Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
naavala
Remington Steele
Viestit: 230
Liittynyt: Su Touko 13, 2012 12:57 am

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja naavala »

McCall kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 10:22 pm
Torstaina paikalliset estivät Punaisen Ristin avustusrekkaa jakamasta elintarvikkeita alueen siirtolaisille.
Tietenkin punainen risti on paikalla edistämässä siirtolaiskriisiä eli tekemässä kaikkensa että mahdollisimman moni matu jäisi Ceutaan eikä lähtisi takaisin kotimaahansa.

Punainen risti on nykyään läpeensä vasureiden mädättämä ja maahanmuuttoteollisuutta pönkittävä toveriorganisaatio. Sääli koska sillä on ollut kunniakas historia erilaisten katastrofien uhrien auttamisessa. Mutta niihän se menee että kaikki mihin vasemmisto koskee muuttuu paskaksi.

Trump ja Yhdysvaltain hallinto on ollut jälleen tässäkin asiassa oikeassa kun se lopetti punaisen ristin kaltaisten avustusjärjestöjen rahoittamisen.
"Ainoa syy muuttaa maalle on insesti ja se, että kukaan ei kuule, kun vaimo huutaa apua"
- Fatim Diarra (vihr)
Le chat bleu
Martin Beck
Viestit: 823
Liittynyt: Ti Huhti 14, 2026 7:58 am

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja Le chat bleu »

naavala kirjoitti: La Elo 29, 2026 9:39 am
McCall kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 10:22 pm
Torstaina paikalliset estivät Punaisen Ristin avustusrekkaa jakamasta elintarvikkeita alueen siirtolaisille.
Tietenkin punainen risti on paikalla edistämässä siirtolaiskriisiä eli tekemässä kaikkensa että mahdollisimman moni matu jäisi Ceutaan eikä lähtisi takaisin kotimaahansa.

Punainen risti on nykyään läpeensä vasureiden mädättämä ja maahanmuuttoteollisuutta pönkittävä toveriorganisaatio. Sääli koska sillä on ollut kunniakas historia erilaisten katastrofien uhrien auttamisessa. Mutta niihän se menee että kaikki mihin vasemmisto koskee muuttuu paskaksi.

Trump ja Yhdysvaltain hallinto on ollut jälleen tässäkin asiassa oikeassa kun se lopetti punaisen ristin kaltaisten avustusjärjestöjen rahoittamisen.
Joo, ovat kaapanneet ja nykyään on kaikkea muuta kuin poliittisesti sitoutumaton pulju. Työn puolesta heitä kohdanneena, mukana olevat miehet on kaikki ulkomaalaisperäisiä ja ne naiset kuuluvat kaikki siihen vähemmistöön joka into pinkeänä on näiden ulkkarimiesten perässä, keski-ikäisiä ylipainoisia ja vähemmän koulutettuja.
Valo tunnelin päässä on luultavasti liekinheitin :lol:
Avatar
Villeri
Michael Knight
Viestit: 4431
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 7:40 am

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Luulin, että Espanjan hallitus aikoi oikeasti ratkaista maahantunkeutumisongelman, mutta Ceutaan saivatkin jäädä kaikki halukkaat, ja asioita hoidetaan kuin vuonna 2015.

8 000 heinäsirkkaa kaluaa Ceutan kokoisen pläntin äkkiä tyhjäksi. Avoin konflikti on yhden kipinän päässä - kenen puolella Espanjan hallitus silloin olisi?
naavala
Remington Steele
Viestit: 230
Liittynyt: Su Touko 13, 2012 12:57 am

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja naavala »

Villeri kirjoitti: La Elo 29, 2026 11:01 am Luulin, että Espanjan hallitus aikoi oikeasti ratkaista maahantunkeutumisongelman, mutta Ceutaan saivatkin jäädä kaikki halukkaat, ja asioita hoidetaan kuin vuonna 2015.

8 000 heinäsirkkaa kaluaa Ceutan kokoisen pläntin äkkiä tyhjäksi. Avoin konflikti on yhden kipinän päässä - kenen puolella Espanjan hallitus silloin olisi?
Espanjaa johtaa seinähullut sosialistit joiden vakaa pyrkimys on avata rajat Afrikkaan ja tarjota kaikille tunkeutujille palkkioksi kansalaisuus. Kun tällainen hallinto lähettää sotilaat Ceutaan niin ei ole epäilystäkään kumpaa tahoa, matut vai ceutalaiset, vastaan armeija kääntää kiväärien piiput ja avaa tulen. Vaikka eipä sillä, en hetkeäkään epäile, etteikö meikäläinen sosiaalidemokraattien johtama hallitus toimisi vastaavassa tilanteessa samoin.
"Ainoa syy muuttaa maalle on insesti ja se, että kukaan ei kuule, kun vaimo huutaa apua"
- Fatim Diarra (vihr)
Avatar
McCall
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4606
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja McCall »

Hämeen Sanomat 31.8.2026 / https://www.hameensanomat.fi/uutissuomalainen/9752049

Ceutassa paikallisten kärsivällisyys on lopussa – "En ole rasisti, haluan vain saada naapurustoni takaisin"

Paikalliset ovat syyttäneet Espanjan hallitusta liian hitaasta reagoimisesta Ceutan siirtolaistilanteeseen.

Espanjan Ceutassa paikallisten ja maahan tulleiden siirtolaisten välit ovat kiristyneet ja äityneet paikoin jopa väkivaltaisiksi.

