Ad blocker detected: Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors. Please consider supporting us by disabling your ad blocker on our website.
Anile kirjoitti:Tulin juuri kotiin. Vedin ulko-oven perässäni kiinni kun kuulin napsahduksen ja vaatehuoneen valo sammui (olinkin jo aamulla ajatellut että pitää sammuttaa se virtaa tuhlaamasta mutta unohdin). Otin märät ulkovaatteet pois ja menin katsomaan. Katkaisija oli "pois päältä"-asennossa ja laitoin valot päälle. Ei ongelmaa, palavat kuten ennenkin. Eli lamppu ei ollut palanut. Täällä ei ole ketään muita. Tarkistin juuri.
Valonkatkasijathan ovat tavallaan "keinuja", etenkin nämä uudemmat leveänmalliset, joten jos et ollut keikauttanut katkaisijaa aivan pohjaan saakka päälle, se saattoi jäädä siihen ikään kuin puoleen väliin ja sitten keikahtaa toiselle puolelle oven sulkemisen aiheuttamasta tärähdyksestä.
Tuo vaikutti hyvin mahdolliselta selitykseltä joten testasin sitä. Tutkin valonkatkaisijaa ja yritin saada sitä jäämään keskelle. Se oli mahdollista. Mutta silloin valo ei palanut. Valo sammuu heti kun painan katkaisijaa n. kolme milliä ääriasennosta. Tästä on vielä pitkä matka keskipisteeseen, josta katkaisija voisi itsekseen napsahtaa "pois päältä" -asentoon. Eli jos katkaisija siirtyi siitä kohdasta, jossa valot palavat siihen kohtaan jossa eivät, niin se oli suunnilleen yhtä ihmeellistä kuin kiven vieriminen ylämäkeen.
Toinen selitys, joka juuri tuli mieleen on, että jospa valonkatkaisijan sisällä on elämää. Toivon todella hartaasti ettei ole. Jos täällä on torakoita, en tiedä haluanko tietää. Pelottaa.
Meillä on kaikenlaista vanhaa käytettyä keskieurooppalaista ja englantilaista huonekalua, kun mm.haluan välttää arvonlisäveron maksamista huonekaluistani, haluan kierrättää, en pidä pohjoismaisesta vaaleasta tyylistä enkä koskaan osta uutta. Lähes kaikki kalut on tuntemattomista paikoista lähtöisin. No lauantaina meille tuli ns.tukkivalaisin, siis kirveellä siististi veistetty 70-80 cm.hirrenkappale, jonka päällä seisoo valurautainen ristiritarihahmo ja kynttilää jäljittelevät lamput (6 kpl). Kapine on melko vanha, ja valaisee tosi hyvin. Ne ovat melko yleisiä esim.Belgiassa, mutta en siis tiedä omamme lähtökohtaa.
Olimme menossa nukkumaan, luimme vuoteessa, kun alakerrasta alkoi kuulua koputusta. Vaikka meillä on elukoita ja porukkaa paljon, sen tietää minkälaisia ääniä nämä kaikki voivat saada aikaan. Koputus poikkesi tavallisuudesta. Se tuntui kuuluvan sieltä, missä tukkivalaisin roikkuu. Kello oli yhden paikkeilla ja kaikki lapset nukkuivat. Kissat olivat ulkona. Sanoin miehelle, että nyt se sitten rupesi ilmoittelemaan itsestään tuo valaisin. Valaisin painaa n.20-25 kiloa, ja eilen sitten kuulin syrjästä, kun 6-v. tyttöni selitti touhuissaan kaverilleen: "Tuon lampun alta ei kannata sitten kävellä, se saattaa pudota päähän." Valaisin on kiinnitetty täysin varmasti ja 25 kiloa kestävällä standardikoukulla... Sanoin tytöille, että ei lamppu mihinkään putoa, mutta tuli vähän outo olo pikkutytön ilmoituksesta.
