16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
John Doe
Christopher Lorenzo
Viestit: 1595
Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 4:28 pm
Paikkakunta: Desert Island

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja John Doe »

Hesarikin heränny aiheesta: Ruotsissa nostetaan syytteet kohua herättäneessä teinimurhassa
7.8.2009 11:13
A A STT–TT

Tukholma. Ruotsissa nostetaan tänään syytteet kahta 16-vuotiasta nuorta vastaan 15-vuotiaan tytön murhasta. Murha tapahtui viime kesäkuussa Etelä-Tukholmassa sijaitsevassa Sturebyssä.

16-vuotias poika on tutkinnan aikana myöntänyt syyllistyneensä tappoon. Toinen syytetyistä on hänen tyttöystävänsä, jonka epäillään yllyttäneen poikaa tekoon. Tyttö on kuitenkin kieltänyt syyllistyneensä rikokseen. Hänen mukaansa murhaan yllyttäneet tekstiviestit olivat "peliä", eikä hän uskonut pojan vievän tekoa loppuun saakka.

Syyttäjä ja poliisi pitävät teon motiivina kieroutunutta suhdedraamaa.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ruo ... 5248287254 Ehkä kuitenkin viisaampaa seurata noita Ruotsin medioita tässä tapauksessa,saa laajemman kuvan asioista. 8)
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 12:40 pm

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

Onpa peliä kyllä, jos Tove kuvittelee viestejään peliksi, niin minusta ne on kyllä painostusta murhaan tai tappoon. Tulee mieleen jimin psykopaatti pariskunnat, joissa mies puhuu naisensa mukaan, mitä sairaanpiin tekoihin, tässä kyseesä on vaan tyttö, 16v ja ihan sekaisin.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Avatar
Scarlett
Sofia Karppi
Viestit: 421
Liittynyt: La Joulu 13, 2008 10:42 pm

Vajaajärkistä suorastaan...

Viesti Kirjoittaja Scarlett »

Kai nyt 16-vuotiaat jo ymmärtää tekojensa seuraukset ja myös niistä saatavan rangaistuksen. Oikeastiko luulivat selviänsä vai kävikö sellainen asia kuin murhatutkinta lainkaan mielessä?

Hiukan asian sivusta: Muistaako joku tarkemmin Suomesta vastaavan tapauksen 2000-luvulta? Siis jossain kansanopistolla tai vastaavalla poika oli pettänyt tyttökaveria ja sitten tästä hyvästä se poika yritti tappaa tämän toisen tytön. En muista, yllyttikö se tyttökaveri siihen tai miten se meni. Ikää oli osapuolilla 16-19. Ja se toinen tyttö ei kuollut, kun poika ei hoitanut hommaa kunnolla. Tarkoitus oli kuitenkin tappaa se tyttö eli kyse ei ollut päähänpistosta vaan nuoren miehen katumuksen osoituksesta toiselle tytölle.
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4941
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

Tänään on näköjään jo käyty oikeuttakin. Tim on ahdistunut niin pahasti (kerrottuaan itse tapahtumista), että istunto on päätetty keskeyttää. Seuraava oikeuden istunto oletettavasti tulevana tiistaina, jolloin myös Tovea kuullaan.

http://www.dn.se/sthlm/sturebyrattegang ... n-1.934711
Det var i samband med lunchpausen under rättegångens andra dag som den mordåtalade 16-åringen bröt ihop. Rätten beslöt att avbryta förhandlingarna.

- Min klient lämnade sin berättelse under förmiddagen. När han hade gjort det fick han väldigt stark kontakt med sina känslor kring allt som har hänt. Han drabbades av en ångestattack, och det är ju inte så konstigt. Han var inte så illa däran att han inte kunde gå själv. Men han behöver få medicinsk tillsyn och han måste få återhämta sig innan förhandlingarna kan återupptas igen, säger pojkens advokat Claes Borgström till DN.se.

Pojken fördes med ambulans till sjukhus och kommer efter omvårdnad att föras till det ungdomshem där han sitter i förvar.

- Han mår förhållandevis bra och kunde lämna sjukhuset efter undersökning. Jag räknar med att förhandlingarna kan fortsätta på tisdag, säger Claes Borgström.

Han menar att pressen på de tilltalade är mycket stor, trots att rättegången är stängd för allmänheten.
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Avatar
vivy
Martin Beck
Viestit: 826
Liittynyt: Ma Joulu 08, 2008 1:11 pm

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja vivy »

Kiitos paljon viestien suomennoksesta (ja muistakin)! Itse kun en tuota ruotsia ymmärrä sitten juuri lainkaan, kun en ole päivääkään sitä "joutunut" opiskelemaan. :D Todella järkyttävä tapaus, toivottavasti nuoret passitetaan pitkäksi aikaa jonnekin, jossa saavat asianmukaista hoitoa.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6675
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkom ... id=1728442

Teinipariskunnalle tuomio murhaoikeudenkäynnissä Ruotsissa
09.09.2009 16:35

Ruotsalainen käräjäoikeus antoi keskiviikkona päätöksensä huomiota herättäneessä 15-vuotiaan tytön murhajutussa.

