Jyväskylässä 45-vuotias nainen kateissa.

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
esmes-
Javier Pena
Viestit: 1815
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 9:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

virta vie tehtaalta ylen talon suuntaan, laskee jyväsjärveen.
tuolla yläjuoksulla tehtaan päässä joki on melko ryteikköistä, sinne tosiaan heitelty polkupyöriä ja muuta roinaa. luulen että kaikenlaista skördää on heitelty myös yli menevältä kävelysillalta ja virta lisäksi tuonut roskaa mukanaan alajuoksulle. siellä joen pohjassa voi lillua vaikka mitä.

en ehtinyt viikonloppuna kiertää tuota tourujoen luontopolkua. se kävelysilta ja puistokadun hautausmaan laita on aluetta jolla ihmiset liikkuu, tuo tehtaan puoleinen pää polkua on ihan umpi hankea. lunta ei ole satanut naisen katoamisen jälkeen. siis kiinnostaiskin enempi se tehtaan puoli jokea, kankaankadulta lähtee jyrkät portaat alas tourujoelle, siellä on pitkospuut ja nuorten suosima syrjäinen istuskelumesta jonne ei mistään ympäriltä näe..

nainen on kuulemma ulkoillut paljon myös jyväsjärven ja tuomiojärven suunnilla, luulen että sieltä olisi jo löytynyt jos olisi siellä ollut. tourujoen ylittävä kävelysilta on myös vilkas, samoin sillalta puistokadun hautausmaan kohdille vievä leveämpi polku.
se joen yläpää, luontopolun kankaantehtaan puoleinen pätkä pitäisi käydä kiertämässä, vaatis vaan jotkut kunnon kumisaappaat jalkaan.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
esmes-
Javier Pena
Viestit: 1815
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 9:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

käytiin VoDKan kanssa tarpomassa tourujoen luontopolku läpi. ei löytynyt ruumiita, mutta muutama mahdollinen paikka tuli tarkastettua ja jalanjälkiä seurailtua. ulkoiluksi meni. pettyneenä/helpottuneena käytiin sit vielä etsimässä puistokadun hautausmaalta tulilahden uhrien hautaa. ei löytynyt sitäkään. alkoi palella ni lähdettiin kotiin.

edit: tuo tourujoen ryteikkö oli ainoa paikka joka mulle tuli tästä mieleen. nyt ei ainakaan tarvi enää töihin kulkiessa kuikuilla että näkyskö siellä rinteessä mitään. ei siellä mitään ollut. saattaa sinällään olla hyväkin merkki: ehkä kadonnut on sitten vaan päätynyt jollekin pidemmälle reissulle, hakenut irtiottoa eikä olekaan päätynyt itsemurhaan.

miksi olisi lähtenyt jonnekin kauemmas itseään tappamaan? poliisin ja omaisten mukaan kadonnut on ollut "tunnekuohun vallassa" juuri ennen katoamistaan. ei kai sellaiset ihmiset kykene rationaalisesti miettimään että piiloudunpa hevonkuuseen enkä kellekään mitään kerro. tahallinen kauemmaksi katoaminen vaatisi etukäteissuunnittelua, oli tarkotus sitten itsemurha tai muu omaisilta piiloutuminen.. tunnekuohun vallassa sitä tappaisi itsensä lähimmässä otollisessa paikassa.
Viimeksi muokannut esmes-, To Helmi 05, 2009 12:06 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
tyyppi85
Roger Murtaugh
Viestit: 870
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 2:37 am
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja tyyppi85 »

Valitettavan paljon vaikuttaa itsemurhalta..Ja itselleni tuli myös heti mieleen Maarit Rekolan tapaus.

Nyt mielestäni ja näistä vanhoista tapauksista viisastuneena ja oppineena etsinnät välittömästi katoamispaikan välittömään läheisyyteen:lähimetsät koluttavaksi tarkkaan sekä lähellä olevat joet,järvet mitä siellä lieneekään(joku paikkakuntalainen voi kertoa)

Savukosken Reinon koirat nyt töihin nuuskiman jokea jos sellanen löytyy ja ne metsät ni jotenkin tuntuu vaan siltä että tämä kyseinen nainen löydettäisin pian.