Toissayön jälkeen olen nukkunut huonosti, herään aina n.kolmelta enkä saa pariin tuntiin unta. Syytä en tiedä, mutta olen kuullut että aamuyön heräilyt voivat olla oire jonkin tietyn sairauden tms.puhkeamisesta.
En tiedä onko koputus selittämätöntä sinänsä, mutta me emme löytäneet selitystä. Emme menneet katsomaan tarkemmin...
Wilma kirjoitti:Muutimme tähän nykyiseen asuntoomme mieheni kanssa lokakuussa '08. Keittiössä oli (ja on välillä vieläkin) todella ahdistava tunne. Jälkeenpäin huomasin jääkaapin ovessa miehen rystysten painaumat. Olohuoneen seinissä on omituisia jälkiä; aivan kuin joku olisi painanut kyntensä seinään. Kylppärin ja saunan seinissä oli katonrajassa punaisia jälkiä. Näyttivät lähinnä siltä, kuin joku olisi "laahannut" sormiaan ylhäältä alas. Sain ne onneksi pestyä suurimmaksi osaksi ja loput peitettiin hyllyllä.
Pelottavin kokemus oli se, kun heräsimme ensimmäisen asunnossa viettämämme yön jälkeen ja huomasimme mieheni molemmissa käsissä mustelmia. Molempien hauisten kohdalla oli kolme sormenpäänmuotoista jälkeä. Hän kysyi, että olinko minä ne tehnyt hänen nukkuessaan, mutta itse olin nukahtanut olohuoneeseen.
Siunasimme kotimme ja ainakaan lisää yöllisiä mustelmia ei ole tullut. En tosiaankaan tahtoisi itse kokea mitään tällaista, mutta jostain syystä näitä välillä tulee.
Muutimme toiselle paikkakunnalle uuteen asuntoon kesäkuun lopussa. Nyt mitään näistä jutuista ei ole tapahtunut, ei ole kotona ahdistavaa oloa, eikä hämmentäviä jälkiä seinissä! Ei liiku hahmoja eteisessä, ei outoja mustelmia, eikä kuulu kolauksia! Ihanaa!!
On tapahtunut paljonkin mutta en pidä tapahtuneita yliluonnollisina.
Silloin yksi uusivuosi katosi eräs nuori mies joka kaatui senaatin torilla. Hän meni päivystykseen
Mariaan ja hävisi kuin tuhka tuuleen.
Hänen äitinsä haki poikaansa kovasti kuvan kera. Kuva oli lehdissä, kaupan seinissä jne.
Sitten minulle alkoi tapahtui. Tuli valtava levottomuus ja aloin nähdä kaikenlaista. Minulla oli myös sisäinen pakko soittaa tälle äidille jonka nimen näin lehdissä.
Sanoin hänelle miksi soitan jne. Kerroin myös pojan olevan Hietalahdessa vedessä. Äiti oli sitä mieltä ettei se ole mahdollista koska joku oli nähnyt pojan menevän aivan eri suuntaan.
Sinä talvena oli kovat pakkaset. Lähempänä 30 astetta. Sovimme että jos pakkaset lauhtuu menemme äidin kanssa sinne lähettyville kävelemään. Kävelin yksi kerta yksin siellä.
Olin kovin rauhaton ja luin joka aamu Hesaria jospa hänet löydettäisi. Elokuussa mies löytyi
Hietalahdesta merestä. Ruumis nousi pintaan.
Äitinsä kirjoitti minulle kauniin kirjeen. Samanlainen tapaus oli eräs pahoinpitely jossa nuori mies potkittiin kuoliaaksi Kampissa. Tekijät tulivat uniin. Joutuivat kiinni kyllä myöhemmin. Eivät kylläkään minun ansiosta.
Eivät nämä asiat tunnu kovin mukavilta mutta en voi niitä estääkään. Elämän ja kuoleman välillä on vain ohut verho. Kaikkea mitä minulle on tapahtunut en voi tässä kertoa koska kirjoituksesta tulisi liian pitkä.
Olen tottunut kaikenlaiseen joten en hämmästyisi vaikka pieni vihreä mies seisoisi joskus yöllä sängyn vieressä .
