Hah, löysin kuin löysinkin niitä uutisointeja, nämä siis Puputti-ketjusta
Googlen kautta kaivettu (saamari, ylläpito, voisiko sille haulle ihan oikeasti tehdä jotain?):
Iltalehti 13.01.2007 kirjoitti:
"Kadonneen Pekka Puputin nimi nousi esiin Ulvilassa tehdyn sosiaalipsykologi Jukka S. Lahden murhan tutkimuksissa. Uhri oli Puputin vanha opiskelukaveri, joka surmattiin katoamista edeltävänä yönä eli 1. joulukuuta.
Puputti ei kuitenkaan ole pääepäiltynä teosta, vaan hänen nimensä on noussut esiin poissulkevissa rikostutkimuksissa.
- Meille asia on tullut aikanaan vihjeiden kautta tietoon, että toinen surmataan ja toinen katoaa ja heillä on opiskeluaikainen yhteys, Ulvilan surmaa tutkiva rikoskomisario Juha joutsenlahti Porin poliisista täsmentää.
Tämä voi toki olla toimittajan tahallista sabotaasiakin: on vähän pätkinyt Joutsenlahden sanomisia sopivaan muotoon. Tuostahan saa sen kuvan, että tieto
kuolemista olisi tullut poliisin tietoon vihjeiden kautta, vaikka Joutsenlahti tarkoitti, että tieto
Lahden ja Puputin yhteydestä on tullut poliisin tietoon vihjeiden kautta. Siksi Joutsenlahti siis ylipäätään mainitsee asiasta jälkeenpäin - kertoakseen, miten Puputin ja Lahden välinen yhteys on löydetty.
Iltalehti kirjoitti:"Koulutoveri ei liity surmaan. Poliisi kiinnostui aluksi hänen liikkeistään, koska hän katosi heti surman jälkeen joulukuun alussa.
- Hänet on testattu eikä hänellä ole havaittu yhteyksiä henkirikokseen, Joutsenlahti sanoo."
En jostain syystä löytänyt sitä uutista mistään, jossa kirjeen oikaistaan tulleen jälkeenpäin. Olikohan se sama Joutsenlahden haastattelu, jonka kysymykset olivat suoraan tästä ketjusta?
edit: Tuota jälkimmäisenä mainittua uutista vielä kaivellessani löytyi tällainen, kehotan ehdottomasti katsomaan. Mukana on ainakin yksi kuva (tuo sivusta otettu) ovesta, jota en ole itse ennen nähnyt.
http://www.iltasanomat.fi/kuvagalleria/ ... p?id=11175
Ja ennen kuin joku ehtii ihmettelemään, miksi lasinsirut ovat oven ulkopuolella, huomautan, että myös surmaajan käyttämä tuoli on viety pois oven edestä, kuvaustilanne on valoisampi, eikä ovenkahva ole kokonaan alhaalla - toisin kuin siinä pienessä kuvassa, joka on otettu silloin, kun rikospaikka oli vielä koskematon. Tuosta kuvasta näkee erityisen hyvin sen, miten matalalla ikkuna tosiaan on.
edit: lisäilyä