FBI etsii myös tietoja punaisesta avopakettiautosta, joka nähtiin koulun parkkipaikalla katoamisen aikaan, ja lähti muutaman minuutin päästä pois. Samalla alueella kahta viikkoa aikaisemmin oli yritetty myös kaapata toinen tyttö valkoiseen autoon, mutta hän oli päässyt pakoon. Poliisi tutkii, onko tällä ja Amberin katoamisella jotain yhteyttä.
Amberista tehtiin havainto paria päivää myöhemmin katoamisesta. Hänen luokkakaverinsa oli nähnyt hänen kävelevän muiden teinien kanssa lähellä Amberin kotia. Vanhemmat eivät pidä havaintoa mahdollisena, sillä Amber ei ole koskaan ennen karannut kotoa, eikä ole muutenkaan sellaista tyyppiä.
Lisäksi seuraavana päivänä katoamisesta Amberin puhelin oli ollut päällä 20 sekuntia.
Amber ei todellakaan vaikuta teiniltä, joka karkailisi kotoa. Hän luki paljon ja oli kiinnostunut erityisesti susista. Hän asui käsittääkseni äitinsä ja tämän uuden miesystävän kanssa, mutta vietti viikonloput isällään. Perhe on palkannut yksityisetsivän ja perustanut oman sivuston Amberille:
http://www.bringamberhome.com/
Myös monia maastoetsintöjä on tehty vapaaehtoisten voimin, mutta mitään ei ole löytynyt.
Että tälläinen tapaus. Itse uskon, että joku on hänet kyytiin napannut. Kaikkien noiden kuvien perusteella hän ei todellakaan vaikuta teiniltä joka karkailisi joka toinen päivä. Lisäksi vähän ihmettelen tuota luokkakaverin havaintoa. Miksi hän ei mennyt puhumaan Amberille, jos kerran näki hänet.
Päivä jolloin Amber katosi oli muuten perjantai 13.
Tekstissäni saattaa olla jotain asiavirheitä, sillä en todellakaan oli mikään maisteri tuon englannin suhteen. Korjatkaa jos löydätte jotain. Lisäksi parista yksityiskohdasta oli ristiriitaista tietoa eri sivuilla.