Enneunia näen myös. Esim. oma vakava sairaus. Uni jonka näin puoli vuotta ennen oli minulle täysin selvä. Sanoin serkulleni, minuun tulee vakava sairaus. Serkkuni joka on ns. “uskovainen“, sanoi höpö, höpö mutta niin vain tuli ja näin vielä senkin jälkeen unen että selviän hengissä kuten tapahtui.
Ovikelloni soi myös öisin aina silloin tällöin. Helähdys on kirkkaampi kuin tavallinen ovikellon ääni.
Soitoilla on tietty merkitys, olen huomannut.
Näistä asioista kertomalla näin yleisesti saa ehkä tietynlaisen maineen. Sellainen joka ei kokenut tällaista ei voi uskoakaan sen ymmärrän.
Muuten lapsena näin näyn jossa pitkä mies ja enkelit molemmin puolin. Itse asiassa näimme molemmat näyn.
Serkkuni joka jäi sitten kuorma-auton alle. Olimme vajaa 8-vuotiaita siihen aikaan.
Äitini kertoi myöhemminkin tästä että olin kertonut hänelle näystä. Silloin kun poikaani pahoinpideltiin
Sokos hotellin edustalla klo 04.08. Minun piti alkaa lukemaan Raamattua aamuyöllä. Harvemmin sitä luen ja vieläpä siihen aikaan. Toki kirja on tuttu mutta uskon hieman toisella tapaa.
Muuten siskoni kertoi käydessäni hänen luonaan hiljattain. Oli ilta ja hän näki keittiön lattialla ison karvaisen gorillan tai apinan polvillaan. Ensimmäinen ajatus hänellä: voi hemmetti, pirujako tässä alkaa nähdä ja vielä selvin päin? Ei käytä alkoholia laisinkaan eikä muitakaan huumaavia aineita. Näky oli kestänyt hetken, hävisi sitten. Mitään pelättäväähän näissä tapahtumissa ei ole, ne eivät vain aina ole kovin miellyttäviä.
Äidillä oli näkijän taipumuksia, kai ne lienee periytyneet.
...ON MAHDOLLISTA ETTÄ MINÄ OLEN OUTO...
MUTTA SUHTEELLISUUSTEORIAN MUKAAN ON AIVAN YHTÄ TODENNÄKÖISTÄ ETTÄ SE OUTO OLETKIN SINÄ!
Tämähän on ihana huuhaa-ketju. Tahtoo kanssa. Tosin tämä on sarjassamme perhelegenda mutta silti.
Äitini vanhemmat matkasivat kumpikin tahollaan Kandaan vuosisadan vaihteessa, kuten niin monet muutkin. Se tyypillinen tarina,suuri lapsilauma,(papalla muistaakseni 6 veljeä ja sisko,mummilla 1 veli ja 9 siskoa) joista odotettua useampi selvisi aikuiseksi asti,kun vanhin sai talon,muille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin olla kekseliäs. Tapasivat siellä, menivät naimisiin ja ensimmäinen lapsi syntyi siellä, toinen laivassa paluumatkalla. Ahkerina työihmisinä -pappa tukkitöissä, mummi taloudenhoitajana,myöhemmin tukkikämpän kokkina - saivat sen verran kokoon että saivat ostettua talon ja vähän maata pappani synnyinseudulta. Talon oston oli hoitanut pappani veli, siis ko. taloa eivät isovanhemmat olleet etukäteen nähneet. Mummini, jota muuten pidettiin jotenkin omituisena, "sielultaan herkkänä", oli laivassa tapahtuneen synnytyksen ja rasittavan matkan jälkeen aika heikossa kunnossa ja näki talon vasta kun kauppa oli jo selvä. Nähtyään talon hän kieltäytyi menemästä sinne sisään ja sanoi että talossa oli tapahtunut jotain pahaa ja että talo oli itsekin paha. Pappa, joka muuten oli jalat maassa-tyyppinen mies, säikähti tätä perin juurin outoa ja muuten niin tasaisen mummini äkillistä tunteenpurkausta ja olisi suostunut talokaupan purkamiseen mutta vanhaa lapsetonta pariskuntaa, joka talon oli myynyt ja joka oli sanonut muuttavansa naisen veljenpojan