Ihmislaji on luonnostaan ksenofobinen, mikä ei ole rasismia sinällään. Maailmassa ei ole yhtäkään sellaista valtiota, jonka eri väestöryhmien välillä ei olisi jonkinlaisia jännitteitä. Sivistyksen karttuessa, koulutuksen ja mahdollisuuksien kasvun myötä myös tapa kohdella oman viiteryhmän ulkopuolisia ihmisiä muuttuu. Aboriginaait teurastavat mailleen eksyvät tuntemattomat, kun taas Pohjoismaissa pyritään toivottamaan ihmiset tervetulleiksi ja käymään demokratian keinoin dialogia liittyen tulijoiden tarpeiden täyttymiseen, toiveisiin ja integraation mahdollistamiseen.Knobster kirjoitti: Su Marras 08, 2026 1:04 pm Joo, tai jos vettä ei ois niin kännitappoja ei olis. Mahtavan yksinkertaista ajattelua. Ihmiset ovat aina liikkunneet ympäri maapalloa. Ei siitä tykätä tarvi eikä olla hiljaa maahanmuuton ongelmista, mutta vihapuheeseen kukaan ei ketään pakota. Sen harjoittaminen on vain tyhmää.
Sivistyksestä riippumatta mielipide kääntyy jossakin vaiheessa innostuksen jälkeen ärtymykseksi, sitten ehkä pelon tai jonkun muun kautta vihaksi. Silloin, kun tulijoita on liikaa suhteessa yhteiskunnan absorbointikykyyn. Taloudellinen ja kulttuurinen kantokyky on siis saavuttamassa saturaatiopisteensä, ja moni suomalainen kokee jo suurissa kaupungeissa, että kultturi, maisema, kieli, ihmiset ja kaikki se tuttuus ja turvallisuus ovat muuttuneet.
Tämäkään ei ole rasismia eikä tyhmyyttä. On siis hyvä muistaa se, että alemman sivistystason kehitysmaista tänne tulevilla ihmisillä ei ole vastaavia vihapuhetta lietsovia pidäkkeitä, kuten demokraattisen ajattelun tai hyvinvointivaltion historiaa. He ovat kasvaneet kilpailemaan resursseista ja vahva, jopa väkivaltainen polarisaatio on ollut heidän elämänsä viitekehys. Ja tämä on toinen asia, mikä varmasti ottaa monia päähän; suomalaisten vihapuhe on kriminalisoitua, mutta maahanmuuttajavähemmistöjen taholta kristittyihin, suomalaisiin, toisiin etnisiin ryhmiiin, seksuaalivähemmistöihin jne. kohdistuva törkeä vihapuhe onkin vain "kulttuurista" tai "liittyy uskontoon ja heidän tapoihinsa" jne.
Se, että jonkun valtion väestö haluaa säilyttää oman kulttuuriperimänsä, kielensä ja uskontonsa ei siis ole rasismia eikä mitään kansallissosialismia. Varmasti moni on kyllästynyt odottamaan, kuinka monennessa maahanmuuttajapolvessa se hyvinvointivaltion lakeihin ja periaatteisiin sitoutuminen alkaisi vihdoin tapahtua. Ja ymmärrys lisääntyä sen osalta, että ei ole viisasta tuoda Suomeen mukanaan niitä kaikkia ongelmia,joita he ovat tänne alunperin paenneet. Kuten nyt vaikka rakentaa jihadistirahoituksen turvin suurmoskeijaa. Tämäkään ei ole vihapuhetta.