Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Meinaat sitten vakavissasi, että siinä pienessä aikarakosessa, joka sieppaajalla olisi ollut aikaa Madeleinen nappaamiseen, on hän vielä ehtinyt levitellä Katen vaatteisiin, vaatekaappiin, olohuoneen lattiaan ja puutarhaan keinotekoista ruumiin hajua? Ja samalla hieman roiskinut sitten toisiin paikkoihin vertakin?
Ja vielä kontaminoinut veret pesuaineella.
Miten sitten selität auton? Tuo vuokra-auto hankittiin vasta n. kolme viikkoa myöhemmin.
Vai ajatteletko, että sieppaaja palasi rikospaikalle kaiken mediahässäkän ja poliisien hyörinnän keskelle myöhemmin tekemään nuo lavastuksensa?
Ainoa, joka tuohon jälkikäteen pystyisi, olisi poliisi ja sieltäkin joku erittäin johtavassa asemassa oleva.
Mutta mikä olisi motiivi?
Lapsen katoaminen ei ollut poliisin syytä. Päin vastoin: poliisilla olisi aivan tarpeeksi näyttöä heitteellejätöstä.
Miksi poliisi lavastaisi McCannejä syylliseksi?
Miksi Portugalin poliisi lavastaisi englantilaista pariskuntaa syylliseksi?
Ja missä hukassa se lapsi elävänä olisi?

Nuotio & Äreät Tiput
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
http://www.findmadeleine.com/2008/matkaaja kirjoitti: Missähän vaiheessa Madeleinen etsintä olisi?
^
Tuolla sinulle vastaus Katen ja Gerryn suulla.
http://www.findmadeleine.com/investigation/
^
ja täällä.
Portugalin poliisi ei tyttöä etsi ennen kuin jollain on tarjota jotain uutta minkä perässä lähteä etsimään. Eli siellä juttu 'hyllyllä'.
Nuotio & Äreät Tiput
Jaa'a, kukapa noihin kysymyksiisi antaisi vastausta, niin hyvä olisi. Mutta tutkailepa itse niitä? Siis tutkaile asioita toisesta suunnasta. Mulle kuitenkin on aivan selvää, että Madeleine on hyvin elossa tälläkin hetkellä.MissHolmes kirjoitti:Meinaat sitten vakavissasi, että siinä pienessä aikarakosessa, joka sieppaajalla olisi ollut aikaa Madeleinen nappaamiseen, on hän vielä ehtinyt levitellä Katen vaatteisiin, vaatekaappiin, olohuoneen lattiaan ja puutarhaan keinotekoista ruumiin hajua? Ja samalla hieman roiskinut sitten toisiin paikkoihin vertakin?
Ja vielä kontaminoinut veret pesuaineella.
Miten sitten selität auton? Tuo vuokra-auto hankittiin vasta n. kolme viikkoa myöhemmin.
Vai ajatteletko, että sieppaaja palasi rikospaikalle kaiken mediahässäkän ja poliisien hyörinnän keskelle myöhemmin tekemään nuo lavastuksensa?
Ainoa, joka tuohon jälkikäteen pystyisi, olisi poliisi ja sieltäkin joku erittäin johtavassa asemassa oleva.
Mutta mikä olisi motiivi?
Lapsen katoaminen ei ollut poliisin syytä. Päin vastoin: poliisilla olisi aivan tarpeeksi näyttöä heitteellejätöstä.
Miksi poliisi lavastaisi McCannejä syylliseksi?
Miksi Portugalin poliisi lavastaisi englantilaista pariskuntaa syylliseksi?
Ja missä hukassa se lapsi elävänä olisi?
-
Tutkiskelija
- Jane Marple
- Viestit: 1029
- Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 12:55 pm
- Paikkakunta: Ulkomaa
Paikalla ollut lastensuojeluviranomainen on ollut työssään noin 30 vuotta. Hän on aivan hyvin pystynyt tarkistamaan McCannien taustoja. Hän nähtävästi tarkisti myös Herra Paynen taustoja koska lastensuojeluviranomainen tunnisti hänet jostain edellisestä tapauksesta.matkaaja kirjoitti: Ja sitäkään et voi tietää, että kuka olisi mennyt vaikkapa soitelemaan sosiaalivirastoon, että he haluavat lapsen jollekkin sukulaiselle. Täyttä potaskaa, ellei toisin todisteta.
