Oriveden vainaja 2007
Re: Oriveden vainaja
Lähe nyt sääkin , se viimeinen.
Huomenna on aurinkoista.
Saatan nimittäin saada tiedot ?
T
Härkä
Huomenna on aurinkoista.
Saatan nimittäin saada tiedot ?
T
Härkä
- Juliet Jones
- Axel Foley
- Viestit: 2475
- Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
- Paikkakunta: Little Stempington
Re: Oriveden vainaja
Kiitokset jälleen Härälle! Olet käyttänyt aikaa tapauksen parissa ja saanut tulosta myös. Hienoa myös, että Oriveden poliisissa suhtaudutaan edelleen innokkaisiin harrastelijoihin mukavasti 
Setelivinkkiä on siis tutkittu ja vienyt hitusen eteenpäin, hyvä sekin. Tai ainakin alkuperästä on saatu selvyyttä. Olikos se niin, ettei Suomessa enää tehdä setelimassaa tai paineta omia euroseteleitä? Kolikoita lyödään ainakin, sekä Suomen että parin muunkin maan tunnuksilla? Suomen Pankissa todennäköisesti on vielä runsaasti suomalaista alkuperää olevia "sileitä", eli olisiko ne viitoset sitten saatu vaihtoina näillä konnuilla.. ja ne isommat, ulkomaista alkuperää olevat olisivat tulleet yhtähyvin Suomen vaihdoista kuin muualtakin?
Juomapulloja olemme koko ajan miettineet siten, että saiko Novellea Lidlista ym. No, Pirkka- juomia saa ainoastaan tietyn ryhmän kaupoista, Spritea melkein mistä vain ja Novellea samoten. Siinäpä askarreltavaa.

-
Sijaltainen
- Harjunpää
- Viestit: 338
- Liittynyt: Pe Maalis 14, 2008 1:08 am
Re: Oriveden vainaja
Juliet ja Härkä, oletteko Rouvarin keskusteluista tai muualta saaneet tietoja elämänmenosta löytöpaikan lähiympäristössä oletetun kuolinajan tienoilla? Onko ympärivuotista asutusta, mökkejä talvikäytössä, miten lähelle löytöpaikkaa oli tie aurattu ja sen sellaista. Entä luonnehdintoja muista mökkiläisistä tai asukkaista?
Jos Sijaltainen nousisi, taivaaseen ota luoksesi.
Re: Oriveden vainaja
Minusta se,että ostaa kahdenlaista vettä tukee sitä että ei ole suomalainen, noinhan sitä itsekin tekee kun pääsee jossain aurinkorannalla eksoottiseen kauppaan ja haluaa ostaa limsatölkin niin pari erilaistahan sitä varoiksi ostaa, niin että on suuremmat mahikset saada jotain juotavaksi kelpaavaa. Kun ei kerran merkkejä tunne.
Missähän töissä tuo puolan tyttö on ollut?
Missähän töissä tuo puolan tyttö on ollut?
Re: Oriveden vainaja
Sijaltaisen kysymys :
Lähimökeistä ei tietämäni mukaan ole kuulunut mitään sen erityisempää.
Toisaalta , kukapa osaa varmuudella sanoa.
Nurichille :
Malgorzata oli katoamisajankohtaan työtön. Oli tehnyt jotakin teollisuustyötä aiemmin. Kysyin, ja sain vastauksen paikalliselta poliisilta.
Alueella runsas puolalais-siirtokunta Leicestershiressä.
Olettamuksena mahdollisen työn saanti suomesta ?????, siksi kysyin.
Jäi eilen se sanomatta , että Julietin piirrokset Rouvarin kuvauksen pohjalta vastasivat varsin hyvin todellista olosuhdetta.
Unohtui , kun piti kirjoittaa asia kolmeen kertaan.
Korostan vielä , emme voi olla mitenkään varmoja , että hän on Malgorzata.
Samoja piirteitä kylläkin on.