luo, ei löytynyt mistään. Veljenpoikaan otettiin yhteyttä mutta tämä ei ollut kuullut vanhuksista vuoskausiin. Vanhusten hevonen ja tyhjät kärryt löydettiin kuukausia myöhemmin hylättyinä naapuripitäjästä, kirkon puomiin sidottuna. Isovanhemmilleni ei siis jäänyt muuta mahdollisuutta kuin muuttaa taloon. Mummi sanoi että talossa kummitteli, tavarat siirsivät paikkaa ja aina hänen ollessaan yksin tuvassa kuului vintiltä askeleita, jotka tulivat rappusia alas ja tuvan ovi aukeni itsestään. Useita kertoja tiellä talon ohi ajaneet väittivät kuulleensa hanurinsoittoa vintistä,mikä kyläläisiä ihmetytti,tietäen että isovanhemmat olivat jumalaapelkäävää sorttia joka piti hanuria syntisenä soittimena. (Mummi oli myöhemmin kauhuissaan äitini kihlauduttua isäni kanssa, joka kulki iltamissa hanuria soittamassa.) Papan ollessa talossa mitään ei tapahtunut, vain kun mummo oli yksin tai lasten kanssa. Alueella kierteli siihen aikaan runsaasti mustalaisia mutta he eivät milloinkaan tulleet isovanhempieni taloon vaan sanoivat että talo on kirottu ja että heitä oli varoitettu milloinkaan menemästä sinne.
Tuolloiseen tapaan mummini oli raskaana lähes yhtämittaa. Seuraavat kaksi lasta kuolivat parin päivän ikäisenä ja mummini väitti sen johtuvan talosta. Seuraava lapsi syntyi talvella isovanhempieni ollessa kylässä, tyyliin lumimyrsky,kylmä, synnytys lähtee käyntiin aiemmin kuin oletettu. Mummi lojui vauvan kanssa sukulaisten luona viikkotolkulla, kunnes vauva oli kastettu. Vasta tämän jälkeen hän suostui palaamaan kotiinsa. Seuraavien neljän lapsen syntyessä mummi raahautui aina naapuriin, piittaamatta ivapuheista.
Kun nuorin lapsista oli syntynyt, mummi sairastui jonkinlaiseen tulehdukseen ja makasi pitkän aikaa sängyssä. Parannuttuaan hän väitti että oli unessa nähnyt nuoren tytön joka oli hänelle yhä uudelleen ilmestynyt,tiettyä kohtaa vintin lattiassa osoittaen. Tyttö oli sanonut että lattiassa on hänen synnissä siitettyjen lastensa luut ja että mummon olisi ne haettava esiin. Pappa kielsi puhumasta koko asiasta. Sitten tuli sota, johon pappakin haettiin. Mummo hankki papin paikalle ja lattia avattiin. Lattian alta löytyi pitkä letti,siis palmikko joka oli leikattu juuresta poikki ja kolme pientä kalloa. Pappi otti ne mukaansa ja hautasi ne salaa hautausmaalle. Kummittelu loppui siihen paikkaan.
Tämän kertoi minulle äiti, kun kysyin kerran tädiltäni hän kertoi vähän vastahakoisesti saman jutun. Tiedä sitten, mummi kuoli jo kauan ennen minun sytymääni,pappa sodassa. Mummista on muitakin kiinnostavia tarinoita.
Kunhan joudan niin kerron. Halusin vaan huomauttaa että itse en oikeastaan usko yliluonnollisiin, tai oikeammin sanottuna en ole ikinä nähnyt tarpeelliseksi uskoa niihin. Minulle kerrotut tarinat mummista ovat aina olleet vähän niinkuin parempia kummitusjuttuja joilla tilaisuuden tultua voi huvittaa kanssaihmisiä nuotion äärellä. Muuten sen talon perineet serkkuni haluaisivat myydä sen. Ihan kohtalaisessa kunnossa, rantakin siihen kuuluu vaikka se ei ole rannassa, sinne pitää mennä satakunta metriä naapurin pellon läpi. Kiinnostaisi periaatteessa vähän... onneksi budjetti rajoittaa sen verran ettei tarvitse tosissaan miettiä.