Toivottavasti olen todella väärässä ja löytyy elävänä ja ehjänä jostain.Pelottavaa vaan aina jos tutut tietävät kadonneesta että oli masentunut..Siihen perään vielä katoaminen niin valitettavan paljon kuulostaa silloin itsemurhalta..
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1590
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Viesti Kirjoittaja apollo »

Jos tämä nainen on tehnyt itsemurhan ja halunnut samalla kadota, niin tuskin löytyy niiden lenkkipolkujen varsilta missä yleensä käy lenkkeilemässä.
Neiti Etsivä
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 2:02 pm
Paikkakunta: Ihmemaassa

Viesti Kirjoittaja Neiti Etsivä »

Minä taas uskon nimenomaan, että jos on tehnyt itsemurhan paikka on valikoitunut sen mukaan, missä olisi ollut aiemminkin tai edes läheltä siellä. Tuskin siinä tilassa jaksaisi alkaa paikkaa miettimään ja etsimään jos ei ole hajuakaan missä olisi katseilta suojattu rauhallinen paikka.

Tuomiojärven ympäristö olisi oma veikkaukseni...ihan jo pelkän nimensäkin vuoksi :roll: Nythän sitä lunta täällä tulee, että hankaloittaa varmaan löytymistä maastosta, jos siellä olisi. :?
Ihminen on ainoa eläin, joka osaa pysyä ystävällisissä väleissä syötäväkseen tarkoittamiensa uhrien kanssa ennen kuin syö ne.
tyyppi85
Roger Murtaugh
Viestit: 870
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 2:37 am
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja tyyppi85 »

Onko tapauksesta uutta tietoa?kenties jossain jyväskylän alueen lehdessä?

tai onko edes tietoa onko naista etsitty,ja jos,niin miten laajasti?
Neiti Etsivä
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 2:02 pm
Paikkakunta: Ihmemaassa

Viesti Kirjoittaja Neiti Etsivä »

Itse luen keskisuomalaisen melko tarkasti joka päivä, enkä ainakaan ole huomannut siinä mitään juttua olleen lähiaikoina.
Taitaa olla vain kaksi juttua ollut koko tapauksesta paikallisessa sanomalehdessä, mikä on minusta melko vähän, kun nainen ollut kuitenkin jo kauan kateissa. Tai en kyllä sen tarkemmin ole seurannut kuinka näistä yleensä uutisoidaan :roll:

Eipä tämä tapaus tunnu juurikaan mielenkiintoa herättävän moniin muihin katoamisiin verrattuna :roll:
Viimeksi muokannut Neiti Etsivä, Ti Helmi 10, 2009 1:17 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ihminen on ainoa eläin, joka osaa pysyä ystävällisissä väleissä syötäväkseen tarkoittamiensa uhrien kanssa ennen kuin syö ne.
Don Flack
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: Pe Joulu 12, 2008 11:33 am

Viesti Kirjoittaja Don Flack »

Kuulin, että kadonnut nainen on jo aikaisemminkin yrittänyt itsemurhaa. Jäänyt työelämästä aikaisemman yrityksen jälkeen pois. Joten melko todennäköiselle itsemurha vaikuttaisi.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Nyt on tosiaan tuota lunta tullut aika teholla joinakin lähipäivinä, joten jos tämä nainen jossain maastossa makoilee, niin ruumis luultavasti löytynee vasta enimpien lumien sulettua tai ehkä jopa myöhemminkin.

Tourujoen luona kulki mielenkiintoisesti jalanjälkiä hyvinkin lähellä vesistöä ja vaikeammassa maastossa, liekkö joku/jotkut toisetkin yrittäneet metsästellä sitä mahdollista ruumista jo tuolta alueelta. Yksi sopivan oloinen paikka löytyi sillä etsintäkierroksellamme, josta johti jopa mielenkiintoisesti jäljet suoraan virtaan hieman erikoisen oloista reittiä pitkin. Muutamat merkit ympärillä vihjasivat siihen, että joku kenties oli kiivennyt todellakin penkereeltä jorpakossa sijaitsevan pienehkön betonitasanteen päälle, joka myös oli osittain veden peitossa. Sitä, minne matka siitä on jatkunut, takaisin penkalle vaiko veteen, ei voinut päätellä.

