Uki Kukkamaa-kassakaappimies

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
oolu
Nikke Knakkertton
Viestit: 189
Liittynyt: To Huhti 03, 2008 4:13 am
Paikkakunta: en arrière de lumiere

Rikostarinoita Suomesta

Viesti Kirjoittaja oolu »

Toisessakin ketjussa juuri mainitsin, että katselen näitä rikostarinoita suomesta-pätkiä, jotka sain kaverilta. Nyt menossa Uki.
Annankadun postipankin murto on tämän jakson aiheena.

Helsinkiläis-kassakaappimies oli tosiaan Rööperin murtovaraskunkku. Piti lukkoliikettä, oli lukkoseppä ja tästä johtui hänen ammattitaitonsa. Oli aiemmin tehnyt näitä murtoja ja istunutkin kai niistä. Ukilla oli myös ollut jossain vaiheessa putkifirma Punavuoressa.

Uki oli vannonut poliisille vielä joskus tekevänsä jotain, mitä ei saada ikinä selville. Näytti siltä, että tässä Annankadun posti-pankin murto olisi juuri tämä Ukin tarkoittama mahdoton tehtävä.
Pari vuotta ehti jo kulua ja kaikki Sörkan poijjaat ja moni muukin valtakunnassa poliisien lisäksi tiesi Ukin tekijäksi mutta kun ei saatu todisteita ei. Uki oli itse soitellut poliiseille ja kertonut, että kyllä hän on huomannut että hän on seurannassa mutta Annankatuun ei ole syyllistynyt.
Ukia oli vaikea seurata koska hänen "aluettaan" oli kellarit - hän liikkui maan alla talosta toiseen. Hänellä oli useiden talojen kellareihin avaimet ja sinne livahdettuaan poliisi ei pystynyt seuraamaan.

Sitten tapahtui kelloliikemurto, joka oli tehty hyvin samalla tavalla kuin Annankadun tapaus - polttoleikkaamalla kassakaapit.
Liikkeeseen oli päästy - ylläriylläri - kellarien kautta.
Kellojen kaupittelija ja ostaja otettiin kiinni, mutta tietoa ei saatu puristettua, että mistä kellot oli saatu kaupattavaksi.

Vuonna 1985 tilanne alkoi kiristymään poliisin kannalta, puoli vuotta jäljellä Annankadun rikoksen vanhenemiseen, kelloliikkeen tapahtumasta oli kulunut 5 vuotta.

Välittäjän pidätysaikaa ei ollut käytetty kokonaan, joten hänet saatiin pidätettyä uudelleen ja hän tunnusti että oli saanut kellot Ukilta.
Nyt voitiin vangita Uki, syytekynnys ylittyi selvästi.
Uki olikin tällä hetkellä ehtinyt Ruotsiin asti, mutta hänet saatiin kuitenkin kiinni. Hänet tuotiin Suomeen.

Vielä kerran suoritettiin kotietsinnät yrityksiin ja Ukin kotiin.
Salalokerosta viimein löytyi mm. Annankadulle ja kelloliikkeeseen soveltuvia avaimia.

Rikospaikkoja tutkittaessa törmättiin Kelloliikkeen pihalla laitapuolen kulkijaan, joka kyseli poliiseilta että mitäs pojat täällä, että murtoonko liittyy. Olipa tokaissut sitten että "niin, sehän tehtiin päivällä", joka löi poliisit ällikällä, että hä, ja mistäs sinä sen tiedät. Miespä oli nähnyt pienestä avonaisesta ikkunasta tulevan savua juuri tuolloin. Ikkunan alla oli ollut asetyleeni- ja happipullot, joista oli mennyt letkut sisälle. Mies oli nähnyt ikkunasta sisään ja tunnistanut Ukin.

Tuomio oli kahdesta törkeästä murrosta seitsemäksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.


