Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
-
PaikallaOikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18690
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Pohjois-Lapissa on kadonnut ainakin satoja, jopa yli tuhat poroa noin kymmenen vuoden aikana. Joidenkin poronomistajien karjasta on hävinnyt yli puolet.
Paikallisten mukaan porot on varastettu.
Tämän vuosituhannen laajimmassa porotalouden rikosjutussa asetettiin viime viikon maanantaina syytteeseen 18 henkilöä.
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet pääosin Inarin ja Utsjoen kunnissa neljän eri paliskunnan alueella.
Syytettyjen joukossa on muun muassa paikallisesti vaikutusvaltaisia poroisäntiä.
Epäilty rikosvyyhti on kiristänyt pienen pohjoislappilaisen yhteisön välejä siihen pisteeseen, että tappouhkauksiakin on esitetty.
HS on hankkinut tapahtumista tietoja muun muassa haastattelemalla useita ihmisiä, jotka ovat asiasta perillä.
Yksi paikallisista kertoo heräävänsä öisin, koska näkee unta varkauksista.
”Mietin asiaa illalla, kun käyn nukkumaan ja aamulla, kun herään.”
Hänen mielestään epäillyiltä pitäisi kieltää elinkeinon harjoittaminen.
”Nehän kyllä jatkaa tuota toimintaa, vaikka minkä tuomion saavat.”
Nyt nostetut syytteet koskevat muun muassa törkeää rahanpesua, törkeää petosta, törkeää metsästysrikosta ja ampuma-aserikoksia.
Rahanpesusyytteet liittyvät syyttäjän mukaan siihen, että varastettuja poroja olisi siirretty syytettyjen ja heidän lähipiirinsä poro-omaisuudeksi.
Esitutkinnassa asiaa tutkittiin aluksi myös törkeinä varkauksina.
Tutkinnassa selvisi, että porovarkauksia oli tosiaan tapahtunut.
Syyttäjän julkisista päätöksistä käy ilmi, että poliisi on käyttänyt tutkinnassa muun muassa telekuuntelua törkeän rahanpesun selvittämiseksi. Samalla poliisi sai tietoa epäillyistä varkauksista.
Tietoja ei kuitenkaan voitu käyttää varkauksien tutkimiseen, koska telekuuntelulla hankittua aineistoa ei lain mukaan saa käyttää näyttönä varkausrikoksissa.
Niinpä esitutkinnassa ei kyetty laillisesti selvittämään, kuka porot oli varastanut tai missä ja milloin varkaudet olivat tapahtuneet.
Poliisi lopetti varkaustutkinnan syyttäjän päätöksellä.
HS:n tietojen mukaan poroja uskotaan varastetun monin eri tavoin. Poroja on muun muassa voitu merkata maastossa uusiksi, ja vielä merkkaamattomia vasoja epäillään merkityn syytettyjen tai heidän lähipiirinsä lukuun.
Paikallisyhteisön välit ovat tulehtuneet entisestään sen jälkeen, kun poliisi alkoi selvittää asiaa.
Epäillyt varkaudet ovat paikallisten mukaan jatkuneet jutun tutkinnan ja syyteharkinnan aikana.
”Eihän nuo poliisit alkaneet miksikään. Poliisit vaihtuivat”, yksi haastatelluista kertoo.
Tapahtumat alkoivat selvitä vasta, kun tutkinnan otti hoitaakseen keskusrikospoliisi (Krp), joka hoitaa vaativia rikostutkintoja.
Krp ei kerro syytä sille, miksi tutkinta siirrettiin sille paikallispoliisilta.
Petoksia koskevissa syytteissä on syyttäjän mukaan kyse petovahinkokorvausten ja porokolareista aiheutuneiden korvausten hakemisesta väärillä tiedoilla.
Törkeästä petoksesta syytetään yhteensä yhdeksää.