EastLondon
- Remington Steele
- Viestit: 210
- Liittynyt: Ma Heinä 06, 2009 3:39 pm
Re: Oriveden vainaja
Näyttäispä menevän jännäksi tuon Malgorzatan osalta...
Onko kenelläkään asiasta paremmin tietävällä, tietoa oliko Malgorzalla oikeasti ruskea vähän kihara tukka? Jossainhan sanottiin, että naisen hiukset eivät olleet värjätyt. Noissa Malgorzan kuvissa hiukset ovat 99% varmuudella ainakin raidoitetut.
Ymmärränkö oikein, että rahaa ei ollutkaan noin sataa euroa vaan noin 60€? Setelit on toki voinut saada Suomestakin pankkiautomaatista. Viiden egen seteleitä lukuun ottamatta.
Alibin kuvan mustalle näyttävä paita olikin siis tummansininen villapaita?
Härkä: Antaisiko Oriveden poliisi esim. JulietJonesin piirtää Tuntemattomasta uudet kuvat? Oliko kuvissa mitään pelottavaa? Olivatko kasvot mädäntyneet?
Tietysti olisi mahdollista, että Malgorza heikosti kieltä osaavana olisi mennyt väärään koneeseen? Sikäli mikäli Standstedin kentältä lähtee Puolaan koneita. Tämä sillä oletuksella, että olisi aiempien palstalla esitettyjen arvailujen mukaan tullut maahan Pirkkalan kentän kautta, mutta miksi kuolemaan Oriveden metsiin? Jos masentuu siitä, että onkin väärässä maassa kielitaidottomana, eikös silloin kannattaisi ampaista suoraan Pirkkalassa lepikkoon kuolemaan? Yhtä otollisia paikkoja sielläkin olisi ollut!
Mitä töitä puolalaisnainen olisi Suomesta hakenut? Siious? Kasvitarhat?
Minä ikäväkseni epäilen ettei kyse ole Malgorzasta… Briteissä kauan asuneena heitän kaikille jäitä hattuun. Briteissä on paljon laittomia siirtolaisia (määrää ei edes tiedetä), jotka elelevät maassa, tekevät duunia, kulkevat vapaasti kadulla jne. Näin ollen Malgorza saattaa hyvinkin pyyhältää jossain päin Britaniaa, mutta on halunnut unohtaa vanhat ja katkaista siteet vanhoihin tuttuihin, sukulaisiin ja jopa suloiseen lapseensa. Britaniassa piilee myös ikäviä mahdollisuuksia kuten ihmiskaupan uhriksi joutuminen, eikös Malgorza juuri ollut heikosti englantia osaava? Sellainen nainen on helppo saalis. Sitten on vielä mahis joutua surmatuksi jostain syystä tai tehdä itsari ja hävittää itsensä… lähteä Jenkkeihin tms.
nimim. Itä-Lontoon tyttö

"Elämä on..."
Re: Oriveden vainaja
Tarkennusta Sijaltaiselle :
Ympärivuotista mökkiasutusta on.
Myös talviaurausta.
9-tieltä pääsee Koskuenjärventietä suht. lähelle , ja sen päässä on viimeisenä sellainen hieman vähemmän käytetty mökki. En osaa sanoa , olisiko aurattu sinne asti.
Toinen reitti , joka lähtee Orituvan pohjoispuolelta on minulle oudompi.
Sielläkin on mökkejä paljon. Samoin 9-tien toisella puolella.
East Enderille :
Kasvot olivat tunnistettavissa , joskin silmät kiinni, joten se seikka haittaa.
Vastaan mielelläni kasvokysymykseen vaikka yksärillä , ettemme loukkaa vainajaa liiaksi.
Piirtäminen on mahdollista , joskin mitään " Rembrantien tulvaa" ei varmaan hyvällä katsota.

