USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.
URSA
James Bond (Sean Connery)
Viestit: 16004
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja URSA »

Miljoonasopimus tyhjille seinille – Fifan toimisto Trump Towerissa herättää ihmetystä

STT Urheilu 18:20

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa maksaa miljoonavuokraa toimistotilasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin perheyhtiön omistamassa Trump Tower -rakennuksessa New Yorkin kaupungissa, uutisoi New York Times.

Fifa vuokrasi tilan noin vuosi ennen tämän kesän MM-kisojen alkua, mutta tila on pääosin ollut tyhjillään.

Toimiston vuokrasopimus on tehty seitsemäksi vuodeksi neljän miljoonan dollarin hintaan.

Kahden Fifan työntekijän mukaan toimiston vuokraamista ajoi Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino.

Fifan Yhdysvaltain-toimintoja johdetaan kahdesta Miamissa sijaitsevasta toimistosta.

Fifan entiset ja nykyiset työntekijät kertovat, ettei Trump Towerin toimistoa ole tarkoituskaan ottaa kokonaan käyttöön. Fifan mukaan tilaa käytetään erityistilaisuuksiin ja tapaamisiin jalkapallojohtajien kanssa.
https://yle.fi/a/74-20251331
Avatar
El Mencho
Jane Marple
Viestit: 1049
Liittynyt: Pe Maalis 13, 2026 12:29 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja El Mencho »

Uusi lehdistösihteeri on toki hyvännäköinen mutta muutoin näyttää olevan täysin sopimaton tehtävään.
Trump oli tietysti eri mieltä.

Brutaalin rehellinen
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18366
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Ukraina iskee Yandexin datakeskuksiin Venäjällä.jpg
Ukraina iskee Yandexin datakeskuksiin Venäjällä.jpg (657 KiB) Katsottu 41 kertaa
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9489
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tänäänkään yhdysvaltain presidentillä ei ollut järkevää tekemistä, joten hänpä sitten postaili tekoälyvideota jossa petoeläimet hyökkäävät ihmisiä raatelemaan.

Liekö saanut inspiraatiota moiseen väkivaltamässäilyyn vaikkapa ICE-joukkojensa väkivallankäytöstä, tai sitten ihmisiä pahoinpitelevästä MAGA-yleisöstään?

Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9489
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Virdon »

No eipä tietenkään Trumpin mielestä Venäjä auta Irania sitten vähääkään, ja sillähän nyt ei mitään merkitystä hänelle ole että Iran kuitenkin auttaa Venäjää.

Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Vastaa Viestiin