Omituisia tapahtumia tosielämästä

[Wilma]

Muutamia asioita on lähisuvullani, nämä ovat siis niitä, joita en ole itse ollut todistamassa.

Kun mummoni äiti kuoli, ja äiti nukkui siskoineen kammarissa, niin siihen ovelle ilmestyi yöllä isomummoni valkeassa mekossa hymyillen. Kukaan heistä ei pelännyt, ajattelivat nähneensä unta. Aamulla nämä neljä siskosta saivat kuulla, että mummo oli kuollut yöllä.

Kun äitini oli vakavasti loukkaantunut pyöräonnettomuudessa, hän heräsi yöllä vaatteidensa nykimiseen. Silmänsä aukaistuaan hän näki vanhan miehen ja naisen, jotka pyysivät häntä mukaansa. Äitimme sanoi lujasti, ettei lähde mihinkään lastensa luota ja hahmot katosivat.

Isäni äiti oli kuolemaisillaan haimatulehdukseen. Mitään toivoa ei enää annettu. Isä oli kierroksella eräässä firmassa keskellä yötä (hän on teollisuusvartija). Yhtäkkiä kaikki puhelimet alkoivat soida yhtäaikaa. Isä nosti yhden luurin, mutta sieltä ei kuulunut mitään. suraavana päivänä mummomme kuoli. Muistan aina, kuinka mummon äiti (joka oli ollut ammatiltaan ruumiinpesijä) oli sanonut mummolleni, ettei kuolleita tarvitse pelätä, ainoastaan eläviä. Isäni isä "näki" pitkään mummoni istuvan ja touhuavan kotonaan. Mummoni ei kuitenkaan ollut kovin vanha kuollessaan: vain 60-vuotias.

Helmikuussa kuoli äitini äiti. Sain Luojan kiitos olla ukkini lisäksi ainut, joka sai puhua mummon kanssa ennen hänen koomaansa ja kuolemaansa. Lääkärit sanoivat, ettei mummolla ole mitään toivoa. Kun Ukkini meni katsomaan häntä viimeisen kerran, niin mummo oli yhtäkkiä nostanut kätensä ja silittänyt lämpimästi ukkini selkää. Sen jälkeen hän kuoli.

Tilalla, jota ukkini nyt yksin hoitaa, on monasti tuntunut mummon läsnäolo selän takana. Ehkä hän tarkkailee ja tahtoo tuoda lohtua varsinkin ukille, joka murtui täysin mummoni kuolemasta. Itse en ole vieläkään pystynyt koko tilalle menemään, koska jokainen toimi siellä ilman mummoa on kuin puukon isku sydämeen.

[joey]

Tiedättekö sen kaupunkilegendan sukkia syövästä kuivausrummusta tai pyykkikoneesta?

Olen aina luullut, että meilläkin on sellainen, sillä parittomia sukkia löytyy jatkuvasti. Suoritan pyykkäyksen usein kiireessä niin, että teen jotain muita kotitöitä samaan aikaan, joten en ole koskaan perehtynyt ongelmaan sen kummemmin, taivastellut vain ääneen ja jatkanut puuhiani.

Koirillamme on suuri lelukoppa, joka on sellaisessa paikassa, että ihmiset harvemmin sinne katsovat. Huomasin taannoin sivusilmällä, että koppa on alkanut kummasti tulvimaan yli, vaikka selvästi muistan sen olleen aiemmin vain yläreunaansa myöten täynnä leluja. Ilmeni, että kopan pohjalle, syvälle lelujen alle oli työnnetty parittomia sukkia. Kaivoin sukat kopasta ja otin todennäköisimmän syyllisen tarkkailuun. Seuraavalla kerralla pyykätessäni huomasin, että alle puolivuotias koiranpentumme käyttää pyykkäyskiirettäni hyväkseen. Se kävelee perässäni ja kun se huomaa, että olen jättänyt jonkun kaapin auki, se odottaa että poistun huoneesta ja käy sitten huomaamattomasti varastamassa sukan, jonka käy piilottamassa ennen kuin tulen takaisin.

