Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Suomessa kadoksissa olevat henkilöt
Paikalla
Avatar
Firefox69
Neuvoja-Jack
Viestit: 524
Liittynyt: Su Marras 13, 2022 10:16 pm

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja Firefox69 »

Peters kirjoitti: To Loka 15, 2026 7:19 pm Mitäs jos se mitä pelätään liitttyy jollain tavalla poliisiin. Eipä siinä vaiheessa tule mieleen poliisille puhua mitään. Tämä on siis spekulaatiota.
Ylilaudalla oli, että poliisi olisi ottanut Antin hengiltä. Olettaisin tämän olevan vain paikkaansa pitämätön heitto joltakin. Mistä tiedät, ettei poliisi ole sekaantunut tähän katoamiseen vaikka huumekuvioiden tai korruption kautta. Ihmisiähän ne poliisitkin ovat.

Antin naapuri, joka oli käynyt keittiön ikkunan takana koputtelemassa kertoi, ettei heitä pyydetty kuulusteluihin. Niinpä hän meni itse kertomaan poliisille. No, poliisi oli aikansa kuunnellut ja tehnyt muistiinpanoja, kunnes hän oli rypistänyt paperin ja heittänyt sen roskiin naapurin nähden. Ei tämmöinen tutkinta ainakaan rohkaise ketään menemään kertomaan tietoja poliisille, koska poliisi on ollut niin haluton tutkimaan Antin katoamista.
Köyhän ainoa huvitus on vilkas mielikuvitus
0uts1der
Rico Tubbs
Viestit: 1208
Liittynyt: Ma Tammi 10, 2022 1:12 pm

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja 0uts1der »

Onkohan tuokin poliisi saanut jonain itsenäisyyspäivänä jonkin "ansiomitalin"?
Varmaankin.
PaterNoster
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: Pe Tammi 01, 2021 9:04 pm

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja PaterNoster »

kattokarpänen kirjoitti: Pe Loka 16, 2026 12:46 am
Ross Sullivan kirjoitti: To Loka 15, 2026 11:35 pm
kattokarpänen kirjoitti: To Loka 15, 2026 10:24 pm Norjalaiset ovat hyvinkin voineet rullata Antin ja vaikka Norjan puolella. Ongelma on vaan se, että mitään vakuuttavaa ei ole siitä edelleenkään, että Antti olisi edes Ivalosta päässyt elossa mihinkään. Päinvastoin soppa porisee ja mahdollisuudet kasvaa...
No on siitä kuitenkin aika monta silminnäkijähavaintoa Ivalon jälkeiseltä ajalta kyseisenä iltana.
On, tosin niihin ei voi mitenkään luottaa, kukaan ei ole heistä tullut ulos havaintojensa kanssa. Mahdollista myös, että joku ollut Antin takki ja pipo päässä siellä - Norjassa tehtyihin havaintoihin saattaisin jo vähän uskoakin...

Ja koko case haiskahtaa enemmän rikokselta kuin tavalliselta katoamiselta kauttaaltaan. Toivottavasti kuulemme vielä totuuden.
Eikä edes haiskahda, vaan on tapahtunut ilmiselvä rikos hyvin suurella todennäköisyydellä. Jostain syystä joidenkin on vaan pakko saada tämä kääntymään "kädet taskussa metsään kävelyn" puolelle. Ivalon jälkeen ei ole yhtään luotettavaa silminnäkijähavaintoa Antista.
Paikalla
Avatar
Firefox69
Neuvoja-Jack
Viestit: 524
Liittynyt: Su Marras 13, 2022 10:16 pm

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja Firefox69 »

tuulituu kirjoitti: To Loka 15, 2026 12:08 pm
Toinen näistä tekijöistä, eli Linda, on kirjoittanut kuunnelman Antista, joissa esittää joitakin näitä tuossa Selvittämättömät podin asioita eri tavalla. Hän on itse kirjoittanut täälläkin, tai ainakin joku, joka väittää olevansa hän.

Tuossa kuunnelmassa on siis tosiaan joitain asioita sitten, esim. se että J poistui kahviosta ja kävi kuvaamassa, niin Linda oli sopinut hänen kanssa treffit deittiäpin kautta tms. en enää ihan muista, mutta joo, paljon ymmärrettävämpää.

Mutta itsellä meni vähän luotto tuohon kirjailija/toimittajaan...on siis tuota Selvittämättömät podia tehdessään tiennyt hyvin nuo asiat, mutta esittää ne niin, että J:n käytös näyttää omituiselta.