Hienoa Härkä!
Nämä uudet (?) tiedot luovat jonkinlaista uskoa siihen, että tuntemattoman henkilöllisyys vielä selviää jotain kautta.
Mutta vaikka henkilöllisyys selviäisikin, se ei välttämättä selvittäisi sitä, miksi vainaja on päätynyt sinne mistä hänet löydettiin. Tiedettäisiin että hän on todennäköisesti lähtenyt paikasta x, ehkä jotain selvennystä myös siihen, miksei kukaan ole häntä kaivannut, mahdollisesti syy siihen, miksi hän on tullut Suomeen, mutta ehkä se, miksi hän kuoli orivetiselle hakkuuaukealle jää pimentoon. Mutta jo nimenkin selviäminen olisi kyllä kova juttu.
Nurichin esittämä teoria mahdollisesta huumekuriirista vaikuttaisi kyllä ihan järkeenkäyvältä ja selittäisi aika monta asiaa suhteellisen loogisesti.

Valdovas
- Axel Foley
- Viestit: 2427
- Liittynyt: Ke Syys 24, 2008 12:25 pm
- Paikkakunta: Paikallinen ryhmä, Orionin haara 4 B 13
Re: Oriveden vainaja
- http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kart ... ra&lang=FIhärkä kirjoitti: Ympärivuotista mökkiasutusta on.
Myös talviaurausta.
9-tieltä pääsee Koskuenjärventietä suht. lähelle , ja sen päässä on viimeisenä sellainen hieman vähemmän käytetty mökki. En osaa sanoa , olisiko aurattu sinne asti.
Toinen reitti , joka lähtee Orituvan pohjoispuolelta on minulle oudompi.
Sielläkin on mökkejä paljon. Samoin 9-tien toisella puolella.
Teerimaan puolella on muutama mökki Vähä Teerijärven rannalla ja ainakin kartan (ks. linkki yllä) perusteella yksi myös Ison Teerijärven puolella, mutta tuon Haukijärven länsipuolelle tulevan piston, jonka päästä ura hakkuuaukealle lähtee ja jota kautta Rouvarin kutsumat poliisit paikalle tulivat, varrella ei mökkejä ole ja mahdollinen talviauraus on siis tehty korkeintaan metsänhoidollisista syistä.
Ei varmaan tulvaa, mutta yksikin laadukas ja näköinen kasvokuva auttaisi tietysti tunnistustyössä olennaisesti. Mitenkään aiempien taiteilijoiden kykyjä väheksymättä tähän asti esitettyjen kuvien avulla tunnistus ei kovin helpolta tunnu.Kasvot olivat tunnistettavissa , joskin silmät kiinni, joten se seikka haittaa.
Vastaan mielelläni kasvokysymykseen vaikka yksärillä , ettemme loukkaa vainajaa liiaksi.
Piirtäminen on mahdollista , joskin mitään " Rembrantien tulvaa" ei varmaan hyvällä katsota.
Vielä tuosta huumekuriiriteoriasta, että vaikka se kieltämättä hiukan lennokkaalta kuulostaakin, niin en ainakaan tässä vaiheessa halua lähteä sitä kovin pontevasti ampumaan alaskaan. Varsinkin kun minua on aika ajoin syytelty liiankin kovakouraisesta asenteesta erinäisiä teorioita kohtaan ...
Re: Oriveden vainaja
Sattumalta löytynyt asia :
http://plaza.fi/ajassa/kolinaa-panuhuon ... jo-perilla
Löysin tälläisen. Pendolino olisi jämähtänyt Oriveden asemalle samoihin aikoihin.
Hieman sivua alaspäin.
Matkustajat tilataksilla eteenpäin jne.
Löytääkö joku tarkan ajankohdan tapahtuneelle ?
Muistavatko lähistöllä asuvat tapauksen ?