Syytteitä saaneista seitsemän on saanut Lapin Kansan julkaisemien tietojen mukaan viime vuosina suuria korvauksia petovahingoista.
Esimerkiksi törkeästä rahanpesusta ja törkeästä petoksesta syytetty varaporoisäntä sai vuonna 2025 yli 70 000 euroa korvauksia petovahingoista.
Samassa yhteydessä on tutkittu myös rikosepäilyjä, jotka eivät suoraan liity väitettyihin porovarkauksiin.
Kahta poroisäntää ja kahta muuta henkilöä syytetään törkeästä metsästysrikoksesta. Lisäksi yhtä henkilöä syytetään luonnonsuojelurikoksesta.
Syyttäjän mukaan kyse on luvattomasta karhunmetsästyksestä. HS tavoitti yhden poroisännistä, joka totesi, että kyse on poikkeusluvalla tapahtuneesta metsästyksestä.
Toisessa metsästysrikosasiassa syytettynä törkeästä metsästysrikoksesta on Muddusjärven varaporoisäntä, Saamelaiskäräjien varapuheenjohtaja Leo Aikio ja kolme muuta henkilöä. Aikio ei vastannut HS:n puhelimitse ja tekstiviestitse tekemiin kommenttipyyntöihin.
SAAMELAISKÄRÄJIEN jäsen ja Kolttasaamelaisten luottamusmies Veikko Feodoroff sai syytteen ampuma-aserikoksesta. Hän kertoi tekstiviestitse, ettei halua kommentoida asiaansa HS:lle. Häntä epäiltiin myös törkeästä rahanpesusta ja törkeästä petoksesta.
Kyse oli epäillystä perusteettomasta petovahinkoilmoituksesta, jossa poro ilmoitettiin karhun tappamaksi. Tapauksen syyteoikeus vanhentui toukokuussa 2026, ja syyttäjä teki siitä syyttämättäjättämispäätöksen.
Syyttäjä teki viime viikolla myös useita syyttämättäjättämispäätöksiä, joissa epäiltynä oli syytettyjen lähipiiriä.
Osa syytetyistä oli ilmoittanut lähipiiriään edunsaajaksi väärin perustein petojen tappamaksi ilmoitetuissa vahinkoilmoituksissa. Poliisitutkinnassa ei kuitenkaan löytynyt näyttöä, että lähipiirien jäsenet olisivat olleet tietoisia petovahinkojen perusteettomuudesta.
Yhdessä tapauksessa poroisäntää epäiltiin törkeästä rahanpesusta eli ottaneen vastaan varastettuja poroja.
Poroisännän uskotaan kuitenkin saaneen porot palkkiona poronhoitotöistä ja olleen tietämätön porojen alkuperästä.
Rikoskokonaisuuden oikeuskäsittelyn ajankohtaa Lapin käräjäoikeudessa ei ole vielä määrätty.
https://www.hs.fi/alueet/art-2000012381981.html

Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Pidän tätä kyllä ihmeellisenä. Jos siis saadaan telekuuntelulupa huumerikoksiin, mutta kuuntelu paljastaa odottamattoman murhan, on tieto "väärin hankittu", eikä sitä saa käyttää murhan todistamiseen?Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 1:13 pm
Syyttäjän julkisista päätöksistä käy ilmi, että poliisi on käyttänyt tutkinnassa muun muassa telekuuntelua törkeän rahanpesun selvittämiseksi. Samalla poliisi sai tietoa epäillyistä varkauksista.
Tietoja ei kuitenkaan voitu käyttää varkauksien tutkimiseen, koska telekuuntelulla hankittua aineistoa ei lain mukaan saa käyttää näyttönä varkausrikoksissa.
Ihme touhua.