Samaisella mokillä, missä kantele soi minulle viitisen vuotta sitten, tapahtui taas kesällä.
Tuvassa on raskas puuovi, jota täytyy tosissaan työntää että sen saa auki. Ovessa on sellainen pyöreä lukko, joka kloksahtaa aina kovaan ääneen kun sen avaa ja sulkee. Oven ulkopuolelta pienestä eteisestä lähtee rappuset vintille.
Makailin tuvan laverilla jotain ajanviete-lehteä lukien, lapset taisivat olla nukkumassa kammarissa. Laverilta on suora näköyhteys ovelle. Lehden luvun lomassa kuulin kun vintin raput narisivat. No, vanha puuhan narisee aina joten so what. Sen jälkeen kuului kolahdus, kuin ovi olisi avautunut ja sulkeutunut. Ovi kuitenkin pysyi kiinni koko ajan.
Mua alko vaan hymyilyttää silloin. Tuli vaan jotenkin niin turvallinen olo.
Viime yönä oli aivan karsea olo, aluksi luulin että olen vain masentunut ja kaikki on ihan paskaa, mutta tunne syveni illan mittaan niin, että aloin pelätä että kohta tapahtuu jotain tosi pahaa. Etiäinen oli niin voimakas että mietin pitäisikö motittaa ovi kun menen nukkumaan. Menin sitten nukkumaan vasta neljän jälkeen.
Pari tuntia sitten tuli viesti että yksi sukulainen on siirtymässä rajan taa, tunneista on kyse.
Sama juttu on ollut jo parikymmentä vuotta, viimeksi viime syksynä, jolloin viisi sukulaistani, kolme heistä läheistä, kuolivat viikon sisään. Silloin olin monta päivää ihan sekaisin, ja edellisenä yönä kuulin askeleita kuistilta, kun istuskelin siinä ihmettelemässä ja valvomassa.
En ole vielä keksinyt mitä hyötyä tällaisesta kyvystä voisi olla, lähinnä siitä on itselleni lievää haittaa. Entisaikaan shamaanit saattelivat kuolevia rajan taa, mutta nykyisin on niin hyvät tropit ettei tarvitse rummuttaa ja sieniä syöttää... Ehkä voisin olla kuten joku mothman joka tietää onnettomuudet etukäteen, mutta jos en niitä voi estää niin en missään tapauksessa pelottelisi ihmisiä etukäteen, joten en oikein tiedä onko tästä nyt sitten mitään hyötyä.
Jos joku tietää jonkun jolla on samanlaisia kokemuksia tai jotain tietoa näistä asioista niin laittakaa vaikka yksäriä, olisi kiinnostavaa keskustella.
En ole vielä keksinyt mitä hyötyä tällaisesta kyvystä voisi olla, lähinnä siitä on itselleni lievää haittaa. Entisaikaan shamaanit saattelivat kuolevia rajan taa, mutta nykyisin on niin hyvät tropit ettei tarvitse rummuttaa ja sieniä syöttää... Ehkä voisin olla kuten joku mothman joka tietää onnettomuudet etukäteen, mutta jos en niitä voi estää niin en missään tapauksessa pelottelisi ihmisiä etukäteen, joten en oikein tiedä onko tästä nyt sitten mitään hyötyä.
Jos joku tietää jonkun jolla on samanlaisia kokemuksia tai jotain tietoa näistä asioista niin laittakaa vaikka yksäriä, olisi kiinnostavaa keskustella.
Joo ei näistä asioista tai kyvyistä ole hyötyä pikemminkin ne ovat rasitteita. Ei välttämättä haluaisi etukäteen tietää puhumattakaan että kertoisi niistä muille eli heille joita asia koskee. Ja vaikka kertoisitkin ei sinua uskottaisi. Eikä ole järkevää pelotella ketään ainakaan ikävillä uutisilla.
