Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
Itä-Suomen hovioikeus piti kuhmolaismiehen rangaistusta liian ankarana.
Kajaanin käräjäoikeus tuomitsi 24vuotiaan miehen viime lokakuussa 2,5vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.
Tuomio tuli kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan hallussapidosta, sen levittämisestä, sekä sukupuoliyhteyteen pakottamisesta.
hovioikeuden mukaan oikeudenmukainen rangaistus miehen syyksi luettavista vakavista rikoksista on puolitoista vuotta vankeutta. Tuomio muutettiin samalla ehdolliseksi, koska miehestä ei ole aiemmin tuomittu rikoksista.
Hovioikeus alensi myös korvaussummia. Mies joutuu nyt maksamaan asianomistajille yhteensä 14000e aiheuttamistaan kärsimyksistä.
(iltalehti)
En löytänyt seksuaalirikosten puolelta ketään 24vuotiasta. No mutta asian halusin laittaa siksi että näin meillä suomessa tuomitaan? voi saa.....

kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Re: Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
Tuomiossa ei mitään uutta,näin täällä rakkaassa kotomaassa kohdellaan pedareita ja raiskareita.Eikä yllättänyt sekään että tuomio aleni Itä-Suomen hovissa kun heillähän nyt on ollut se linja jo pidemmän aikaa (vaikka Marski nyt tähän saattaa taas tuoda tilastot että alentaa muun maan tasolle).Mutta ei siitä sen enempää,tällekkin vääntämiselle löytyy omat ketjut.
Sinulla on pää, mutta niin on nuppineulallakin !
Re: Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
.
Miten sattuikaan että asialla oli taas kerran Itä-Suomen hovi! Sillä instansilla on kerran toisensa jälkeen todella pemoiset silkkihansikkaat näitä juttuja käsitellessään.

Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
-
seppoilmari
- Martin Beck
- Viestit: 776
- Liittynyt: Pe Huhti 25, 2008 11:37 pm
Re: Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
Voi että yllätti, nyt ei kaveri joudukkaan pelaileen pleikkaria vaan talssii naama naurussa uhriensa pihamaalla, rupeaa muistuttamaan erästä uskontoa, uhri kivitetään ja syylliselle annetaan palkinto.
-
loneliness
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3206
- Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am
Re: Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
Miten tämän asian lievästi ilmaisisi...onko siellä päin Suomea, missä näitä tuomioita alennetaan...jotain...korkeassa virassa olevia ihmisiä...jotka itse ovat sekaantuneet...
Paavo Arhinmäki on äijä!
-
Mike Manner
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3147
- Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am
Re: Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
Tätä sitä ollaan ihan tosissaan mietitty jo jonkin aikaa...loneliness kirjoitti:Miten tämän asian lievästi ilmaisisi...onko siellä päin Suomea, missä näitä tuomioita alennetaan...jotain...korkeassa virassa olevia ihmisiä...jotka itse ovat sekaantuneet...
Vaikea kuvitella, että mikään oikeus noin järjestelmällisesti alentaisi raiskareiden ja pedareiden tuomioita, jos oikeudessa ei ole ihan tuskaisia sovinistisikoja, jotka on sitä mieltä että naisen sietääkin tulla raiskatuksi, tai ovat muilta osin taipuvaisia ihannoimaan raiskausta/pedofilismia...
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
Re: Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
^ Vaikka miettisivätkin että naisen sietääkin tulla raiskatuksi, mutta entä lapsen? Onko sekin itse aiheutettua heidän mielestään. Ja muitakin lapsikohtaloita liittyy tuohon "tuomittuun" miekkoseen.
Todella niin silmiinpistävää tuon oikeuden linja on, että ovat joko tyhmiä tai sitten uskomattoman röyhkeitä. Mieleen tulee etsimättä, on tullut jo kauan, että oma lehmä ojassa.
Muokattu: poistettu ikämerkintä

Nothing is quite what it seems
Re: Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
Itä-Suomesta tässä ollaan mutta kovinkaan ylpeä siitä ei voi olla vaikkapa paikallisen hovioikeuden perusteella! Käsittämätön tuomio tämäkin...
Minusta muutenkin näitä ensikertalaisuus- ja aiempi rikokseton tausta-perusteita otetaan huomioon aivan liian suurella painoarvolla.

Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Re: Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
Tuomio alennettiin, koska jätkää ei ollut aiemmin tuomittu? Ei varmaan ollut aiemmin raiskattu lastakaan? Tässäkin tapauksessa vähätellään lapselle aiheutettua traumaa, joka voi kestää loppuelämän. Tyttäreni tapauksen jälkeen oli mennyt jotain vuosi, kun koulussa tuli äikäntunnilla aihe kirjoittaa aine, aiheena- suomen laki. Olen säästänyt tämän aineen ja siinä tyttäreni kirjoitti, "luulevatko tuomari ja valamiehet, että kun olet saanut rahakorvauksen, menet kauppaan, ostat hienot farkut ja sillä peset lian pois itsestäsi?"
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
-
Dr.NecroPhil
- Vähänniinkuharrastaja
- Viestit: 93
- Liittynyt: Ti Helmi 05, 2008 9:19 pm
- Paikkakunta: Suomen Sosialistinen Kansantasavalta
Re: Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
Jahas, niinpä tietenkin. Tämäpä yllätys! Alkaa kyllä heräämään vahvasti epäilykset tuomitsevan tahon jäsenten seksuaalisista fantasioista ja/tai suuntautumisesta kun joka kerta päästetään lasten sarjaraiskaajat kahden päivän ehdollisella ja hyväksikäytetty lapsi tuomitaan maksamaan pedofiilille korvauksia oikeudenkäynnin aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä..................
Aina, kun kuulenkin sanan "itä-Suomen hovioikeus", alan voida fyysisesti pahoin. Tämäntasoinen raiskaajien fanaattinen suojelu on omiaan oikein yllyttämään raiskaamaan uudestaan, koska tuomiot ovat mitä ovat ja ainahan sitten ISHO voi poikkasta puolet tuomiosta pois tai uhrin henkiset korvaukset vähentää kahteenkymppiin, milloin siksi, että uhrilla on työpaikka, milloin siksi, että teinityttö on pukeutunut seksikkäästi.
Kun kerran näin vaarattomiksi ISHO tulkitsee nämä raiskaajat, minun mielestäni olisi vähintään kohtuullista pakkomajoittaa nämä vapautumisen jälkeen nämä tuominneiden tahojen koteihin.
(niin, siis tässä en nyt todellakaan yllytä ketään raiskaukseen, päinvastoin koetan ilmaista vihaani näiden kaikkein alimpien paskojen suojelijoita kohtaan! Enempää en viitsi tässä alkaa sanoa ettei mene jo rikollisen yllytyksen puolelle tekstini, tiedätte kyllä...)
..Ja EHDOLLISTA tästäkin, VOI VITTUSAATANAPERKELE nyt repes perse! Toisaalta, toivottavasti tekijän nimi ja kuva pistetään äkkiä jostain ihmisten tietoon ja kun tämän maan vääryyslaitos vain suosii jatkamaan tätä raiskaustoimintaansa, voin vain toivoa, että nämä ihmiset, joilla on vielä oikeudentaju veressä, ja valmius käyttää omankädenoikeutta tuli tuomio tai ei, tulevat tekemään tälle pikku visiitin, itse olen aina valmis lähtemään moisiin tempauksiin mukaan jos vain joku pyytäisi.

ODERINT DVM METVANT.
-
Kurkkumaa
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 465
- Liittynyt: La Tammi 31, 2009 10:54 pm
- Paikkakunta: Santaharju
Re: Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
Heti otsikon nähdessäni ajattelin heti, että varmaan taas Itä-Suomen hovi asialla. Mieltä lämmittää ainoastaan se, että näin moni muukin on jo laittanut tasan saman merkille...
Ihmetyttää todella paljon se, että miten tämä sama on mahdollista aina vaan? Vaikka niin monet "huutavat haloota" asian takia ja monissa yhteyksissä. Uudestaan ja uudestaan. Miten voi olla mahdollista ettei hommaan joku korkeampi taho saa laitettua stoppia?
Alkaa mietityttää sekin puoli asiassa, että Itä-Suomen hovissa päätöksiä tekevillä ei välttämättä oikeasti ole kohta edes turvallista olla... Josko joku siviili päättää laittaa asiat kansakunnan oikeustajun kanssa tasan, kun ne keiden pitäisi eivät sitä tee? Niin monta kertaa on vastaavaa kuultu, että katkeroituneiden joukko ei ehkä ole enään aivan pieni. Joukkoon voi nyt jo kuulua laaja-alaisemman oikeustajun omaavia ja toiminta-alttiitakin persoonia. Ja riski siihen kasvaa koko ajan, jos linja saa jatkua.

EDIT: Kirjoitusvirheet, jotka huomasin vasta tekstin lähettämisen jälkeen. Esikatselusta huolimatta.
-
Tampereen Tyttö
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5425
- Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm
Re: Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
Jollakin kierolla tavalla nousee mieleen, että juuri Itä-Suomen hovioikeuden on annettava näitä "pikkutuomioitaan", koska heitä arvostellaan niin kovasti.
- He ikäänkuin haluavat näpäyttää tällaista taviskansaa pitämällä linjansa vaikka se sotisi kaikkea järkevyyttä ja oikeudenmukaisuutta vastaan.

-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Re: Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomion
Joo
Kylläpä taas nakki nasahti!
Ei mitään tolkkua tähän ns. "oikeusjärjestelmään" itä-suomen hovioikeuden kohdalta näytä olevan suhteessa rikoksen vakavuuden ja tuomion välillä. Mitähän ja mitenkähän vakavia juttuja vielä täytyy tapahtua? Sitä saa mitä tilaa. Seksuaalirikollisten paratiisi: Itä-suomen hovioikeus. Tervetuloa pohjolaan, nauttimaan ihanasta luonnosta ja luonnossa... Voi jumaleisson!!

-Heittämällä läpi-