Nettikiusaajat iskevät usein nimimerkin suojasta
julkaistu tänään klo 12:30
Kiusaaminen ja ilkeily ovat yleistyneet netti-keskusteluissa ja viesteissä. Noin kolmanneksessa internetin verkkokeskusteluista kiusataan ja öykkäröidään, useimmiten nimimerkin suojissa.
Ilkeys ja viha tulevat esiin kaikkialla nettikeskusteluissa, niin sanottujen vihasivustojen ulkopuolellakin. Netin ilkeydet vaihtelevat karkeasta alatyylistä ja haistatteluista ivaan ja viiltävään ironiaan.
Lisenssiaatintyössään alkoholistien nettitukipalstaa tutkinut Heikki Ollikainen arvioi, että netin keskusteluissa vihamielisiä ja ilkeitä viestejä on noin kolmannes.
- Nimimerkin suojasta voi lyödä niin kovaa kuin jaksaa. Sitä voisi ajatella oikein pahansuopana selän takana puhumisena.
Nimimerkin antaman vahvan suojan huomasi myös väitöskirjan internetin kansainvälisistä keskusteluryhmistä tehnyt, Metropolia-ammattikorkeakoulun yliopettaja Robert Arpo.
- Anoniyymiys tuottaa sen että sanotaan sellaisia asioita verkossa, joita ei sanottaisi kasvokkain. Lisäksi keskusteluun on helppo mennä ja myös lähteä sieltä nopeasti pois.
- Netissä päästään eroon sellaisista sosiaalisen käyttäytymisen normeista, jotka ovat voimassa verkon ulkopuolella.
Pieni ydinporukka ylläpitää keskustelua
Verkkopalstoilla vain muutaman aktiivin ydin tuottaa noin puolet viesteistä. Suuri enemmistö vain seuraa keskustelua.
Guru-opetuslapsi-asetelmien haastajat koetaan usein häiriköiksi, arvelee Heikki Ollikainen.
- Siellä taistellaan siitä, kuka on asiantuntija. Siellä on asetelma, että kuka on kukkulan kingi ja toiset sitten kivittää sitä alas sieltä.
- Sitten siellä ovat häiriköit, jotka hyppivät forumilta toiselle. Jotkut haluavat ammuskella puskasta ja ovathan ne tavallaan jonkinlaisia hätähuutoja nekin.
Häiriköt liikkuvat eri palstoilla useilla nimimerkeillä ja päivystävät lähes vuorokaudet ympäri. Sivujen ylläpitäjät poistavat pahimmat törkeydet, mutta silti verkko on kuitenkin avoin verrattuna perinteisen median yleisönosastoihin. Robert Arpon mukaan verkko heijastaa yhteiskuntaa.
- Se heijastaa paljon verkon ulkopuolista käyttäytymistä ja yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia. Tällä hetkellä esimerkiksi irtisanomisten ja lomautusten aiheuttamat tuntemukset näkyvät selvästi.
YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/03/n ... origin=rss
Nettikiusaajat
Nettikiusaajat
Alethes doksa meta logu
Re: Nettikiusaajat
Samanarvoista informatioo saatais jos tutkittais pitääkö ihmisen syödä elääkseen.
Oliko tossa ansiokkaasti tehdyssä tutkimuksessa jollekkin jotain aikaisemmin ymmärtämätöntä tosiasiaa?
Tutkimuksia mahtuu maailmaan.
Tutkimustuloksiakin mielenkiintoisempaa olisi tietää,miksi kyseinen tutkimus on tehty.
Tavoitteet,henkilökohtainen hyöty,sponsorit etc.
Oliko tossa ansiokkaasti tehdyssä tutkimuksessa jollekkin jotain aikaisemmin ymmärtämätöntä tosiasiaa?
Tutkimuksia mahtuu maailmaan.
Tutkimustuloksiakin mielenkiintoisempaa olisi tietää,miksi kyseinen tutkimus on tehty.
Tavoitteet,henkilökohtainen hyöty,sponsorit etc.
- VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Re: Nettikiusaajat
Minusta tämä on sinällänsä mielekäs tutkimus, että tosiasioille saatiin nyt myös faktaa. Fakta on tärkeää tehtäessä lisätutkimuksia joko tästä aiheesta tai jostain siitä sivuavasta, koska olettamus- ja mututiedoilla ei ole mitään merkitystä tutkimuksissa ja aineissa aiheesta.Waja kirjoitti:Samanarvoista informatioo saatais jos tutkittais pitääkö ihmisen syödä elääkseen.
Oliko tossa ansiokkaasti tehdyssä tutkimuksessa jollekkin jotain aikaisemmin ymmärtämätöntä tosiasiaa?
Tutkimuksia mahtuu maailmaan.
Tutkimustuloksiakin mielenkiintoisempaa olisi tietää,miksi kyseinen tutkimus on tehty.
Tavoitteet,henkilökohtainen hyöty,sponsorit etc.
Kyllähän tämä sinällänsä ihan järkevältä tutkimukselta tuntui. Onhan sitä hullumpaakin tutkittu, mm. Venäjällä sitä mitä tapahtuu, kun ammutaan kuula 150 koiran kalloon (kaikki kuolivat, vähemmän yllättäen).
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
Re: Nettikiusaajat
Itselläni on ollut hyvä päivä, kun olen saanut seurata juuri näitä ilmiöitä, joita tässä tutkimuksessa on tuotu esille ja osoitettu todeksi. Monet kirjoitukset ja tavat muuttuvat helpommin ymmärrettäviksi tällaisella palstalla, jos ne esim. tuollaisella tutkimuksella on tuotu ensin sanallisesti esille ja sitten niitä voi vielä tarkkailla käytännössä.
Alethes doksa meta logu