Käräjäoikeus katsoi 16-vuotiaan pojan syyllistyneen murhaan ja tämän samanikäisen tyttöystävän murhan yllytykseen, kertoo Dagens Nyheter -lehti verkkosivuillaan.

Murha tapahtui kesäkuussa Etelä-Tukholmassa sijaitsevassa Sturebyssä. 16-vuotias poika myönsi jo tutkinnan aikana syyllistyneensä tappoon ja kuristaneensa tytön kuoliaaksi. Tuomittu tyttö sen sijaan kävi pojan kanssa keskustelua tekstiviestitse ennen murhaa, mikä tytön mukaan oli vain "peliä".

Oikeus määräsi kaksikon mielentilatutkimuksiin, joiden tulokset saadaan aikaisintaan puolentoista kuukauden kuluessa. Niiden jälkeen päätetään nuorten rangaistuksesta. Pojan asianajaja arveli, että nuoret joutuvat korkeintaan kahdeksi vuodeksi suljettuun hoitoon.

STT
D-Block
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: Ma Joulu 15, 2008 5:19 pm
Paikkakunta: Tha Great East

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja D-Block »

Pojan asianajaja arveli, että nuoret joutuvat korkeintaan kahdeksi vuodeksi suljettuun hoitoon.
Kyllä Pohjoismaissa on jotain pahasti vialla sanon minä. Samoja helvetin hyssääjäkansoja ollaan kaikki. Harmi ettei tämä tapahtunut Texasissa 30 vuotta sitten. Perkele.
Kakira
Sabrina Duncan
Viestit: 360
Liittynyt: To Touko 14, 2009 9:17 pm

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Kakira »

Ruotsin teinimurhasta tuomitut täydessä ymmärryksessä
Perjantai 23.10.2009 klo 22.28
Teini-ikäisen tytön murhasta Ruotsissa tuomittu 16-vuotias poika ei ollut vakavasti psyykkisesti häiriintynyt tehdessään rikoksen.

Vastaavanlaisen lausunnon mielentilatutkimuksista sai perjantaina pojan samanikäinen tyttöystävä, joka tuomittiin aiemmin murhaan yllytyksestä.

Tutkimustulosten seurauksena nuoret voidaan nyt tuomita suljettuun hoitoon. Tuloksia käsitellään viimeisen kerran vielä maanantaina.

15-vuotiaan tytön murha tapahtui kesäkuussa Etelä-Tukholmassa sijaitsevassa Sturebyssä. Oikeus määräsi nuoret mielentilatutkimuksiin tuomioiden yhteydessä syyskuussa.


STT-TT
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200910 ... 6_ul.shtml

Harmi että nämä tekijät pääsevät vielä kohtuullisen nuorena (ehkä?) vapauteen.
Millainen tulevaisuus heitä odottaa, onkin jo toinen juttu :|
ELÄ ja anna toisten elää
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Damien »

Kuusitoistavuotias ruotsalaispoika ja tämän tyttöystävä tuomittiin maanantaina suljettuun nuorisohoitoon 15-vuotiaan tytön murhasta.

Poika sai tuomion murhasta ja tyttö yllytyksestä murhaan.

Molemmat joutuvat nuorisolle tarkoitettuun suljettuun hoitoon vuoden ja kahdeksan kuukauden ajaksi.

Poika tappoi 15-vuotiaan kuristamalla kesäkuussa Sturebyssä Etelä-Tukholmassa.

Oikeus otti huomioon useita lieventäviä asianhaaroja tuomioita määrätessään. Pojan katsottiin muun muassa toimineen tyttöystävänsä painostuksen alaisena.

Murhatun tytön ystävät olivat pettyneitä lievään tuomioon.

- Tämä on aivan liian vähän, me olimme toivoneet neljää vuotta. Vuosi ja kahdeksan kuukautta kuulostaa vähän siltä kuin he lähtisivät vaihto-oppilaiksi. He pääsevät vapaiksi ennen kuin me pääsemme lukion toiselta luokalta, sanoivat tytön ystävät Aftonbladet-lehdelle.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200910 ... 6_ul.shtml
Vähemmällä pääsivät kuin Sumppilan surmaaja... :roll:
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Mallbella
Nikke Knakkertton
Viestit: 161
Liittynyt: Ti Helmi 03, 2009 8:59 pm
Paikkakunta: Itä

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Mallbella »

Damien kirjoitti:
Kuusitoistavuotias ruotsalaispoika ja tämän tyttöystävä tuomittiin maanantaina suljettuun nuorisohoitoon 15-vuotiaan tytön murhasta.

Poika sai tuomion murhasta ja tyttö yllytyksestä murhaan.

Molemmat joutuvat nuorisolle tarkoitettuun suljettuun hoitoon vuoden ja kahdeksan kuukauden ajaksi.

Poika tappoi 15-vuotiaan kuristamalla kesäkuussa Sturebyssä Etelä-Tukholmassa.