Hyötyä niistä on silloin jos jos tulee itseä tai jotain läheistä ja/tai jotakin asiaa koskeva vahva tunne että pitää tehdä tietyllä tavalla tai poistua tietystä paikasta.
Silloin kannattaa tehdä niin.
...ON MAHDOLLISTA ETTÄ MINÄ OLEN OUTO...
MUTTA SUHTEELLISUUSTEORIAN MUKAAN ON AIVAN YHTÄ TODENNÄKÖISTÄ ETTÄ SE OUTO OLETKIN SINÄ!
Hexan kirjoitti:Pari tuntia sitten tuli viesti että yksi sukulainen on siirtymässä rajan taa, tunneista on kyse.
Sama juttu on ollut jo parikymmentä vuotta, viimeksi viime syksynä, jolloin viisi sukulaistani, kolme heistä läheistä, kuolivat viikon sisään. Silloin olin monta päivää ihan sekaisin, ja edellisenä yönä kuulin askeleita kuistilta, kun istuskelin siinä ihmettelemässä ja valvomassa. .
Sama homma: näen enneunia poismenevistä sukulaisista jopa vuotta ennen hiippakunnan vaihdosta.
Samat sukulaiset tosin ovat unissa tarjoamassa neuvojaan arjen askareisiin, erityisesti isäni ja äitinsä.
Useimmat näistä tarinoista tuntuvat viittaavan poltergeist-henkisiin ilmiöihin, jotka minusta ovat hippusen uskottavampia kuin aavejutut, koska niihin uskoakseen ei välttämättä tarvitse uskoa henkiolentoihin tai -maailmaan. Ne ovat harvinaisia yliluonnollisia ilmiöitä siinä mielessä, että ovat näkyviä ja konkreettisia, ja niitä ovat yllättävän monet kokeneet.
Suurin osa poltergeisteista ovat kyllä läpivedon, sähkövian tai muun (tavaroiden siirtymisen tapauksessa jopa lähimuistin heikkenemisen) aiheuttamia, mutta on paljon näitä ilmiöitä, joita ei kyllä selitä millään. Harmillisen vähän oikeaa tutkimusta aiheesta on, mutta mm. kansanrunousarkistossa on paljon aineistoa menneiltä vuosilta Suomesta. Poltergeisthan on myös siitä jännä, että samat ilmiöt, kuten koputukset/raapimisäänet, tavaroiden siirtyminen ja ovien kolahtelu, toistuvat samanlaisina kulttuureista toiseen, yleensä ilman mitään kontaktia.
Tulee tuosta mummon pahasta fiiliksestä talon suhteen mieleen heti silti se, että ehkä vika olikin mummossa eikä talossa. Poltergeist-ilmiöt keskittyvät yleensä yhteen keskushenkilöön eivätkä niinkään paikkaan: ilmiöitä on vain tietyn ihmisen ollessa paikalla, ja useimmissa tapauksissa keskushenkilö on murrosiässä oleva tyttö, mikä on ollut omiaan nostamaan epäilyksiä huijauksesta. "Miksi kummittelua ei tapahdu kuin mukulan ollessa huoneessa?" Useimmiten poltergeistin kohkaus kestää viikkoja tai kuukausia kunnes loppuu, ja ilmiöt yleensä myös siirtyvät muuttaessa mukana.
Eli noin periaatteessa on mahdollista, että poltergeist johtuisi henkisesti tolaltaan olevan ihmisen tietämättään aiheuttamasta telekinesiasta, vaikka eipä sekään nyt ihan vakuuttavalta kuulosta. Poltergeistiin liittyviä ilmiöitä voi kuitenkin ulkopuolinenkin havaita, sen takia ainakin itse on helpompi uskoa niiden todenperäisyyteen kuin leijuviin aaveisiin ja enneuniin, oli aiheuttaja ja syy sitten mikä tahansa.
