai arvioi ihmisiä heidän poliittisten mielipiteidensä, sukupuolensa, ulkonäkönsä tai maahanmuuttajastatuksensa perusteella. Löytyy fiksuja vasemmistolaisia yhtä paljon kuin fiksuja persuja. Fiksu ihminen kuitenkin toimii hyvän maun mukaisesti, eikä n-sanan huutelu joka suuntaan esimerkiksi ole mielestäni hyväksyttävää.negraham kirjoitti: To Syys 10, 2026 4:52 pm maneriasta ja sen kukkahattutäti sekoilusta tulee mieleen joku suomenruotsalainen maailmanhalaaja, mies vihaa vähän kytemässä siellä taustalla vielä. Varmasti vihaa persuja ja ymmärtää kaikkia neekeriraiskaajia loputtomiin asti.
Re: manearia
En kyllä ainakaan mielestäni noin ole koskaan kirjoittanut.liukaslahna kirjoitti: To Syys 10, 2026 9:41 pmSiis, reilu tunti sitten kirjoitit "hyvä, että Minfoon kirjoittavat myös naisoletetut."negraham kirjoitti: To Syys 10, 2026 4:52 pm maneriasta ja sen kukkahattutäti sekoilusta tulee mieleen joku suomenruotsalainen maailmanhalaaja, mies vihaa vähän kytemässä siellä taustalla vielä. Varmasti vihaa persuja ja ymmärtää kaikkia neekeriraiskaajia loputtomiin asti.
Elämme simulaatioissa.
Manearia alkoi vinkua jossain että kirjoittelen mauttomia juttuja, johon kuittasin että makuasioista ei voi kiistellä, jonka jälkeen manerialta tuli jotain outoa selitystä. Perus hahmo, joka ei kestä ajatusta että joku on eri mieltä asioista sen kanssa. Keskustelufoorumit olisivat kovin tylsiä jos kaikki olisivat samaa mieltä kaikista asioista.
Sademetsän siimeksessä, oksalla ja lehvästössä, simpanssi niin viisas loikkii. Katse tuttu, viisas, tarkka, käsi tarttuu, oksa taipuu. Nauru raikaa, leikit alkaa, heimon voima, suuri riemu. Yhdessä he täällä elää, luonnon oma villi kansa.
- Ross Sullivan
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11697
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: manearia
Minä olen kirjoittanut.negraham kirjoitti: Pe Syys 11, 2026 7:53 amEn kyllä ainakaan mielestäni noin ole koskaan kirjoittanut.liukaslahna kirjoitti: To Syys 10, 2026 9:41 pmSiis, reilu tunti sitten kirjoitit "hyvä, että Minfoon kirjoittavat myös naisoletetut."negraham kirjoitti: To Syys 10, 2026 4:52 pm maneriasta ja sen kukkahattutäti sekoilusta tulee mieleen joku suomenruotsalainen maailmanhalaaja, mies vihaa vähän kytemässä siellä taustalla vielä. Varmasti vihaa persuja ja ymmärtää kaikkia neekeriraiskaajia loputtomiin asti.
Elämme simulaatioissa.
Manearia alkoi vinkua jossain että kirjoittelen mauttomia juttuja, johon kuittasin että makuasioista ei voi kiistellä, jonka jälkeen manerialta tuli jotain outoa selitystä. Perus hahmo, joka ei kestä ajatusta että joku on eri mieltä asioista sen kanssa. Keskustelufoorumit olisivat kovin tylsiä jos kaikki olisivat samaa mieltä kaikista asioista.
Ymmärtääkseni laiska lahna yrittää esittää, että olisimme saman henkilön nikkejä, eli toisin sanoen, että olisit yksi multinikeistäni. Siinä on kyse eräänlaisesta defenssistä: lahna on ottanut osumaa noissa asiaketjuissa, ja sen jälkeen hän on raivotautisesti niputtanut eri mieltä olevat yhdeksi ja samaksi multinikiksi.