Oikeus otti huomioon useita lieventäviä asianhaaroja tuomioita määrätessään. Pojan katsottiin muun muassa toimineen tyttöystävänsä painostuksen alaisena.

Murhatun tytön ystävät olivat pettyneitä lievään tuomioon.

- Tämä on aivan liian vähän, me olimme toivoneet neljää vuotta. Vuosi ja kahdeksan kuukautta kuulostaa vähän siltä kuin he lähtisivät vaihto-oppilaiksi. He pääsevät vapaiksi ennen kuin me pääsemme lukion toiselta luokalta, sanoivat tytön ystävät Aftonbladet-lehdelle.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200910 ... 6_ul.shtml
Vähemmällä pääsivät kuin Sumppilan surmaaja... :roll:
Ei voi olla totta, että noin lievät tuomiot. :shock: :x :cry:
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Uskomattoman lievät tuomiot. Onko tietoa, mitä tuomitut itse tuumaavat? Täytyy tarkistaa näkemyksiä siitä, että länsimaissa ihmisarvo on selviö, kun taas muslimimaissa...
Nothing is quite what it seems
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja joey »

Miksi tuomitut passitettiin suljetulle, jos mielentilatutkimuksen mukaan kumpikaan ei ollut vakavasti psyykkisesti häiriintynyt? Ja miksi ihmeessä Ruotsissa määritellään hoitojakson pituus jo ennen sen alkamista? Jos kumpikaan ei ole parantunut (vähäisistä) mielenterveydellisistä ongelmistaan tuon vuoden ja kahdeksan kuukauden kuluessa, vapautuvatko he joka tapauksessa?
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Damien »

Molemmat myös saivat tismalleen saman tuomion, vaikka toinen tuomittiin vain yllytyksestä.
On se jännä...Lieköhän on ajateltu että puolitoista vuotta kivassa pikku kaksiossa terapeuttien
kanssa juttellen ohjataan nuoret taas oikeille raiteille.Annetaan päivittäin kivasti psyykelääkkeet
niin aikakin kuluu mukavammin ja nopeammin.Sitten päästetään yhtä aikaa vapaaksi että nuoripari
pääsee yhdessä jatkamaan elämäänsä ja toteuttamaan itseään.
Käsittämätön tuomio, kaikenkaikkiaan.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Catish
Alibin satunnaislukija
Viestit: 67
Liittynyt: Ke Elo 12, 2009 3:24 pm

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Catish »

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article6022420.ab Joku toinen saa suomentaa (taas kerran :roll: ) Mutta syy lyhyteen taisi olla että tekijät katsotaan
– De är barn och barn ska inte behandlas som vuxna, säger rådman Paul Arnell, rättens ordförande.
He ovat lapsia ja lapsia ei pidä kohdella kuten aikuisia.
Expressenistä löytyy taas tällainen linkki http://www.expressen.se/Nyheter/1.17579 ... en-skandal Britta Svenssonin mukaan
Domen i går är en skandal, och bör hamna i hovrätten för en rimligare syn på vad som ska göras med de mycket farliga tonåringar som tyvärr finns, på olika ställen i landet.
.
Be like water
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4941
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Re: 16-vuotias tyttö murhattiin koulujuhlien jälkeen Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

Maybrick kirjoitti:Uskomattoman lievät tuomiot. Onko tietoa, mitä tuomitut itse tuumaavat?

Toven kommentteja ei tuossa aftonbladet-in jutussa ollut, mutta Timin kerrotaan olleen huojentunut. Syyttäjähän oli vaatinut tuomioksi maksimipituista pakkohoitoa eli neljää vuotta.

Nuorisotuomiot näkyvät olevan Ruotsissa aika armollisia tuomituille, täysi ikäinen (rikosoikeudessa ilmeisesti yli 21-vuotias) olisi saanut tässä tapauksessa 10 vuoden tuomion ja 16-vuotiaalle langetetaan aikuisen tuomiosta neljäsosa. Ja koska vankilapuolella voi päästä ehdonalaiseen vapauteen kärsittyään kaksi kolmasosaa tuomiostaan, nuorisotuomioista vähennetään automaattisesti sama kolmasosa. Eli kahden ja puolen vuoden ( 30 kuukauden) tuomiosta tulee sitten tuo vuosi ja kahdeksan kuukautta.


Straffvärdet är, enligt rätten, inte livstid – det är förbehållet de ännu grövre brotten – utan tio års fängelse.

Eftersom de är under 21 år ska deras straff räknas ned, som 16-åring får du bara en fjärdedel av det straff en vuxen skulle ha dömts till.

En fjärdedel av tio år är två och ett halvt år, 30 månader.

Men, i fängelset kan du bli villkorligt frigiven efter att ha avtjänat två tredjedelar av ditt straff – det sker inte inom den slutna ungdomsvården.

Därför räknas ytterligare en tredjedel av straffet bort.

Resultatet blir 20 månader – ett år och åtta månader.
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Vastaa Viestiin