-
WalkingDisaster
- Adrian Monk
- Viestit: 2759
- Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 8:43 pm
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Koska meillä on nyt paras hallitus ikinä, tähänkin lakiin tulossa muutos, joka läpi mennessään astuisi voimaan ensi kesänä:Sipi kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 1:18 pm
Pidän tätä kyllä ihmeellisenä. Jos siis saadaan telekuuntelulupa huumerikoksiin, mutta kuuntelu paljastaa odottamattoman murhan, on tieto "väärin hankittu", eikä sitä saa käyttää murhan todistamiseen?
Ihme touhua.
https://valtioneuvosto.fi/-/1410869/pol ... hvistetaan
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Tämähän on varsin mahtavaa. Saamelaiskäräjät on julkista valtaa käyttävä vaaleilla valittu toimielin ja sen johtavat tyypit ovat epäiltynä rikoksista. Aika lailla sama, kun kunnanvaltuuston puheenjohtaja olisi, mutta tämä toimielin on laajempi kuin kunnanvaltuusto. Tulee suhteellisen erikoinen kuva saamelaisten porotaloustouhuista.
-
Kasetti koetuksella
- Nikke Knatterton
- Viestit: 155
- Liittynyt: Pe Joulu 03, 2021 2:06 pm
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Telekuuntelulla saatua "ylimääräistä tietoa" saa hyödyntää, jos siinä on myös kyse sellaisesta rikoksesta jonka tutkinnassa telekuuntelu on sallittua. Jos kuuntelu siis paljastaa odottamattoman murhan, sitä saa käyttää sen murhan todistamiseen, koska telekuuntelu on sallittua murhatutkinnassa.Sipi kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 1:18 pm Pidän tätä kyllä ihmeellisenä. Jos siis saadaan telekuuntelulupa huumerikoksiin, mutta kuuntelu paljastaa odottamattoman murhan, on tieto "väärin hankittu", eikä sitä saa käyttää murhan todistamiseen?
Ihme touhua.
Varkaus ei ole sillä listalla, joten siksi tässä tapauksessa sitä tietoa ei voitu hyödyntää. Lista telekuunteluun oikeuttavista rikosnimikkeistä löytyy pakkokeinolain 10:3 §:stä.
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Kiitos selvennyksestä. Aikamoista jokatapauksessa kun miettii, että poliisilla on tietoa rikoksesta, muuta ei keinoja puuttua siihen.Kasetti koetuksella kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 2:11 pmTelekuuntelulla saatua "ylimääräistä tietoa" saa hyödyntää, jos siinä on myös kyse sellaisesta rikoksesta jonka tutkinnassa telekuuntelu on sallittua. Jos kuuntelu siis paljastaa odottamattoman murhan, sitä saa käyttää sen murhan todistamiseen, koska telekuuntelu on sallittua murhatutkinnassa.Sipi kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 1:18 pm Pidän tätä kyllä ihmeellisenä. Jos siis saadaan telekuuntelulupa huumerikoksiin, mutta kuuntelu paljastaa odottamattoman murhan, on tieto "väärin hankittu", eikä sitä saa käyttää murhan todistamiseen?
Ihme touhua.
Varkaus ei ole sillä listalla, joten siksi tässä tapauksessa sitä tietoa ei voitu hyödyntää. Lista telekuunteluun oikeuttavista rikosnimikkeistä löytyy pakkokeinolain 10:3 §:stä.
-
Vieras
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Tarvittiin siis Krp paikalle, eipä yllätä, ettei paikallinen poliisi saa mitään muuta aikaan, kuin ylinopeus sakkoja. Siellä rehelliset lapinmiehet taas valtiolta korvauksia saaneet, varsinaisia yhteiskunnan loisia.
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Se oli tiedossa, että petovahinkoilmoituksia puuhastellaan sivutoimena, mutta se yllättää, että pienen yhteisön sisällä varastetaan poroja. Myös varkauksien jatkaminen poliisin tutkiessa asiaa osoittaa reipasta röyhkeyttä.
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Kohta tulee R Sullivan kertomaan että lapissa ei ole sellaista mafiaa jota paikalliset pelkäisi...