Tähän saakka voi vaan tutkailla sitä, mitä on annettu tiedoksi mistäkin asiasta virallisesti; muuta ei voi tehdä. Ja tuosta ruumiin hajuista vieläkin, että sitä todella voi tehdä kemiallisesti. Sekään vaihtoehto ei ole mm. sinua Tutkiskelija koskaan kiinnostanut tutkailla; miksi?
Vanhempien syyllistäminen mistä vaan tässä Madeleinen katoamis-asiassa on aivan turhaa, ellei kykene todistamaan syyllisyyttä.
Missähän vaiheessa Madeleinen etsintä olisi?
Englantilaiset poliisit olivat mukana tutkmuksissa koko ajan ja heilläkin oli mahdollisuus tutkia McCannien taustoja sekä heidän ystäviensä. Stuart Prior toimi juuri väikätenä Englannin ja Portugalin virkamiesten välillä.
Tiedot tulevat tutkimuspöytäkirjoista, eivät ole tuulesta temmattuja.
"3421—Service information re: Ivonne Warren Martin
3422 to 3224—Collection of information re: Yvonne Warren Martin
3425 to 3428—Witness statement of Yvonne Warren Martin 2007.06.13
3429—Photographic Recognition by YWMartin re: David Payne
3430— List of place where Yvonne W. Martin has worked 3431 to 3433—Witness statement of Yvonne Warren Martin 2007.11.14"
Niin kuin huomaat niin Yvonne Martinia on kuulusteltu myös todistajana jolloin hänen on puhuttava totta.
Aivan hyvin tiedän että on olemassa keinotekosita cadaverintuoksua. Mutta sanoppas sinä miksi Portugalin kekseliäät poliisit olisivat käyneet tuikkaamassa cadaverin tuoksua asuntoon, autoon ja Katen vaatteisiin sekä Cuttle Catiin vaikka he tietävät ettei Portugalissa koirien haistelut kelpaa oikeudessa. Portugalissa tuskin edes on keinotekoista cadaverintuoksua saatavilla koska siellä ei ole eikä kouluteta erikoiskoria. En kuuna pävänä usko että Portugalin poliisit olisivat psykopaatteja ja olisivat manipuolineet tutkimuskiaan. Syyttäjä ja tuomarikin on nimittäin mukana tutkinoissa.
Vanhempien totaalinen puolustelu on turhaa koska se ei millään lailla edesauta tutkimuksia tai Madeleinen etsintöjä. Kaikissa rikostutkimuksissa on myös otettava huomioon vanhemmat ja läheiset, siis kaikki osapuolet.
Mutta kuka on antanut sen ilmoituksen sinen sosiaalivirastoon; sitä tässä nyt tivaan että saisin tietää. Yvonne Martinia voi kuulustella, mutta mistä hän on saanut vinkkiä tutkia? Näkyykö sitä siellä pöytäkirjoissa?Tutkiskelija kirjoitti: Paikalla ollut lastensuojeluviranomainen on ollut työssään noin 30 vuotta. Hän on aivan hyvin pystynyt tarkistamaan McCannien taustoja. Hän nähtävästi tarkisti myös Herra Paynen taustoja koska lastensuojeluviranomainen tunnisti hänet jostain edellisestä tapauksesta.
Englantilaiset poliisit olivat mukana tutkmuksissa koko ajan ja heilläkin oli mahdollisuus tutkia McCannien taustoja sekä heidän ystäviensä. Stuart Prior toimi juuri väikätenä Englannin ja Portugalin virkamiesten välillä.
Tiedot tulevat tutkimuspöytäkirjoista, eivät ole tuulesta temmattuja.