Hexan kirjoitti:
En ole vielä keksinyt mitä hyötyä tällaisesta kyvystä voisi olla, lähinnä siitä on itselleni lievää haittaa.
Tämä on nyt sitten vain oma mielipiteeni. Mielestäni tuosta on se hyöty, että se pistää sekä sinut, että (toivottavasti) monet, joille kokemuksistasi kerrot, miettimään todellisuuden luonnetta tarkemmin. Elämä on aika lailla ihmeellisempää kuin meille koulussa opetetaan. Itselleni olisi suuri helpotus, jos saisin jotain tämänkaltaisia etiäisiä / kokemuksia, kun oma läheiseni poistuu rajan taa. Tulisi tunne, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää, ja että tuo läheinen ei ole tuosta noin vaan lakannut olemasta. Haluaisin myös ottaa enemmän selvää ns. todellisuudesta.
Itselleni siis tuollaiset kokemukset olisivat lohtu. En ole vastaavaa kokenut, kun ensinnäkään kovin läheisiä ihmisiä ei ole vielä mennyt rajan taa, mutta monenlaisia muita monen mielestä "huuhaa"-kokemuksia on ollut. Ne on niin helppo tulkita huuhaaksi, jos ei usko tai ei halua uskoa. Sitten, kun niitä tulee vastaan, joutuu miettimään koko elämänsä uudelleen.
Itse aion aivan tasavarmasti jättää jotain vihjeitä läheisilleni, jos aikani koittaa ennen heitä .
^Tritonus, olen itsekin ajatellut että sillä olisi jotain poltergeistin kanssa tekemistä. Mummia pidettiin jo nuorena tyttönä jollakin tapaa omituisena. En oikein tiedä mitä tällä tarkoitettiin mutta fakta on että jotakin tarkoitettiin, sillä mummi kastettiin kaksi kertaa, toisen kerran hänen ollessaan 13-vuotias, kirkonkirjaan merkitty. Jos mummi ei olisi lähtenyt Kanadaan, hän ei olisi ottajaa löytänyt, vaikka kuvien mukaan aika kaunis olikin. Äiti on sanonut että "mummia vähän pelättiin".
Minulle on elämän varrella sattunut enemmänkin noita kummitusjuttuja, mutta aina aiemmin on ollut niin että asialle on ollut 1-5% mahdollisuus keksiä normaali selitys, tai sitten niin että olen ollut ainoa silminnäkijä ja myöhemmin olen alkanut epäillä, että mielikuvitus teki taas tepposet.
V. 2003 sattui keskellä kirkasta helteistä kesäpäivää seuraava juttu. Kerrankin tapaukselle oli muitakin silminnäkijöitä kuin minä.
Tällä kertaa kolme tyttölasta.
Kaikki huuhaa-ihmiset varmaan tietävät miten heiluria käytetään. Olen opetellut tavan jo lapsena ja joskus homma on osunut oikeaan ja
aivan yhtä monta kertaa on tullut väärä vastaus riippuen vähän keskittymiskyvystäni. En ole kovin vakavia koskaan kysellyt vaan säätilaa ym.
Nuorempi tyttäreni (12 v.) tuli kysymään minulta voisitko äiti kysyä heilurilta pääseekö Karita uimaan?
-Miksi ei pääsisi tällaisena hellepäivänä? vastasin.
-Ei sen isä aina päästä, kysy nyt.
-No olkoon menneksi.
Suojasin itseni ja kysyin heilurilta pääseekö Karita uimaan.
Heiluri pyöri rajusti kyllä vastausta. Samalla tiesin että mitä minun pitää sanoa: "Karita pääsee uimaan, jos soittaa nyt heti kotiinsa ja kysyy".
En tiedä mistä tuo varmuus tuli, mutta vastasin yhtä varmasti kuin jos olisin kertonut tytölle vastauksen kysymykseen: "paljonko kello on?"
Kerroin tytöille vastauksen iloisena, koska tiesin miten lapset aina reagoivat kun haluttu lupa myönnetään.
