Kiitos ''tuesta''.
Monikin varmasti tietää, että en ole kovinkaan halukas kinamaan muiden kuin Marskin kanssa.
Olen yrittänyt aina olla 'kiltti' ja tuo ns. vihjaukseni Matulaan ei suinkaan tarkoittanut sitä, että olisin epäillyt hänen olevan tekijä. Kysyin häneltä mitä sellaista hän tietää mitä me muut emme tiedä, koska hän järjestelmällisesti tyrmäsi rajusti tiettyjä esitettyjä fiktioita.
Minusta kysymykseni oli oikeutettu, enkä missään nimessä odottanut tällaista ryöppyä.
Minua on aina ärsyttänyt täällä se, että palsta jolla on tarkoitus pohtia asioita, perustuisi pelkästään faktojen linkkaamiseen.
Kuka siitä saa mitään ja mitä ideaa siinä olisi?
Kaikki osaa lukea nettilehdet, jos siihen on tarvetta. Vaikka ne ulkolaisetkin.
Minusta mikään ratkaisematon ei ratkea ilman asettumista vaikka tekijän housuihin. Villi mielikuvitukseni voi välillä mennä yli, mutta en jaksa ymmärtää sitä, että joku voi oikeasti siitä ottaa superherneen nenäänsä. Varsinkaan, jos itse on alkuun sortunut samaan.
Minusta tämäkin aloitus oli taas turhaakin turhempi ja toivoisin, ettei jatkossa kukaan joutuisi vastaavan otsakkeen alle.
Pyydän myös jälleen kerran anteeksi, jos Matulalle tai jollekin muulle on jäänyt käsitys, että olisin osoittanut syylissormella Matulaa. Minä kysyin hänen motiivia ja sitä miksi hän tyrmää tiettyjä ajatuslinjoja. Ja ketä hän suojaa tyrehdyttämällä tietyt keskustelulinjat.
Matula itse perusteli linjansa minua kohtaan sillä, että kirjoitustyylini, ajatusmaailmani ja ilmaisuni on ''peruskoulutasoa''.
Minä hyväksyn arvostelun ja ymmärrän, koska en ole äikän laudatur. Ja ymmärrän sen, että joskus voi mennä näinkin. En varmasti ole tämän palstan älykköjä, enkä ole edes väittänyt ja koittanut. Friikki muuten vaan. Ja se kai sallitaan?
Parempaa ja suvaitsevampaa tulevaisuutta toivoen,
mh ja ss