"3421—Service information re: Ivonne Warren Martin
3422 to 3224—Collection of information re: Yvonne Warren Martin
3425 to 3428—Witness statement of Yvonne Warren Martin 2007.06.13
3429—Photographic Recognition by YWMartin re: David Payne
3430— List of place where Yvonne W. Martin has worked 3431 to 3433—Witness statement of Yvonne Warren Martin 2007.11.14"
Niin kuin huomaat niin Yvonne Martinia on kuulusteltu myös todistajana jolloin hänen on puhuttava totta.
Aivan hyvin tiedän että on olemassa keinotekosita cadaverintuoksua. Mutta sanoppas sinä miksi Portugalin kekseliäät poliisit olisivat käyneet tuikkaamassa cadaverin tuoksua asuntoon, autoon ja Katen vaatteisiin sekä Cuttle Catiin vaikka he tietävät ettei Portugalissa koirien haistelut kelpaa oikeudessa. Portugalissa tuskin edes on keinotekoista cadaverintuoksua saatavilla koska siellä ei ole eikä kouluteta erikoiskoria. En kuuna pävänä usko että Portugalin poliisit olisivat psykopaatteja ja olisivat manipuolineet tutkimuskiaan. Syyttäjä ja tuomarikin on nimittäin mukana tutkinoissa.
Vanhempien totaalinen puolustelu on turhaa koska se ei millään lailla edesauta tutkimuksia tai Madeleinen etsintöjä. Kaikissa rikostutkimuksissa on myös otettava huomioon vanhemmat ja läheiset, siis kaikki osapuolet.
Minä en puolustele ketään, vaan kun en tiedä vanhempien osuutta, en voisi heitä syyllistääkään. Siinä on ero. Tiedätkö Tutkiskelija nyt varmasti että ovat 'jutun takana'? Enkä juuri kohdista edelleenkään 'syyllisiin' niin paljon huomiota, vaan edeleen Madeleineen, että jos vaikka löytyisi. Mutta en voi olla huomaamatta, että jotkut eivät voi katsoa asioita kuin vaan 'yhdestä suunnasta'.
Ovatko polisit siis tuikanneet sitä cadaverintuoksua sinne kaikkialle? Saattaa olla näin, mutta saattaa myös olla että eivät he, vaan jotkut heidän lähipiiristän. Siisi jos ette vieläkään tiedä sitä kuinka korruptoitunut mm. Portugali on, niin avaisin nyt silmät sitä katsastamaan. Politiikka, kauppa yms. teettää moninaisia lieve-ilmiöitä, joista ei ehkä ole aavistuskaan, ennen kuin tulevat ilmi ja suuren massan tieotisuuteen. Jos joku McCanien lähipiiristä tai he itse ovat mukana, se joskus paljastuu, mutta nyt sitä ei voi tietää ainakaan vaan luomalla sellaisesta mielikuvia.
Mistä siis (poliisit tai rikolliset) olisivat saaneet cadaverintuoksua? Sanoisn että mistä vaan.
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Suomessa on juuri ollut isoja juttuja huumepoliisin virkavirheistä.
Mihin sinä perustat väitteesi portugalin poliisin koruptoituneisuudesta?
Onko sinulla osoittaa jotain todistetta tuosta?
Ja huomioithan nyt, että espanja ja portugali ovat kaksi eri maata ja niillä on molemmilla ihan omat poliisivoimansa.
Mihin sinä perustat väitteesi portugalin poliisin koruptoituneisuudesta?
Onko sinulla osoittaa jotain todistetta tuosta?
Ja huomioithan nyt, että espanja ja portugali ovat kaksi eri maata ja niillä on molemmilla ihan omat poliisivoimansa.
Nuotio & Äreät Tiput
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Ilmoitusta sosiaalivirastoon ei tehnyt kukaan. On automaattista, että paikalle lähetetään lastensuojeluun erikoistunut ihminen, jos lapsi katoaa ulkomailla.
Varsinkin siinä tapauksessa, että lapsen kadottaneilla vanhemmilla on muita lapsia.