----
Uki oli erittäin älykäs, miellyttäväkäytöksinen ja "hauska" mies. Mm. eräänä vuonna verottajan tiedustellessa, millä mies on elänyt kun liike ei ole tuottanut vuoden aikana mitään, oli hän kertonut elelevänsä aiemman kultasaaliin rahoilla, ja ryöstösaalishan ei ollut verotettavaa tuloa.
Hän rehenteli avoimesti rahoillaan, ja jaksossa myös kerrottiin hänen mm. tarjonneen koko ravintolalle ja siellä kun oli sattunut olemaan myös tuttu poliisimies niin sytytti sitten sanojensa mukaan "köyhälle poliisille" 500mk setelillä tulen sikariin.
Ruotsista Suomeen tuotaessa hän oli ollut hyväntuulinen ja itsekin maininnut että "jaa-a, annankatu vanhenee, olin kai teidän viimeinen mahdollisuus. kyllähän mulla vähän bisnekset kärsii ruotsissa mutta voin mä viikon teidän tiloissa lepäillä."
---

Anteeksi sekava ulosanti ja ajatteluketju. Kysykää jos joku jäi epäselväksi, minulta voi myös halutessaan saada tuon jakson katsottavaksi.
Mike Manner
Jessica Fletcher
Viestit: 3149
Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am

Viesti Kirjoittaja Mike Manner »

EuroJR kirjoitti:Harri Nykäsen kirjassa "Kilikalikeikka" on miehestä muutamakin eri tarina. Erittäin mielenkiintoinen persoona. Lainaan tähän yhden kohdan ao. opuksesta:
Ruumiinavauksessa todettiin, että Ukin keuhkot olivat täynnä tulehdusnestettä. Lisäksi Ukin vartalossa oli useita ruhjeita ja kylkiluita oli murtunut. Yllättävin löytö tehtiin ruokatorvesta, missä oli olutpullon kruunukorkki. Miten korkki oli sine joutunut, jäi ikuiseksi arvoitukseksi.

Tutkinnassa päädyttiin siihen, ettei tapaukseen liity rikosta, vaikka kuolemantapaus tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisille teorioille.
Kuinkahan moni juoppohullu tai muu psykoosissa ollut henkilö on vaan sattunut nielaisemaan pullonkorkin tai muuta pientä sälää "ihan vaan vahingossa" samalla kun on hankkiutunut ruhjeille kautaaltaan...
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Mike Manner kirjoitti:
EuroJR kirjoitti:Harri Nykäsen kirjassa "Kilikalikeikka" on miehestä muutamakin eri tarina. Erittäin mielenkiintoinen persoona. Lainaan tähän yhden kohdan ao. opuksesta:
Ruumiinavauksessa todettiin, että Ukin keuhkot olivat täynnä tulehdusnestettä. Lisäksi Ukin vartalossa oli useita ruhjeita ja kylkiluita oli murtunut. Yllättävin löytö tehtiin ruokatorvesta, missä oli olutpullon kruunukorkki. Miten korkki oli sine joutunut, jäi ikuiseksi arvoitukseksi.

Tutkinnassa päädyttiin siihen, ettei tapaukseen liity rikosta, vaikka kuolemantapaus tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisille teorioille.
Kuinkahan moni juoppohullu tai muu psykoosissa ollut henkilö on vaan sattunut nielaisemaan pullonkorkin tai muuta pientä sälää "ihan vaan vahingossa" samalla kun on hankkiutunut ruhjeille kautaaltaan...
Niinpä. Kuulostaa kyllä hieman samanlaiselta kuin nuo Länsi-Saksan terroristien aikoinaan tekemät omituiset itsemurhat vankiselleissä. Pamputtaa nyt itseään takaraivoon 30 kertaa...
Bone
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ti Maalis 18, 2008 5:37 pm

Viesti Kirjoittaja Bone »

Eikös tää Uki ollut esikuvana Nykäsen kirjassa Raid ja legioonalainen olleelle Lauri "Lare" Lehtiselle.
Avatar
Mäsä-Masa
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Ti Joulu 04, 2007 2:33 am

Viesti Kirjoittaja Mäsä-Masa »

Bone, kyllähän tämä todellinen Uki on ollut esikuvana Harri Nykäsen Raid-dekkarien Uki-hahmolle. Uki on ollut niitä rehellisiä konnia, jotka viitsivät hieroa harmaita aivosolujaan poliisin kiusaamiseksi.
8)
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.
Salamanteri
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Pe Syys 26, 2008 5:59 pm

Viesti Kirjoittaja Salamanteri »

