18-vuotias Kari halusi Cadillacin
Pohjalaistalon pihanurmen alta löytyi kuollut mies. Ruumis oli maatunut siinä jo vuosikausia kenenkään huomaamatta tai kaipaamatta.
Kun poliisi alkoi selvittää miehen henkilöllisyyttä, paljastui kammottavia asioita.
Miehestä ei ollut tehty katoamisilmoitusta. Se vähä, mitä hänestä oli jäljellä, johdatti poliisit kuitenkin ratkaisun äärelle: Kauhavan mysteerivainaja oli 1980-luvulla kauhistuttanut nelossurmaaja nimeltä Kari.
Karin isä oli kova viinamies. Juopottelu aiheutti riitaa perheessä.
18-vuotiaana Kari teki postimiehen hommia.
Hän vihasi isää, joka oli edellisenä kesänä ottanut Karin rahoja pari tuhatta markkaa ja käyttänyt ne juopotteluun.
Kari aikoi tappaa isän.
Hän marssi vakuutusyhtiöön ja otti itselleen henkivakuutuksen. Hän puhui, ettei isänkään henkivakuutus ollut ajan tasalla. Niinpä hän sai mukaansa vakuutushakemuksen, jonka palautti parin päivän sisään.
Reippaan vaikutelman antanut Kari pyydettiin vakuutusasiamieheksi. Hän viihtyi hommassa päivän ja vaihtoi toiseen vakuutusyhtiöön. Viikon kuluttua hän palautti uuteen yhtiöön isänsä henkivakuutushakemuksen. Edunsaajaksi Kari oli merkinnyt itsensä ja äitinsä.
Summa oli yhteensä 200 000 markkaa.
Kolmannessa vakuutusyhtiössä Kari teki jälleen isälleen henkivakuutuksen 100 000 markan summalle. Edunsaajaksi hän laittoi itsensä.
Hän paranteli myös kotinsa palovakuutuksia ja irtaimistovakuutuksia. Hän onnistui vielä saamaan myös muista yhtiöistä isälleen henkivakuutuksia.
Karilla oli suunnitelma. Hän halusi ostaa itselleen Cadillac Coupé de Villen sekä asunnon ja siihen kunnon kalusteet. Laskelmat olivat valmiina.
Jotta henkivakuutuksien otto ei paljastuisi vanhemmille, Kari käänsi omansa ja isänsä postin siten, että Kari nouti ne suoraan postitoimipaikasta. Isä ei tiennyt mitään poikansa murhasuunnitelmista.
Karin juoni oli tyrkätä isä portaita alas, kun tämä oli kovassa humalassa. Kukaan ei epäilisi mitään, hän tuumi.
Pitkänäperjantaina naapurin mies tuli saunomaan Karin isän kanssa perheen kotiin Hyvinkäälle. Miehet nauttivat runsaasti alkoholia, ja kun se loppui, Kari hälytettiin hakemaan lisää.
Lopulta kaksikko sammui takkahuoneeseen. Silloin Kari näki tilaisuutensa tulleen ja muutti alkuperäistä suunnitelmaansa. Hän sytytti lattialla olleen sanomalehden tuleen, pani oven kiinni ja meni itse olohuoneen sohvalle nukkumaan. Talossa nukkuivat myös Karin äiti ja kolme sisarusta.
Perheenäiti heräsi kuuden aikaan aamulla. Hän pyysi Karia menemään alakertaan herättämään naapurin.
Kun Kari avasi takkahuoneen oven, vastassa oli tulta ja savua. Tuli oli kuin ihmeen kaupalla pysynyt takkahuoneessa leviämättä muualle.
Kari kertoi palokunnalle, että naapurinmies oli maannut lattialla tuhkakuppi mahansa päällä ja poltellut tupakkaa, kun hän viimeksi kävi takkahuoneessa.
Karin tarina otettiin todesta, ja isän ja naapurinmiehen kuoleman syyksi epäiltiin tupakasta alkunsa saanutta paloa.
Vähällä siis oli, ettei murhaaja jäänyt kiinni. Kävi kuitenkin niin, että yksi vakuutusasiamies luki uutisen kaksi kuolonuhria vaatineesta palosta. Hän muisti heti nuorukaisen, joka oli ottanut isälleen henkivakuutuksen.