Tuo ihminen saapuu paikalle virkansa puolesta ikään kuin pitämään lasten puolia ja valvomaan heidän hyvinvointiaan.
Varsinkin siinä tapauksessa, että lapsen kadottaneilla vanhemmilla on muita lapsia.
Tuo ihminen saapuu paikalle virkansa puolesta ikään kuin pitämään lasten puolia ja valvomaan heidän hyvinvointiaan.
Nuotio & Äreät Tiput
-
Tutkiskelija
- Jane Marple
- Viestit: 1029
- Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 12:55 pm
- Paikkakunta: Ulkomaa
McCannit itse ovat kääntyneet lastensuojeluviraston puoleen. Se tulee esille poliisikuulusteluissa käytetystä kysymyksestä McCanneille. Kun McCannit saivat kuulla kysymyksen niin heidän on pitänyt ymmärtää että tieto on poliisien tiedossa jo. Yvonne Martin tarjoutui tekemään yhteistyötä PJ:n kanssa. Hänellä oli kaikki mahdollisuudet virkamiehenä tutkia jos löytyy jotain merkintöjä McCanneista.matkaaja kirjoitti:
Mutta kuka on antanut sen ilmoituksen sinen sosiaalivirastoon; sitä tässä nyt tivaan että saisin tietää. Yvonne Martinia voi kuulustella, mutta mistä hän on saanut vinkkiä tutkia? Näkyykö sitä siellä pöytäkirjoissa?
Tiedätkö Tutkiskelija nyt varmasti että ovat 'jutun takana'? Enkä juuri kohdista edelleenkään 'syyllisiin' niin paljon huomiota, vaan edeleen Madeleineen, että jos vaikka löytyisi. Mutta en voi olla huomaamatta, että jotkut eivät voi katsoa asioita kuin vaan 'yhdestä suunnasta'.
Mistä siis (poliisit tai rikolliset) olisivat saaneet cadaverintuoksua? Sanoisn että mistä vaan.
En tiedä että ketkä ovat Madeleinen katoamisen takana mutta epäilen. Minulla ei ole mitään hankaluuksia siitä että toiset ovat eri mieltä kanssani. Minulla ei ole mitään tarvetta kääntää kenenkään päätä mihinkään suuntaan. Minulle on aivan samantekevää kuka tai ketkä ovat syyllisiä.
Pelkkä Madeleinen etsiminen ei riitä. McCannit eivät pääse siitä mihinkään että he ovat Madeleinen vanhemmat ja vastuussa Madeleinestä. Lait sanovat että on tutkittava sillä Madeleine ei edes vanhempien mukaan ole voinut lähteä yksin ulos kävelemään, eikä Madeleineä ole löydetty eikä nähty. Poliiseilla on siis syyttäjän mielestä aihetta tutkia Madeleinen katoaminen rikoksena.
Yritän todellakin nähdä Madeleinen katoamisen kaikilta mahdollisilta suunnilta. Siksi olen lukenut kaiken mahdollisen enkä ummistanut silmiäni millekkään. Ajan kuluessa ovat epäilyni vahvistunut.
Pj:llä ei ole mitään motiivia tuikata cadaveriiniä mihinkään.
Huomaa että McCannit ovat ottaneet tehtäväkseen tehdä Amaralista syntipukki. Muutama päivä sitten Marco Correia, McCannien palkkaama asianajaja sanoi että Amaral on sairasmielinen. Amaral sanoi siihen että hän haastaa Correian oikeuteen. Hänellä on puoli vuotta aikaa nostaa syyte. Kaikenlaisia asianajajia McCannit palkkaavatkin.
Hauskin juttu oli se että Marco Correia on vaatinut että Keela ja Eddie tuodaan Portugaliin etsimään Joana Ciprianon ruumista. Correia tietää ettei Portugalin viranoamiset anna siihen varoja eikä lupaa sillä Joana Ciprianon tapaus on jo muutama vuosi sitten käsitelty tuomioistuimessa ja rangaistukset on langetettu, ilman ruumista. Itse ruumiinkätkijä saa sanoa että hän näyttää missä ruumis on.