Ja kuunnelmassa esitetään se väite, että möykkä Antin asunnolla on ollut jonain muuna iltana, Selvittämättömät podissa kuitenkin se on ollut katoamisiltana ja lähteenä poliisiraportit.

Hän kirjoitti, että "on tullut itsekin toimittua todella ohuella pohjalla ja lähdettyä tekemään asioita enemmän spekulaatioiden varassa kuin vankempien tietojen" ja sitten tuosta uudemmasta kuunnelmastaan kirjoittaa, että hänellä on siinä syynsä kirjoittaa asiat esitetyllä tavalla ja "on paljon tietoa jota ei yksinkertaisesti voi kertoa".

Eli itselle on aika lailla epäselvää, että mitkä asiat esitetään ja millä tavalla. Onko jotkut asiat vain kirjailijan omia lisäyksiä tai muunnelmia. Joku voi vaikka tulkita, että häntä on peloteltu kirjoittamaan jollain tavalla tai vaadittu.

Enää hän ei halunnut puhua tästä tapauksesta, ja jossain oli että ei suosittele sitä muillekaan.

Krisun kokeman jälkeen vähän pistää miettimään, että miten Lindaan on pohjoisessa suhtauduttu.
Katsopas, mitä löysin Lindasta, kun etsin tietoa hänen viime vuonna ilmestyneestä äänikirjasta, joka on tämä mainitsemasi kuunnelma. Tämä pelottelu ja uhkailu voisi selittää Lindan "takin kääntämisen", ettei enää halua puhua tästä tapauksesta ja suosittele sitä enää kenellekään. Aavedatan videolla 2022 (video ladattu YouTubeen 25.2.2022), hän on vielä mukana selvittämässä Antin katoamista. Tämä JOURNALISTIN juttu on kesäkuulta 2023.


Toimittaja Linda Rantasta piinasi pitkään 60-vuotias nainen, joka lopulta tuomittiin oikeudessa. Vakava häirintä ei saisi olla normaali osa journalistin työtä.

7.6.2023

”Täällä on sulle todella kummallinen kirje ja mua vähän karmii… Avaanko?”

Puhelu tuli Linda Rantaselle Iltalehdessä työskentelevältä kollegalta tammikuun ensimmäisellä viikolla vuonna 2021. Rantanen kehotti avaamaan kirjeen.

”Täällä on raaka verinen lihanpala. Ilman mitään viestiä”, kollega sanoi.

Rantanen oli saanut tyhjiä maisemapostikortteja ja puheluja tuntemattomasta numerosta. Langan toisessa päässä oltiin hiljaa.

”Ne oli helppo ohittaa, koska pilapuheluita tulee. Kirje sen sijaan pysäytti”, Rantanen sanoo.

Se otettiin toimituksessa vakavasti. Rantaselle tarjottiin tukea työpsykologilta ja asiasta keskusteltiin HR:n ja päätoimittajan kanssa. Hän sai myös vertaistukea työkavereilta, joita lukijat olivat eri tavoin uhkailleet tai häirinneet.


Helmikuussa lastensuojeluviranomaiset kertoivat, että Rantasen kolmesta lapsesta oli tehty lastensuojeluilmoitus.

”Ilmoituksessa väitettiin, että kotonamme käy vieraita miehiä ja rikollisia ihmisiä, että istun kaikki illat kapakoissa ryyppäämässä ja lapset ovat yksin kotona eivätkä saa ruokaa.”

Väitteet olivat absurdeja. Rantanen ei ollut edes käynyt baarissa kahteen vuoteen. Lastensuojeluviranomaiset totesivat 20 minuutin kotikäynnin jälkeen, että ilmoitus oli valheellinen.


Rantanen teki rikosilmoituksen, mutta poliisin mukaan tapausta olisi vaikea selvittää, koska lastensuojeluilmoitus oli tehty tekstiviestillä prepaid-liittymästä. Poliisi kuitenkin tutki asiaa, ja puolen vuoden päästä ilmoituksen tekijän henkilöllisyys selvisi. Sinä aikana puhelinsoitot jatkuivat. Vaikutti siltä, että kaiken takana oli yksi ja sama henkilö.

”Valvoin öitä ja kyttäsin ikkunasta ohi ajavia autoja peläten, että joku tulisi kotiimme. Puolisoni oli silloin reissutöissä ja olin yksin lasten kanssa. Hankin kotiin kaikki mahdolliset hälyttimet ja turvakamerat.”

Syyte käsiteltiin oikeudessa huhtikuussa 2022.

”Asun Raumalla ja henkilö asui Oulussa. Kyseessä oli noin kuusikymmentävuotias nainen, jota en ollut koskaan tavannut.”

