Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Matti Ja Maija
Jessica Fletcher
Viestit: 3133
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Loka 21, 2026 9:03 am Miestä syytetään murhasta Sastamalassa – Aamulehti seuraa oikeuden­käyntiä
Poliisi tutki tapausta pitkään tappona, mutta keskiviikkona 40-vuotiasta miestä vastaan luetaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa syyte murhasta. Tapauksen käsittelyn on määrä alkaa aamulla kello 9.
Epäilty henkirikos tapahtui lauantaina 1. elokuuta.

Poliisi on ollut vaitonainen tapahtumista, mutta on kertonut, että epäilty ja uhri olivat ainakin jollakin tavalla toisilleen entuudestaan tuttuja. Tapahtumista saadaan uusia tietoja, kun oikeudenkäynti alkaa.
Henkirikoksesta epäiltiin ensin kahta miestä. Miehet vangittiin kesällä epäiltyinä taposta, mutta toinen mies on sittemmin vapautettu. Häntä ei enää epäillä rikoksesta.

Poliisi on kommentoinut niukasti sitä, miksi tutkintanimike muuttui taposta murhaksi. Tappo muuttuu murhaksi esimerkiksi silloin, jos se on tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla.
Nyt murhasta syytetyllä sastamalalais­miehellä on aiempaa rikostaustaa. Hänet on viime vuosina tuomittu muun muassa pahoinpitelyistä ja laittomasta uhkauksesta.

https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000 ... e=ampparit
Nähtävästi liikaa lukijoita, kun aamulehti laittanut maksumuurin taakse artikkelin ja seurannan.
Slava Ukraini! <3

JanitaSlima nauraa joka paikkaan. :D

Bänniä hänelle.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18690
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Puistattava syyte julki: Mies, 40, surmasi uhrinsa sähkökitaralla
Syyttäjän mukaan mies surmasi toisen miehen tämän asunnossa Sastamalassa 1. elokuuta.

Syyttäjän mukaan mies pahoinpiteli uhriaan poikkeuksellisen rajusti. Hän löi tätä nyrkeillä ja sähkökitaralla päähän sekä keskivartaloon. Mies myös potki uhria.
Syyttäjän mukaan väkivalta oli erittäin voimakasta ja jatkui pitkään. Uhri kuoli päähän ja rintakehään saamiinsa vammoihin.
Syyttäjä katsoo, että teko oli erityisen raaka ja julma.

Syyttäjä korostaa, ettei uhri pystynyt puolustautumaan päihtymyksensä ja fyysisten ominaisuuksiensa vuoksi.
Syyttäjän mukaan uhri ei myöskään antanut minkäänlaista aihetta väkivallalle.

Syyttäjä pitää tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Asian käsittelyyn on varattu yksi päivä.

Käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin.

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 52500.html
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18690
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Mies tuli asuntoon ja käyttäytyi aggressiivisesti Sastamalassa, pian heräsi huoli naapurista
Tapahtumapäivänä uhrin kerrostalo­asunnolla oli ensin iltapäivällä kolme miestä: vastaaja, uhri ja uhrin seinänaapuri.
Kolmikko nautti yhdessä alkoholia.
Naapuri poistui asunnosta omaan asuntoonsa sen jälkeen, kun mies oli kohdistanut uhriin väkivaltaa.
Tunteja myöhemmin mies oli syyttäjän mukaan tullut naapurin asuntoon ja käyttäytynyt aggressiivisesti.

Henkirikoksen tarkka tekoaika ei ole tiedossa. Uhri ei enää kello 18.45 jälkeen vastannut puhelimeen.
Naapuriasunnon tapahtumista soitettiin hätäkeskukseen noin kello 21.30.

Verisiä sormenjälkiä
Uhrin asunnossa oli tapahtumien jäljiltä paljon verta ja hajonneita tavaroita.
Poliisi löysi murhasta syytetyn miehen yllä olleista vaatteista uhrin verta.
Surma-asunnosta taas löydettiin miehen kenkiin sopivia kengänjälkiä ja hänen verisiä sormenjälkiään.
Syyttäjän mukaan rikoksessa käytetty sähkökitara oli uhrin.
Uhrin siskon mukaan veli oli toivonut sähkökitaraa pitkään ja he olivat hankkineet sen yhdessä.

Syyttäjä katsoo, että huomioon tulisi ottaa myös miesten fyysisten ominaisuuksien huomattava ero.
Mies on uhria selvästi kookkaampi, minkä vuoksi uhrilla ei syyttäjän mukaan ollut paljon mahdollisuuksia puolustautua.