Joanan tapaus ei siis ole keskeneräinen kuten Madeleinen. Toisaalta olisi jännää jos Keela ja Eddie löytäisivät Joanan ruumiin niin kuinka McCannit sen jälkeen suhtautuisivat koiriin.
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
McCannit tuskin suojelisivat ketään ystävistään, jos epäilisivät ystävän osuutta Madeleinen katoamiseen.
Ja tähän mennessä kuvittelisi epäilysten heränneen, jos syytä olisi.
En muutenkaan jaksa uskoa, että tytön olisi siepannut joku jonkun Tapas 7 -ryhmään kuuluneen avustuksella.
Koko porukan puhelintiedot on tutkittu, eikä puhelin liikennettä muiden kuin Gerryn puhelimesta tuolta illalta ole.
Koska käynnit asunnolla ovat olleet enemmän tai vähemmän satunnaisia ja niiden kulkua on mutkittanut vastaan tulleet tuttavat ja muut, olisi ollut hyvin vaikeaa antaa etukäteen mitään aikataulua milloin asuntoon voi mennä.
Yhtä kaikki. Suljen kuitenkin poliisin osuuden katoamiseen kokonaan pois.
Oli portugalin poliisi kuinka korruptoitunut tahansa. Heillä ei yksin kertaisesti ole motiivia tekoon.
Ja toisekseen: portugalin poliisi on suunnilleen yhtä korruptoitunut kuin poliisi täällä, joten siihen lienee turha kiinnittää enempiä huomiota.
Ja tähän mennessä kuvittelisi epäilysten heränneen, jos syytä olisi.
En muutenkaan jaksa uskoa, että tytön olisi siepannut joku jonkun Tapas 7 -ryhmään kuuluneen avustuksella.
Koko porukan puhelintiedot on tutkittu, eikä puhelin liikennettä muiden kuin Gerryn puhelimesta tuolta illalta ole.
Koska käynnit asunnolla ovat olleet enemmän tai vähemmän satunnaisia ja niiden kulkua on mutkittanut vastaan tulleet tuttavat ja muut, olisi ollut hyvin vaikeaa antaa etukäteen mitään aikataulua milloin asuntoon voi mennä.
Yhtä kaikki. Suljen kuitenkin poliisin osuuden katoamiseen kokonaan pois.
Oli portugalin poliisi kuinka korruptoitunut tahansa. Heillä ei yksin kertaisesti ole motiivia tekoon.
Ja toisekseen: portugalin poliisi on suunnilleen yhtä korruptoitunut kuin poliisi täällä, joten siihen lienee turha kiinnittää enempiä huomiota.
Nuotio & Äreät Tiput
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Yritin ostaa netistä 'cadaver odoria', mutten onnistunut. Voisin kuitenkin saada hankittua palasen ruumista hajustustarkoituksessa suhteideni kautta.
Kuitenkin se, että saisin hajun oikeisiin paikkoihin, olisi kohtalaisen vaikeaa.
Vaikka tuo haju on kuvottava ja kammottava, sitä ei pysty 'siirtämään'. Eli siis minun pitäisi koskettaa tuolla hankkimallani ruumiin palalla Katen housuja, sitä kissalelua, kaapin pohjaa, olohuoneen lattiaa.
Ja rohkenempa epäillä, että aivan pieni hipaisu ei riittäisi.
Se, että Kate olisi työpaikaltaan tuon tuoksun tuonut vaatisi jo temppua:
ensinnäkin hänen olisi täytynyt käsitellä ruumiita paljain käsin ja siviilivaatteissa.
Ei tietenkään mahdotonta, mutta herättää kysymyksiä onko hänellä muitakin 'perversioita ja pakkomielteitä'?

Tästä meillä ei ole tietoa.MissHolmes kirjoitti:
b) huoneistossa ei ole aiemmin säilytetty ruumista
Ei myöskään tiedetä onko McCannien aikana kuollut kukaan.c) huoneistossa ei McCannien jäkeen ole kuollut kukaan
Toki.Onko siis mahdollista, että sittenkin omistajien tietämättä huoneistossa olisi jossain vaiheessa ollut ruumis?