Vakuutusasiamies soitti poliisille.
Kari oli ehtinyt jo hakea virkatodistukset vakuutusyhtiötä varten, jotta saisi isänsä henkivakuutukset maksuun. Rahan sijaan tuli kutsu kuulusteluihin. Kari valehteli kirkkain silmin, ettei tiennyt mitään isänsä vakuutusasioista.
Poliisi löysi virkatodistukset ja laskelmat auton- ja asunnonostosta. Todisteiden edessä Kari joutui tunnustamaan. Hän sanoi halunneensa surmata vain isänsä. Naapurin miehellä ei ollut mitään mahdollisuutta pelastua palosta, sillä hän oli yli neljän promillen humalassa.
Tekohetkellä Kari oli mielentilatutkimuksen mukaan täyttä ymmärrystä vailla. Sillä hän sai tuon ajan lainsäädännön mukaan alennusta tuomiostaan.
Kihlakunnanoikeus tuomitsi Karin muun muassa kahdesta murhasta, murhapoltosta ja vakuutuspetoksesta 10 vuoden vankeusrangaistukseen.
Sitä tuomiota hän yhä istui päästessään vankilomalle kammottavin seurauksin.
”Miksi olemme joutuneet tilanteeseen, jossa vangin, varsinkin murhamiehen, loma on tärkeämpi kuin yhden tai useamman ihmisen henki?”
Vanha pariskunta piti kultasepänliikettä Mannerheimintiellä, melkein Messuhallia vastapäätä. 86-vuotias kultaseppä oli perinyt liikkeen isältään, ja hän hoiti sitä yhdessä 80-vuotiaan vaimonsa kanssa. Lähisukulaiset auttoivat myös. Kultaseppä oli pirteä ja elämänhaluinen, mutta hentoinen, kuten vaimonsakin.
Liikkeen ovet olivat aina lukossa. Sisään pääsi vain ovikelloa soittamalla.
Joulu lähestyi, ja liikkeessä riitti asiakkaita. Yksi heistä oli omituinen nuori mies isossa karvahatussaan.
Tuo mies oli oikeasti vankilomaansa viettänyt Kari. Kultakauppiaalle hän kuitenkin sepitti erikoisen tarinan ja kertoi rakentavansa hotellia Moskovaan. Hän halusi ennen matkustamistaan ostaa vähintään 15 000 markan timanttisormuksen.
Niin arvokasta sormusta vanhalta kultasepältä ei löytynyt, mutta hän soitti paikalle tukkukauppiaan. Tukkukauppiaskin joutui tuottamaan pettymyksen nuorelle asiakkaalle, kunnes hän keksi, että yhteen sormukseen voitaisiin vaihtaa arvokkaampi kivi, jolloin hinta kipuaisi 20 000 markkaan.
He pyysivät nuorelta mieheltä käsirahan. Mies sanoi lähtevänsä hakemaan sekkivihkoaan Hotelli Hesperiasta.
Miestä ei kuulunut takaisin enää lauantaina.
Karin todelliset tarkoitusperät paljastuivat maanantaina, kun hän palasi liikkeeseen. Hän jutteli kultasepän kanssa ja tarkkaili, kun tämän vaimo palveli asiakkaita.
Yhtäkkiä Kari nousi, sanoi käyvänsä asioilla ja palaavansa vielä myöhemmin.
Kultasepälläkin oli asioita toimitettavana. Niinpä he poistuivat liikkeestä yhdessä, minkä pani merkille naapuriliikkeen myyjätär. Hän ihmetteli nuhruista miestä kultasepän vierellä.
Kari kävi puhelinkopissa ja palasi sitten liikkeeseen, missä kultasepän vaimo oli yksinään. Vaimoa miehen vierailu arvelutti, ja hän kysyi, aikoiko mies ostaa sormuksia vai ei. Mies sanoi puhuvansa siitä kultasepän kanssa. Niinpä vaimo lähti viemään sormuksia takahuoneeseen.
Kari hiipi hiljaa perässä. Hän riuhtaisi vaimoa, joka kaatui selälleen, ja viilsi tämän kaulaan syvän haavan.