[Chopper]

^ Ihana (siis koira) ♥

[esmes-]

joey: onko siel lelukopassa näkyny sini-viher-kelta-raidallista varvassukkaa? kuinkas isolla reviirillä se teidän penska liikkuu?
nimim. "eriparisukat tuo kuulemma onnea"

[joey]

joey: onko siel lelukopassa näkyny sini-viher-kelta-raidallista varvassukkaa? kuinkas isolla reviirillä se teidän penska liikkuu?
nimim. "eriparisukat tuo kuulemma onnea"

Tarkistin, ei löytynyt. Penskan liikkeiden ei tiedetä ulottuneen tätä pistettä kovinkaan montaa kilometriä kauemmas, mutta penskan etenemisvauhti on varovaisen arvioni mukaan parhaimmillaan n. 1km/5sek, joten pääkaupunkiseudun ulkopuolisetkin sukat ovat välittömässä vaarassa.

[Ailar]

Pääsin eilen sairaalasta, mieheni haki minut. Poikkesimme matkalla kaupassa. Pääni suorastaan tulvi ajatuksia Oriveden mysteerin selviämisestä.
Kaupassa muutaman vuoden ikäinen tyttö seisahtui yllättäen eteeni, katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi: Mysteeri ratkeaa!
Kysyin: Mitä?
Lapsi: Mysteeri ratkeaa!
Sitten hän juoksi äitinsä perään. Jäin tyrmistyneenä seisomaan paikoilleni. Kysyin mieheltä, mitä lapsi sanoi. Hän toisti kuulemani.
Tähän pätee vanha sanonta: Lasten suusta kuulet totuuden! (Voi miten valveutuneita ipanoita! Olikohan minfon jäsen/jäsenen lapsi?)

[joey]

(Voi miten valveutuneita ipanoita! Olikohan minfon jäsen/jäsenen lapsi?)

Eikös Oriveden vainajasta ollut juuri noilla sanoilla eilisissä lööpeissä? Ehkä tyttö oli oppinut juuri lukemaan

...Tai sitten tyttö oli oppinut juuri ennustamaan. Toivon, että kyse ei kuitenkaan siinä tapauksessa olisi tästä Oriveden tapauksesta, vaan esim. Raisasta tai Bodomista. Ulvilahan onkin pian paketissa.

[Hexan]

Pääsiäisen pyhinä sattui outo juttu. Olin lähdössä kerholta viimeisenä, ja siinä meni sitten aikaa vaikka kuinka kauan valokatkaisijoita sun muita etsiessä. Lähtiessä vielä ajoin vahingossa ensimmäisen risteyksen ohi, jossa meni aikaa hukkaan. Oli sumua, muttei poikkeuksellisen paljon. Auton sisälläkin oli ikäänkuin sumua, mutta kun pyyhin etulasin pintaa, siinä ei ollut mitään. Tuumin että pitää skarpata huonon näkyvyyden takia ja katselin lähestyvää risteystä erityisen tarkasti. Yli meni edessä yksi auto, toinen jäi odottamaan oikealle, muita ei ollut. Minulla oli jo kerholta tunne, että autossa on joku, ja kun ohitin risteyksen se voimistui niin, että katsoin sivulle penkille. Tein ristinmerkin, mitä en yleensä enää tee, koska en voi kutsua itseäni kristityksi. Oloni kuitenkin parani ja ajattelin, että olipas kummallista kuvittelua.

Kun pääsin kotiin, luin lehdestä, että täsmälleen samaan kellonaikaan kun ohitin risteyksen, oli siinä edellisenä iltana kuollut mies. Hänen autonsa oli tullut oikealta, jossa itse näin yhden auton odottavan, ja häneen osunut auto oli tullut sieltä, mistä itse tulin. Kellonaika on tarkka minuutilleen, koska tarkistin sen, sillä uutisessa oli sössitty päivämäärä, ja ihmettelin aluksi, miksei risteyksessä ollut poliiseja ym.

[Maybrick]

^ Huh sun pitäis alkaa kirjailijaksi. Hyvin kerrottu. Onko aiemmin sattunut mitään samantapaista?
Mulle on alkanut tämän vuoden puolella tapahtumaan sellaista, aika arkipäiväistä mutta kuitenkin kiusallista, että kun sanon ääneen jotain, että luulen että käy niin ja niin, ihan kohta se tapahtuu.