Härkä, tuo juttuhan on kirjoitettu 14.2. eli ennen taskussa olleen lipun päiväystä (olettaen että lippukin on vuodelta 2007). Mutta eihän se mitään sulje pois...
Moni on täällä edelleen spekuloinut sitä, että tuntematon olisi ottanut huumeita ennen kuolemaansa. Eiköhän huumeet olisi huomattu ruumiinavauksessaja asia kerrottu julkisuuteen? Nyt on mainittu vain lääkkeet. Kuriiri nainen on tietysti voinut olla itse aineita käyttämättä.
Moni on täällä edelleen spekuloinut sitä, että tuntematon olisi ottanut huumeita ennen kuolemaansa. Eiköhän huumeet olisi huomattu ruumiinavauksessaja asia kerrottu julkisuuteen? Nyt on mainittu vain lääkkeet. Kuriiri nainen on tietysti voinut olla itse aineita käyttämättä.
- Juliet Jones
- Axel Foley
- Viestit: 2475
- Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
- Paikkakunta: Little Stempington
Re: Oriveden vainaja
Kasvokuvien piirtämisestä:
Olisin toki valmis piirtämään vainajamme kasvokuvat, mikäli siihen on mahdollisuus. Tulevat viikot olen kuitenkin niin tiukasti kiinni eräässä toisessa projektissa, etten voi irrottautua siitä.
Jos joku toinen innostuu kokeilemaan piirtämistä, en "loukkaannu", vaikka voisin sen kyllä myöhemmin tehdä. Eli asiasta innostunut voisi ilmoittautua Härän kautta, kun hänellä kontakti Oriveden poliisiin on. Tuolla välttäisimme kiusallista "ruuhkaa" poliisiasemalla.
P.S. Näytteet taidoista mesenaatillemme mukaan, ehkä Oriveden poliisi haluaa valita piirtäjän

Pendolinosta :
Niinpäs olikin 14.2 , luin jotenkin hätäisesti äskeisen.
Mutta kassista. Unohdin eilen mainita että bussinkuljettaja vei kassin poliisin löytötavaroihin erään asiakkaansa pyynnöstä. 20.2
Asiakkaan mukaan se oli ollut pysäkillä " jonkin aikaa " , joten tarkkaa kassin jättöajankohtaa ei ole saatavilla. Eikä esim. poliisikaan tiedä pyynnön esittäneen henkilöllisyyttä.
Juliet Jones kertoi äsken kiireistään. Jos joku halukas ilmaantuu, niin opastan mielelläni hänet tehtävään. Kuvia ei saa ottaa mukaan eikä esim. kopioida.
Piirros on tehtävä siellä asemalla. Muuta pelättävää ei ole , jollei sitten kestä katsoa kuollutta ihmistä. Asianomaiset ovat mukavia ihmisiä.
Voin olla tilanteessa mukanakin , jos mahdollinen ajankohta sopii kaikille osapuolille. Tosin minullakin on juuri nyt vähän tiukka aikataulu.
Piirros auttaisi, kun lähestyy ulkomaalaisia tahoja.

Olen tähän asti taustaillut ahkerasti ja seuraillut varsinkin tätä topicia. Nostan hattua teille ja sille että täällä todellakin paneudutaan tähän tapaukseen ja toivon koko sydämestäni että Oriveden vainajan henkilöllisyys selviäisi.
Puolalaisesta Malgorzata Wnuczekista on ollut puhetta ja itsekin häntä olen netissä googlettanut. Löysin ihan Facebookista hänen Find sivut ja siellä on muutama lisäkuvakin. Linkitän sen tänne:
http://www.facebook.com/search/?q=Malgo ... 2905446..1
Linkittäminen ei onnistu mutta kaikilla joilla on Facebookin tunnukset, voivat hakea hänet sieltä ihan nimellä!

Hienoa, Härkä, JJ ja muut!
Facebookista nappasin tällaisen kuvan, jossa on jotain yhtäläisyyksiä niihin vanhempiin piirustuksiin mielestäni.

Kuusamon kutsuma jo kohta seitsemättä vuotta