20.8.2007 1:01
Kahden miesopettajan pitkään jatkuneet erimielisyydet ovat johtaneet erikoiseen ratkaisuun länsisuomalaisessa ammatti-instituutissa.
Opettajat ovat olleet riidoissa jo niin kauan, etteivät he muista erimielisyyksien syytä. (TOMI VUOKKOLA, KÄSITTELY ANNE VALTONEN)
Riitelevien opettajien huoneeseen rakennettiin väliseinä.
- On jouduttu rakentamaan hiukan väliseinää opettajien huoneeseen. Erimielisyydet alkoivat ehkä noin kolme vuotta sitten. En ole itse ollut niin kauan täällä, etten tiedä tarkkaa ajankohtaa, laitoksen rehtori vahvistaa.
Hänen mukaansa edes opettajat eivät osaa sanoa selvästi, mistä riidat ovat alkaneet.
Koulussa on vieraillut viime vuosien aikana useita ammattiauttajia.
- He ovat ikään kuin luovuttaneet. Näiden ihmisten henkilökemiat eivät vain sovi yhteen, rehtori kertoo.
Molemmat opettajat saivat rehtorin kirjallisen varoituksen arviolta vuosi sitten.
Rehtorin mukaan asiaa on käsitelty myös yhtymähallituksessa. Jos tilanne jatkuu samanlaisena, jotain muutakin tapahtuu.
- Siellä oli aika selvät sävelet, mutta mitään tarkempaa ei kirjattu ylös, hän sanoo.
Opettajille on tarjottu useita ratkaisuja, mutta rehtorin mukaan he eivät ole halunneet ottaa niitä vastaan.
- Nyt lukujärjestykset on tehty niin, ettei yhteisiä tehtäviä ole juurikaan, rehtori kuvailee ratkaisua.
IHAN TOSI?!?
Eiköhän koulukin vois jo tuolla lailla käyttäytyvät opettajat, on sitten miehiä tai naisia, jollakin konstilla erottaa! Uskomatonta että aikuiset ihmiset käyttäytyy tuollai, ja väkisinkin pistää naurattamaan että vielä miehet..
Väkisinkin tulee tietynlainen miestyyppi mieleen.....