Lapset on alkaneet kutsumaan äitiään ennustajaeukoksi. Asia liittyy pienehköihin ja triviaaleihin arkisiin tapahtumiin, ei onneksi mihinkään suuriin juttuihin. Sen verran olen kuitenkin säikähtänyt, että pidän enemmän suuni kiinni näistä mielijohteista enkä sano kaikkea. Vastakin tuli todettua tyttärelle, että varaudu siihen että sun ystäväpiiri muuttuu lähiaikoina ja kerroin omasta vastaavasta kokemuksestani ikään kuin yrittäen valmistaa häntä menetykseen. En itse tiedä mikä minut pani puhumaan niin. Tyttö nauroi ja sitten vähän suuttuikin, että ei varmasti kaverit muutu, kun on taaperosta asti oltu yksissä ja tehty kaikki yhdessä. Mutta n.kaksi viikkoa siitä koko kaverikuvio oli muuttunut. Itsekin ihmettelin, että miten voi niin äkkiä tapahtua. Ja tyttö katseli minua ihmetellen. Kyse ei ole mistään teinijutusta, vaan syvemmästä asiasta.
Sitten jotenkin aavistin lähisukulaiseni kuoleman. Käytin häntä mm.viimeisen kerran autoajelulla pari päivää ennen tapahtumaa.
Toissapäivänä, kun astianpesukone oli käynnissä (ihan normaalisti) sanoin yhtäkkiä miehelle, että mistä pannaan veikkaa että pesutabletti ei ole liuennut. Ukko naureskeli ja avasi saman tien koneen oven. Arvatkaa oliko tabletti liuennut?

[Florence86]

Ollessani vahtimestarina eräässä koulussa, intouduin hiljaisena arki-iltana siivoamaan romuvaraston tapaista komeroa jonne oli vuosien varrella kertynyt järjetön määrä kaikenlaista löytötavaraa ym. Lajittelin ja järjestin kamat uusiksi, osan heitin pois ja osan iskin takaisin hyllyyn ja jälkimmäisten joukkoon säästyi musta makuupussi jonka pohja oli kirkkaanoranssi ja pussinsulkija rikki. Urakan jälkeen palasin tyytyväisenä työpöytäni ääreen eikä ehtinyt kulua kuin muutama minuutti niin ovesta sisään astui nuori miehenalku. Oli kuulemma ulkopaikkakuntalainen, mutta majoittunut kyseisellä koululla muutamia vuosia sitten. Nyt seudulle uudestaan palatessaan oli mies hetken mielijohteesta päättänyt poiketa koululla ja kysellä unohtuneen makuupussinsa perään, pussin tunnistaa räikeän oranssista pohjasta ja rikkonaisesta sulkusysteemistä.. hämmentyneenä hain makuupussin komerosta jossa se oli siististi käden ulottuvilla. Mies lähti tyytyväisenä ja itse jäin ihmettelemään moista sattumaa.

[Tinilii]

Tämä nyt ei sinänsä ole mitään spuukia, ennemminkin mun alitajunnan toimintaa. Kuitenkin on niin, että pari vuotta sitten kuollut isäni äiti tulee aina mun uniin kun on jotenkin vaikeeta. Näen usein ihan samaa unta moneen kertaan ja aina "mamma" sanoo; ei ole mitään hätää.

Viimeksi tuli raskauskomplikaatioita ja paljon verta. Jouduin odottamaan aamuun, että pääsen ultraan. Joka kerta kun vähän satuin nukahtamaan, heräsin samaan uneen, jossa isän äiti sanoi sillä kertaa "älä huoli, yritä nukkua, vauvalla on kaikki hyvin." Ja niin oli kaikki hyvin...

Kummallista sinänsä tää mun alitajuntajuttu, koska mamma ei koskaan elinaikanaan ollut erityisen huolehtivainen minun suhteeni...

[MEG]

Kirjoitin tästä "ennalta tietämisen" teemasta taannoin "testit ja kyselyt" osastossa otsikolla "Eino Kaila ja Westerkullan murha" .Tapauksen kuvaus löytyy myös Vikipediasta e.m. nimellä.
Maamme kuuluisimpiin filosofeihin kuulunut Kaila pohti telepatian mahdollisuutta tapauksen innoittamana, mutta päätyi lopulta materialistiseen selitykseen.