Lihakirje ja kortit oli leimattu Oulussa, vaikka niiden lähettäjä ei oikeudessa selvinnytkään.

Nainen oli oikeudenkäynnissä läsnä etäyhteyden kautta.

”Häntä jouduttiin monta kertaa komentamaan rauhoittumaan ja käyttäytymään asiallisesti. Hän hoki, että kyllähän kaikki tietävät, että media-alalla huorataan ja käytetään huumeita. Ja toimittajana tällaiset asiat pitää kestää.”

Oikeudenkäynnissä Rantanen puhui vain kerran. Hän sanoi puolentoista minuutin puheenvuoronsa aikana naiselle, ettei kenenkään pidä kestää vastaavaa.

”Mikään ammatti ei ole peruste sellaiselle toiminnalle.”


Piinaaja sai sakkorangaistuksen kunnianloukkauksesta. Häirintä loppui, mutta ahdistus pysyi.

”Vaikka tietyistä aiheista kirjoittaminen mietityttää tai triggeröi aiempaa enemmän, en anna sen vaikuttaa lopputulokseen, vaan kirjoitan siitä, mistä haluan.”

”Luulen, että kyseinen henkilö olisi saanut häirintään kipinän aiheesta kuin aiheesta. Saatoin valikoitua kohteeksi sattumalta.”

Alle puoli vuotta asian ratkeamisen jälkeen Rantasen kotitalo paloi. Kun Rantanen nukkui uudessa kodissaan ensimmäistä kertaa yksin lasten kanssa, hän huomasi, että vanhat pelot olivat edelleen mielessä. Pitkin yötä hän tarkasti ikkunoita, ovia ja hälyttimiä.

Rantanen uskoo, että vainoojan käytöksen taustalla on mielenterveysongelmia. Vaikka hän on tyytyväinen tuomiosta, häntä harmittaa, että mielenterveyspalveluiden resurssit ovat huonot ja apua ei tunnu saavan.

”Välillä mietityttää, että jos hänelle tulee huonompi aika, onko hän taas minun niskassani. Siitä huolimatta teen monenlaisia rikosaiheisia juttuja. Itseään on toteutettava pelosta huolimatta.”

Piinaaja jätti ahdistuksen, mutta Linda Rantanen ei anna sen vaikuttaa työhönsä. ”Kirjoitan siitä, mistä haluan.”


https://journalisti.fi/artikkelit/2023/ ... tin-tyota/
Köyhän ainoa huvitus on vilkas mielikuvitus
Paikalla
Avatar
Firefox69
Neuvoja-Jack
Viestit: 524
Liittynyt: Su Marras 13, 2022 10:16 pm

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja Firefox69 »

PaterNoster kirjoitti: Pe Loka 16, 2026 8:01 am
kattokarpänen kirjoitti: Pe Loka 16, 2026 12:46 am
Ross Sullivan kirjoitti: To Loka 15, 2026 11:35 pm

No on siitä kuitenkin aika monta silminnäkijähavaintoa Ivalon jälkeiseltä ajalta kyseisenä iltana.
On, tosin niihin ei voi mitenkään luottaa, kukaan ei ole heistä tullut ulos havaintojensa kanssa. Mahdollista myös, että joku ollut Antin takki ja pipo päässä siellä - Norjassa tehtyihin havaintoihin saattaisin jo vähän uskoakin...

Ja koko case haiskahtaa enemmän rikokselta kuin tavalliselta katoamiselta kauttaaltaan. Toivottavasti kuulemme vielä totuuden.
Eikä edes haiskahda, vaan on tapahtunut ilmiselvä rikos hyvin suurella todennäköisyydellä. Jostain syystä joidenkin on vaan pakko saada tämä kääntymään "kädet taskussa metsään kävelyn" puolelle. Ivalon jälkeen ei ole yhtään luotettavaa silminnäkijähavaintoa Antista.
Missä on luotettavat silminnäkijähavainnot Ivalosta? Antin asunnoltako? Naapuri ei ymmärtääkseni nähnyt Anttia asunnollaan käytyään illasta koputtelemassa keittiön oven takana ja hiljentämässä sieltä kuulunutta meteliä. Ainakaan hän ei ole kertonut nähneensä Anttia tuolloin.

