Ylen juttu vuodelta 2021:
https://yle.fi/a/3-11862007 (lyhennelty versio)
Arkkitehti julkaisi kirjan vasaramurhasta ja pyöräili tekemään sen: Kanada luovuttaisi 27 vuotta istuneen suomalaisen, mutta Suomi ei suostu.
Kanadan ehdonalaislautakunta on hylännyt suomalaisen vasaramurhaajan ehdonalaishakemuksen. 81-vuotias Runo Mark Cairenius jatkaa elinkautisensa suorittamista, vaikka on ollut vankilassa jo 27 vuotta.
Se on kolmannes koko hänen elämästään.
Cairenius murhasi ex-avovaimonsa Kanadan Bramptonissa vuonna 1992. Raaka henkirikos ja sitä edeltäneet tapahtumat saivat laajaa huomiota Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa.
Suomessa nimeä Runo Markku Juhani käyttänyt Cairenius työskenteli Tuusulan kunnanarkkitehtina. Kanadaan hän muutti vuonna 1972. Hän eli avoliitossa suomalaisen naisen kanssa, mutta vuonna 1990 pariskunta erosi.
Eron jälkeen Cairenius alkoi vainota ex-avovaimoaan. Hän esimerkiksi sahasi ja vinssasi naisen talon koko yläkerran irti.
Vuonna 1991 hän kirjoitti kirjan, jossa hän solvasi naista rajusti. Cairenius postitti kirjaa yhteensä viitisenkymmentä kappaletta sukulaisille, viranomaisille ja toimittajille.
Kirjasta kuitenkin puuttui kaksi viimeistä lukua.
Cairenius matkusti Yhdysvaltain ja kirjoitti siellä puuttuvat luvut. Niissä hän kuvasi, kuinka murhaa ex-avovaimonsa.
Kuukausi myöhemmin hän odotti ex-avovaimoaan tämän kotikadulla Bramptonissa. Kun nainen palasi kaupasta, Cairenius pyöräili hänen taakseen, nousi pyörän selästä ja murhasi hänet vasaralla naapurien silmien alla. Sitten hän istui nurmikolle odottamaan poliisia.
Ennen murhaa joku oli postittanut kirjan viimeiset luvut Yhdysvalloissa. Ne saapuivat perille henkirikoksen jälkeen.
Esitutkinnassa Cairenius esitti entisestä puolisostaan insestiväitteitä, jotka poliisi kuitenkin totesi perättömiksi. Tutkinnan aikana Caireniuksen todettiin kärsivän harhaisuudesta.
Vuonna 1993 oikeus katsoi hänet kuitenkin syyntakeiseksi ja tuomitsi hänet elinkautiseen vankeuteen ensimmäisen asteen murhasta.
Neljä vapautumisyritystä
Vuonna 2008 Cairenius yritti päästä ennenaikaiseen ehdonalaiskuulemiseen Kanadan rikoslaissa olevan ”hataran toivon varauman” (faint hope clause) perusteella.
Sanomalehti Toronto Starin mukaan liikuttunut Cairenius vetosi valamiehistöön saadakseen elää viimeiset vuotensa Suomessa. Vaikka syyttäjä puolsi ehdonalaiskuulemista, valamiehistö hylkäsi anomuksen.
Vuonna 2012 Cairenius sai tehdä ensimmäisen ehdonalaishakemuksensa normaalissa menettelyssä, sillä hän oli suorittanut elinkautisestaan 20 vuotta. Ehdonalaislautakunta kuitenkin hylkäsi anomuksen kuten seuraavankin anomuksen vuonna 2016.
Suomi ei ota vastaan
Ehdonalaisasiakirjojen mukaan Cairenius haluaa vapautumisensa jälkeen muuttaa Suomeen asumaan sukulaisensa luo. Hän on myös anonut siirtoa Suomeen suorittamaan vankeusrangaistuksensa loppuun.
Kanada on ilmoittanut suostuvansa siirtoon. Yleensä Suomi ottaa suomalaiset vangit vastaan, mutta Caireniuksen kohdalla tähän ei ole suostuttu.
Cairenius on vuodesta 1980 asti ollut Kanadan kansalainen. Vuonna 2003 hän sai ilmoutuksensa perusteella takaisin Suomen kansalaisuutensa,
mutta oikeusministeriö pitää häntä pikemmin kanadalaisena kuin suomalaisena.
Cairenius on myös pyytänyt, että hänet karkotettaisiin Suomeen. Kanada ei kuitenkaan voi karkottaa omaa kansalaistaan.
Cairenius on useasti yrittänyt luopua Kanadan kansalaisuudesta, mutta anomukset on hylätty.