Mutta tosiaan lumen alle on mahdollinen ruumis kyllä tähän mennessä jo jäänyt.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

tyyppi85
Roger Murtaugh
Viestit: 870
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 2:37 am
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja tyyppi85 »

Valitettavan paljon vaikuttaa itsemurhalta,valitettavasti..Toivottavasti olen väärässä.

Jos tosiaan lumen alla on niin taitaa mennä pitkälle kevään puolelle ennen kuin löydetään.

Tosiaan hyvin hiljaista on ollut keskustelu tällä palstalla tämän katoamisen suhteen..Johtuu varmasti kadonneen iästä..Kun "vanha"nainen katoaa niin ei suurta massaa kiinnosta,toisin kuin esim nuoren Nora Bhatian katoaminen.

Ihmisestä tässäkin on kyse,sama se mielestäni on että onko kadonnut nuori vai iäkkäämpi.Yhtä lailla jokaista kadonnutta pitäisi etsiä kunnolla.

Toivottavasti löytyy.
eloq
Sabrina Duncan
Viestit: 362
Liittynyt: Ma Marras 05, 2007 8:16 pm

Re: Jyväskylässä 45-vuotias nainen kateissa.

Viesti Kirjoittaja eloq »

Keski-suomalaisen nettisivuilla tieto että on löytynyt kuolleena :(


Tässä vielä linkki uutiseen: http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ ... ena/398627
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1590
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Re: Jyväskylässä 45-vuotias nainen kateissa.

Viesti Kirjoittaja apollo »

^Tuossa vielä tuo uutinen, kun nuo linkit häviävät ajan mittaan.
Tammikuussa Jyväskylässä kadonneeksi ilmoitettu 45-vuotias Anne Jartti on löytynyt kuolleena. Nainen löydettiin 22. maaliskuuta Tuomiojärven Lehtisaaresta menehtyneenä. Vainajan löysi alueella liikkunut ulkoilija. Poliisin mukaan tapahtumaan ei liity rikosta.

Jartti katosi kotoaan Jyväskylän keskustasta 24. tammikuuta.
nevermind
Nikke Knatterton
Viestit: 172
Liittynyt: Ma Heinä 02, 2007 12:03 am
Paikkakunta: JKL

Re: Jyväskylässä 45-vuotias nainen kateissa.

Viesti Kirjoittaja nevermind »

Onko kuolinsyytä/tapaa tiedossa?
esmes-
Javier Pena
Viestit: 1815
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 9:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

seurakunnan omistamasta lehtisaaresta oli löytynyt, tuomiojärven rannalta, kuulemma veneen alta. ihmeen pitkään oli kadoksissa kun aattelee että järvenjäällä ja lehtisaaressa liikkuu paljon koiranulkoiluttajia ja muuta väkeä. eipä tuo siis kovin kauas ollu kotoaan lähteny, niinku veikkailtiin. vesistöjen äärelle nää ymmärtääkseni monesti hakeutuu, mikä ei kovin ihme ole kun keski-suomessa ollaan (vettä, järveä ja lampea joka suunnassa). tarkoituksena ei varmaan ollut löytyä ihan pian jos veneen alle on ryöminyt. en tiedä onko lehtisaaren sauna talvisin käytössä mutta ainakin kesäisin lämmittävät joka päivä ja sinne pääsee porukka vapaasti saunomaan, uimaan, syömään makkaraa ja laulamaan virsiä nuotiolla. oisko ollu mahdollisesti joku seurakunnan työntekijä joka ruumiin on sit löytäny..
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
Avatar
HBIC
Remington Steele
Viestit: 244
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 5:06 am
Paikkakunta: Blue Ridge Mtns

Re: Jyväskylässä 45-vuotias nainen kateissa.

Viesti Kirjoittaja HBIC »

Tämäkin ratkesi sitten näin surullisesti. Tuo veneen alle hakeutuminen voisi viitata siihen, ettei hän halunnut missään tapauksessa tulla löydetyksi ainakaan "liian aikaisin", jotta onnistuisi nukkumaan pois lopullisesti. Veneet saavat yleensä olla aika rauhassa talvisin kinosten keskellä. Surunvalittelut läheisille.
Vastaa Viestiin