[ABC]

^ http://www.skepsis.fi/lehti/1993/1993-3-skeptikko.pdf on lehti, jossa ko. artikkeli "Eino Kailan hämärä nurkka" on.

Kun keskustellaan "yliluonnollisista" ilmiöistä, itseäni aina ärsyttää koko nimitys. Ei ole olemassa mitään yliluonnollista, on vain ennestään tuntemattomia luonnollisia ilmiöitä. Esimerkeiksi käyvät pallosalama ja magnetismi, jotka siirtyivät tieteellisen tutkimuksen myötä tieteen paradigman piiriin. En pidä mahdottomana, että esim. telepatiaa voisi todella olla olemassa: ainoa, mitä varmasti tiedämme on, että jos sitä on, se on ilmiönä harvinainen, kuten pallosalama. Jos esimerkiksi löytyisi jokin eläinlaji, joka kommunikoisi radioaaltojen välityksellä aivoista aivoihin, kyseessä olisi määritelmän mukaan ilmiö, jota me kutsumme telepatiaksi.

Määritelmien kanssa lepsuilu ärsyttää minua sekin tavattomasti: telepatia ja selvänäköisyys sekoitetaan usein; samoin oletetaan, että kiinnostus parapsykologisiin ilmiöihin implikoisi automaattisesti uskoa kuolemanjälkeiseen elämään, sieluun, jumaliin ja ties mihin. Tämä tauti vaivaa myös yllä mainittua lehtijuttua.

Yo. lehden pääkirjoitus muuten osoittaa selvästi, miten ainakin vielä 90-luvulla suomalaisten skeptikkojen suhtautuminen perinteisiin uskontoihin oli erillistä muista tieteellisesti uskonnollisiksi luokiteltavista ilmiöistä. Syyt mitä ilmeisimmin olivat poliittiset ja kulttuurilliset: kirkko on ollut Suomessa suuri vaikuttaja, jonka perustaa ei ole haluttu kritisoida. Viimeisimpänä jäänteenä tästä kaksinaamaisuudesta on se, etteivät tiedepiirit ole nousseet laajasti vastustamaan "jumalanpilkkapykälää" eli nykyistä uskonrauhalain 2. momenttia.

Ja lopuksi: Facebookin kyseistä pykälää vastustavassa ryhmässä on edelleen vain 170 jäsentä. Hävetkää, suomalaiset skeptikot ja ateistit, sanon minä!

[Anilè]

^ http://www.skepsis.fi/lehti/1993/1993-3-skeptikko.pdf on lehti, jossa ko. artikkeli "Eino Kailan hämärä nurkka" on.

Luin tuon skeptikko-lehden artikkelin ja luulin, että Dunkle Ecke on joku saksalaisfilosofi.

[Tay77]

Tässä oma tositarinani muutaman päivän takaa:

Olin matkalla (linja-autolla) sukulaiseni luo. Yleensä tuon tutun matkan aikana en juurikaan jaksa katsella ulos ikkunasta vaan esim. luen. Jostain syystä tällä kertaa moottoritiellä katselin maisemia ja huomioni kiinnittyi vastaantulevien puolella, tienvarteen pysäköityihin/pysähtyneisiin autoihin. Noin 5 km:n matkalla näin muistaakseni neljä (eri kohtiin) pysähtynyttä autoa, osa hätävilkut päällä. Ihmettelin tätä, tavallisesti en kiinnitä tällaisiin asioihin edes huomiota; tie oli kuiva, ajokeli vaikutti erinomaiselta, eikä mielestäni mitenkään näyttänyt siltä, että tapauksissa olisi ollut kyse kolareista tai vastaavista.

Seuraavana päivänä matkustin takaisin (siis tuota samaa moottoritietä). Lähes samoilla kohdin, joissa edellisenä päivänä havaitsin niitä pysähtyneitä autoja, hiljensi kuljettaja vauhtia ja pysäytti linja-auton tien sivuun. Tämä tapahtui n. kilometrin jälkeen uudelleen, jolloin kuljettaja totesi, että "Toivotaan, että auto jaksaa perille asti!".

Mitä ihmettä tuolla tienpätkällä tapahtui?