En luota pätkän vertaa Antin kaverin Jaakon kertomukseen. Hän oli kertonut, että oli ollut viettämässä Antin kanssa iltaa kahdestaan Antin asunnolla, mutta silminnäkijän mukaan ja metelistä päätellen siellä oli ollut enemmänkin porukkaa. Kadonneet Suomi sarjassa naapuri kertoi, että hän oli nähnyt kaksi naista ja yhden isokokoisen ja kookkaan miehen, mutta ei ollut nähnyt olohuoneeseen asti keitä siellä oli. Vuoden 2019 lehtijutussa oli, että talonmiehenä toiminut naapuri olisi nähnyt Antin asunnolla kaksi naista ja kolme miestä tuona kohtalokkaana iltana. Onko poliisi kuulustellut tuolloin Antin asunnolla olleita henkilöitä? Poliisi ei ollut ainakaan kuulustellut Antin naapuria.
Viimeksi muokannut Firefox69, Pe Loka 16, 2026 8:30 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Köyhän ainoa huvitus on vilkas mielikuvitus
tuulituu
Theo Kojak
Viestit: 1127
Liittynyt: Su Loka 09, 2016 11:51 am

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja tuulituu »

Se ojasta auttanut kolmikko on ilmeisesti se sama porukka, josta puhutaan kolmikkona, jotka lähtee pois, kun möykkääjä saapuu. Eikö Selvittämättömät podissa ja jossain muuallakin sanota, että silloin he eivät olleet tunnistaneet toista miestä Antiksi, olivat tunnistaneet auton Antin autoksi, mutta tunnistivat J:n.

Vuosien jälkeen on sitten ilmeisesti yksi näistä väittänyt, että Antti on ollutkin yksin? On voinut olla, on voinut olla joku jolla on Antin takki tms, on voinut olla, että jostain syystä hän haluaa omaisten uskovan, että Antti olisi ollut siinä. Yleensä kai tuore muisto on todempi, myöhemmin kehittyy valemuistoja ja voi kuvitella muistavansa asioita, mitkä ei olekaan totta.

Mutta tuossa on kyllä mulle epäselvää, että kun tämä kolmikko kertoo tunnistaneensa J:n, eli onko tämä oikeasti eri kerta? Esim. että J olisi lähtenyt siinä jo kotiin? Vai onko yksi yhtäkkiä muistanut, ettei J ollutkaan siinä.

Onko tämä kolmikkokin käynyt tai ollut sitten siellä Angelin jatkoilla?

Onko nämä kolmikot eri kolmikkoja? Hurjimus puhui välillä, että "riekkomiehet" oli auttaneet Antin ojasta, muttei ikinä kai selvästi vastannut, että oliko riekkomiehet eri siitä kolmikosta, jotka oli nähneet Antin autolla kaksi miestä, J:n ja jonkun muun.

Kuinka paljon porukkaa siellä on ollutkaan pienessä kylässä tuohon aikaan, ja poliisin mielestä metsään päin kävellyt ei voi olla kukaan muu kuin Antti :shock:

kolmikko
riekkomiehet/toinen kolmikko?
Antti ja J
joku, joka on kertonut Antin äidille muistaakseni, että oli ollut auton kyydissä, mutta häntä ei ole kuultu
Angelin "pariskunta"
poromiehet (ilmeisesti kaksi: korvishavainnon tekijä ja mukana ollut poika tms.)
pakettiauto
toinen auto, joka kaahaili Antin auton kanssa
joku mönkijäkaksikko tms (selvisi Lindan kuunnelmasta, olivat kuskanneet jotain möykkyä, tätä en muista kunnolla)
metsätyömiehet
sitten joku nainen joka oli nähnyt miehen kävelevän, joka ei ollut Antti (eli oliko taas yksi tyyppi lisää?)
tuulituu
Theo Kojak
Viestit: 1127
Liittynyt: Su Loka 09, 2016 11:51 am

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja tuulituu »

Firefox69 kirjoitti: Pe Loka 16, 2026 8:07 am
Katsopas, mitä löysin Lindasta, kun etsin tietoa hänen viime vuonna ilmestyneestä äänikirjasta, joka on tämä mainitsemasi kuunnelma. Tämä pelottelu ja uhkailu voisi selittää Lindan "takin kääntämisen", ettei enää halua puhua tästä tapauksesta ja suosittele sitä enää kenellekään. Aavedatan videolla 2022 (video ladattu YouTubeen 25.2.2022), hän on vielä mukana selvittämässä Antin katoamista. Tämä JOURNALISTIN juttu on kesäkuulta 2023.
...
Joo, tuo oli tuttu artikkeli. Minusta hän on tämän jälkeenkin kuitenkin ollut Antin tapaukseen perehtyneenä, mm. tuo äänikirja/kuunnelma.
Ilmeisesti hänellä ja Antin siskolla on välirikko nyt tai ollut jossain välissä.