- JudgeCooper
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 585
- Liittynyt: Ma Tammi 16, 2023 3:44 pm
- Paikkakunta: NY
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Lappilainen korruptoitunut saasta on ollut tiedossa pitkään. Hampaaton paikallinen poliisi ei tietenkään serkkujaan tutki. Tukiaiset kelpaavat ja valheet petojen raatelemista poroista tuovat kivan lisätienestin pösilöille. Siellä ei luontoarvoja tunneta, kun massinkiilto silmissä lisätään porokantoja syömään tunturit puhtaiksi. Miksi menoa on sitten katsottu läpi sormien. Ketä nämä vatipäät äänestävät. Niinpä!
Välinpitämättömyys on valinta.
-
Ghost hunting
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7413
- Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
- Paikkakunta: aarniometsä
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Nyt on sen verran isosta kyse, että joko vihdoinkin saadaan KRP menemään lappiin?
Jokin siellä on vaivannut jo pidemmän aikaan, vuosikymmeniä.
Rikoksia ja peittelyä laidasta laitaan, niin että merikelpoista paattia keinuttaa ja merisairasta heikottaa.
-
Metsurinkoira11
- Armas Tammelin
- Viestit: 75
- Liittynyt: Ma Touko 25, 2026 12:48 pm
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
En tiedä onko näillä varkailla, omia poroja kuinka paljon. Mutta miksi helvetissä varastetaan. Kun kaikilla on yleensä satoja elukoita. Mutta tässäkin tapauksessa, taitaa olla se mitä sanotaan:ahneella on paskainen loppu.
-
Pureva puheenjohtaja
- Martin Riggs
- Viestit: 641
- Liittynyt: Ke Syys 28, 2022 8:10 pm
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
Tää että poroja varastetaan on ollut tiedossa vuosikymmeniäVilleri kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 3:07 pm Se oli tiedossa, että petovahinkoilmoituksia puuhastellaan sivutoimena, mutta se yllättää, että pienen yhteisön sisällä varastetaan poroja. Myös varkauksien jatkaminen poliisin tutkiessa asiaa osoittaa reipasta röyhkeyttä.
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
No se olisi kyllä todellinen ihme jos ei varastettaisi. Elukat jolkottelee joka puolella ja ihmisiä ei missään. Ei voisi varastaminen helpompaa olla. Ja pahimmat (tai kaikki) poromafiosot on ihan häikäilemättömiä jutkuja.Pureva puheenjohtaja kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 5:32 pmTää että poroja varastetaan on ollut tiedossa vuosikymmeniäVilleri kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 3:07 pm Se oli tiedossa, että petovahinkoilmoituksia puuhastellaan sivutoimena, mutta se yllättää, että pienen yhteisön sisällä varastetaan poroja. Myös varkauksien jatkaminen poliisin tutkiessa asiaa osoittaa reipasta röyhkeyttä.
-
Vieras
Re: Poliisi selvitti rikosvyyhdin Lapissa, nyt ihmiset pelkäävät epäiltyjä
WalkingDisaster kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 1:57 pmKoska meillä on nyt paras hallitus ikinä, tähänkin lakiin tulossa muutos, joka läpi mennessään astuisi voimaan ensi kesänä:Sipi kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 1:18 pm
Pidän tätä kyllä ihmeellisenä. Jos siis saadaan telekuuntelulupa huumerikoksiin, mutta kuuntelu paljastaa odottamattoman murhan, on tieto "väärin hankittu", eikä sitä saa käyttää murhan todistamiseen?
Ihme touhua.
https://valtioneuvosto.fi/-/1410869/pol ... hvistetaan
Sinä toki populisoit, että porovarkaudet ovat sellaisiahkaperusteisella rikostiedustelusääntelyllä voidaan tehokkaasti puuttua muun muassa vakavaan jengi- ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.