Perjantaina tuli taas käveltyä yhdestä alikulusta, joka oli joko koululaisten tai muiden toimesta maalattu sisäseinistä luvan kanssa. Aiheena oli viidakko elukoineen ja kasveineen, joka sai miettimään kysymystä siitä, että miksi se on lähestulkoon aina aiheena kun alikulut on maalattu? En oikeasti edes muista nähneeni ikinä alikuluissa mitään muita aiheita kuin viidakon, ja näitä viidakkoalikulkuja tulee äkkiseltään mieleen ainakin kaksi täysin eri puolilla Suomea.
Lisäksi ala-asteella maalasimme koulumme seinästä sisäpuolelta yhden osan ja silloinkin aiheena oli viidakko. Vanhempien vuosikurssien opiskelijat tekivät oman maalauksensa toisessa kerroksessa, aiheena oli heillä tuolloin avaruus, joka on toinen hyvin yleinen aihe, joka tuntuu esiintyvän aina noissa maalauksissa, jos kyseessä ei ole viidakko.
Miksi viidakko? Eläintenkö vuoksi (kaikki lapset tykkäävät eläimistä?), vai onko siinä joku muu syy? Vai eivätkö nuo aiheiden keksijät vain ole tarpeeksi mielikuvitusrikkaita?
Kun voisihan aiheena olla vaikka meri, savanni, Suomen metsä, aavikko... Vaikka mikä aihe, jonne saisi niitä elukoita tukittua halutessaan. Mutta ei, aina vain viidakkoa.
Jos alkaisin rasistiseksi, voisin kysyä onko tämä siksi, että saataisiin eräs porukka tuntemaan olonsa kotoisaksi pimeissä ja hämärissä alikuluissa viidakon eläinten keskellä, mutta en sitä tee. Vai teinkö jo? Ups.