Ihan hirveitähän Lindakin on joutunut kestämään. Se, ettei hän suosittele muillekaan tapauksesta puhumista/tapauksen käsittelyä, on kuitenkin outoa, koska pelkästään puhumalla kukaan ei voi lähettää esim. uhkapostia. Ja jos tapaukseen perehtyisi joku, jolla ei ole henkilökohtaista sidettä kadonneen läheisiin, ei olisi tarvetta (ehkä tiedostamatonta) esittää asioita tietyssä valossa tai jollain tietyllä tavalla, mikä se onkaan.

Tuosta Oulun sekoilijastahan ei tiedä mikä juttu hänet on saanut toimimaan tuolla tavoin; Linda on kuitenkin perehtynyt muihinkin rikoksiin kuin vain tähän Antin tapaukseen.
Kuivakorppu
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: Ti Touko 19, 2009 4:12 pm

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja Kuivakorppu »

Peters kirjoitti: To Loka 15, 2026 7:19 pm Mitäs jos se mitä pelätään liitttyy jollain tavalla poliisiin. Eipä siinä vaiheessa tule mieleen poliisille puhua mitää. Tämä on siis spekulaatiota.
Samaa miettinyt. Oliko poliisilla jo tuolloin valkoisia paketti volkkareita käytössä?

Edit: Kysyin tekojärjeltä.

Säästösyistä hankitut valkoiset "siviilimaijat" (1990-luku)

Suomen 1990-luvun alun laman aikana poliisin budjetit olivat tiukoilla. Autojen maalaaminen erikoisväreihin (siihen aikaan tummansinisiksi) ja virallisten tunnusten teippaaminen oli kallista.
• Poliisi alkoi ostaa tehdashintaisia, suoraan täysin valkoisia pakettiautoja (kuten Ford Transit -malleja).
• Osalle näistä autoista ei tehty mitään ulkoisia muutoksia, eli ne jäivät täysin valkoisiksi ilman poliisitunnuksia. Niitä käytettiin muun muassa tekniseen tutkintaan, kuljetuksiin ja huoltotehtäviin, joissa hälytysvärejä ei välttämättä tarvittu.
PaterNoster
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: Pe Tammi 01, 2021 9:04 pm

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja PaterNoster »

Firefox69 kirjoitti: Pe Loka 16, 2026 8:28 am
PaterNoster kirjoitti: Pe Loka 16, 2026 8:01 am
kattokarpänen kirjoitti: Pe Loka 16, 2026 12:46 am

On, tosin niihin ei voi mitenkään luottaa, kukaan ei ole heistä tullut ulos havaintojensa kanssa. Mahdollista myös, että joku ollut Antin takki ja pipo päässä siellä - Norjassa tehtyihin havaintoihin saattaisin jo vähän uskoakin...

Ja koko case haiskahtaa enemmän rikokselta kuin tavalliselta katoamiselta kauttaaltaan. Toivottavasti kuulemme vielä totuuden.
Eikä edes haiskahda, vaan on tapahtunut ilmiselvä rikos hyvin suurella todennäköisyydellä. Jostain syystä joidenkin on vaan pakko saada tämä kääntymään "kädet taskussa metsään kävelyn" puolelle. Ivalon jälkeen ei ole yhtään luotettavaa silminnäkijähavaintoa Antista.
Missä on luotettavat silminnäkijähavainnot Ivalosta? Antin asunnoltako? Naapuri ei ymmärtääkseni nähnyt Anttia asunnollaan käytyään illasta koputtelemassa keittiön oven takana ja hiljentämässä sieltä kuulunutta meteliä. Ainakaan hän ei ole kertonut nähneensä Anttia tuolloin.

En luota pätkän vertaa Antin kaverin Jaakon kertomukseen. Hän oli kertonut, että oli ollut viettämässä Antin kanssa iltaa kahdestaan Antin asunnolla, mutta silminnäkijän mukaan ja metelistä päätellen siellä oli ollut enemmänkin porukkaa. Kadonneet Suomi sarjassa naapuri kertoi, että hän oli nähnyt kaksi naista ja yhden isokokoisen ja kookkaan miehen, mutta ei ollut nähnyt olohuoneeseen asti keitä siellä oli. Vuoden 2019 lehtijutussa oli, että talonmiehenä toiminut naapuri olisi nähnyt Antin asunnolla kaksi naista ja kolme miestä tuona kohtalokkaana iltana. Onko poliisi kuulustellut tuolloin Antin asunnolla olleita henkilöitä? Poliisi ei ollut ainakaan kuulustellut Antin naapuria.
No ainoa fakta on se, että Antti on ollut tuolloin Ivalon asunnollaan. Onko sieltä lähtenyt hengissä, niin siitä ei ole varmuutta. Jaakon kertomukset on ihan huuhaata, ei niihin voi luottaa. Jossain Antin sisko mainitsi, että tietää, keitä asunnolla on tuolloin ollut. Tähän haluaisin itsekin selvyyden, niin saattaisi selvitä monta asiaa.
Paikalla
Avatar
Firefox69
Neuvoja-Jack
Viestit: 524
Liittynyt: Su Marras 13, 2022 10:16 pm