Heinäkuun lopussa ainakin 71 000 ihmistä saapui Marokosta Espanjan Pohjois-Afrikassa sijaitsevalle itsehallintoalueelle. Monet ihmisistä uivat Marokon ja Ceutan jakavan aidan ympäri, ja Ceutan paikallisviranomaisten mukaan ainakin sata ihmistä kuoli.

Valtaosa maahan pyrkineistä palasi Marokkoon tuntien sisällä saapumisestaan.

Tuhansia siirtolaisia on kuitenkin yhä Ceutassa. Luvuista on kerrottu erilaisia arvioita. Maanantaina pääministeri Pedro Sanchez ilmoitti, että Ceutassa on edelleen noin 5 000 siirtolaista, joista noin 1 200 on alaikäisiä.

Noin 84 000 asukkaan Ceutaan jääneet ovat löytäneet yösijan kuka mistäkin: rannoilta, talojen sisäänkäynneiltä ja puistoista.

Nyt paikallisten kärsivällisyys on loppumassa. Näin ajattelee muun muassa espanjalaislehti El Mundon haastattelema, vain etunimellään esiintyvä Hudefia.

– En ole rasisti, haluan vain saada naapurustoni takaisin, 19-vuotias nuori sanoo.

Paikalliset estivät ruoan jakamisen

Siirtolaisten karkotusta vaatineet mielenosoitukset ovat olleet pääosin rauhallisia, mutta viime päivinä ne ovat muuttuneet yhä väkivaltaisemmiksi.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan useat kymmenet paikalliset estivät Punaisen Ristin henkilökuntaa jakamasta ruokaa ja vettä siirtolaisille. Sen jälkeen osa heistä sytytti tuleen siirtolaisten leirit paikallisella rannalla. Rannalla syntyi myös yhteenottoja poliisin kanssa.
Samana aamuna raportoitiin myös kansalaispartioista, jotka ajoivat siirtolaisia takaa kaduilla.
Ceuta.jpg
Ceuta.jpg (133.12 KiB) Katsottu 133 kertaa
BBC:n mukaan paikalliset ryhtyivät väkivaltaisuuksiin pian sen jälkeen, kun kymmenkunta siirtolaista oli otettu kiinni epäiltyinä kivien heittämisestä sotilasajoneuvoa kohti, ajoneuvon ikkunoiden rikkomisesta ja ajoneuvossa olleiden neljän miehen haavoittamisesta.

Nyt rauhanomaisesti mieltään osoittaneet paikalliset ovat peruneet mielenosoituksiaan, koska he pelkäävät, että heidät yhdistettäisiin väkivaltaisuuksiin tai ääriryhmiin.

Vihapuhetta ja disinformaatiota

Väkivaltaan on lietsottu myös sosiaalisessa mediassa, jossa siirtolaisiin kohdistuva vihapuhe on lisääntynyt merkittävästi siirtolaiskriisin alusta alkaen. Tuoreen selvityksen mukaan vihapuheen määrä kolminkertaistui 30. ja 31. heinäkuuta sen jälkeen, kun ihmisiä alkoi saapua Ceutaan.

Sanchezin sosialistihallitus on syyttänyt Ceutaa johtavan Juan Vivasin konservatiivipuoluetta (PP) ja äärioikeiston Vox-puoluetta jännitteiden lietsomisesta. Vox-puolueen kansanedustajaa Jose Maria Figaredoa epäillään viharikoksesta, koska hän sanoi pian Ceutan tapahtumien jälkeen, että maahan pyrkineet pitäisi "metsästää yksi kerrallaan”.

RTVE:n mukaan sosiaalisessa mediassa liikkuu myös lisäksi väärää tietoa muun muassa Punaisen Ristin toiminnasta. Verkossa on levitetty esimerkiksi väärää väitettä, että järjestö ei olisi auttanut Espanjaa kohdanneiden luonnonkatastrofien, kuten tämän kesän metsäpalojen uhreja.

Espanjalaislehti El Mundon mukaan myös toimittajiin on kohdistunut häirintää.

Puolustusministeri pyysi anteeksi

Paikalliset ovat syyttäneet Espanjan hallitusta liian hitaasta reagoimisesta Ceutan tilanteeseen.

Pääministeri Sanchez kommentoi Ceutan tilannetta maanantaina Cadena SER -radiokanavan haastattelussa. Pääministeri korosti ymmärtävänsä Ceutan asukkaiden kritiikin.

– Ceutan asukkaiden silmissä kaikki apu on tällä hetkellä riittämätöntä, kunnes alueella palataan normaaliin, Sanchez sanoi.

Puolustusministeri Margarita Robles on niin ikään pyytänyt anteeksi Ceutan asukkailta.

– Pyydän anteeksi heiltä, jotka ovat tunteneet itsensä hylätyksi tai jotka eivät mielestään ole saaneet riittävää tukea, Robles sanoi viime viikolla.

Paikallisten tyytymättömyys kumpuaa paljolti myös hallituksen suunnitelmista siirtää maahanpyrkijät olemassa oleviin julkisiin rakennuksiin, kuten urheiluhalleihin, siksi aikaa, kunnes heidän tilanteensa on arvioitu asianmukaisesti.

Monet paikallisista vastustavat suunnitelmia, koska he pelkäävät, että siirtolaiset siirtyisivät niiden myötä lähemmäs asuinalueita.

Hallitus on sittemmin täsmentänyt, että urheiluhalleja tai muita julkisia tiloja käytettäisiin majoittamiseen vain poikkeustilanteissa.
Vastaa Viestiin