Samalla hetkellä video meni päälle, vaikka kukaan ei ollut koskenut kaukosäätimeen.
-Äiti video alkoi äänittää, tyttäreni sanoi.
Katsoin nauhuria ja huomasin että nauha pyörii, eikä äänityksen merkkivalo ollut päällä.
Laitoin television päälle. Nauhalta tuli ohjelma, jota kukaan ei muistanut koskaan äänittäneensä. Se oli ilmeisesti tullut jonkun elokuvan jatkoksi nauhan loppuun oli tullut ohjelmasta viimeinen vartti.
Ohjelma oli ruotsinkielinen, se kertoi enkeleistä, Healingistä ja siinä oli joku henkisen tiedon kirjakaupan ikkuna. Ikkunassa oli kirja Avaudu kanavaksi.
Tytöt olivat ihmeissään, minäkin olin ihan äimänä etenkin kun televisiomme kaukosäädinkin oli tähän asti ollut niin tarkka, että se piti juuri oikeaan paikkaan kohdistaa ennen kuin se toimi.
Nuorempi tyttäreni lähti Karitan kanssa ulos, heiluri tiesi oikein isä myönsi uimaluvan puhelimessa, mutta vanhempi tyttäreni (13v.) jäi ihmettelemään asiaa kanssani.
Oudointa oli se, että emme tienneet kuka filmin oli ottanut, sen täytyi olla vanhempaa perua, sillä olimme juuri nauhoittaneet sen päälle tuoretta sarjaohjelmaa ja filmi oli miltei lopussa.
Aloin kelata ohjelmaa alkuun. Kaukosäädin toimi ihan oudosti. Se ei olisi antanut kelata nauhaa ihan kuin se oli jotenkin hidastanut nauhan liikkeellelähtöä, kun vihdoin sain kelattua niin nauha pysähtyi kohtaan, jossa oli amerikkalaisen sarjafilmin kohdalla suomennettu repliikki. "Omituinen yhteensattuma, eikö totta?" Siinä vaiheessa olimme jo aivan hämmästyneitä, mutta mitään pelon tunnetta emme kokeneet, sillä oli keskipäivä ja aurinko helotti siniseltä taivaalta.
Yritin kelata nauhaa alkuun, mutta kaukosäädin toimi taas omintakeisesti. Nauha meni hieman matkaa alkuun ja pysähtyi ja kelasi taas kohtaan "Omituinen yhteensattuma, eikö totta?"
Kuten saatattekin jo arvata, olemme kaikki neljä kertoneet tapauksesta eteenpäin ja kukaan ei usko. Miten vaikea onkaan selittää asioita niille, jotka eivät ole ikinä kokeneet mitään vastaavaa. Toisaalta onko tuulimyllyjä vastaan pakko taistella, vai istuako siivelle ja nauttia kyydistä?
Onhan tuota vuosien varrella tapahtumia riittänyt.. jotain jopa selittämätöntä.. omituisin ehkä 20 vuotta sitten taivaalla näkynyt iso keltainen pallo, olin tuolloin kalalla ja kello oli ylittänyt jo keskiyön, peilityyni järvi mukavan lämmin ja hyvin tuli kuhaa.. kalastus katkesi siihen kun parinsadan metrin päässä näkyi juuri metsänlatvuksen päällä kirkkaan keltainen ja pallonmuotoinen "esine" tämä näkyi noin minuutin ja häippäsi sen jälkeen näkyvistä.
ei ollut säähavaintopallo, tuo näkemäni ei lennellyt ylös alas vaan pysyi paikoillaan ja oli perhanan iso.
Empä nyt isommin usko ufoihin, mutta en ole niinkään tyhmä että luulisin maapallon olevan ainoa elollinen miljardien joukossa.
Nyt mitään näistä jutuista ei ole tapahtunut, ei ole kotona ahdistavaa oloa, eikä hämmentäviä jälkiä seinissä! Ei liiku hahmoja eteisessä, ei outoja mustelmia, eikä kuulu kolauksia! Ihanaa!! 