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja Firefox69 »

tuulituu kirjoitti: Pe Loka 16, 2026 8:30 am Se ojasta auttanut kolmikko on ilmeisesti se sama porukka, josta puhutaan kolmikkona, jotka lähtee pois, kun möykkääjä saapuu. Eikö Selvittämättömät podissa ja jossain muuallakin sanota, että silloin he eivät olleet tunnistaneet toista miestä Antiksi, olivat tunnistaneet auton Antin autoksi, mutta tunnistivat J:n.

Vuosien jälkeen on sitten ilmeisesti yksi näistä väittänyt, että Antti on ollutkin yksin? On voinut olla, on voinut olla joku jolla on Antin takki tms, on voinut olla, että jostain syystä hän haluaa omaisten uskovan, että Antti olisi ollut siinä. Yleensä kai tuore muisto on todempi, myöhemmin kehittyy valemuistoja ja voi kuvitella muistavansa asioita, mitkä ei olekaan totta.

Mutta tuossa on kyllä mulle epäselvää, että kun tämä kolmikko kertoo tunnistaneensa J:n, eli onko tämä oikeasti eri kerta? Esim. että J olisi lähtenyt siinä jo kotiin? Vai onko yksi yhtäkkiä muistanut, ettei J ollutkaan siinä.

Onko tämä kolmikkokin käynyt tai ollut sitten siellä Angelin jatkoilla?

Onko nämä kolmikot eri kolmikkoja? Hurjimus puhui välillä, että "riekkomiehet" oli auttaneet Antin ojasta, muttei ikinä kai selvästi vastannut, että oliko riekkomiehet eri siitä kolmikosta, jotka oli nähneet Antin autolla kaksi miestä, J:n ja jonkun muun.

Kuinka paljon porukkaa siellä on ollutkaan pienessä kylässä tuohon aikaan, ja poliisin mielestä metsään päin kävellyt ei voi olla kukaan muu kuin Antti :shock:

kolmikko
riekkomiehet/toinen kolmikko?
Antti ja J
joku, joka on kertonut Antin äidille muistaakseni, että oli ollut auton kyydissä, mutta häntä ei ole kuultu
Angelin "pariskunta"
poromiehet (ilmeisesti kaksi: korvishavainnon tekijä ja mukana ollut poika tms.)
pakettiauto
toinen auto, joka kaahaili Antin auton kanssa
joku mönkijäkaksikko tms (selvisi Lindan kuunnelmasta, olivat kuskanneet jotain möykkyä, tätä en muista kunnolla)
metsätyömiehet
sitten joku nainen joka oli nähnyt miehen kävelevän, joka ei ollut Antti (eli oliko taas yksi tyyppi lisää?)
Aina käy vain entistä omituisemmaksi tämä keissi, mitä enemmän sitä penkoo. Pakettiauton värikin on muuttunut matkan varrella harmaasta valkoiseksi. Siinä on muisti voinut tehdä tepposensa.

Tässä Ikiunen podcastista Kaamoksen Kaamoksen kätkemä vertailun vuoksi.

Tässä kohtaa tarina muuttuu vähän hämärämmäksi eli Antin auton nähtiin lähtevän kolmen ihmisen ryhmän toimesta tämän ryhmän ajaessa päinvastaiseen suuntaan eli Antti tuli heitä vastaan tiellä ja hetken kuluttua sama porukka kuitenkin huomasi, että sama Toyota ajoikin nyt heidän perässään kohti Angelia. Toyotan ja porukan auton välissä oli toinen auto. Sitten sekä välissä oleva auto, että Toyota oli ohittanut tämän porukan auton kovalla nopeudella. Noin viisi kilometriä ajettuaan porukka huomasi saman Toyotan pysähtyneenä tien varressa ja yksi porukan miehistä, joka työskenteli rajavartiostossa, jopa nousi autosta kertomaan mielipiteensä hurjastelusta Toyotan kuskille. Kuulusteluissa hän ei ollut varma, oliko kuski Antti tai oliko kuski humalassa. Puhuttelun jälkeen porukka lähti jälleen liikkeelle jättäen Toyotan taakseen.