Julman tekonsa jälkeen Kari siirsi ruumiin piiloon tuolin taakse ja pyyhki verta lattialta luutulla.
Sitten hän kuuli, kuinka ulko-ovi kävi. Kultaseppä palasi asioiltaan tietämättä, että hänen vaimonsa makasi murhattuna tuolin takana ja murhaaja oli yhä liikkeessä.
Verhon takaa Kari kävi kultasepän kimppuun. Hän halusi kassakaapin avaimet. Kari iski veitsellä vanhusta ja kävi sitten kassakaapin kimppuun, lappoi ketjut, sormukset ja kellot kassiinsa.
Vanhus kysyi viimeisillä voimillaan: ”Kuinka aiot selvitä tästä?”
Lumihankeen jäivät veriset jalanjäljet, kun Kari pakeni pihaikkunan kautta ulos. Porttikongissa hän vaihtoi veriset vaatteensa puhtaisiin.
Kari viskasi veitsen Töölönlahteen. Puistossa hän siirsi muovikassissa olleet ryöstetyt korut salkkuunsa.
Hän vaelteli kaupungilla pari tuntia, ja otti taksin sitten Vihdintielle. Siellä hän vaihtoi taksia ja ajatti Forssaan. Kari maksoi molemmat kyytinsä verikoruillaan.
Helsingin poliisi sai tiedon tapauksesta iltapäivällä hieman ennen kello neljää, kun naapuriliikkeen omistaja näki takaikkunasta ruumiin.
Myöhään illalla Forssan poliisille ilmoitettiin epämääräisestä autosta linja-autoaseman lähellä. Pakettiauton ratissa nuokkui mies.
Mies oli 22-vuotias Kari, joka oli etsintäkuulutettu, sillä hän ei ollut palannut vankilomaltaan takaisin Riihimäen vankilaan.
Loma oli alkanut perjantaina 16.12.1983 kello 9 aamulla. Se oli päättynyt maanantaina 19. joulukuuta kello 12 – samaan aikaan, kun kultaseppäpariskunta murhattiin.
Kari kuljetettiin Helsinkiin kuulusteluihin, jossa hän tunnusti tekonsa. Katumuksen merkkejä poliisit eivät havainneet. Sen sijaan Kari valehteli ja muutteli kertomustaan.
Hän kiisti, että olisi suunnitellut mitään etukäteen.
– Se vain pamahti ja vasta tapettuani päätin varastaa, Kari kertoi poliiseille.
Vankiloman aikana hän oli murtautunut myös Hyvinkäällä kahteen liikkeeseen. Poliisi löysi miehen muistiinpanot, joissa oli useiden kultasepänliikkeiden osoitteita.
Kari tuomittiin raastuvanoikeudessa täyttä ymmärrystä vailla olevana kahdesta murhasta, kolmesta törkeästä varkaudesta ja petoksesta 15 vuoden vankeusrangaistukseen, jonka lisäksi hänet voitiin määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen.
Kari olisi halunnut uutta mielentilatutkimuksesta, koska oli omasta mielestään kokonaan syyntakeeton. Oikeus ei siihen suostunut.
”Kenen on moraalinen vastuu näistä ihmishengistä ja tällaisten tapahtumien lähiomaisille aiheuttamasta tuskasta. Eikö näillä haurailla vanhuksilla ollut oikeus nauttia myös elämänsä illasta?” kysyi Pohjolan poliisi -kirjaan tapauksesta kirjoittanut ylikonstaapeli Jussi Rängman.
Rikollinen ura ei päättynyt neljään murhaan. Vapauduttuaan Kari teki talousrikoksia. Hänet tuomittiin kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen vuoden 2004 talousrikosvyyhdissä.
Hän vapautui 2007 vankilasta. Hän oleskeli 2007–2008 Lapualla ja Kauhavalla.
Sitten hiljeni, kunnes hänen ruumiinsa löytyi pihapiiristä Kauhavalta 2013.
Kävi ilmi, että hän oli kuollut luonnollisen kuoleman. Sen, mitä hän itse ei suonut neljälle uhrilleen.
Lähteet: Sanoman arkisto, Pohjolan Poliisi kertoo -kirjat 1982 ja 1985.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012078931.html