Mikesi olisi voinut kaivata? Vaikkapa sen jälkeen kun ruumis ei ole enää ollut huoneistossa.Onko mahdollista, ettei kukaan koskaan ole huomannut kaivata tuota ruumista?
Ai sen auton, jonka McCannit vuokrasivat päiväkausia sen jälkeen kuin Madeleine katosi?Onko mahdollista, että samainen ruumis on sattumoisin ollut myös autossa, jota McCannit vuokrasivat?
Minulla ei ole tästä asiasta tietoa. Tiedätkö sinä kenen ruumis autossa on ollut?Vai onko peräti mahdollista, että autossa on ollut joku toinen ruumis?
Onko McCanneillä niin huono munkki, että työnsä lisäksi Kate kohtaa vieraita ruumiita kaikkialla mihin liikkuu?
En tiedä. En tunne heitä. Tunnetko sinä?s
Jotkut ovat ehdottaneet myös kirkon kylmätiloja.Amaralin autotalliin kaiketi tai sitten suomeen.
Minä en tiedä elävän tai kuolleen tytön olinpaikkaa. Ilmeisesti ei poliisikaan. Tiedätkö sinä?Ja mihin hittoon katosi se elävä tyttö kaikkien näiden ruumiiden keskellä??
Tähän yksi hymiö. Sellainen silmää iskevä.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Marsalkka.
Epäiletkö oikeasti koirien ''ammattitaitoa'' vai epäiletkö matkaajan lailla, että hajua olisi ''ujutettu'' asuntoon?
Laitan sinulle linkiksi vielä videon, jos sitä et ole aiemmin nähnyt.
Vai epäiletkö kenties, että koirat ovat sittenkin tulleet hollywood studiolta ja olivat viimeksi töissä eddie murphy -elokuvassa???
http://www.youtube.com/watch?v=3EHJjpXii9o

En, en minä Marsalkka tunne McCannejä.
Mutta minusta sillä ei ole mielestäni mitään tekemistä sen kanssa, jos humoristisesti arvioi pariskunnan tuuria viime aikoina.
(ja tuntemattakin voi sanoa, että lasten suhteen se ainakin on ollut hieman huono: ensin niitä ei saada tekemälläkään ja kun vihdoin saadaan, mennään ja hukataan yksi)
Mutta tunnen jonkin verran tilastoja. Ja tunnen jonkin verran totuuksia tämän tarinan tiimoilta.
Kuten mm. sen, että nuo videolla näkemäsi koirat reagoivat johonkin.
Ja sen, että tyttö on edelleen kadoksissa.
Enkä jaksa sotkea tähän meedioita, mafiaa, järjestäytynyttä rikollisuutta, politiikkaa, poliisia, korruptoituneita miljoonäärejä ja auttajia ja eu:ta. koska silloin ruokkisin vain oikean syyllisen syvintä tarkoitusperää: pistää kaikki ihan hullinmullin tai ainakin heikunkeikun!

Kaikenlaisia asianajajia McCannit palkkaavatkin.
Miten niin? Voisiko asia kuitenkin olla niin?
Eikä mulla ole linkkejä korruptioon yleensäkään Euroopan tilanteesta, mutta aivan samoin 'otaksun' kaikkien kuulopuheiden perusteella.
Mitä Amaral on sitten tehnyt niin että hänen täytyi erota? Mitä todellisuudessa?
Tuosta hajusta sitä, että kuka sitä valmistaa. Jonkunhan täytyy valmistaa jos mm. Suomessa sitä käytetään koirien koulutuksessa. Olisiko firma eurooppalainen, kenties englantilainen tai portugalilainen. Löytysikö sieltä vastausta miksi sitä ehkä on ollut. Siitäkään ei ole varmuutta että sitä hajua olisi ollut, vaan ehkä se on keksittyä tarinaa, kuka tietää.