Jaakko kertoi poliisille lähteneensä kävelemään kohti Ivaloa, kun Antti oli häipynyt talolta. Hän oli sitten saanut Antin kiinni ja hypännyt rattiin, jonka jälkeen pojat suuntasivat Ivaloon. Matka ei kuitenkaan jatkunut kovinkaan kauan, ehkä noin kilometrin ennen kuin paikallinen poromies oli heidät pysäyttänyt auton rikkinäisen pakoputken aiheuttaman metelin takia. Mies tunnisti varmuudella Jaakon kuskiksi, mutta ei tunnistanut repsikan paikalla istunutta miestä. Hän osasi kuitenkin kertoa poliisille, että miehellä oli ollut korvakoru. Mutta Antilla ei kuitenkaan lävistyksiä ollut.



Tässä vastaavasti Iltalehden uutisesta 14.10.2019 edelleen vertailun vuoksi.

Antin auton oli havaittu ajavan lauantaiaamuna hurjaa rallia pitkin Angelia. Havainnon tehneiden poromiesten mukaan Anttia ei kuitenkaan autossa havaittu.

Omaisiin on ottanut yhteyttä mies, joka kertoi auttaneensa Antin auton ylös ojasta kyseisen aamun aikana. Tuolloin Antti oli vielä suurella varmuudella itse paikalla.

– Meihin yhteyttä ottanut mies kertoi, että hän oli kahden kaverinsa kanssa suuntaamassa Angelista Karigasniemeen päin, kun havaitsivat Antin seisovan yksin autonsa vieressä tien varressa. Antti oli hänen mukaansa vaikuttanut väsyneeltä, mutta ei humalaiselta.


– He olivat auttaneet auton ylös ojasta, ja Antti oli pyytänyt heiltä kyytiä, mutta he olivat menossa toiseen suuntaan.



Näistä kahdesta lähteestä saisi sen vaikutelman, että ainakin kolmikoita on ollut kaksi. Selvittämättömät podissa taisi olla poromiehistä, jotka Antti olisi pysäyttänyt ja pyytänyt heiltä kyytiä Ivaloon. He olivat olleet matkalla Angeliin vastakkaiseen suuntaan mihin Antti oli menossa, niin kyytiä ei herunut. Palatessaan takaisin Karigasniemelle Angelista, he olivat nähneet Antin auton tienposkessa.

Olen ymmärtänyt, että pojat pysäyttänyt poromies olisi ollut sama, joka kävi puhuttelemassa kuskia autolla hurjastelun ja kaahaamisen jälkeen. Kadonneet sarjassa tämä poromies taisi olla yksin liikenteessä, ainakin korjattuaan poroaidan paluumatkalla, eli ei muiden poromiehen kanssa.

Olen myös kuullut ja lukenut poromiehestä, joka oli liikenteessä poikansa kanssa. Hän olisi ollut sen korvishavainnon tekijä. Jossain podissa muistaakseni oli, että tämä poromies olisi ollut liikkeellä yhdessä kahden kaverinsa kanssa... eli poromieskolmikon.


Mietin vain, että Kadonneet sarja on tehty pian Antin katoamisen jälkeen, koska sen uusintakausi on ollut vuonna 2011, josta ohjelman kotisivulla. Ylen Elävästä arkistosta näkee, että Antin jaksosta on juttu 27.6.2008, jossa ohjelmavideo sen ohessa - eli Kadonneet sarja olisi tehty alle pari vuotta Antin katoamisesta.

https://vintti.yle.fi/yle.fi/kadonneet/


Mitkä ihmeen riekkomiehet? Oliko silloin riekonmetsästys alueella?

Joka tapauksessa hiljaisena lauantaiaamuna anivarhain Angelissa on ollut suoranainen kansanvaellus pienessä kyläpahasessa asukasluvultaan. Poliisin mielestä metsään päin kävellyt ei voi olla kukaan muu kuin Antti. ;0)))
Köyhän ainoa huvitus on vilkas mielikuvitus
kattokarpänen
Agentti Scully
Viestit: 650
Liittynyt: Su Elo 09, 2020 3:04 am

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja kattokarpänen »

Kiitokset Firefox69, kiinnostavaa kertailla vanhoja artikkeleita.

Firefox69 kirjoitti: Pe Loka 16, 2026 9:38 am Omaisiin on ottanut yhteyttä mies, joka kertoi auttaneensa Antin auton ylös ojasta kyseisen aamun aikana. Tuolloin Antti oli vielä suurella varmuudella itse paikalla.
Vai suurella varmuudella... kenenköhän arvioimana varmuus oli suuri? Voisi kertoa hieman lisää.