Oikeudessa kuullun oikeuslääkärin mukaan uhri olisi mahdollisesti voitu pelastaa, jos hän olisi saanut heti hoitoa.
Oikeuslääkärin arvion mukaan uhri sai päähänsä ehkä jopa 10–20 iskua ja noin 10–20 iskua eri puolille rintakehäänsä.
Hän arvioi, että osa uhrin vammoista sopi sähkökitaralla tehdyiksi.

https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000012352746.html
Koneukko
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: To Joulu 18, 2025 9:00 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Koneukko »

Oisko etpk saatavilla?
Laajalampi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Ti Helmi 15, 2022 6:29 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Laajalampi »

Jatkossa voisitte kysellä näitä papereita yv viestillä tältä yhdeltä Niin paljon paskottuja ketjuja jo kun kaikki kyselee samaa. Rasittavaa.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18690
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Uhkasi tappaa
Poliisi epäili henkirikoksesta ensin kahta miestä: vastaajaa ja uhrin seinänaapuria, joka oli surma-asunnossa, kun väkivalta alkoi.
Kumpikin mies vangittiin kesällä epäiltynä taposta, mutta naapuri vapautettiin esitutkinnan aikana. Häntä ei enää epäillä rikoksesta. Poliisi tutki tapausta pitkään tappona, mutta nimike muuttui tutkinnan ja syyteharkinnan aikana murhaksi.
Oikeudessa kuultiin todistajia, jotka kertoivat miehen erikoisesta ja uhkaavastakin käytöksestä kerrostalossa surmaa edeltäneenä yönä. Yksi todistajista kertoi miehen tunkeutuneen keskellä yötä hänen asuntoonsa.
Toinen todistaja taas kertoi kohdanneensa rappukäytävässä tavaroitaan kadottaneen miehen. Todistaja päätyi auttamaan miehen kotiin. Automatkalla mies sanoi todistajan mukaan, että palaa talolle seuraavana päivänä hakemaan tavaroitaan ja uhkasi useamman kerran tappaa uhrin, jos ei saa tavaroitaan takaisin.

Käräjäoikeus määräsi, että mies pysyy vangittuna.
Oikeus antaa tuomionsa kahden viikon päästä, 4. marraskuuta.

https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000012352746.html

ETPK on tilauksessa ja kerron, kun se on yksityisviestillä minulta saatavilla.
Tällä hetkellä vaan poliisin turvaposti ei toimi. Liittyy ehkä tähän laajaan valtionhallinnon ohjelmistopäivitykseen.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18690
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

ETP tuli, mutta on niin rankasti sensuroitu, ettei ainoatakaan kuvaa ole jäljellä!
No, reklamoinkin tästä jo tutkinnanjohtajaa, rikoskomisario Jari Luotoa.
Tuskin johtaa mihinkään.

Yksityisviestillä ETPK on saatavissa.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18690
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Sain yllätyksekseni äsken sähköpostia tutkinnanjohtajalta, jossa hän lupasi harkita salauksia uudelleen. :D
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18690
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Juuri saamani tiedon mukaan uusi versio esitutkintapöytäkirjasta on saatavilla ensi viikon alkupuolella.
Lil'bish
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: La Loka 24, 2026 7:47 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Lil'bish »

Hauskaa, että tutkinnanjohtaja on luvannut "harkita salauksia uudelleen", sillä kuulemani mukaan jo oikeudenkäynnissä oli ihan mainittu vähintään yksi julkinen kuvaliite.🤷‍♀️
Lil'bish
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: La Loka 24, 2026 7:47 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Lil'bish »

En tiedä lasketaanko syytetyn ja uhrin fyysisiä ominaisuuksia vertaava havainnekuva terveystietoja sisältäväksi, jolloin jää julkaisematta, mutta molemmat henkilöt tavanneen ihmisen mukaan tuo heidän kokoeronsa oli täysin silmämääräisesti ja hyvin karkeasti arvioituna noin 28 cm ja 45 kg.
Stonedar
Adrian Monk
Viestit: 2701
Liittynyt: Ma Joulu 11, 2023 8:45 am

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Stonedar »

Lil'bish kirjoitti: Su Loka 25, 2026 8:00 am molemmat henkilöt tavanneen ihmisen mukaan tuo heidän kokoeronsa oli täysin silmämääräisesti ja hyvin karkeasti arvioituna noin 28 cm ja 45 kg.
Jos tämä on jonkun karkea arvio, niin en osaa sanoa minkälainen hänen tarkka arvionsa olisi.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18690
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Lil'bish kirjoitti: La Loka 24, 2026 9:24 pm Hauskaa, että tutkinnanjohtaja on luvannut "harkita salauksia uudelleen", sillä kuulemani mukaan jo oikeudenkäynnissä oli ihan mainittu vähintään yksi julkinen kuvaliite.🤷‍♀️
Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun olen reklamoinut salauksista, mutta koska oli salattu näin räikeästi
selkeästi julkaistavissa olevaa kuvamateriaalia, päätin toimia.
Lil'bish
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: La Loka 24, 2026 7:47 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Lil'bish »

Kuulemani mukaan vähintään kuva murha-aseesta pitäisi olla julkinen. Hauskana yksityiskohtana muutenkin melko hulvattomasta oikeudenkäynnistä kuulin, että puolustus oli ihan tosissaan sitä mieltä, että aivan mainiosti uhrin alaikäinen lapsi vielä soittelee kitaraa, jolla hänen isänsä on murskattu kuoliaaksi. Isommat veret kun pyyhkii ja pientä pintaremppaa harrastaa, niin ihan soiva peli on!
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18690
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Epäilty henkirikos Sastamalassa 1.8.2026

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Uusi versio ETPK:sta saatavilla yv. pyynnöstä.
Lisätty ainakin muutamia kuvia.
Vastaa Viestiin