Ukia täytyy arvostaa. Olisi kiva kuulla lisää juttuja, jos jollain on vain kerrottavana? Lisäksi olisi mukava jos saisi tuon Kassakaappimies-Uki jakson Rikostarinoita Suomesta sarjasta nettiin. Olen joskus sen katsellut, mutta olisi se kiva uusiksi nähdä :)
fellow
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 4:37 pm

Viesti Kirjoittaja fellow »

Onko tää sama Uki joka on siin uudes Rööperi leffas?
"Oon teini-iässä pukannu humanoidin paksuks, kuumottaa tähtitieteelliset elatusmaksut"
373
Susikoski
Viestit: 41
Liittynyt: Su Helmi 03, 2008 11:22 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 373 »

on se.
Suurin huijaus jonka hän teki, oli saada sinut uskomaan, että hän on sinä.
Pahoinvointiyhteiskunta
jackal
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 100
Liittynyt: La Loka 18, 2008 1:27 pm
Paikkakunta: Chicago

Viesti Kirjoittaja jackal »

Ei teillä sattuisi olemaan tiedossa mitään kirjaa, jossa käytäisiin perusteellisesti vanhan koulukunnan konnat läpi?
"Kun sydän itkee minä hymyilen, kun tuska polttaa minä laulelen"
uki kukkamaa
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ti Joulu 16, 2008 5:13 pm

Viesti Kirjoittaja uki kukkamaa »

Terveisiä haudan takaa. Tule kallioon tuopille niin kuulet tarinat ja niitä ei tarvitse edes värittää :lol: ens viikolla tulossa uki-jakso...
Onko varjo kuitenkin valoa inhimillisempi..
-K-
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: La Kesä 28, 2008 1:14 am
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja -K- »

fellow kirjoitti:Onko tää sama Uki joka on siin uudes Rööperi leffas?
Tuossa leffassa vaan Ukia pidettiin suunnilleen psykopaattina, tai ei ainakaan mitenkään älykkäänä !. Leffa oli mulle hiukan pettymys, liikaa oli haikailua, mitä ton alan jätkät ei harrasta "aktiivi aikoinaan". Olis voinu olla hiukan räväkämpi pätkä muutenkin, tuosta sai sellaisen kuvan että ukot ois ollu jokseenkin tumpeloita...
Mike Manner
Jessica Fletcher
Viestit: 3149
Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am

Viesti Kirjoittaja Mike Manner »

jackal kirjoitti:Ei teillä sattuisi olemaan tiedossa mitään kirjaa, jossa käytäisiin perusteellisesti vanhan koulukunnan konnat läpi?
Kautaaltaan ja kautaaltaan, mutta -

http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/product ... -0-29300-8

...Löytyy myös yleensä kirjastoista.
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
jackal
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 100
Liittynyt: La Loka 18, 2008 1:27 pm
Paikkakunta: Chicago

Viesti Kirjoittaja jackal »

uki kukkamaa kirjoitti:Terveisiä haudan takaa. Tule kallioon tuopille niin kuulet tarinat ja niitä ei tarvitse edes värittää :lol: ens viikolla tulossa uki-jakso...
Oliko tuo kutsu?
"Kun sydän itkee minä hymyilen, kun tuska polttaa minä laulelen"
Salamanteri
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Pe Syys 26, 2008 5:59 pm

Viesti Kirjoittaja Salamanteri »

jackal kirjoitti:
uki kukkamaa kirjoitti:Terveisiä haudan takaa. Tule kallioon tuopille niin kuulet tarinat ja niitä ei tarvitse edes värittää :lol: ens viikolla tulossa uki-jakso...
Oliko tuo kutsu?
Meikäläinenkin mukana jos turistaan Tenkassa? :wink:
Jive
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Su Tammi 18, 2009 4:08 pm

Viesti Kirjoittaja Jive »

Ugista vielä. Jos mies kiinnostaa niin käykää osoitteessa www.barrikadi.fi. Siellä on reilun kymmenen minuutin ainutlaatuinen haastattelu Ugista. Kertoo keikoistaan ja elämästään aika hauskasti muuten. Ajottain on vaikea uskoa, että saattoi olla huippuvaarallinen.
Vastaa Viestiin