Ennemmin alkaa kuulostamaan siltä, että Antti ei ollut edes omalla asunnollaan Ivalossa, kun Karigasniemelle lähdettiin.
PaterNoster
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: Pe Tammi 01, 2021 9:04 pm

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja PaterNoster »

Kuivakorppu kirjoitti: Pe Loka 16, 2026 8:49 am
Peters kirjoitti: To Loka 15, 2026 7:19 pm Mitäs jos se mitä pelätään liitttyy jollain tavalla poliisiin. Eipä siinä vaiheessa tule mieleen poliisille puhua mitää. Tämä on siis spekulaatiota.
Samaa miettinyt. Oliko poliisilla jo tuolloin valkoisia paketti volkkareita käytössä?

Edit: Kysyin tekojärjeltä.

Säästösyistä hankitut valkoiset "siviilimaijat" (1990-luku)

Suomen 1990-luvun alun laman aikana poliisin budjetit olivat tiukoilla. Autojen maalaaminen erikoisväreihin (siihen aikaan tummansinisiksi) ja virallisten tunnusten teippaaminen oli kallista.
• Poliisi alkoi ostaa tehdashintaisia, suoraan täysin valkoisia pakettiautoja (kuten Ford Transit -malleja).
• Osalle näistä autoista ei tehty mitään ulkoisia muutoksia, eli ne jäivät täysin valkoisiksi ilman poliisitunnuksia. Niitä käytettiin muun muassa tekniseen tutkintaan, kuljetuksiin ja huoltotehtäviin, joissa hälytysvärejä ei välttämättä tarvittu.
Ketäs tuohon aikaan oli poliiseina noilla suunnilla?
tuulituu
Theo Kojak
Viestit: 1127
Liittynyt: Su Loka 09, 2016 11:51 am

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja tuulituu »

Tuohon aiempaan pitempään viestiini, voin hyvin muistaa väärin nuita podeja, joten toivottavasti kukaan ei ota niitä täytenä totena.
Että oliko se kolmikko tosiaan vain menossa, eikä ollut J:tä siinä, saattoi hyvin olla niin, täytyy kuunnella ehkä ajan kanssa uudelleen.
Hankala muistella kun välillä on kolmikoita, joista joku vapaalla oleva rajavartija tms, välillä pakettiautomies, välillä poromies, Hiace-mies (?), juuri että onko joku näistä sama, voisi vaikka puhua etunimillä. Muutenkin tosi sekava tuo autoilu kaikkine muine autoineen :D

Tarkoitus ei siis ole syyttää, että joku (podin tekijä) vääristelisi, oma muistini ennemmin.
kattokarpänen
Agentti Scully
Viestit: 650
Liittynyt: Su Elo 09, 2020 3:04 am

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja kattokarpänen »

Firefox69 kirjoitti: Pe Loka 16, 2026 2:55 am Kertoman mukaan seuraavaksi paikalle oli ajanut mies harmaalla pakettiautolla ja käyttäytynyt Anttia kohtaan hyvin aggressiivisesti. Kolmikko katsoi parhaaksi poistua paikalta jättäen Antin raivoavan miehen seuraan.

– Kyseisen miehen henkilöllisyys ei ole selvinnyt meille tähän päivään mennessä
Tämä on mielenkiintoinen yksityiskohta sieltä Angelin rallista.

Olisiko tässä voinut käydä jotain kohtalokasta Antille ja pakun kyytiin olisi lopulta päätynyt? On tätä toki spekuloitu ennenkin. Jos Antti pääsi hengestään tämän miehen kautta, uskon miehen olleen Antille jotenkin tuttu. Pahoinpitelyjä toki tapahtuu kohtalokkaitakin, mutta pääasiassa päihtyneenä ja uhrina ryyppykaveri tai sitten baarien edustalla. Jos jotakuta otti päähän ralli tuolla, en usko et joku kuumakalle sentään sen takia rullaisi. Kaikki mahdollista.
kattokarpänen
Agentti Scully
Viestit: 650
Liittynyt: Su Elo 09, 2020 3:04 am

Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli

Viesti Kirjoittaja kattokarpänen »

Jos Antti olisi joutunut pakettiautomiehen pahoinpitelemäksi ja kävellyt metsään puolituupertuneena lepuuttamaan tällejään... jotenkin uskon, että ei olisi pitkälle kävellyt ja ruumis olisi löytynyt.

On myös paljon edelleen mahdollista, että Antti ei ole edes Angelissa ollut. Tuo aggressiivinen pakukuski on oleellinen :?:
Vastaa Viestiin